Näytetään tekstit, joissa on tunniste porvarillisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste porvarillisuus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. tammikuuta 2010

Poliittisesti riskialtis lausunto Päivi Räsäseltä


Kristillisdemokraattien puoluejohtaja Päivi Räsänen on Keski-Pohjanmaassa ja Verkkouutisissa esittänyt porvaripuolueiden vaaliyhteistyötä. Eräs hänen esittämistään perusteista on:
Tämä Ruotsin malli kiinnostaa, koska vaaleissa esillä olleet asiat jäävät hallitusohjelman ulkopuolelle. Esimerkiksi vihreiden monia vaalilupauksia ei ole hallitusohjelmassa, puheenjohtaja Räsänen perustelee Keskipohjanmaassa.

Aika näyttää, mutta minun mielestäni tällainen lausuma on kristillisdemokraattien politiikalle ja vaalityölle tässä vaiheessa mahdollisimman virheellinen. Tämä näkyy monille potentiaalisille äänestäjille siten, että Kristillisdemokraatit olisi valmis lipeämään omasta arvopohjastaan ja tavoitteistaan jo tämän vaalikauden puolella hännystelläkseen suuria porvaripuolueita. Ottaen huomioon sekä tämän vaalikauden musertavan lainsäädännöllisen arvotaantuman (mm. homoadoptiot ja laittomien aborttien rangaistusten lieventämiset), samoin kuin edelleen keskeneräisen vaalirahoitusskandaalin selvittelyn, pitäisi kristillisdemokraattien olla erityisen varovaisia.

Tällä hetkellä ainoa mahdollinen lääke on uskottavuus ja kannatuksen nostaminen, hallituskipeydestä ei näillä lukemilla kannata haaveillakaan. Ruotsin kristillisdemokraatit ovat mahdollisesti jo poliittisen itsemurhan tapahtumahorisontin sisäpuolella ja äänikynnyksen vuoksi pahimmillaan antamassa tilaa ensi vaaleissa ruotsidemokraateille (Sverigedemokraterna) ja piraattipuolueelle. Tällainen voi laukaista Ruotsin oloissa poliittisen kriisin, jos kummastakaan perinteisestä puolueblokista ei riittäisikään enemmistöhallitukseksi.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Eurovaalit ohi, vasemmisto ongelmissa

Europarlamenttivaalit ovat sitten ohitse ja tulos melko lailla odotettu. Tietysti SDP:lle ja erityisesti vasemmistoliitolle se laittaa paljon mietittävää, koska syyttä suotta vaalitappio oppositioasetelmista tuskin on tullut. Pidän todennäköisenä, että kentän "punaisen laidan" ongelmat ovat tulleet keskenään eri syistä.

SDP:n ongelmana on se, ettei se voi uskottavasti oppositiossa ollessaan tarjota sosiaalisempaa ja perinteisesti vasemmistolaisempaa vaihtoehtoa porvarihallitukselle. Silloin kun SDP oli hallituksessa, nähtiin nimittäin nykyistäkin porvarillisempaa politiikkaa - varallisuusvero poistui ja veroja kevennettiin. Opintotukien korottamiseen ei punamullalta toisaalta liiennyt senttiäkään.

Vasemmistoliiton ongelmana on kommunismin ja suhtautumisen Neuvostoliittoon ja nyttemmin Venäjään, rasitteita. Puolueen riveissä on edelleen sellaisia, jotka ovat olleet nelisen vuosikymmentä sitten vankkumattomia Neuvostoliiton järjestelmän ihailijoita, lisäksi nykyinenkin suhtautuminen Vasemmistoliitossa Suomen länsiliittoutumiseen ja uskottavan maanpuolustuksen ylläpitoon on repsottavaa. Etenkin Georgian kriisin jälkeen monet eivät halua tällaisista lähtökohdista äänestää (tai jos äänestävät, niin äänestävät Vihreitä, koska kyseisellä puolueella on modernimpi ja nuorekkaampi imago).

Saa nähdä, jatkuuko perussuomalaisten noste, mitä tulee piraattipuolueesta ja mihin suuntaan poliittinen kenttä alkaa kääntyä eduskuntavaaleissa.