Murrosikäisten huostaanottojen taustojen salamyhkäisyys

(Kirjoituksessa käytetty aihekuvitusta, kuva on Wikipediasta ja esittää erästä siperialaista lastenkotia.)

Viime aikoina on ollut paljon uutisia, joissa teini-ikäiset nuoret ovat luvatta poistuneet ns. koulukodeista tai perhekodeista ja heidät on sittemmin löydetty jostakin suuremmasta kaupungista kavereiden luota. Useimmat ohittanevat nämä tapauset olankohautuksella, kadonnut henkilö kun löytyi hengissä ja hyvässä kunnossa ja pääsee takaisin kotiinsa. Se, mihin näissä uutisissa ei ole kiinnitetty huomiota, on se, miksi kyseiset nuoret ovat näihin laitoksiin alunperin joutuneet ja miten heidän henkilökohtaista vapauttaan on niissä rajoitettu. Jos heillä ei ole laitoksista normaalia pääsyä ulos vapaa-ajalla, ja tavanomaisia yhteydenpitomahdollisuuksia, on erittäin luonnollista, että he haluavat etenkin kauniina kesäpäivinä päästä niistä vaikka omin lupineen ulos tuulettumaan.

Erityisesti pitäisi selventää sitä, onko koulukoteihin joutumisen syy ollut nuorissa itsessään ja kuinka vakavasta syystä on kysymys. Ovatko he syyllistyneet johonkin vakavaan rikokseen, tai ajautuneet pahoihin päihdeongelmiin, kenties lintsanneet koulusta? Vai onko kyseessä nuorista riippumaton syy, esimerkiksi se, etteivät heidän vanhempansa ole päihde- tai mielenterveysongelmien vuoksi kykeneväisiä heistä huolehtimaan?

Näin erilaiset taustat tarkoittavat sitä, että sen pitäisi ehdottomasti vaikuttaa koulukotiin joutuneen huostaanotetun nuoren kohtaloihin ja henkilökohtaisiin oikeuksiin. Ne, jotka on otettu huostaan vanhemmista (tai näiden puuttumisesta) johtuneista syistä tai vähäisistä, ei-kriminalisoiduista syistä, tulisi ehdottomasti sijoittaa eri laitoksiin kuin ne, jotka ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin. Pitäisi myös tehdä seuraavanlainen jaotus huostaanoton kestolle:

• Vakaviin rikoksiin syyllistyneiden nuorten sijoittamisesta koulukotiin päättäisi tuomioistuin. Tuomioistuin myös määrittäisi sijoitusajan pituuden. Näin sijoitetut nuoret laitettaisiin sellaisiin koulukoteihin, jotka ottavat vastaan yksinomaan rikosten vuoksi tuomittuja ja joiden turvallisuustaso on tämän mukainen.


• Muista syistä huostaanotetut nuoret tai sellaiset, jotka ovat olleet rikoksen vuoksi koulukodissa tuomioistuimen säätämän ajan ja joita ei voida palauttaa kotiinsa, tulee sijoittaa erillisiin laitoksiin, joissa he lähtökohtaisesti ovat vapaita kansalaisia. Tietysti huomioiden oppivelvollisuuden, lait ja alkoholin ja tupakan ikärajoista seuraavat rajoitteet. Näissä tapauksissa olisi myös pyrittävä palauttamaan nuori vanhempiensa luokse niin pian kuin mahdollista.

Näiden suuntaviivojen noudattamisella ja niistä tiedottamisella voitaisiin objektiivisemmin arvioida koulukoti-olosuhteiden taustoja, niistä luvatta poistumisen vakavuutta tapauskohtaisesti ja saada läpinäkyvyyttä murrosikäisiin kohdistuviin lastensuojelutoimiin.

Valtion rahapelimonopolit eivät vastaa tarkoitustaan

Käydessäni tänään eräässä suuressa kauppakeskuksessa ostoksilla, kuulin kuulutuksen, jossa mainostettiin mm. Lottoa, Kenoa ja raviveikkausta myymälän infopisteessä. Kuulutuksen perusteella mieleen tuli kyseenalaistaa suomalaiset valtiolliset pelimonopolit (RAY ja Veikkaus) niiden nykyisessä muodossaan. EU on antanut Suomelle luvan pitää pelimonopoleja siksi, että rajoittamalla uhkapelitarjontaa voidaan hillitä uhkapelin aiheuttamia sosiaalisia ongelmia, eikä siksi, että uhkapelejä käytettäisiin veroluontoisena kilpailulta vapaana valtion tulolähteenä.

Tästä syystä katson, että Suomen valtiolla on uskottavuutensa säilyttämiseksi kaksi vaihtoehtoa:

• Poistaa uhkapelitarjonnasta valtion monopoli ja tarjota ala yksityiselle kilpailulle. Rajoituksista huolehdittaisiin lupasysteemeillä ja muilla kaikkia osapuolia koskevilla säännöksillä.
• Kiristää valtion monopolien toimintaa vastaamaan oikeaa tarkoitustaan. Tämä tarkoittaa sitä, että uhkapelien ikäraja tulisi nostaa 18 vuoteen, peliautomaatit poistaa muualta kuin varta vasten pelitiloiksi varatuista tiloista ja kasinoilta ja uhkapelien, mukaanlukien lotto- ja veikkauspelien mainonta kieltää.

Nykyinen sekava käytäntö herättää liikaa kiusallisia kysymyksiä.

Alaikäisten elinkautistuomioista EU:ssa

Tavanomainen "pikku-uutinen" Isosta-Britanniasta. 11-vuotiaan pojan ampunut 18-vuotias Sean Mercer on tuomittu Liverpoolin käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeusrangaistukseen, josta on kärsittävä vankilassa vähintään 22 vuotta ennenkuin voi päästä ehdonalaiseen vapauteen. Tottakai Suomessakin 18-vuotias saisi elinkautisen tuollaisesta helpostikin, mutta tässä asiassa häiritsee se, että Mercer ei ollut tekohetkellä täysi-ikäinen vaan ainoastaan 16-vuotias!

Kaikki Euroopan Unionin maat ovat allekirjoittaneet lapsen oikeuksien sopimuksen, joka kieltää ainakin elinkautisten tuomioiden ilman ehdonalaisen mahdollisuutta langettamisen alaikäisille. Käytännössä ongelmaksi voi muodostua se, että ehdonalaismenettelyihin vaikuttaisi kuitenkin liiaksi myös lehtijulkisuus ja politiikka, joka voi käytännössä aiheuttaa elinkautisen tuomion venyvän sellaiseksi kirjaimellisesti myös näissäkin tapauksissa.

Euroopan Unionin jäsenmaiden tulisi huolehtia siitä, että alaikäisiä rikoksentekijöitä ei missään olosuhteissa tulisi tuomita "kuten aikuisia", vaan iän ja kypsymättömyyden on oltava lieventävä asianhaara. Alaikäisille rikoksentekijöille tuomittavien seuraamusten tulee aina olla määräaikaisia ja rikoksen luonteeseen ja tekijän yhteiskuntaan sopeuttamistavoitteisiin nähden kohtuullisia. Tällä hetkellä käsittääkseni vain Iso-Britannia ja Ranska eivät noudata tätä periaatetta EU:n sisällä, muissa EU-maissa alaikäisten elinkautistuomiot ovat kiellettyjä ja niiden sijasta tuomitaan noin 10-15 vuoden vapausrangaistuksia.