Näytetään tekstit, joissa on tunniste Georgia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Georgia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. elokuuta 2009

Venäjän ja Georgian tilanne taas kärjistymässä?

Verkkouutiset julkaisi hetki sitten seuraavan artikkelin:
Venäjä varoitti Georgiaa olevansa valmis voimankäyttöön
Tällainen on sikäli huolestuttavaa, että Venäjän syytöksissä esiintyy samantapainen äänenpaino kuin Suomen talvisotaa edeltäneiden Mainilan laukausten tapauksessa ja Viron miehitystä edeltäneessä sukellusvene Orzelin pakenemisen tapauksessa. On pelättävissä, että Venäjä etsii provokaatioiden avulla itselleen tekosyytä miehittää loputkin Georgian alueesta ja liittää itseensä. Abhasia ja etelä-Ossetiahan venäläisillä on jo hallussaan. Pidän epätodennäköisenä, että nykytilanteessa Georgialla olisi mitään syytä tai Georgia uskaltaisi pommittaa miehityksen alla olevaa etelä-Ossetian maakuntaansa.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Eurovaalit ohi, vasemmisto ongelmissa

Europarlamenttivaalit ovat sitten ohitse ja tulos melko lailla odotettu. Tietysti SDP:lle ja erityisesti vasemmistoliitolle se laittaa paljon mietittävää, koska syyttä suotta vaalitappio oppositioasetelmista tuskin on tullut. Pidän todennäköisenä, että kentän "punaisen laidan" ongelmat ovat tulleet keskenään eri syistä.

SDP:n ongelmana on se, ettei se voi uskottavasti oppositiossa ollessaan tarjota sosiaalisempaa ja perinteisesti vasemmistolaisempaa vaihtoehtoa porvarihallitukselle. Silloin kun SDP oli hallituksessa, nähtiin nimittäin nykyistäkin porvarillisempaa politiikkaa - varallisuusvero poistui ja veroja kevennettiin. Opintotukien korottamiseen ei punamullalta toisaalta liiennyt senttiäkään.

Vasemmistoliiton ongelmana on kommunismin ja suhtautumisen Neuvostoliittoon ja nyttemmin Venäjään, rasitteita. Puolueen riveissä on edelleen sellaisia, jotka ovat olleet nelisen vuosikymmentä sitten vankkumattomia Neuvostoliiton järjestelmän ihailijoita, lisäksi nykyinenkin suhtautuminen Vasemmistoliitossa Suomen länsiliittoutumiseen ja uskottavan maanpuolustuksen ylläpitoon on repsottavaa. Etenkin Georgian kriisin jälkeen monet eivät halua tällaisista lähtökohdista äänestää (tai jos äänestävät, niin äänestävät Vihreitä, koska kyseisellä puolueella on modernimpi ja nuorekkaampi imago).

Saa nähdä, jatkuuko perussuomalaisten noste, mitä tulee piraattipuolueesta ja mihin suuntaan poliittinen kenttä alkaa kääntyä eduskuntavaaleissa.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Arvaamatonta syksyä edessä

Näin on sitten uusi kuukausi ja työviikko alkanut ja syksy edennyt. Tästä viikosta on näillä näkymin tulossa vilkas, koska asunnon katseleminen on meneillään. Jotkut katsomistani asunnoista ovat olleet lupaavampia kuin toiset, myös kiinteistönvälittäjien huolellisuus ja paneutuminen asiaansa vaihtelee todella paljon. Kohta alkavat myös syksyn kurssit jatko-opinnoissani TKK:lle (Aalto-yliopistoon), täytyy toivoa, että niihin jaksaa panostaa, vaikka töiden ohella se välillä onkin työlästä.

EU on päättänyt olla asettamatta pakotteita Venäjälle. Tässä ratkaisussa on toisaalta omat puolensa, koska Venäjä on suurvalta ja tärkeä kauppakumppani, mutta täytyy kyllä sanoa, ettei Georgian tilanne ole läheskään tyydyttävä. Maa on silvottu ja Venäjä kontrolloi sen koko infrastruktuuria. Jos EU ja NATO eivät pidä huolta siitä, että oikeudenmukainen rauha palaisi alueelle ja Venäjä vetäytyisi, niin seuraukset voivat olla arvaamattomat. Jos Venäjä saa mandaatin pieneen Georgiaan, se soveltaa samaa mandaattiaan seuraavana Ukrainaan. Sitten se siirtyy pohtimaan varsinaista kohdettaan, eli Itämeren hallinnan kannalta strategisia Baltian maita, mukaanlukien Suomea. Kuinka lojaaleja EU ja NATO tosipaikan tullen mahtavat reunavaltioille olla, eli voidaanko meitäkin käyttää tarvittaessa kauppatavarana?

maanantai 11. elokuuta 2008

Georgiaa ei saa luovuttaa Venäjälle

Nyt kun Venäjä on hylännyt aselepotarjouksen ja ottanut haltuunsa alueita myös kiistanalaisten etelä-Ossetian ja Abhasian maakuntien ulkopuolelta, lienee selvää, että Venäjän tarkoitus on vaihtaa Georgian hallitus ja mahdollisesti liittää koko maa itseensä kuten Baltian maat vuosina 1939-1940. Ilman länsimaiden puuttumista näin ilman muuta käy.

Tilanne nostaa EU:ssa ja NATO:ssa tärkeän kysymyksen siitä, voidaanko NATO:n rauhankumppanuusvaltiota, joka on omalta osaltaan kantanut kortensa kekoon puolustusliiton yhteisiin toimiin, uhrata, myydä hyökkäävälle suurvallalla ja ruksata kartalta noin vaan. Mitä siitä voi myöhemmin seurata?

Voiko Venäjä jatkossa esittää uhkauksiaan Virolle tai Suomelle, vaatien alueita tai Itämeren tukikohtia kaupungeista, niemiltä ja saarilta ja luottaa siihen, että se voisi näiden maiden ohi sopia suurempien NATO- ja EU-maiden kanssa etupiirijaoista joitakin muita etuja, kuten öljyyn liittyviä, vastaan? Tilanne käy vaaralliseksi jo lähivuosina, jos Georgian tapausta ei hoideta järeästi.

Tapauksessa, että Venäjä lopettaa Georgian itsenäisyyden, tuskin on varaa aseelliseen konfliktiin, mutta esimerkiksi diplomaatti- ja kauppasuhteiden katkeamiseen ja rajan sulkemiseen on varauduttava.

perjantai 8. elokuuta 2008

Georgian taistelu Venäjää vastaan

On järkyttävää, että nykymaailma näyttää myös Euroopassa ja sen välittömällä lähialueella raadollisuutensa, kun länsimaista demokratiaa teoriatasolla tavoitellut Venäjä provosoi konfliktin Georgian maaperällä ja hyökkää sinne. Paitsi, että sotatila ja kriisi on Georgialle kurja asia ja itsenäisyydenkin kannalta vaarallinen, maailmanpoliittista herkkyyttä lisää se, että Georgia on ollut Yhdysvaltain ja monien läntisen Euroopan maiden läheinen liittolainen Irakissa.

Georgia ei siis saa jäädä yksin ja olisi suuri petos heitä kohtaan, jos Yhdysvallat ja Iso-Britannia sallisivat esimerkiksi Venäjän vaatia Georgialta aluemenetyksiä käsittävää rauhansopimusta Suomen talvi- ja jatkosotien tapaan.