Huonoja poliittisia ideoita kierrätetään taas

Pieni uutiskatsaus, tänään on hallitus eri ministeriensä ehdotusten perusteella suunnittelemassa kolmea aikaisemmin kommentoitua asiaa, jotka kaikki ovat huonoiksi todettuja.

• Ala-asteen pidennetty koulupäivä. Nyt ei sentään puhuta enää harhaanjohtavasti "eheytetystä koulupäivästä" vaan opetusministeri Virkkunen käyttää oikeaa termiä. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että oppimistulosten parantamisella ei voi näitä hankkeita perustella, kuten nyt näennäisesti tehdään, vaan kyseessä on jälleen tarkoitus reagoida ala-asteikäisten pitkiin yksinäisiin iltapäiviin. Tähän ongelmaan ei kuitenkaan saisi tarttua pakkolaitostamisella, vaan iltapäivähoito- ja harrastekerhomahdollisuudet tulisi järjestää vapaaehtoispohjalta.


• Pedofiilien kemiallinen kastraatio. Olen aikaisemmin käsitellyt aihetta kysymyksenä ruumiillisten rangaistusten käyttöönoton kielteisestä imagosta ihmisoikeuksien kannalta. Tämä on ilmeisesti jollakin tavalla tiedostettu työryhmissäkin, koska kieltäytymällä kemiallisesta kastraatiosta, pidentäisi seksuaalirikoksesta tuomittu tyypillisesti suljetussa vankilassa viettämäänsä aikaa Suomen oloissa vain alle vuoden verran. Selkeämpää olisi kuitenkin hylätä hanke suoralta kädeltä ennemmin kuin tehdä kansaa kosiskelevia kosmeettisia muutoksia. Ennemminkin tulisi huomio kiinnittää väkivalta- ja seksuaalirikoksista annettujen vankeustuomioiden pituuksien riittävyyteen (vaikka tämä maksaa vankeinhoitokuluina enemmän).


• Sähköinen äänestäminen. On ehdotettu sähköisen äänestysten kokeilujen jatkamista ja kaavailtu myös kotona tapahtuvaa internet-äänestystä. Nämä ovat kuitenkin äänestysprosessin luotettavuuden kannalta katastrofaalisen huonoja ideoita ja johtavat helposti suomalaisen demokratian särkymiseen turbulentissa poliittisessa tilanteessa. Kotiäänestyksissä ongelmaksi tulee vaalisalaisuuden säilyminen useamman hengen kotitalouksissa ja miksei muutenkin.

Puola ja pakolliset kemialliset kastraatiot

Tämän Iltalehden artikkelin

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009092610314403_ul.shtml
(Puola sallii pedofiilien kemialliset kastraatiot)

mukaan Puola on ottamassa käyttöön lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tuomituille pakolliset kemialliset kastraatiot, eli edellyttämässä, että näistä rikoksista tuomitut joutuvat käyttämään sukupuoliviettiä alentavia lääkkeitä vankilasta vapauduttuaan. Samantapaisia lakeja on voimassa myös muualla EU-maissa, kuten Tshekissä ja asiasta on tehty selvityksiä ja käyty keskustelua myös Suomessa.

Olen aiemmin ilmaissut kantani asiaan ja katson, että tällaisen lainsäädännön luominen ei sovi sivistyneisiin länsimaihin. Kysymyksessä ei olisi asiallisesti ottaen mikään sairauden hoitaminen vaan puhtaasti ruumiillinen rangaistus. Kaikkein hälyttävin on Puolan pääministerin, Donald Tuskin perustelu kyseiselle laille; hänen mukaansa jotkut rikokset olisivat niin törkeitä, ettei niihin syyllistyneiden ihmisoikeuksia tarvitsisi huomioida oikeusprosessissa ja rangaistuskäytännöissä. Puolassa ja Baltian maissa on ollut perinteisesti myös kuolemantuomion suosio korkealla. On todellinen riski, että lainsäädäntö näissä maissa etenisi myös tähän suuntaan, jos niissä ensin tehtäisiin kokeiluja ruumiillisten rangaistusten käytön kaltevalla pinnalla.

Ei ruumiillisia rangaistuksia Suomeen

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) on antanut lausunnon, jonka mukaan oikeusministeriö alkaa selvittää mahdollisuuksia hoitaa lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneitä sukupuoliviettiä alentavan lääkityksen eli ns. "kemiallisen kastraation" keinoin. Samaa keskustelua on käyty myös muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa, joissakin valtioissa asiasta on olemassa lainsäädäntöä ja käytäntöjä. Asiaan liittyy kuitenkin perustavanlaatuisia ihmisoikeuskysymyksiä.

Euroopassa ja muuallakin päin maailmaa on pitkään ollut voimassa hyvä trendi siitä, että ihmisen henkeen ja terveyteen kohdistuvista rangaistusmuodoista on vaiheittain luovuttu. Kuolemanrangaistuksen lisäksi paheksuttavina rangaistusmuotoina ihmisoikeussopimusten kannalta pidetään mm. kidutusta, amputaatioita, ruoskimista, pakkokastraatiota ja -sterilisaatiota. Samoin ei suurimmassa osassa Euroopan Unionin valtioita pidetä suotavana vangin pitämistä vankilassa virallisen rangaistusajan päättymisen jälkeen pelkästään sellaisin syin, että vankia olisi pidettävä erityisen vaarallisena yhteiskunnalle. Rangaistuksen maksimipituuden on tultava selvästi tuomiolauselmasta ilmi ja niissä rangaistuksissa, joissa maksimipituutta ei ole, on rangaistusmuodoksi ilmoitettava elinkautinen vankeusrangaistus.

Myös rangaistukset ja mielenterveydellisistä syistä tehtävät pakkohoidot tulisi pitää toisistaan erossa - rangaistus on syyntakeiselle ilmoitettava tuomioistuimen lain mukaan mittaama seuraamus, tahdonvastainen hoitopäätös taas lääketieteellinen kysymys, jossa potilaan oikeusturvan vuoksi täytyy olla mahdollisuus ajoittain kyseenalaistaa hoidon jatkaminen tai anoa suljetun hoidon muuttamista avohoidoksi. Jos henkilö on mielenterveydeltään niin häiriintynyt, että rikoksen johdosta pakkohoitoon on turvauduttu, ei ole kohtuullista määrätä teosta lisäksi vankeusrangaistusta.

Edellä esitetyn perusteella, hanke siitä, että lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai muuhun rikokseen syyllistynyt voitaisiin pakottaa terveytensä vahingoittamiseen pakkolääkityksellä, on ehdottomasti hylättävä. Samoin on hylättävä ajatus, että tällaisissa tilanteissa voitaisiin kemialliseen kastraatioon kiristää siten, että vankeusrangaistusaika huomattavasti pitenisi tai että vankilasta poispääsy olisi yleensä kiinni tällaisesta suostumuksesta. Hyväksyttävää on tarjota sellaisia hoitomuotoja, jotka eivät vahingoita kohteena olevan potilaan terveyttä, vaan ovat luonteeltaan terapeuttisia. Esimerkiksi monissa Suomen vankiloissa on saatu seksuaalirikosten uusintariskiä merkittävästi pienennettyä vapaaehtoisin psykologisin ja psykiatrisin STOP-ohjelmin.

Sikäli kun seksuaalirikokset, etenkin lapsiin kohdistuvat sellaiset, ovat erittäin paheksuttavia ja tuottavat uhreilleen suurta haittaa, asianmukaista olisi puuttua niistä langetettavien vankeusrangaistusten asteikoihin. Laissa voitaisiin nykyistä paremmin eritellä, milloin esimerkiksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on niin törkeä, että paikallaan on yli kymmenen vuoden vankeustuomio ja milloin taas voidaan hyväksyä teossa olevan lieventäviä asianhaaroja niin, että rangaistus voisi olla vain sakkoa tai ehdollinen tai jäädä tuomitsematta. Nykyisellään esimerkiksi nuorten seurustelusuhteet, joissa ikäeroa on muutama vuosi, mutta nuorempi osapuoli 14- tai 15-vuotias, saattaisivat ainakin teoriassa johtaa ilmeisen kohtuuttomiin rangaistusseuraamuksiin.

Ruumiillisiin rangaistuksiin ja rikoksentekijän terveyden tahalliseen vahingoittamiseen liittyvät kysymykset eivät ole yhdentekeviä. Kyseessä on kalteva pinta, jonka toisessa päässä voi olla myös kiihtyvät vaatimukset esimerkiksi kuolemanrangaistuksen palauttamisesta.