Poliittinen blogi siirtynyt toistaiseksi

Jos jotkut ovat jaksaneet käydä tätä lukemassa, mainittakoon, että olen avannut blogin Uuden Suomen sivuilla ja kirjoitellut viime aikoina aktiivisemmin sinne. Ks.

http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi

Elinkeinoelämän keskusliitto huolissaan asemastaan?

Näistä vaaleista on varmaan mediassa jo olennaisimmat asiat sanottu, mitä tulokseen tulee. Sen kaikki vaikutukset tietenkin tiedetään vasta kun hallitus on muodostettu ja se on istunut kautensa. Eräs vaalien aspekti liittyy siihen, että Elinkeinoelämän Keskusliitto on joutunut havahtumaan siihen, että se ei ole Suomessa viime kädessä asioista päättävä instanssi:

MTV3: Elinkeinoelämän keskusliitto huolissaan Suomen eristäytymisestä

Suomessa on muutamia instansseja (EK ja EVA mainitakseni), jotka ovat ottaneet monissa asioissa auktoriteetin sanoa, mitä suomalaisessa talouspolitiikassa saa tehdä ja mitä ei. Monet heidän kannanottonsa ovat kyllä olleet maltillisia ja perusteltuja, talouden kestävyyden ylläpitämiseksi, mutta heillä on samalla ollut säännöllisiä vaikeuksia seuloa ehdotuksiaan eettisyyden kannalta. Koska kolmen aikaisemman suurpuolueen politiikka asiassa oli niin konsensushenkistä, ei tämä ole tuottanut koskaan pahempia ongelmia. Perussuomalaiset joutuvat kuitenkin suhtautumaan suureen kannatukseensa siten, että se on ohuen langan varassa, voi hävitä seuraavissa vaaleissa savuna ilmaan ja linja on pidettävä kaikissa tilanteissa.

Elinkeinoelämän liiton kipupisteet ovat olleet viime vuosina työntekijän ja opiskelijoiden asemaa koskevassa politiikassa ja tuloerojen venymisen suosimisessa. Työntekijöiden lakko-oikeutta on haluttu vähentää, "palkkamalttia" on haluttu vetää niin kireäksi, että monilla aloilla, joilla palkka ei ole tänäänkään astronominen, on haluttu sen jäävän jälkeen elinkustannusindeksin tasosta "kilpailukyvyn" nimissä. Johtajien palkoista ja optioista ei kuitenkaan ole haluttu vastaavalla tavalla tinkiä. Opiskelijoita on uhattu säännöllisesti lukukausimaksuilla ja opintotuen siirtämisellä velkapainotteisemmaksi. Nämä uhat ovat edelleen olemassa, mutta polittiset realiteetit voivat niitä tällä vaalikaudella tilapäisesti lieventää.

Viime kaudella olisi ollut mahdollista vaalikauden loppua kohti hillitä valtion velkaantumista pienillä hienosäädöillä hallituksen ohjelmaan, kuten ALV:n alennuksen välttämisellä. Näin ei kuitenkaan tehty. Se, missä EK on oikeassa, on, että tällä vaalikaudella saatetaan joutua kompromisseihin, jotka heikentävät Suomen talouden kestävyyttä, koska veloille tulleet korot ja valtion levinneen budjetin rakenne vaativat salakavalasti yhä ankarampia toimia oientuakseen.

EU:n sekava taloustilanne hyödyttää perussuomalaisia

Tänään on ollut merkittävä päivä Euroopalle ja Suomelle. Euroopalle siksi, että Portugali on, varsin myöhään, tunnustanut, ettei selviä valtionveloistaan omin päin, vaan tarvitsee EU-takuurahastojen apua. Samanaikaisesti on Euroopan keskuspankki nostanut vihdoinkin ohjauskorkoaan 25 pistettä 1.25%:iin ja siten viestittänyt, että löysän rahan vaihe alkaa elää ehtoopuoltaan velkaongelmavaltioiden olemassaolosta huolimatta. Tämä lienee myös viesti siihen suuntaan, että EKP odottaa velkasaneerausratkaisujen pöytään lyömistä jo ennen vuotta 2013.

Suomelle viimeaikainen kehitys on ollut merkittävää, koska meneillään on vaalit ja eurooppalaiset rahaepäselvyydet hyödyttävät erityisesti perussuomalaisia, mutta mahdollisesti myös vasemmistoliittoa ja kristillisdemokraatteja. Portugalin kriisi tuli etenkin ensinmainitulle mahdollisimman sopivaan aikaan. Tästä kehityksestä voi seurata joko myönteisiä asioita tai kielteisiä asioita, myönteisiä, jos Suomen linjauksen muuttuessa velkaongelmien todellisen ratkaisemisen tarve korostuu, kielteisiä kuitenkin, jos Suomen mahdollista erillislinjaa (vaikka se on sääntöjen mukainen), ei hyväksyttäisikään ja Suomi joutuisi eurooppalaisessa talous- ja puolustusyhteistyössä hylkiön asemaan. Jälkimmäinen olisi merkki koko unionin ahtaasta nurkkakuntaisuudesta ja kyseenalaistaisi sen, mitkä ovat ne yhteiset arvot, joiden puolesta Euroopassa teemme yhteistyötä.

Eläkerahat liikenneväyliin?

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on vaalikuumeessaan ehdottanut suomalaisten eläkerahastojen rahojen käytön liikenneväyliin, ainoana perusteenaan, että siten ne tuottaisivat paremmin kuin Kreikan lainat. Ottamatta kantaa jälkimmäiseen sutkautukseen, täytyy kyllä todeta tämä ehdotus omituiseksi ja edesvastuuttomaksi. Eläkerahastot eivät ole mitä tahansa ylimääräisiä rahavaroja, vaan Suomen valtion sitoumus ikääntyville kansalaisilleen heidän elämänsä ehtoopäivinä. Eläkepommiongelma on jo nyt paha, joten mitä järkeä on pahentaa sitä entisestäänkin?

Jotta liikenneväylät tuottaisivat, eivät pelkät sivurahalähteet kuten potentiaalinen liike-elämän vilkastuminen, riitä, vaan niiden käytöstä tulisi silloin myös maksaa. Tämä tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi pitkillä moottoriteillä olisi liittymien välillä tullipuomit ja haavit, joihin pitäisi heittää euro tai pari, tai vilauttaa bussin kuukausikortin kaltaista maksukorttia, jotta matkanteko jatkuisi. Tällaiselle järjestelmälle, joka muuten on käytössä joissakin Yhdysvaltain osavaltioissa, ei Suomessa kuitenkaan ole ollut riittävästi poliittista tahtoa.

Herrojen ja hidalgojen juhlat Helsingissä

Tänä iltana on Suomessa vietetty Euroopan parlamentin konservatiiviryhmän, johon Suomesta lukeutuu myös Kokoomus, kokous- ja juhlailtaa Suomessa ja Euroopan parlamentin suurimman ryhmän statuksen siivittämänä sovittu koko unionin tärkeistä päätöksistä ohi kansallisten parlamenttien, aivan kirjaimellisesti Kämpin kabineteissa. Mukana myös tietenkin Berlusconi. Tällaisen tilaisuuden järjestäminen kyseisenkaltaisissa puitteissa osoittaa ainakin Kokoomukselta harkinnan pettämistä etenkin vaalien alla. Erityisenä vaarana on, että tällaista juhlakongressia pidetään elitistisenä ja kansan halveksintana sellaisten talouspäätösten edellä, jotka edellyttävät tärkeitä eettisiä ratkaisuja ja linjanvalintoja mm. sosiaaliturvan leikkausten ja veronkorotusten välillä.

Viime aikoina on kuultu uusia huolestuttavia viestejä Islannin, Kreikan, Irlannin ja Portugalin taloudellisesta tilanteesta ja talouden tasapainottamiselle vastahakoisista poliittisista käänteistä etenkin kahdessa I-alkuisessa maassa. Irlannin uusi hallitus haluaa velkoja anteeksi ilman selkeää velkajärjestelysopimusta ja Islannissa presidentti ei halua maansa sitoutuvan kansainvälisiin sopimuksiinsa velka-asioissa Ison-Britannian ja Hollannin kanssa. Kun asiansa heikosti hoitaneilta mailta loppuu luotto, niitä ei pakoteta tasapainottamaan talouttaan heti, mikä olisi normaalia, vaan syötetään ilmaista rahaa muualta EU:sta, mukaanlukien Suomesta, ja teeskennellään, että ongelmamaiden liian keveä talouspolitiikka voisi toimia huomenna, vaikkei se toiminut tänään eikä eilen.

Vaalit ovat siis tulossa. Erityisesti valitsemalla ehdokkaansa Kokoomuksen, Keskustan, SDP:n tai RKP:n listalta, äänestäjä antaa luottamuslauseensa EU:n rahapolitiikan salamyhkäisyydelle ja Suomen lammasmaisuudelle sen kaikissa käänteissä. Tarvittaisiin sellaista järjestelmää, että jos Suomi vastustaa joitakin sopimusten ulkopuolisia tai vain hatarasti sopimuksiin perustuvia EU:n taloudellisia sitoumuskuvioita, erityisesti pelastus- ja takauspaketteja, se jättäytyy niistä ulos vaikka yksin.

Paremminvointivaltio?

"Paremminvointivaltio" on sitten tämänkertaisten eduskuntavaalien teema Kokoomuksella, joka toistaiseksi on nauttinut kaikkein korkeimmista kannatusluvuista. Jos kuitenkin nykyisillä kannatusluvuilla Kokoomukselle vaalivoitto tulisi, olisi siinä Pyrrhoksen voiton makua. Perussuomalaisten kannatuksen realisoituessa niinkin korkealle tasolle kuin nyt, eivät kaksi suurinta puoluetta pystyisi yhdessä RKP:nkään kanssa saamaan eduskunnasta ehdotonta enemmistöä, lisäksi Kokoomus, Keskusta ja SDP karsastavat menemistä yhtäaikaa samaan hallitukseen kuin korkeintaan hätätilassa. Kokoomuksen olisi siis erittäin vaikeaa tuoda omaa ohjelmaansa täysipainoisesti esille.

Kokoomuksen ja Keskustan toiminta porvarihallituksessa tällä vaalikaudella on ollut talouspoliittisesti kaksiteräinen miekka, toisaalta nykyinen hyvinvointiyhteiskunnan ja työllisyyden taso on säilytetty, mutta se on tehty velaksi. Velan maksutapa on edelleen avoin ja monet kansalaiset pelkäävät, mitä se voi pitää sisällään. Monien järkeen ei mahdu, että Kokoomuksen työllisyysohjelma olisi vaalien jälkeenkin perustumassa "dynaamisiin" veronalennuksiin, koska jos kävisi niin, ettei sitä talouskasvun täytekakkua olisikaan tarpeeksi velanlyhennyksiin jaettavaksi, niin voi ottaa ohraleipä. Luottoluokituksen pettäessä piirunkaan vertaa parhaalta AAA-tasolta, oltaisiin kaltevalla pinnalla, jossa kasvavat valtionvelan korot ja lisävelan tarve aiheuttavat tuhoisan itseäänruokkivan kierteen.

Joissakin maissa on ollut nähtävissä, että talous viedään tahallisesti hankaluuksiin, jotta sillä voidaan "putsata pöytä" massiivisilla sosiaaliturvan leikkauksilla. En toivo tätä skenaariota Suomeen, koska eriarvoistuminen voi aiheuttaa myös yhteiskunnallista epävakautta.

Suomi on liian keskittynyt pääkaupunkiseutuun

Helsingin Sanomissa on tuskasteltu Suomen asuntomarkkinoiden eriytymistä kahtia ylettömän kalliiseen pääkaupunkiseutuun ja taantuvaan ja halpaan maakuntien Suomeen. Tällainen kehitys on todellakin kaikkea muuta kuin harmitonta, koska siitä on seurauksena oheisia lieveilmiöitä:

• Toimeentulotuen asiakkuudet kuormittavat pääkaupunkiseudun kuntia, etenkin Helsinkiä, kohtuuttomasti.


• Kehyskuntien pelloille on muodostunut keskiluokan omakotitalomattoja, jotka ovat etäällä palveluista ja työpaikoista ja joista mennään päivittäin kahden tai kolmenkin henkilöauton voimin Helsingin keskustaan päin töihin ja harrastuksiin, aiheuttaen valtavat ruuhkat sisääntuloteille.


• Pääkaupunkiseutu houkuttelee alueelle poikkeuksellisen paljon kerjäläisiä, huumekauppiaita ja murtovarkaita.

Tällainen kehitys, joka on samantapainen ilmiö kuin Viron Tallinna-keskeisyys, johtuu Suomessa 60-70-luvuilla tehdyistä kaavoitus- ja liikennepoliittisista virheistä. Jossakin vaiheessa toimivaa raideliikennettä halveksittiin siinä määrin, että esimerkiksi Turusta lakkautettiin toimiva raitiovaunuliikenne ja myöhemmin myös Uudenkaupungin matkustajarautatieyhteys kokonaan. Kun ruuhkat eivät muodostuneet vielä kovin pahoiksi, tuli henkilöautoista statussymboleita tai joillekin välttämättömyyksiä ja pääkaupunkiseudun annettiin kasvaa omalla painollaan, kiinnittämättä huomiota muihin tärkeisiin etelä-Suomen keskuksiin.

Miettimisen aihetta on myös siinä, mitä järkeä on, että kaikki Suomen ja Viron väliset yhteydet on pakattu Helsingin ja Tallinnan keskustojen läpi menevään yhteen pullonkaulaan. Olisi järkevämpää, että osa liikenteestä saataisiin tuki- ja ohjaustoimin esimerkiksi rajoituksin tai satamamaksujen kohdistuksin siirtymään vaihtoehtoisille reiteille esim. Pikkalasta Paldiskiin tai Porvoosta Muugaan. Pikkala-Paldiski voi olla järkevä vaihtoehto esimerkiksi turistibusseille Turusta ja Länsi-Suomesta Pärnuun ja vastaavasti Porvoosta Muugaan oleva reitti käytännöllinen, jos määränpäänä on Tallinnan sijasta Tartto tai Narva.

Tunisia ja Egypti

Tunisiassa ja Egyptissä kansa on marssinut kadulle ja vaatinut diktaattoripresidenttien ja hallituksen jäsenien väistymistä ja demokratiaa. Tunisiassa tilanne on eskaloitunut jo pidemmälle, mutta on edelleen epävarma, Egyptissä lopputulosta ei tiedetä. Se, mikä on tiedossa, on se, että tämä kehitys tulee muuttamaan kuvaa arabimaista ja länsimaiden ja niiden suhteista pitkäksi aikaa. Vasta nyt on esimerkiksi Euroopassa havahduttu siihen, miten autoritaarisia järjestelmiä myös suosituissa turistikohdemaissakin on tai on ollut. On hyvin mahdollista, että sama kehitys on edessä myös Libyassa ja Saudi-Arabiassa, tai Iranissa, joka ei ole arabimaa, mutta on shiiaislamilaisen eliitin hallitsema. Suurena epävarmuustekijänä on se, miten kehittyvät järjestelmältään uudistuvien maiden suhteet Israeliin, koska sotilaalliset kriisitkään eivät ole sillä suunnalla poissuljettuja muutenkaan.

Eettistä eläketurvaa

Tänään on ollut otsikoissa ehdotus eläkevakuutuksesta, jossa tietyn, melko suuren könttäsumman, kuten useita kymmeniä tuhansia euroja, ajoissa maksamalla voisi saada 80 vuotta täytettyään noin 600-800 euron lisäeläkkeen loppuelämäkseen. Vastaavasti Finanssialan keskusliitto ja monet muut järjestöt ovat kannattaneet eläkeläisille mahdollisuutta myydä asuntonsa vakuutusyhtiöille koko loppua elinikää vastaavaa lisäeläkettä tai hoitokulujen kattamista vastaan. Nämä ovat sinänsä normaaleja vakuutusliiketoimintaan kuuluvia ideoita, mutta ne ansaitsevat tiettyä kritiikkiäkin.

Yhdeltä puolen työntekijät ovat maksaneet koko työuransa ajalta työeläkemaksuja ja siksi olisi ehdottoman oikeudenmukaista, että heillä olisi oikeus odottaa sen perusteella kunnollista eläkettä, puolisolleen leskeneläkettä tai korkeiden progressiivisten verojen maksun nojalla myös hoitokulujen kattamista. Eläkevakuutuksista ei saa tulla elinehtoa eikä eläkeläisten asuntoja saa pitää hyödykkeinä, jotka tulisi taloudellisen painostuksen avulla "realisoida" pois keskiluokalta vakuutusyhtiöille ja eliitille ilman, että suurin osa niistä siirtyisi luonnollisesti perintöinä jälkipolville. Asunto-omaisuus ja kiinteä omaisuus ovat monesti arvokkaampia kuin käteinen tai tilillä makaava raha.

Toiselta puolen huoltosuhteen vääristyminen on aiheuttamassa yhä pahenevaa talouskriisiä, jossa eläkemenoilla on merkittävä osuus. Aiemmin mainitut keskustelunavaukset lienevät tarkoitetuksi osittain herättämään tähän tosiasiaan, eli siihen, että ellei eläkepommiongelmaan keksitä muita keinoja ja työuria saada pidennettyä sekä alku- että loppupäistä, niin jotakin ikävyyksiä ja kovia keinoja on väistämättä edessä! Toivoisin poliitikoilta asiallista keskustelua näistä asioista ennen huhtikuisia vaaleja.

SDP:llä on ongelmia uskottavuuden ja vaaliteemojen kanssa

Näin vaalien alla SDP on pohtinut heikentyneitä kannatuslukujaan ja sen huippupoliitikot ovat esittäneet erilaisia teorioita syistä. Jotkut näkemykset ovat olleet aiheellisia, kuten etsikkoajan hukkaaminen tekemällä porvarillisia hallituskausia, mutta jotkut surkuhupaisia. Erityisen naurettava on väite siitä, että Suomen hyvinvointiyhteiskunta olisi "jo rakennettu" ja siten mitään ei olisi tehtävissä. Totuus on tällaisesta kuitenkin varsin kaukana.

Hyvinvointiyhteiskunta ei koskaan ole sellainen, että sen voisi kerran rakentaa ja se aina pysyisi. Päinvastoin se vaatii ylläpitoa, sekä välittöminä poliittisina päätöksinä että pitkälti tulevaisuuteen kohdistuvina suunnitelmina. Eräs kulmakivi on varmistaa rahojen riittäminen tulevaisuudessa ja suunnitella velanotto ja verotuksen kohdistaminen oikein. Nyt tässä on lipsuttu ja valtiontaloudessa on kestävyysvaje, jonka kattamisesta SDP tai suuret porvaripuolueet ovat kovin hiljaa.

Opiskelijoita uhkaavat tiukennukset ja lukukausimaksut

Kuten tunnettua, tänä keväänä on tarkoitus järjestää eduskuntavaalit. Mielenkiintoisen vaaleista tekee perussuomalaisten kannatuksen mahdollisen nousun lisäksi myös enemmistöhallituksen perustaminen ja se, millä tavoin uusi hallitus alkaa tarttua menojen leikkaustoimiin.

On ennustettavissa, että kehityskulussa on merkittäviä riskejä opiskelijoille ja nykyisenkaltaiselle opinto-oikeudelle yliopistoissa. Maisterin, diplomi-insinöörin ja kandidaatintutkintoja suorittavien tulisi viimeistään tässä vaiheessa kiinnittää erityistä huomiota siihen, että valmistuminen tapahtuisi kohtuullisessa ajassa, etenkin jos opinnot ovat jo aikaisemmin viivästyneet. Joissakin tapauksissa voi olla suositeltavaa punnita opintolainan nostamista ja opiskelua haittaavan sivutyön jättämistä, jos odotettavissa on, että lainaa nostamalla voi tehostaa opintojaan valmistuakseen maisteriksi tai diplomi-insinööriksi 2 vuoden sisään ja jos kyseinen sivutyö on tutkintoon kuulumaton.

Kaikkia muutoksia tuskin tulee kerralla, mutta ainakin joihinkin seuraavista on varauduttava:

• Opintoraha poistuu ja tilalle tulee pelkkää opintolainaa. Opintolainassa saattaa olla verovähennysmahdollisuuksia tai anteeksisaamismahdollisuuksia nopean valmistumisen johdosta.


• Maisteriohjelmiin tulee kaikille noin 1000 euron lukukausimaksut, joita vastaan voi saada opintolainaa tai helpotusta (vanhempien) vähävaraisuuden perusteella.


• Opintojen normiaikojen ylityksestä joutuu maksamaan korkean lukukausimaksun tai uudelleenkirjaamismaksun, jos haluaa välttää opinto-oikeutensa menetyksen. Tällainen saattaa erityiseen vaaravyöhykkeeseen opiskeluaikana työskentelevät.

Se, miksi tällaisiin madonlukuihin kannattaa varautua ja nykyisten opiskelijoiden pyrkiä kiivaasti pakenemaan sellaisten alta ei johdu siitä, että itse kannattaisin tuollaisia toimia. Päinvastoin monet niistä ovat haitallisia ja eriarvoistavia. Sen sijaan valtion velkaantumiskehityksen katkaiseminen jollakin tavoin on varmasti tosiasia ja lisäksi kaikki mainitut tiukennukset ovat esiintyneet muodossa tai toisessa OECD:n, Elinkeinoelämän keskusliiton ja opetusministeriön työryhmien raporteissa. Jälkimmäisissäkään ne eivät ole olleet vahingossa, vaikka ministeri Virkkunen muuta olisikin jälkikäteen selittänyt.

Viro on siirtynyt euroon, mutta riskejä on olemassa

Hyvää uutta vuotta.

Etelänaapurimme Viro on nyt siirtynyt käyttämään euroa, eli samaa valuuttaa kuin me suomalaisetkin, huolimatta eräiden muiden euroalueen maiden talousongelmista. Sen sijaan Viron taloudenpitoa on kuvattu esimerkilliseksi ja budjettikuria suomalaista(kin) paremmaksi.

Tämä ei kuitenkaan saa tuudittaa harhaluuloon, ettei myöskin Viron tulisi olla jatkossa taloutensa suhteen erittäin varuillaan. Onhan niin, että Kreikankin taloudenpitoa ja eurokelpoisuutta kehuttiin juuri silloin kun he euroalueeseen liittyvät, mutta myöhemmin paljastui, että valtiontaloutta on mahdollista "pitää" myös niin, että ongelmia piilotellaan ja lakaistaan maton alle.

Viron talouden riskit liittyvät minun mielestäni lähinnä kolmeen osa-alueeseen. Yksi on se, että valtiontalous on erittäin ohut ja se ei kestäisi lainkaan elvytystoimia tai äkillisiä muutoksia. Toinen on se, että missään ei ole kunnolla selvitetty EU-kansalaisille, kuinka paljon on sellaisia pankkeja, joissa olevat talletukset ovat Viron talletussuojarahaston piirissä. Tämä nostattaa epäilyksiä siitä, että Viron valtiontalouden potentiaalisia ongelmia on voitu piilottaa pankkien sisään, jolloin ikävä tilanne laukeaa, jos tallettajat ja sijoittajat menettäisivät luottamuksensa yhteenkään tällaiseen. Itselläni tulee mieleen lähinnä epäilyttävän korkeita talletuskorkoja tarjoava BigBank.

Kolmas on se, että Viron sosiaali- ja työttömyysturva ovat olemattomia. Mitä jos virolaisten kärsivällisyys loppuu, esimerkiksi tilanteissa, joissa asuntovelkaisten ongelmat pahenevat tai ihmisiä alkaa joutua huomattavassa määrin kadulle? Tähän mennessä heille on voitu myydä niukkuutta etäisyyden ottamiseksi Venäjään, eurooppalaisen integraation välttämättömyyden ja amerikkalaisen rikastumisunelman ylläpitämisen voimin, mutta kuinka kauan?

Diktaattorit joutuvat takertumaan valtaan henkensä edestä

Viime päivinä on todettu, ettei Norsunluurannikon vaalit hävinnyt presidentti ole valmis luopumaan vallasta suodakseen kauden vaalit voittaneelle seuraajalleen. Tällaiset tapaukset ovat erityisen yleisiä ns. kolmannen maailman valtioissa, Kiinassa ja Venäjällä, mutta samantapaista valtaan takertumista voi nähdä myös joissakin Euroopan maissa ja läntisissä demokratioissakin.

Kolmannessa maailmassa ja diktatuurivaltioissa vallan käsitteeseen liittyy myös erityislaatuinen piirre - entisen vallanpitäjän selviytyminen. Jos valtionpäämies tai korkeassa asemassa hallinnossa ollut henkilö on osallinen räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin, hänen valtansa päättyminen voi tarkoittaa samalla kuolemantuomiota tai loppuikää vankilassa. Esimerkkejä tällaisesta on nähty viimeisen 30 vuoden aikana esimerkiksi Romaniassa, Irakissa ja Argentiinassa. On myös suoraan nähtävissä, että Kiinan tai Iranin nykyhallinnolla ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä ehjin nahoin, jos valtansa menettäisivät.

Sitten länsimaihin. Yhdysvallat lienee keksinyt kaksipuoluejärjestelmänsä suojissa erittäin hyvät hyvävelijärjestelmät koskien molempien puolueiden presidenttejä, senaattoreita ja edustajainhuoneen jäseniä. Myös monet Euroopan Unionin valtiot, kuten Italia, ovat harvinaisen myötämielisiä peittelemään puoluejohtajiensa tekoja ja monesti tällaista vahvistaa myös sanomalehtien ja politiikan saumaton yhteenliittymä. Nykyään tosin Internet on tullut kiusalliseksi osatekijäksi. Jää nähtäväksi, mitä tapahtuu, jos jotkut maat joutuvat sisäisiin konflikteihin.

Perusteet tuomita seksuaalirikoksista

Tämän kirjoituksen aiheina ovat Wikileaksin Julian Assange ja väitetty "kaapin ulkopuolella oleva pedofiili" Phillip Greaves.

Ensinmainitun osalta etsitään Ruotsissa epätoivoisesti todisteita "raiskauksesta" kun pohditaan, millä tavoin kondomi saattaisi olla rikkoutunut yhdynnässä. Ehkäisyvälineiden epävarmuus kuuluu kuitenkin jokaisen irtosuhteiden harrastajan vastuualueisiin. Erityisesti, jos J. Assange ei ole yrittänyt tahallaan tartuttaa mitään sukupuolitauteja tai pakottaa ketään naista mihinkään, eivät hänelle seksuaalirikossyytteet kuulu. On ilmeistä, että koko farssi on käyty J. Assangen pitämiseksi viranomaisten hallussa Yhdysvaltain tietämissä paikoissa ja lopullinen tavoite (Yhdysvalloilla) on saada hänet maaperälleen mielivaltaisesti kohdeltavaksi.

Phillip Greaves ei koskaan ole todistettavasti syyllistynyt seksuaalirikoksiin, etenkään lapsia kohtaan. Kuitenkin hänen kimppuunsa käytiin pahasti, kun hän käytti sananvapauden mukaisia oikeuksiaan julkaistessaan Amazonissakin kirjansa, joka käsittelee pedofiliaa. Joissakin maissa tai osavaltioissa, kuten Yhdysvaltain Floridassa on tiukkoja fiktiivistäkin pedofiliaa koskevia säännöksiä ja sen nojalla P. Greaves meni lähettämään kirjansa kappaleita Floridaan peitetoiminnassa oleville poliiseille. Edellisen perusteella hänet pidätettiin ja luovutettiin Yhdysvaltain sisällä Floridaan. On erittäin kyseenalaista tuomita ketään yksinomaan sellaisesta rikoksesta, johon peitetoiminnassa olevat poliisit ovat syytesuojansa nojalla ketään yllyttäneet. Käsittääkseni peitetoiminnan idea on paljastaa tehtyjä oikeita rikoksia eikä tehtailla niitä vartavasten joidenkin henkilöiden eliminoimiseksi, ainakaan oikeusvaltioissa.

Greavesin tapauksesta tekee poikkeuksellisen ruman sen, että hänellä ei näytä aihepiirin vuoksi olevan mitään sympatiaa verkkokeskusteluissa ja ihmisoikeusjärjestöt ovat myös tilanteesta kummallisen hiljaa. Päinvastoin julkaistaan satoja keskustelukommentteja ympäri maailman, jossa vaaditaan epäinhimillisiä rangaistusseuraamuksia ja kostotoimia.

Kannatan itse sitä, että myös poikkeuksellisen inhottavina pidettyjä henkirikoksia ja seksuaalirikoksia, myös lapsiin kohdistuvia, käsitellään normaalilla tavalla valtioiden oikeusjärjestelmissä, syytetyt saavat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin, tulevat tuomituksi vain niistä rikoksista mihin heidät voidaan selvästi osoittaa syyllistyneen ja että näissäkään ei saa käyttää epätavanomaisia ja julmia rangaistuksia, kuten kuolemanrangaistusta, terveiden ruumiinjäsenten kuten sukupuolielinten silpomista, lääketieteellisesti perusteetonta myrkyttämistä hormonihoidoilla tai muuta vastaavaa. Tämä on tullut ongelmaksi monissa Euroopan Unioninkin maissa.

Elinkautista vankeusrangaistusta ei saa piilottaa muiden termien, kuten vaarallisuusarvioiden ja sellaisten perusteella tehtävien yhteiskunnasta eristämisien alle, vaan kyseisen rangaistusmuodon on tultava kaikista epämääräisen pituisista vankeusrangaistuksista tuomiolauselmassa ilmi ja sen on perustuttava aina tekohetken lakiin. Jälkimmäinen on tullut ongelmaksi erityisesti Isossa-Britanniassa.

Uuden adoptiolain luonnoksessa joitakin vikoja

Oikeusministeriö on julkaissut sivullaan

http://www.om.fi/1290609328682

mietinnön adoption (nyk. lapseksiottaminen) uudistamisesta. Mietinnön pintapuolisella lukemisella näin uudistuksessa paljon hyviä asioita, kuten kansainvälisen adoption säännösten kiristämisen, avoimen adoption osittaisen lainsuojan ja biologisen isyyden paremman huomioonottamisen. Siinä mielessä on hyvä, että lakia esitetään. Toivottavasti seuraava hallitus ja eduskunta ovat uudistuksille myötämielisiä.

Laissa on kuitenkin muutama vika, jotka huomasin tällä pintapuolisella lukemisella ja jotka perustuvat osittain tässä blogissa aiemmin tehtyihin huomioihin. Se mahdollistaa esimerkiksi edelleen pakkoadoption, eli uuden adoptiolakiehdotuksen 11 §:stä pitäisi mielestäni poistaa tämä kohta:

Adoptio voidaan kuitenkin erittäin painavista syistä vahvistaa, vaikka vanhempi on kieltäytynyt antamasta suostumustaan adoptioon tai peruuttanut aikaisemmin antamansa suostumuksen, jos harkitaan, että adoptio on ilmeisen ratkaisevasti lapsen edun mukaista. Edellytyksenä on lisäksi, että vanhemman kieltäytymiseen suostumuksen antamisesta tai annetun suostumuksen peruuttamiseen ei ole riittävää aihetta ottaen huomioon lapsen etu sekä lapsen ja vanhemman välisen kanssakäymisen tiiviys ja heidän välillään vallitsevan suhteen laatu.

Tähän on monia perusteita. Eräs on se, että vaikka vanhempi olisi kuinka huono lapsensa huoltajaksi, on hän kuitenkin vanhempi ja hänellä usein on sukulaisia, kuten omat vanhemmat ja sisarukset. Lapsen etu voidaan tällöin ottaa huomioon huostaanotolla ja sukulaissijoituksen ensisijaisuudella. Adoptio katkoo siteet omaan sukuun pääsääntöisesti myös uuden lain mukaan. Toinen asia on se, että joskus vanhemman ja lapsen välinen suhde on jäänyt ohueksi sosiaaliviranomaisten tahallaan tekemän vieroittamisen ja harvennettujen tai estettyjen tapaamisten vuoksi tai sitten siksi, että oikeusprosessit kestävät vuosikausia. Huomattakoon erityisesti Andrei Järven ja Eric Comet:in tapaukset. Tällaista ei kuitenkaan, toisin kuin Iso-Britannia nykyään tapaa tehdä, saisi koskaan käyttää perusteena pysyvästi eristää lapsia oikeista vanhemmistaan.

Tarvittaessa lapset ja biologiset vanhemmat tulisivat olla oikeutettuja suuriin korvauksiin ja sopeuttamistoimiin, jos palautus joudutaan tekemään pitkänkin prosessin jälkeen ja lapselle on kyettävä parhaimman mukaan selittämään, mistä tilanne on johtunut. Jos sosiaaliviranomaiset ovat syyllistyneet rikollisiin väärinkäytöksiin, on heidät muun oikeudellisen vastuun lisäksi pantava viralta ja estettävä hakemasta vastaavaa virkaa muualta Suomesta.

Toinen ongelma on se, että avoimen adoption lainsuoja jää puutteelliseksi ja räikeissäkään rikkomistapauksissa adoptiota ei voida purkaa tai lasta ei voida edes omasta tahdostaan noutaa biologisten vanhempiensa kanssa tapaamisiin. Tältä osin tulisi lakiehdotuksen 8. lukua muuttaa.

Kolmas ongelma on se, että tiedonsaantioikeudet ovat edelleen liian huonoja. Myös alaikäisillä tulisi olla ehdoton tiedonsaantioikeus adoptiotiedoistaan, mitä olen jo aiemminkin tässä blogissa vaatinut ja esittänyt asiasta sähköpostiviestejä kansanedustajille (joihin jotkut ovat vastanneet tekemättä oikeasti mitään). Ongelmakohtana on lähinnä uuden lakiehdotuksen 93 §:stä seuraava kohta:

Jos aikaisemman vanhemman henkilöllisyys tunnetaan, tieto siitä on 2 momentin estämättä aina annettava:

1) täysi-ikäiselle adoptiolapselle ja hänen kuoltuaan hänen täysi-ikäiselle jälkeläiselleen;

2) 15 vuotta täyttäneelle adoptiolapselle ja adoptiolapsen kuoltua hänen 15 vuotta täyttäneelle jälkeläiselleen, jos adoptiolapsi tai jälkeläinen pyytää tietoja yhdessä huoltajansa kanssa; sekä

3) alaikäisen adoptiolapsen huoltajalle ja adoptiolapsen kuoltua hänen alaikäisen jälkeläisensä huoltajalle, jos kysymys on adoptiolapsen tai jälkeläisen terveyttä tai turvallisuutta välittömästi koskevasta tietotarpeesta.

Minun mielestäni mieluummin näin:

Jos aikaisemman vanhemman henkilöllisyys tunnetaan, tieto siitä on 2 momentin estämättä aina annettava:

1) (Poist.) adoptiolapselle ja hänen kuoltuaan hänen (Poist.) jälkeläiselleen;

2) (Poist.)

3) (Poist.) adoptiolapsen huoltajalle tai vanhemmalle ja adoptiolapsen kuoltua hänen alaikäisen jälkeläisensä huoltajalle tai vanhemmalle, jos kysymys on adoptiolapsen tai jälkeläisen terveyttä tai turvallisuutta (Poist.) koskevasta tietotarpeesta ja adoptiolapsi tai jälkeläinen on ikänsä tai terveydentilansa vuoksi estynyt ilmaisemasta tahtoaan.

Edellämainitun lisäksi tulisi avioliittolaissa ja rekisteröityjä parisuhteita koskevassa laissa huomioida se, että niiden esteet olisivat voimassa myös tiedossa olevista biologisista sukulaisuussuhteista johtuen, vaikka henkilö olisi adoptoitu muuhun perheeseen ja sukuun. Nykyinenkin laki on tässä suhteessa epäselvä. On erittäin huono asia, jos adoptiosyistä joku saisi esimerkiksi oikeuden mennä naimisiin tai sukupuolisuhteeseen biologisen sisaruksensa tai puolisisaruksensa kanssa, johtuen yleisten moraaliseikkojen ohella myös perinnöllisten tautien riskeistä.

Koulupäivien pidentäminen hylätty onneksi tältä kertaa

Eilen torstaina ilmeni, että eduskunnalle ei tulla esittämään peruskoulu-uudistusta, koska keskusta vastusti sitä. Perusteluina vastustukselle oli se, että uudistus olisi lisännyt tuntimäärää, kustannuksia ja siten myös koulupäivien rasittavuutta alakoululaisille. Ymmärrän tässä asiassa keskustan kantaa hyvin, koska jos kerran Suomessa tutkimusten mukaan peruskoulun oppimistulokset ovat erinomaisia verrattuna niihinkään maihin, joissa on enemmän viikkotunteja, miksi korjata sellaista mikä ei ole rikki ja vieläpä kalliilla?

Vaikuttaa siltä, että tässä on tullut esiin joitakin alueellisia eroavaisuuksia. Kokoomuksen intresseissä on lähes aina isojen kaupunkien väestö, ja tällöin saattaa etenkin pienten alakoululaisten osalta korostua koulun päivähoito-ominaisuuden tarve ja mukautuminen vanhempien työelämään. Sama koskee SDP:täkin. Keskustalla taas on kannatusta syvällä maaseudulla paljon ja siellä koulupäivien vähäinenkään piteneminen voi tehdä tilanteen sietämättömäksi monille alakoululaiselle, kun ottaa huomioon myös pitkät koulumatkat.

Exit-strategia euroalueesta

Kuten aikaisemmin on todettu, olisi euroalueen hajoaminen eurooppalaisen yhteistyön tragedia, jonka haavoja nuoltaisiin pitkään. Myös hajoamisen ja euroalueesta eroamisen toteuttaminen on vaativa tehtävä. Seuraavassa pohdin realistisia mahdollisuuksia siihen, miten tällainen voitaisiin hätätilassa toteuttaa. Lähtökohdaksi oletan Saksan valtion antaneen ilmoituksen eurosta luopumisesta ja oman valuutan palauttamisesta käyttöön 2 kuukauden sisällä. Muidenkin syiden kohdalla strategiat joudutaan hiomaan melko samalla tavalla, mutta tämä on selkein ja dramaattisin syy Suomen toimia.

Ensinnä Suomen hallitus joutuisi pitämään kriisikokouksen ja tekemään jo tuntien kuluessa ensimmäiset päätökset siitä, mihin suuntaan edetä. Vuorokausikin voi olla liian pitkä aika olla tekemättä mitään. Ensimmäinen vakava shokkiaalto, joka olisi otettava koko euroalueella vastaan, olisi riski euron muuttumisesta arvottomaksi, hyperinflaatiosta ja maksuliikenteen häiriytymisestä. On siis jollakin tavalla turvattava kansalaisten säästöt tai ainakin riittävä osa niistä ja varmistettava elintarvikkeiden ja polttoaineen saatavuus vaikka hintasäännöstelymääräyksillä ja ottamalla näitä valtion haltuun pakko-ottoina. Rajatarkastukset olisi todennäköisesti palautettava käyttöön tilanteen selvittelyn ajaksi. Saksan tilannetta (ks. alkuoletusta) olisi pidettävä silmällä ja mahdollisesti kopioitava heidän strategiaansa.

Kun Saksa yhdistyi, järjestettiin itämarkkoja koskeva ongelma siten, että entisillä itäsaksalaisilla oli henkilökohtainen oikeus vaihtaa 10000 itämarkkaa kurssilla 1:1 läntisiin D-markkoihin ja loput oli vaihdettavissa aluksi 2:1-kurssilla tai markkinahintaan, joka saattoi muuttua olemattomaksi. Todennäköinen ratkaisu peräytyessä luhistuvasta eurosta omaan valuuttaan tai yhteiseen valuuttaan Saksan kanssa käsittäisi todennäköisesti myös henkilökohtaisen suojaosuuden (joka saattaisi olla lapsiperheellisillä isompi), jonka verran euroja saisi vaihdettua uuteen valuuttaan kiinteällä kurssilla. Viranomaiset saattaisivat tosin tarvita tämänkin aikana poikkeustilavaltuuksia puuttuakseen yritystoiminnassa esiintyviin keinotteluyrityksiin ja myös rahaliikennettä maiden välillä jouduttaisiin kontrolloimaan. Koska Viro on tällä hetkellä liittymässä euroon ja ehtimässä siihen mennä, tulisi monia toimenpiteitä hoitaa koordinoidusti myös Viron kanssa.

Wikileaksin vuodot

Viime aikoina on kohistu paljon Wikileaks:in toiminnasta ja sen toiminnanjohtajasta Julian Assangesta. Jälkimmäinen on joutunut ajojahdin ja muodollisesti asiaan liittymättömän oikeusprosessoinnin kohteeksi. Huippupoliitikot ovat kautta maailman arvostelleet Wikileaksia luottamuksellisten ja salaisten asiakirjojen julkistamisesta ja jotkut ovat vaatineet myös ankaria rangaistuksia.

Periaatteessa avoimmuus on hyvä asia, etenkin asioissa, joissa on ilmeistä, että salaisilla asiakirjoilla on peitelty rikollista toimintaa ja sodanlietsontaa. Reaalipolitiikka tietysti on monesti toista, ymmärrän esimerkiksi ulkoministeri Alexander Stubbin närkästyksen, koska hänen tehtävänsä on hoitaa erästä Suomen valtiollisen turvallisuuden kannalta tärkeää tehtävää, EU- ja länsikontakteja.

Suomi tarvitsee asevelvollisuusarmeijan lisäksi myös ulkopoliittisen maanpuolustuksen, jolla Suomen joutumista konflikteihin ehkäistään ja huonossa tapauksessa yritetään taata se, että meillä olisi hädän hetkellä liittolaisia. Käytännön maantieteellisistä syistä Suomi on joutunut laskemaan, että nimenomaan suhteiden Yhdysvaltoihin on oltava kunnossa, huolimatta siitä, että jälkimmäinen on tunnettu kidutuksista, teloituksista ja barbaarisen korkeista vankeustuomioista alaikäisille tai aikuisille pikkurikoksistakin.

Perusongelma ei ole kuitenkaan syntynyt silloin kun Wikileaks tai muu osapuoli asiakirjat on vuotanut, monissa niistä maito on kaatunut jo sillä hetkellä, kun on kiihkossa tehty alkuperäinen ratkaisevan huono päätös, kuten korkea-arvoisen upseerin antama käsky murhata siviilejä tai syyttömän lavastaminen murhasta, kun on haluttu suojella "korkeammassa asemassa olevaa" henkilöä.

Kaivosonnettomuudet

Chilen taannoinen kaivosonnettomuus, jossa kaikki kaivosmiehet pelastuivat, tosin pitkän ja vaikean odottelun jälkeen, oli jättimenestys. Valitettavasti jo seuraavan viikon aikana kaivosonnettomuudet muualla maailmassa vaativat jo samaa suuruusluokkaa olevan määrän kuolonuhreja. Eivätkä nämä ongelmat ole rajoittuneita vain kehitysmaihin. Esimerkiksi viimeisin kaivosonnettomuus, jonka uhriluvusta ei ole edelleenkään tietoa, on tapahtunut Uudessa-Seelannissa, ks.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Uuden-Seelannin+kaivosmiehist%C3%A4+ei+mit%C3%A4%C3%A4n+elonmerkkej%C3%A4/1135261790964

Suomalaiset saavat jännittää esimerkiksi sen kannalta, mitä riskejä on esim. Lohjan kaivoksessa. On myös ilmeistä, että monia vastaavia ongelmia kaikkein kurjimmissa kehitysmaissa kuten Kongon "demokraattisessa" tasavallassa, peitellään aktiivisesti.

Vaikka mineraalien ja muiden hyödykkeiden saanti pitkältä maan alta onkin tärkeää, turvallisuudesta ja ihmisarvosta ei voi tinkiä. Maan alle eivät patruunat voi alaisiaan käskeä kuin "soitellen sotaan". Hyvin rakennetussa kaivoksessa tulisi sen kaikkien osien osalta varmistaa vähintään kahta eri reittiä luotettava sähkönsaanti ja poistumistiet.

Käydessäni Viron Kohtla-Järvellä käytöstä poistetussa palavankiven kaivoksessa, näin samoin erään vaarallisen virityksen, johon pitäisi kiinnittää huomiota ja jota ei tulisi sallia missään kaivoksissa tai muuallakaan. Kaivosjunat toimivat sähköllä ja niiden ajojohtimet riippuivat suorastaan käden ulottuvilla. Hyvä etten minä eikä mukana ollut hyvä ystäväni saanut tuollaisesta valokaarta!

Talouskasvua ei pidä tavoitella miten tahansa

Eräs maailmalla huomiota saaneista poliittisista ilmiöistä on vihervasemmistolainen "degrowth"-liike, jossa haetaan keinoja muokata talouspolitiikkaa sellaiseksi, että se pystyisi kantamaan hallitusti talouden taantuman. Sen perusteella, mitä aiheesta on kirjoitettu, ovat monet esitetyistä ideoista kuitenkin varsin radikaaleja ja perustuvat mm. kommunismiin. Vaikkei tahallista taantumaa kannata aiheuttaa tai ilman syytä ruokkia, talouskasvu ei kuitenkaan voi olla itseisarvo, vaan pitäisi osata tehdä tiettyjä priorisointeja. Esitän seuraavassa muutamia huomioita:

• Sellainen talouskasvun tavoittelu, joka perustuu velan osuuden bruttokansantuotteesta nousemiseen vaaralliselle tasolle, ei ole kestävää kehitystä. Tällaisessa tilanteessa tulisi mieluummin säästää ja varmistaa riittävä veropohja, vaikka se tilapäisesti johtaisi nollakasvuun tai lievään taantumaan.


• Taantumassa on vältettävä turhia, poliittisina lehmänkauppoina tehtäviä veronkevennyksiä tai uusia verovähennysoikeuksia. Esimerkiksi viimevuotinen elintarvikkeiden arvonlisäveron alentaminen oli virhe, koska se vain lisäsi valtion velkaa ja koko "hyödyn", joka on näkynyt mitättöminä hiluina ravintola- ja ruokakauppahinnoissa, joutuvat kansalaiset maksamaan korkoineen veroina ja leikkauksina myöhemmin takaisin.


• Jos johonkin asiaan liittyy valtiontakaus tai valtion tukia, se ei määritelmän mukaan ole enää vapaan markkinatalouden piirissä. Tällaiseen liiketoimintaan on liityttävä vastineena jokin rajoitus, joka estää sen, ettei synny liikeyrittäjälle näkyvää arbitraasia (*), jonka valtio joutuisi myöhemmin kalliisti velalla tai verovaroilla paikkaamaan. Tällaiset rajoitukset voivat esimerkiksi olla velvoite luovuttaa osa tuotetuista elintarvikkeista hintasäännöstellysti valtiolle tai pankkien talletussuojallisten tilien korkokatto.

(*) Arbitraasi on kauppatieteellinen termi, joka tarkoittaa sitä, että liikeyrittäjällä on positiivinen todennäköisyys saada tietystä liiketoimestaan voittoa ja että missään skenaariossa ei synny inflaatio-, luotto- tai liiketappioita. Kyseessä on siis riskitön voitto.

Turvallisuuspolitiikka sitoo Suomea EU:n ikäviin ja kalliisiin päätöksiin

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle kirjoitukselle ja käsittelee rahaliiton talouskriisien sammuttamista Suomen kannalta. Valtiovarainministerimme Jyrki Katainen on tänään esittänyt ainakin näennäisesti ponnekkaita vaatimuksia siitä, että Irlannin lainoittamisesta vaadittaisiin takauksia. Tosin Euroopan "isoissa pöydissä" asiasta ei sitten vallitsekaan konsensusta.

Suomi on pieni maa ja ainoa mahdollisuus, miten Suomi voisi oikeasti esittää tällaisia vaatimuksia olisi esittää ne siitä osasta asiaa, mistä voimme itse päättää. Eli Suomi on mukana lainoittamassa Irlantia, jos se saa vakuudet ja jos ei, "teemme Slovakiat" ja Suomi kieltäytyisi lainaamasta Irlannille (yhdessä Kreikan ja Slovakian, mahdollisesti myös Viron kanssa).

En kuitenkaan usko jälkimmäisen skenaarion tapahtuvan, vaan tulemme jälleen näkemään eduskunnassa Kataisen ja muiden ministerien selittelevät haudanvakavina ties millä verukkeilla, miksi on lainattava (tai tosiasiassa lahjoitettava) rahaa tällä kertaa Irlannille ilman takauksia. Kreikan kohdalla vedottiin ajanpuutteeseen, tällä kertaa mahdollisesti joihinkin epämääräisiin "yhteisiin pelisääntöihin".

Ääneensanomattomat taustasyyt ovat niitä kuuluisia "yleisiä syitä". Euroopan Unioniin kuuluminen ja hyvät välit länteen ovat yksi Suomen turvallisuuspoliittisista kulmakivistä. Lännestä eristäytynyt Suomi voisi joutua sekä taloudellisessa että sotilaallisessa mielessä vakavan Venäjän painostuksen ja uhan kohteeksi. Venäjää kiinnostaa edelleen Suomenlahden ja Baltian maiden rannikoiden sotilaallinen hallinta, jota jotkut sikäläiset korkea-arvoiset poliitikot ja upseerit pitävät vain katkolla olevana asiana. Kuten Georgian kohdalla nähtiin ja saatetaan edelleen nähdä, vielä tänäkin päivänä on läntisen yhteisön tuen jääminen puolittaiseksi huomattava riski.

Laskukautta ei voi maksattaa alemmalla keskiluokalla ja heikko-osaisilla

Kun aikaisemmin on taivasteltu eritoten Kreikan, Latvian ja Islannin huonoja taloustilanteita ja niiden ratkaisumalleja Euroopan Unionissa ja talousalueella, nyt vuorossa on tunnetusti Irlanti, ehkä myös Portugali. Näissä kriiseissä erittäin kiusallisena yhdistävänä tekijänä näyttää olevan pankkien väkinäinen pelastaminen. Oikeastaan missään maissa kansa ei tunnu ymmärtävän, mitä järkeä tällaisessa on, etenkin jos se vain ulkoisesti pahentaa esimerkiksi valtion kassakriisiä tai muut maat joutuvat toisten maiden pankkien maksumiehiksi. Itse asiassa en ymmärrä minäkään.

Sen verran on mahdollista ymmärtää, että talletussuojat ja niihin liittyvät yksityisoikeudelliset ja kansainväliset sopimukset on täytettävä. Tämä on korostunut erityisesti Islannin tilanteessa. Mutta yleinen pankkien pelastaminen niin, että niiden johtajat saavat pitää asemansa ja mahdollisesti jatkossa bonuksiakin valtioiden sisääntuomista rahoista on aivan hirvittävää mädännäisyyttä. Jotenkin siitä tulee mieleen, että suuryritykset ja pankit ovat olleet aikanaan niin voimakkaita poliittisten vaalikampanjoiden rahoittajia tai muuten kytköksissä koko ajan päättäjien terävimpään kärkeen, että taustalla on monimutkainen hyvävelikuvioiden ja potentiaalisten kiristysasetelmienkin verkko. Luonnollisesti tiedetään se, että korkeat pankkivirat ovat joskus myös esimerkiksi ministerien pakastevirkoja.

Joissakin EU-maissa työttömyysasteet ovat nousseet jyrkästi ja köyhyys ja asunnottomuus lisääntyneet sen myötä. On käynyt niin, että ensin on ollut nousukaudella uusliberalistinen periodi, jonka aikana markkinavoimien on annettu temmeltää vapaasti, mutta ovelimmat ovat tuolloin lobanneet myös poliittisen järjestelmän laskukauden varalta, jotta sen väistämättä tullessa olisi voitu siirtyä tappioiden sosialisoimiseen. Jos Euroopan Unionin sallitaan yleisesti kehittyä kaikissa maissa kohti feodaalijärjestelmää eli äärimmilleen vietyä sääty/luokkayhteiskuntaa, se tulee kostautumaan yhä pahempina levottomuuksina.

Poliisien vaaralliset lisävaltuudet

Helsingin Sanomissa on noussut keskustelu uusista poliisille ja rajavartiolaitokselle tarjottavista oikeuksista "tilapäisesti" pimentää matkapuhelimien tukiasemia, mikä mykistäisi tarvittaessa puhelinverkon laajalta alueelta. Todennäköisesti jatkossa seuraa myös oikeus Internet-yhteyksien solmupisteiden katkaisemiseen samalla tavalla. Uudistuksia on perusteltu terrorismin torjunnalla ja "matkapuhelimella laukaistavien pommien räjäyttämisen ehkäisemisellä".

Kansalaisille tämä kehitys tietysti näyttää aivan toisenlaiselta. Matkapuhelinverkon ja Internetin katkaiseminen ovat maailmalla tyypillisesti käytössä mielipiteiden levittämisen, joukkokokoontumisten järjestämisen ja tiedonvälityksen ulkomaille estämiseksi. Tällä hetkellä voi näyttää absurdilta, miksi Suomessa tällaiseen ryhdyttäisiin, mutta tulevaisuus voi olla toinen. Suomen asema Euroopan Unionissa voi muuttua epävakaammaksi. Uuden hallituksen tekemät talouspoliittiset päätökset alijäämistä eroon pääsemiseksi voivat olla sellaisia, että ne nostattavat massiivisen vastarintaliikkeen verkoston. Vaalitulos voi olla muodostumassa epämiellyttäväksi ja poliittisesti epäkorrektiksi. Nähdäänkö kaikkien tällaisten skenaarioiden seurauksena sellaista, että etenkin kodeissa olevat Internet-yhteydet katkeilevat ja hidastelevat selittämättömästi vaihtelevan pitkinä aikoina, uutissivustot ja blogit näyttävät verkon muuten toimiessa "404 - Not Found" jne?

Ison-Britannian yliopistojen lukukausimaksujen korotus

Isossa-Britanniassa on tänään nähty massiivisia opiskelijamellakoita hallitusta vastaan, kun sikäläinen hallitus on ilmoittanut nostavansa yliopistojen vuotuisen lukukausimaksukaton runsaasta 3000£:sta 9000£:aan, eli noin 11000-12000€:oon. Tämä merkitsee mm. sitä, että joissakin yliopistoissa hätäisesti kolmessa vuodessa kyhätty kandidaatintutkinto voi maksaa yli 30000€.

Vaikka sikäläinen hallitus on pehmustanut politiikkaansa sillä, että kyseiset maksut eivät lankeaisi opiskelijoiden maksettavaksi välittömästi, vaan vasta myöhemmin niinä vuosina kun he työelämässä tienaavat yli 21000£ vuodessa, ei ratkaisua voida pitää mitenkään tyydyttävänä. Kysymys on nimittäin siitä, kuinka kauan maksuehdot voivat noin "siedettävinä" pysyä? Nykysysteemissä on nimittäin valtiontaloudellisena vikana se, että se ei tällä hetkellä vapauta valtion budjettia kuitenkaan yliopistojen rahoitusvelvoitteista, koska yliopistot eivät voi rahoittaa toimintaansa potentiaalisilla useiden vuosien päästä kerättävillä "maisteriveroilla", vaan tarvitsevat rahat heti. Ja tällöin on mahdollista, että nykyiset päättäjät tekisivät virhearvioita siitä, kuinka suurelta osaa tähtitieteellisiksi korotetut lukukausimaksut pystytään perimään. Jotkut voivat muuttaa valmistuttuaan Isosta-Britanniasta pois sellaisiin maihin, joista perinnän suorittaminen voi olla kallista ja vaikeaa.

Edelläolevan perusteella päättelen, että on muutaman vuoden kysymys ennen kuin Isossa-Britanniassa ollaan poliittisen umpikujan vuoksi amerikkalaisessa mallissa, jossa lukukausimaksuja, olivat ne sitten kuinka hirvittävän suuria tahansa, vaaditaan maksettavaksi heti. Alemmalle keskiluokalle ja köyhille saatetaan tarjota stipendejä, mutta on myös nähty, että tällainen on myös erilaisista taloudellisista syistä erittäin suosittu leikkauskohde.

Irlanti ja pankkien pelastaminen

Irlannin tilanne EU:ssa ja euroalueella on tällä hetkellä järjetön: maa on massivisissa veloissa ja se pelastaa epätoivoisesti suurta "Anglo-Irish Bank":ia, mikä vain lisää koko maan ahdinkoa. Oikeasti pitäisi tyytyä pelastamaan vain sen verran kuin velvoitteet ovat, eli talletussuojan mukaiset talletukset ja antaa lopun kaatua. Tämä ja muut pankkien pelastushankkeet kuitenkin viittaavat siihen, että pankkien ja poliittisten puolueiden välillä on aivan liian suuria rahoituskytköksiä ja pankkien johtoasemia myös käytetään ministerien ja pitkäaikaisten kansanedustajien suojatyöpaikkoina. Nämä ratkaisut tulevat tuomaan euroalueen vakaudelle ja legitimiteetille kalliin laskun, jos niitä ei kunnolla julkisesti selvitetä.

Pikavippiliiketoiminnassa huomiotaherättävä muutos

Vanha viisaus talouspolitiikassa on se, että järkevät sijoittajat ovat mukana nousuissa ensin ja siinä vaiheessa kun "kasvukohteisiin" sijoittamisesta tulee massatoimintaa, ollaan jo myöhässä. Monet muistanevat vuosituhannen vaihteen IT-kuplan ajoilta esimerkiksi sellaisen järjettömyyden, että joidenkin tietotekniikkafirmojen osakkeita jonotettiin kymmenien metrien pituisissa jonoissa, vain jotta niiden arvosta hyvin lyhyessä ajassa olisi valtaosa hävinnyt taivaan tuuliin.

Sama tulee mieleen sellaisesta "uudesta" rahoitustuotteesta kuin vertaislainat. Pikavippiyhtiöt ovat takoneet jo kauan kyseenalaisella toiminnallaan merkittäviä voittoja, mutta nyt jostakin syystä jotkut tämän alan yritykset ovat saaneet liikeidean, jossa ne toimivat suorina velanvälittäjinä "tallettajien" ja vipinottajien välillä, eivätkä hoida velkoja oman kassansa kautta, kuten esimerkiksi pankit tekevät. Tällä tavalla tarjotaan "tallettajille" mahdollisuus huippukorkoihin pääsemällä osaksi pikavippibisnestä. Vaaran merkit ovat kuitenkin näkyvissä.

Se, että pikavippiyhtiöt eivät enää niin hanakasti toimisi oman kassansa kautta, saattaa tarkoittaa epäluuloa lainsäädännön kehitystä ja kasvavaa luottotappioriskiä kohtaan. Vertaislainoja välittävät pikavippiyritykset haluavatkin pestä kätensä näistä riskeistä ja tyytyä provisioihin, jotka nekin voivat olla varsin suuria. Lisäksi heidän vastaanottamillaan talletuksilla ei tietenkään ole talletussuojaa.

Toivon, että rahoitustarkastus selvittäisi mahdollisimman pian huolellisesti koko pikavippibisneksen nykytilan Suomessa, ja että lainsäädännöllisiin toimiin ryhdytään ajoissa ennen kuin alasta kehittyy vaarallinen talouskupla. Painajainen olisi esimerkiksi pikavippiyhtiöiden osakkeiden päätyminen pankkien taseisiin ja johdannaismarkkinoille.

Valuuttasota ja EKP:tä koskeva kielto osallistua siihen

Helsingin Sanomien mukaan IMF varoittaa talousmahteja valuuttasodasta. Erityisesti IMF:n pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn muistutti, että "maailmantalous on vasta elpymässä taloushistorian pahimmasta taantumasta sitten toisen maailmansodan.". Tässä asiassa Strauss-Kahn epäilemättä on oikeassa.

"Valuuttasodalla" tarkoitetaan tietoista setelielvytystä eli valuutan ulkoisen arvon huonontamista, jolla lisätään inflaatiota ja yritetään saada valuuttaa vähäarvoisemmaksi myös muihin suurvaluuttoihin nähden. Tällä tavoitellaan lähinnä kahta asiaa, ensinnäkin sitä, että omassa valuutassa otetut velkasitoumukset pienenisivät, jolloin devalvointi toimisi piiloverotuksena ja toiseksi sitä, että vienti muille valuutta-alueille alkaisi paremmin vetää. Tässä kehityskulussa on kuitenkin suuria ongelmia.

Kuten viime aikoina on muistutettu, on setelielvytys monissa maissa johtanut hyperinflaatioon. Klassisin esimerkki lienee 30-luvun Saksasta, mutta sama ilmiö on toistunut myös vuosituhannen vaihteen tienoilla Venäjällä ja sen jälkeen teollisuusmaista Islannissa ja kehitysmaista Zimbabwessa. Palkkarahoista ja säästöistä ei ole mitään iloa, jos ne menettävät arvonsa ja siinä vaiheessa kun kaikki kansalaiset sen huomaavat, on kaikki edellytykset sille, että maiden valtiojärjestelmät menevät sekaisin väkivaltaisista mielenosoituksista ja yleislakoista. Tämä ei tietenkään ole toivottavaa.

Eräs pidäke on olemassa, jos sitä suinkin noudatettaisiin. Euroopan keskuspankki nimittäin on ainakin muodollisesti riippumaton ja ylikansallinen ja sitä sitovat ehdottomat säännöt valuutan arvon huolehtimisesta. Euroopan keskuspankkia on eksplisiittisesti kielletty tekemästä sellaista korko- ja rahapolitiikkaa, jolla inflaatio euroalueella nousisi yli 2%:iin vuodessa. Jos keskuspankkimme tätä noudattaa, on myös Yhdysvaltain ja Japanin keskuspankkien se väistämättä huomioitava, koska dollarin ja jenin liiallinen heikentyminen kääntyisi jossakin vaiheessa omaan nilkkaan ampumiseksi kansainvälisen liiketoiminnan siirtyessä eurosidonnaisuuteen.

Yliopistojen sisäänottoa tulisi karsia ehdoitta

Nykypäivän ja Verkkouutisten mukaan opetusministeri Henna Virkkunen on sitä mieltä, että "opiskelupaikkoja voitaisiin vähentää aika paljonkin, jos opiskelijat valmistuisivat nopeammin." Minä taas olen sitä mieltä, että etenkin yliopistopaikkojen osalta tästä toteamuksesta pitäisi ottaa jossittelu pois ja joka tapauksessa vähentää opiskelupaikkoja, varsinkin niiltä aloilta, jotka ovat huonosti työllistäviä. Miksi poliittinen tahto kuitenkin puuttuu?

Sisäänoton vähentäminen tuottaisi monille yliopistoille selviä etuja. Jos valinta pidetään pääsykoeperusteisena ja toissijaisesti paperivalintana, eli opiskelijoita otetaan sisään taidon ja lahjakkuuden eikä rahan perusteella, niin keskimääräinen opiskelija-aines olisi pätevämpää ja motivoituneempaa. Kurssien järjestämiseen ja opinto-ohjaukseen olisi paljon enemmän rahaa käytettävissä. Myös opintotukea voitaisiin muuttaa suoritepainotteiseksi ja saadut säästöt uudelleen kohdentamalla korottaa etenkin kandidaattivaiheen osalta ja vähentää opiskeluaikaista tutkintoon kuulumatonta työssäkäyntiä.

Kuitenkin keskusteluissa pyörivät jatkuvasti mukana myös lukukausimaksut, pääsykokeiden väkinäinen poistaminen ja opiskelijan taitoihin ja lahjakkuuteen liittymättömät soveltuvuusharkinnat. Välillä on puhuttu myös "tilapäisestä" sisäänoton lisäämisestä johtuen nuorisotyöttömyydestä. Eli suomeksi sanottuna pelissä on raha ja suhteet. Pelkäävätkö jotkut etenkin kokoomuksen poliitikot sitä, että jos pääsykoepohjaisesti tarpeeksi kiristetään yliopistojen sisäänottoa, se johtaa entistä useammin siihen, että monet ylemmän keskiluokankaan taustan omaavat ylioppilaaksi kirjoittavat eivät mihinkään yliopistojen koulutusohjelmiin pääse, ainakaan ensi yrittämällä? Muistelen, että joku tuohtunut kirjoittikin kerran Helsingin Sanomain keskusteluihin jotakin sen suuntaista, "että on katkera kun ei päässyt Suomessa yliopistoon sisään, piti mennä ulkomaille, mutta heille kelpasivatkin hänen [tai vanhempiensa] rahat!"

Talous ei oikene, jos korjausten sijasta ongelmia lykätään

Helsingin Sanomat uutisoi tänään seuraavasti:

Maailman rahoitusmarkkinoiden toipuminen vuonna 2008 alkaneesta kriisistä on kärsinyt takaiskun, Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) arvioi.

Epävarmuus maailman rahoitusmarkkinoilla on nyt voimakkaampaa kuin puoli vuotta sitten, IMF:n tiistaina julkistamassa rahoitusmarkkinoita käsittelevässä GFSR-raportissa todetaan.

Raportin mukaan epävarmuuden kasvu johtuu joidenkin Euroopan maiden velkaongelmien kärjistymisestä ja Yhdysvaltain asuntolainamarkkinoiden heikosta tilanteesta. Sen sijaan kehittyvien maiden asema rahoitusmarkkinoilla on vakaa.

Yllä oleva ei ole, tämänkään blogin aiemman sisällön perusteella, mitenkään yllättävä. Rahoituskriisin oikeiden syiden korjaamisesta ei ole nähty tai kuultu kuin kärpäsenjätöksiä, sen sijaan pääpaino on ollut ja on edelleenkin liian matalissa keskuspankkikoroissa, monien valtioiden harjoittamassa velaksi elvyttämisessä ja itsepintaisessa pitäytymisessä veronkevennyksiin ja pankkien pelastamiseen, vaikka se maksaisi mitä hyvänsä. Kullan hinnan viimeaikaisen nousun pitäisi olla erityisesti hälytysmerkkinä keskuspankeille.

Ilmeisesti syynä on, että veroratkaisuja ei uskalleta tehdä äänestäjien pelossa, EKP:n johto taas pelkää suurten EU-maiden kaatavan heidät kovapalkkaisista virka-asemistaan, jos he oikeasti noudattaisivat aiemmin sovittuja sääntöjä inflaatiokriteerien ja jäsenmaiden luototuksen kiellon suhteen ja pankit taas ovat joidenkin poliitikkojen läänityksiä, avokätisiä tukijoita ja suojatyöpaikkoja esimerkiksi ministerinpestin päättymisen varalta.

Ruotsin valtiopäivävaalit

Ruotsissa ovat valtiopäivävaalien äänestyspisteet juuri sulkeutuneet ja tuloksia odotellaan. Mielenkiintoisin kysymys lienee, miten käy ruotsidemokraattien, pääsevätkö he läpi ja saavatko ääniä parlamenttiin.

Vaaleja kuitenkin varjostaa se, että niiden vaalisalaisuus on puutteellinen. Ruotsalainen järjestelmä on sellainen, että äänestäjät voivat ja heidän odotetaan poimivan jo äänestyskopin ulkopuolelta vaalivirkailijatiskiltä lapun, johon on merkitty puolue ja mahdollinen ehdokaslista jo etukäteen. Tällaisessa on se ongelma, että vaalisalaisuus häviää. Sekä vaalivirkailijat että kanssaäänestäjät pääsevät näkemään, minkä puolueen lappusen kukin ottaa.

Se, että äänestäjä voi halutessaan ottaa tyhjän lapun ja täyttää sen äänestyskopissa, mikä on normaali kansainvälinen tapa, ei pelasta tilannetta, koska joissakin paikoissa tällainen ehdollisen vaalisalaisuusoikeutensa pyytäminen voi leimata henkilöä. Vaalivirkailijat ja muut äänestäjät pohtivat, mitä salattavaa tälläkin henkilöllä on.

Totalitaarisissa maissa vaalisalaisuutta on rikottu pääasiassa sitä varten, jotta poliisi, armeija tai tiedustelupalvelu on voinut päättää, ketä henkilöitä se seuraa ja pidättää kuulusteltavaksi. Äänestäjiä saatetaan myös avoimesti pelotella valitsemaan tietyllä tavalla (usein hallituksen edustajia).

Vantaan kehäradan rahojen riisto

Hallitus on budjettiesityksessään leikannut ns. kehäradan, eli Helsinki-Vantaa-lentoaseman kautta menevän ratalinjan rahoitusta ja väittää liikenneministeri Anu Vehviläisen suulla, että "mikään hanke ei keskeytyisi tai merkittävästi viivästyisi tämän takia".

Olen eri mieltä. Pääkaupunkiseudun tärkeät raideliikenneratkaisut, kuten länsimetro tai mainittu kehärata eivät saa viivästyä enää lainkaan ja koska molemmat ratahankkeet sisältävät runsaasti tunneleita (länsimetro 13 km ja kehärata 7 km), kehärata lisäksi siltoja, niin leikkaukset näkyvät helposti kalliina turvallisuuspuutteina. Tämänkaltaisia ongelmia on nähty esimerkiksi Turun moottoritiellä Salon ja Lohjan kaupunkien sekä Nummi-Pusulan kunnan alueilla, joissa uusia tunneleita ja isoja moottoritieosuuksia on suljettu tuhkatiheään joko "turvajärjestelmien testauksen" tai (yhtyeelle) ilmaisten Rolling Stones-mainosten takia.

Tämän leikkauskohteen sijasta olisi tullut mieluummin esimerkiksi poistaa asuntolainojen korkovähennys.

Hallitus hakee lisätehoja opiskeluun - huolestuttavin keinoin

Verkkouutiset otsikoi taannoin:

Hallitus hakee lisätehoa opiskeluun

Otsikko ja artikkelin perusidea totta kai on piristävä ja uudistushenkinen, mutta kaikessa lyhyydessään siitä on luettavissa eräitä yliopistojen autonomiaa ja opiskelijoiden tasa-arvoa vahingoittavia piirteitä, jos se väkisin toteutetaan:

Hallituksen budjettiriihessä päättämiin uudistuksiin kuuluu muun muassa ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakevien suosiminen valinnoissa lisäämällä ylioppilastutkinnon painoarvoa sekä siirtämällä korkeakouluopintoja jo suorittaneet erillisvalintakiintiöön.

Tämä ei saisi merkitä pääsykokeista luopumista niillä aloilla, joilla yliopistot katsovat pääsykokeet tarpeellisiksi. Lisäksi tulisi, kuten aiemmin olen todennut, pitää huolta siitä, ettei ammattikorkeakoulun valitseva polta siltoja takanaan päästä suorittamaan myöhemmin maisterintutkintoa ilman lisähaittoja, kuten vaikeampaa pääsyprosessia tai lukukausimaksuvelvoitetta. Ylempää ammattikorkeakoulututkintoa ei voi kaikissa tapauksissa pitää mielekkäänä maisterintutkinnon vaihtoehtona, koska sen merkitys ja viralliset ja epäviralliset meriitit työn- ja virkojen haussa sekä mahdollisuudet edetä sen perusteella työ- tai virkauralla ovat epäselvät. Yliopistotutkintoihin ei tule laittaa mitään lukukausimaksuja, ei ensimmäistä tai toistakaan tutkintoa varten.

Opintojen rakennetta aiotaan muuttaa niin, että opiskelijoilla on mahdollisuus valmistua nopeammin. Korkeakouluissa opintotuen myöntäminen muutetaan kaksiportaisen tutkinnon mukaiseksi. Asumislisäkuukaudet lasketaan tukiaikaan. Myös opintojen seurantaa uudistetaan.

Tämä on kaikilta muilta osin hyvä, paitsi ensimmäisen virkkeensä osalta. Se ei nimittäin saisi merkitä kompromissia suomalaisten maisteriohjelmien vaatimuksissa ja tasossa. On erityisesti huomattava, että monia ulkomailla suoritettuja putkitutkintomaisempia maisteriohjelmia koskevat mm. seuraavat haitat:

• Liian vähäinen opiskeluajan oman alan työkokemus ei anna tarpeeksi valmiuksia työelämään ja työllistyä hyvin. Tämä on ollut erityisenä ongelmana Ison-Britannian eräissä nelivuotisissa maisteriohjelmissa.
• Jotkut liian kevyeksi katsotut maisteriohjelmat muuallakaan EU:ssa eivät ole olleet hyväksyttävissä Suomessa päteviksi maisterintutkinnoiksi, vaan rinnastettu esimerkiksi "vain" kandidaatintutkintoon. Tiedän asiaa koskevan tapauksen koskien erästä arvostettua saksalaista yliopistoa.
• Jotkut eurooppalaiset yliopistot kärsivät akateemisesta korruptiosta, jossa pimeillä rahasuorituksilla voi nopeuttaa valmistumista ja hyvien arvosanojen saantia. Ongelma on tyypillinen Itä- ja etelä-Euroopassa.

Yliopistoille opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) lupasi 160 ja perusopetuksen laadun kehittämiseen 80 miljoonaan euroa lisää rahaa.

Tämä on hyvä juttu, muttei velkarahalla toteutettuna. Tälle pitäisi nykyisen taloudellisen tilanteen huomioiden, budjetissa löytyä vastapaino tuloverojen, kulutusverojen, kiinteistöverojen tai minkä tahansa sopivan veroasteikon korotuksesta. Kestämätön velaksi eläminen pakottaa vain riisumaan koulutusinvestointejakin paniikissa seuraavilla hallituskausilla.

Porvarihallitus "tempputyöllistää", vaikkei sen pitänyt niin tehdä

Kuten Kiviniemen hallituksen ensimmäisestä ja ilmeisesti myös viimeisestä budjettiesityksestä käy ilmi, Suomen valtion velkaannuttaminen on jatkunut edelleen. Erityisen silmiinpistävää on se, että tällä hetkellä huomattava osa elvytystoimista kohdistuu nuorisotyöttömyyttä vastaan ja erityisesti ammattikoulun, oppisopimuskoulutuksen tai ammattikorkeakoulun käyneisiin nuoriin. Jonkinlaisena "uutisena" tuotiin myös se, että vain aniharva ammattikoulun suorittaneista haluaa tai pystyy hakeutumaan yliopistokoulutukseen.

Edellä oleva tarkoittaa suomeksi sitä, että nykyisillä toimilla paikataan aikaisempia koulutuspolitiikan virheitä, jotka olisi voitu välttää ja joihin tulee kiinnittää jatkossa huomiota. Varsinaisia ongelmia on lähinnä kaksi: ensinnäkin ammatillisen koulutuksen sisäänottomääriä on alunperin suunnattu väärin ja joillekin aloille otetaan selkeästi liikaa opiskelijoita niiden työllistävyyteen verrattuna. Tämä vika ei rajoitu vain ammattikouluihin vaan koskee yhtä lailla ammattikorkeakouluja ja yliopistojakin. Aluepoliittiset syyt, "välivuosien välttämistoimet" ja silkka populismi ovat estäneet tämän ongelman täyttä korjaamista myös tämänvuotisissakaan valinnoissa.

Toinen ongelma on ammattikorkeakoulujärjestelmän selkiytymättömyys, jossa liian monille koulutusohjelmille annetaan virheellisesti korkeakoulututkinnosta vihjaava titteli, vaikka tällaiseen ei olisi oikeita edellytyksiä, kun ottaa huomioon tutkintojen sisällön, ammatilliset painotukset ja vaativuuden. Seurauksena on useita väärinkäsityksiä jo opintojen alkuvaiheessa jatkokoulutuskelpoisuuden suhteen. Tämä ongelma on syntynyt EU:n painostuksesta ja Bolognan prosessin kritiikittömästä soveltamisesta, mutta myös siitä, että ei olla oltu valmiita tunnustamaan sitä, ettei nykyään kaikkien lukion käyneiden kuulu olettaa jatkavan korkeakouluun, kuten 1900-luvun alkupuolella.

Jos ainoaan oikeaan korjaustoimeen, eli korkeakoulutuksen ja huonosti työllistävien ammatillisten linjojen sisäänoton vähentämiseen pääsykoeperustaisesti ei ryhdytä heti, ei Suomella ole uuden taantuman tullessa ja edellisen seurausten pitkittyessä enää jatkossa varaa velalla tempputyöllistämiseen. Tällöin eräs mahdollisuus on, että työttömyys räjähtää jopa yli 20%:n, kuten Virossa nyt.