Karjanpidosta täytyy voida käydä keskustelua

Viime aikoina on noussut keskustelu turkistarhauksesta elinkeinona. Minun näkemykseni turkistarhauksesta on se, että se on osa normaalia karjaeläinten pitoa, jolla kotieläimiä jalostetaan elintarvikkeiksi tai tekstiiliteollisuuden tuotteiksi. Turkistarhauksen voi tarkoitusperältään rinnastaa sikaloiden, kanaloiden tai navetoiden pitoon. Tähän kuuluu väistämättä se, että jossakin vaiheessa kohteena olevat eläimet tapetaan (teurastetaan), jotta niiden erilaiset syötävät ja ei-syötävät osat voidaan edelleen prosessoida, eikä ihmisten sinänsä tule kokea tästä huonoa omaatuntoa. Ihmisarvo ei sinällään kuulu karjaeläimille.

Edellisestä huolimatta ihminen voi vaikuttaa siihen, kuinka karjan pitoa voitaisiin kehittää niin, että tarpeettomia kärsimyksiä karjaeläimille vältettäisiin. Nykyisellään on kritisoitu esimerkiksi tilojen ahtautta ja eläimille niiden lyhyen eliniän aikana koituvia ruhjevammoja ja sairauksia. Julkisuudessa on esitetty kuvia, joissa esimerkiksi sikoja on makuutettu omissa ulosteissaan tai ahtaassa häkissä pidetyt turkiseläimet ovat käyneet toistensa kimppuun ja repineet toisiltaan irti nahkaa, raajoja, silmiä tai korvia. Häkkikanaloidenkin menetelmät tiedetään niin hyvin, ettei asiaa kehtaa tässä erikseen sanoiksi pukea.

Viime aikoina käydyssä keskustelussa häiritsevänä piirteenä on se, että etenkin eräät keskustapuolueen ministerit kiistävät ongelmat ja karjanhoidon tosiasiat ja haluavat tukahduttaa keskustelun. Turkistarhoja kuvanneita henkilöitä syytetään valehtelusta ja käydään metakeskustelua siitä rikkomuksesta, minkä ovat tehneet tunkeutumalla toisten tiloihin. Paljon järkevämpää olisi käydä eläinsuojelullisista näkökulmista keskustelua pidemmälle, vaikkakin se tarkoittaisi eläinperäisten tuotteiden hintoihin meneviä lisäinvestointeja. Jos hyväksyy eläintuotteiden käytön, on kyettävä aina tiedostamaan se, mistä kyseiset tuotteet ovat peräisin ja miten niitä tuotetaan. Nykyään saatetaan ostaa hunajamarinoitu broilerikiusaus pakastetiskistä, vanhaan aikaan lapsetkin tiesivät, mitä tarkoittaa kun isä menee kirves toisessa kädessä ja kukko toisessa kädessä vajan taakse.

Opetusministeriö sotkeutuu nyt yliopistojen valintaprosesseihin

Nyt yliopistokirjoittelu muuttuu jo perättäiseksi trilogiaksi. Opetusministeriö on aiemman "koulutusvienti/lukukausimaksu"-mietintönsä lisäksi teetättämässä myös uutta mietintöä, jonka mukaan yliopistojen pääsykokeista pitäisi luopua. Ote HS:sta:

Opetusministeriön työryhmä aikoo ehdottaa yliopistojen pääsykokeista luopumista. Aamulehden haastatteleman työryhmän vetäjän mukaan pääväylä yliopistoihin olisi tulevaisuudessa yhteishaku. Yhteisvalinnassa hakijat, joilla on jo opinto-oikeus johonkin korkeakouluun, eroteltaisiin omaksi ryhmäkseen,

Uudistuksen tavoite on nopeuttaa opiskelijoiden pääsyä työmarkkinoille. Yliopistoilla on kuitenkin oikeus itse päättää, miten ne valitsevat opiskelijansa.

Työryhmä luovuttaa muistionsa opetusministeri Henna Virkkuselle (kok) ensi kuun puolivälissä. Siihen sisältynee myös ehdotus siitä, että yliopistoihin ei enää haettaisi lukemaan tiettyä oppiainetta.

Tällä hetkellä tiedot koko ehdotuksen sisällöstä ovat vaillinaisia. Jos kysymyksessä on vain ylläolevan tekstin hengessä suositus siitä, että yliopistot voisivat omalla päätöksellään käyttää valintaprosessissa ylioppilaskoetta ja yhteishakuja tai sitten painottaa pääsykokeeseen perinteiseen tapaan, niin se on OK. Jos sen sijaan kysymys on pelottavasti taas siitä, että ministeriö aikoisi kävellä yliopistojen autonomian yli ja pakottaa pääsykokeista luopumiseen, seuraisi siitä pahoja ongelmia kaikkein vaikeapääsyisimmillä aloilla, kuten lääketieteellisessä ja oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

Pelkän ylioppilastutkintopohjaisuuden haittoja:

• Koe ei mittaa esimerkiksi mainittuja lääketieteellistä ja oikeustieteellistä tiedekuntaa varten tarvittavaa kypsyyttä ja erikoisosaamista, ainakaan niin, että nykyinen ankara karsinta ja suhteellisen pieni sisäänotto olisivat mahdollisia.


• Ylioppilaskirjoituksissa epäonnistuneen on vaikeampi yrittää päästä sisään uudella yrityksellä kuin pääsykokeissa epäonnistuneen.

Voi tietysti olla, että nämä haitat ovat joillekin itsetarkoitus. Nimittäin yhdistettynä lukukausimaksujärjestelmään ja lyhytnäköiseen bisnesajatteluun, voisi kuvitella, että joidenkin haaveissa siintää järjestelmä, jossa yliopistot eivät niin herkästi torjuisi tarpeeksi maksukykyisiä asiakkaita uusia opiskelijoita.

Mainittakoon tässä sivussa, että ainakin joissakin niistä yliopistoista, joissa uuden yliopistolain mukainen yritysrahoitus on jäänyt huonommaksi, ajaudutaan liikemaailman tyyliin YT-neuvottelujen ja työtaistelujen kierteeseen. Tilanne voi nopeasti mennä niissä opiskelevien oikeusturvan kannalta kestämättömäksi, jos esimerkiksi kokonaiset lukukaudet ja kurssikokonaisuudet menevät pilalle itsestä riippumattomista syistä kurssien keskeytyessä yliopiston rahapulaan tai henkilökunnan lakkoihin.

Opintojen talousongelmia selvitettävä

Jatkan tällä kirjoituksellani edellisen teeman aihetta, yliopistojen rahoitusta. Edellisessä kirjoituksessani ja sen kommenteissa, totesin lukukausimaksut huonoksi ratkaisuksi yliopistojen rahoitusvajeisiin ja yhdyn siihen lukuisien suomalaisten näkemykseen, jonka mukaan yliopistojen lukukausimaksut vaarantavat tasa-arvon ja "kehittävät" yhteiskuntaa luokkayhteiskunnan suuntaan.

Tämän ongelman duaaliongelma on se, että nykyisessä järjestelmässä on tiettyjä rakenteellisia vikoja, joista ylioppilaskuntaosapuoli ei ole ollut valmis rehellisesti keskustelemaan. Olennaisin ongelma, josta eroon pääseminen vapauttaisi ratkaisevasti rahaa jaettavaksi yliopistoissa hyödyllisemmin, olisi lukukausien aikaisen tutkintoon kuulumattoman työnteon vähentäminen.

Tiedän tapauksia, joissa 1-3. vuosikurssin yliopisto-opiskelijat käyvät töissä kaupan kassalla ja joutuvat siksi olemaan pois luennoilta ja laskuharjoituksista ja reputtavat kursseja solkenaan. Nämä alkuvuodet olisivat kaikkein kriittisimpiä opiskelijalle saada perusopintonsa valmiiksi mahdollisimman nopeasti ja luoda tutkinnolla tavoiteltava oman alan ammattitaidon välttämätön pohja. Tämän jälkeen työt olisi jo helpompi sommitella opintoja tukevaksi, esimerkiksi niin, että saisi kandidaatintyötä varten olevan harjoittelupaikan palkallisena ja varmistaisi, ettei työnteko kohtuullisessa määrin tehtynä ainakaan veisi opintoja täysin sivuraiteelle ja väärään suuntaan.

Ylioppilaskuntajärjestöt ovat joskus ihannoineet lukukausi-aikaista työntekoa vastuun ottamisella itsestään ja rahan ansaitsemisesta omalla työllään lainanoton sijasta. Ongelmana on kuitenkin se, että opintojen viivästymisestä seuraavat menetykset valtiolle ovat paljon suurempia kuin mitä joillakin lukukausiaikaisilla tutkintoon kuulumattomilla töillä läheskään ansaitsee. Ei ole ihme, että taloustilanteen ollessa kireä, näitä työryhmälausuntoja, jotka sisältävät maksullisuuden ja opintolainapainotteisuuden keppiä, tulee tiheään, koska ne koetaan tietynlaisiksi ratkaisuiksi.

Ehdotan ylioppilaskuntajärjestöille myös neuvotteluosapuolena realismia ja sitä, että he tarjoaisivat mallin, jossa opintotuen tehokas alku- ja suoritepainotteisuus varmistaisivat sen, että opintojen alkuedellytykset eivät heti olisi joidenkin kohdalla kuralla. Myös kysymykseen pääkaupunkiseutua riivaavasta opiskelijoiden alkuvaiheen asunnottomuudesta tulisi saada mahdollisimman pian kestävä ratkaisu. Siinä menee äkkiä lukukausi tai lukuvuosi harakoille, kun joutuu järjestelemään asuinpaikkaa monimutkaisen kaavan mukaan tai joidenkin tapauksissa, jos joutuu pakosta muuttamaan pois maakuntiin odottamaan asian järjestymistä.

Suomessa ei pitäisi ottaa käyttöön yliopistojen lukukausimaksuja

Tänään opetusministeri Henna Virkkuselle (kok), luovutettiin "opetusvientistrategia" (?), jonka mukaan opiskelijoiden lukukausimaksujen käyttöä pitäisi laajemmin harkita Suomessa. Vastustan tätä näkemystä jyrkästi.

Monet näkevät lukukausimaksut sinänsä loogisena, että yliopistojen tarjoama koulutus nähdään palveluna, jota opiskelijat ostavat. Lukukausimaksuissa toteutuisivat siis päältäpäin katsottuna normaalit markkinatalouden sääntelymekanismit. Suurena vikana näkemyksessä on se, että lukukausimaksuissa eräälle aikuiselle ihmisryhmälle sälytetään sellainen maksutyyppi, jota heillä oletusarvoisesti ei ole varaa itse maksaa! Opintolainaa on esitetty hienona ja kauniina teoriana opintojen rahoittamiseen, mutta tosiasia on se, että joillakin aloilla työmarkkinat ja palkkaehdot ovat niin kireitä, että suurten opintolainojen takaisinmaksulle ei kaikilla olekaan nopeita edellytyksiä. Erään kuvan asiasta saa, jos hakee hakukoneista hakusanoilla "student loan defaults". Todellisuudessa lukukausimaksujärjestelmät, etenkin lukukausimaksun vaivihkaa kohotessa ja valtionosuuksien vähentyessä ja livetessä muihin tarkoitukseen budjetissa, johtavat räikeään eriarvoistumiseen ja mahdollistavat yliopisto- ja korkeakouluopinnot vain varakkaiden vanhempien tuella.

Odotettiinko Sauli Niinistölle diktatuurille tyypillistä äänestysvoittoa?

Tänään on nähty eduskunnassa mielenkiintoinen farssi. Tavallaan kysymyksessä on skandaali, mutta minun mielestäni eri syystä kuin kokoomusjohdon ja Jyrki Kataisen mielestä. Kysymyksessä on siis se, että eduskunnan puhemies Sauli Niinistö voitti puhemiesäänestyksen "vain" vähän yli 60 äänen marginaalilla pahimpaan haastajaansa Pekka Raviin, kun jotkut ilmeisesti odottivat eduskunnan siunaavan Niinistön jatkon yksimielisesti. Erityisen kummalliseksi asian tekee se, että Jyrki Katainen esitti moitteita myös sosiaalidemokraateille linjasta lipeämisestä ja kapinoinnista, kun ottaa huomioon, että SDP on oppositiossa! Miksi tällaisessa asiassa tai muussakaan tavallisessa lainsäädäntöasiassa tarvitsisi odottaa opposition äänestävän hallituksen linjan mukaisesti?

Suomen eduskunta ei ole Neuvostoliiton politbyroo. Vaikka monissa budjettiasioissa ja muissa tärkeissä kansakunnan tulevaisuuteen liittyvissä asioissa hallituskuria usein noudatetaankin, on kuitenkin muistettava, että loppujenlopuksi valta kuuluu kuitenkin eduskunnalle eikä hallitukselle tai suurpuolueiden ryhmien johdon eliitille. Joskus asiat menevät jopa niin, että eduskunta haluaa punnita tarkemmin sille esitettyä asiaa ja päätyy hallituksen kannasta poikkeavaan lopputulokseen.