Kaivosonnettomuudet

Chilen taannoinen kaivosonnettomuus, jossa kaikki kaivosmiehet pelastuivat, tosin pitkän ja vaikean odottelun jälkeen, oli jättimenestys. Valitettavasti jo seuraavan viikon aikana kaivosonnettomuudet muualla maailmassa vaativat jo samaa suuruusluokkaa olevan määrän kuolonuhreja. Eivätkä nämä ongelmat ole rajoittuneita vain kehitysmaihin. Esimerkiksi viimeisin kaivosonnettomuus, jonka uhriluvusta ei ole edelleenkään tietoa, on tapahtunut Uudessa-Seelannissa, ks.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Uuden-Seelannin+kaivosmiehist%C3%A4+ei+mit%C3%A4%C3%A4n+elonmerkkej%C3%A4/1135261790964

Suomalaiset saavat jännittää esimerkiksi sen kannalta, mitä riskejä on esim. Lohjan kaivoksessa. On myös ilmeistä, että monia vastaavia ongelmia kaikkein kurjimmissa kehitysmaissa kuten Kongon "demokraattisessa" tasavallassa, peitellään aktiivisesti.

Vaikka mineraalien ja muiden hyödykkeiden saanti pitkältä maan alta onkin tärkeää, turvallisuudesta ja ihmisarvosta ei voi tinkiä. Maan alle eivät patruunat voi alaisiaan käskeä kuin "soitellen sotaan". Hyvin rakennetussa kaivoksessa tulisi sen kaikkien osien osalta varmistaa vähintään kahta eri reittiä luotettava sähkönsaanti ja poistumistiet.

Käydessäni Viron Kohtla-Järvellä käytöstä poistetussa palavankiven kaivoksessa, näin samoin erään vaarallisen virityksen, johon pitäisi kiinnittää huomiota ja jota ei tulisi sallia missään kaivoksissa tai muuallakaan. Kaivosjunat toimivat sähköllä ja niiden ajojohtimet riippuivat suorastaan käden ulottuvilla. Hyvä etten minä eikä mukana ollut hyvä ystäväni saanut tuollaisesta valokaarta!

Talouskasvua ei pidä tavoitella miten tahansa

Eräs maailmalla huomiota saaneista poliittisista ilmiöistä on vihervasemmistolainen "degrowth"-liike, jossa haetaan keinoja muokata talouspolitiikkaa sellaiseksi, että se pystyisi kantamaan hallitusti talouden taantuman. Sen perusteella, mitä aiheesta on kirjoitettu, ovat monet esitetyistä ideoista kuitenkin varsin radikaaleja ja perustuvat mm. kommunismiin. Vaikkei tahallista taantumaa kannata aiheuttaa tai ilman syytä ruokkia, talouskasvu ei kuitenkaan voi olla itseisarvo, vaan pitäisi osata tehdä tiettyjä priorisointeja. Esitän seuraavassa muutamia huomioita:

• Sellainen talouskasvun tavoittelu, joka perustuu velan osuuden bruttokansantuotteesta nousemiseen vaaralliselle tasolle, ei ole kestävää kehitystä. Tällaisessa tilanteessa tulisi mieluummin säästää ja varmistaa riittävä veropohja, vaikka se tilapäisesti johtaisi nollakasvuun tai lievään taantumaan.


• Taantumassa on vältettävä turhia, poliittisina lehmänkauppoina tehtäviä veronkevennyksiä tai uusia verovähennysoikeuksia. Esimerkiksi viimevuotinen elintarvikkeiden arvonlisäveron alentaminen oli virhe, koska se vain lisäsi valtion velkaa ja koko "hyödyn", joka on näkynyt mitättöminä hiluina ravintola- ja ruokakauppahinnoissa, joutuvat kansalaiset maksamaan korkoineen veroina ja leikkauksina myöhemmin takaisin.


• Jos johonkin asiaan liittyy valtiontakaus tai valtion tukia, se ei määritelmän mukaan ole enää vapaan markkinatalouden piirissä. Tällaiseen liiketoimintaan on liityttävä vastineena jokin rajoitus, joka estää sen, ettei synny liikeyrittäjälle näkyvää arbitraasia (*), jonka valtio joutuisi myöhemmin kalliisti velalla tai verovaroilla paikkaamaan. Tällaiset rajoitukset voivat esimerkiksi olla velvoite luovuttaa osa tuotetuista elintarvikkeista hintasäännöstellysti valtiolle tai pankkien talletussuojallisten tilien korkokatto.

(*) Arbitraasi on kauppatieteellinen termi, joka tarkoittaa sitä, että liikeyrittäjällä on positiivinen todennäköisyys saada tietystä liiketoimestaan voittoa ja että missään skenaariossa ei synny inflaatio-, luotto- tai liiketappioita. Kyseessä on siis riskitön voitto.

Turvallisuuspolitiikka sitoo Suomea EU:n ikäviin ja kalliisiin päätöksiin

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle kirjoitukselle ja käsittelee rahaliiton talouskriisien sammuttamista Suomen kannalta. Valtiovarainministerimme Jyrki Katainen on tänään esittänyt ainakin näennäisesti ponnekkaita vaatimuksia siitä, että Irlannin lainoittamisesta vaadittaisiin takauksia. Tosin Euroopan "isoissa pöydissä" asiasta ei sitten vallitsekaan konsensusta.

Suomi on pieni maa ja ainoa mahdollisuus, miten Suomi voisi oikeasti esittää tällaisia vaatimuksia olisi esittää ne siitä osasta asiaa, mistä voimme itse päättää. Eli Suomi on mukana lainoittamassa Irlantia, jos se saa vakuudet ja jos ei, "teemme Slovakiat" ja Suomi kieltäytyisi lainaamasta Irlannille (yhdessä Kreikan ja Slovakian, mahdollisesti myös Viron kanssa).

En kuitenkaan usko jälkimmäisen skenaarion tapahtuvan, vaan tulemme jälleen näkemään eduskunnassa Kataisen ja muiden ministerien selittelevät haudanvakavina ties millä verukkeilla, miksi on lainattava (tai tosiasiassa lahjoitettava) rahaa tällä kertaa Irlannille ilman takauksia. Kreikan kohdalla vedottiin ajanpuutteeseen, tällä kertaa mahdollisesti joihinkin epämääräisiin "yhteisiin pelisääntöihin".

Ääneensanomattomat taustasyyt ovat niitä kuuluisia "yleisiä syitä". Euroopan Unioniin kuuluminen ja hyvät välit länteen ovat yksi Suomen turvallisuuspoliittisista kulmakivistä. Lännestä eristäytynyt Suomi voisi joutua sekä taloudellisessa että sotilaallisessa mielessä vakavan Venäjän painostuksen ja uhan kohteeksi. Venäjää kiinnostaa edelleen Suomenlahden ja Baltian maiden rannikoiden sotilaallinen hallinta, jota jotkut sikäläiset korkea-arvoiset poliitikot ja upseerit pitävät vain katkolla olevana asiana. Kuten Georgian kohdalla nähtiin ja saatetaan edelleen nähdä, vielä tänäkin päivänä on läntisen yhteisön tuen jääminen puolittaiseksi huomattava riski.

Laskukautta ei voi maksattaa alemmalla keskiluokalla ja heikko-osaisilla

Kun aikaisemmin on taivasteltu eritoten Kreikan, Latvian ja Islannin huonoja taloustilanteita ja niiden ratkaisumalleja Euroopan Unionissa ja talousalueella, nyt vuorossa on tunnetusti Irlanti, ehkä myös Portugali. Näissä kriiseissä erittäin kiusallisena yhdistävänä tekijänä näyttää olevan pankkien väkinäinen pelastaminen. Oikeastaan missään maissa kansa ei tunnu ymmärtävän, mitä järkeä tällaisessa on, etenkin jos se vain ulkoisesti pahentaa esimerkiksi valtion kassakriisiä tai muut maat joutuvat toisten maiden pankkien maksumiehiksi. Itse asiassa en ymmärrä minäkään.

Sen verran on mahdollista ymmärtää, että talletussuojat ja niihin liittyvät yksityisoikeudelliset ja kansainväliset sopimukset on täytettävä. Tämä on korostunut erityisesti Islannin tilanteessa. Mutta yleinen pankkien pelastaminen niin, että niiden johtajat saavat pitää asemansa ja mahdollisesti jatkossa bonuksiakin valtioiden sisääntuomista rahoista on aivan hirvittävää mädännäisyyttä. Jotenkin siitä tulee mieleen, että suuryritykset ja pankit ovat olleet aikanaan niin voimakkaita poliittisten vaalikampanjoiden rahoittajia tai muuten kytköksissä koko ajan päättäjien terävimpään kärkeen, että taustalla on monimutkainen hyvävelikuvioiden ja potentiaalisten kiristysasetelmienkin verkko. Luonnollisesti tiedetään se, että korkeat pankkivirat ovat joskus myös esimerkiksi ministerien pakastevirkoja.

Joissakin EU-maissa työttömyysasteet ovat nousseet jyrkästi ja köyhyys ja asunnottomuus lisääntyneet sen myötä. On käynyt niin, että ensin on ollut nousukaudella uusliberalistinen periodi, jonka aikana markkinavoimien on annettu temmeltää vapaasti, mutta ovelimmat ovat tuolloin lobanneet myös poliittisen järjestelmän laskukauden varalta, jotta sen väistämättä tullessa olisi voitu siirtyä tappioiden sosialisoimiseen. Jos Euroopan Unionin sallitaan yleisesti kehittyä kaikissa maissa kohti feodaalijärjestelmää eli äärimmilleen vietyä sääty/luokkayhteiskuntaa, se tulee kostautumaan yhä pahempina levottomuuksina.

Poliisien vaaralliset lisävaltuudet

Helsingin Sanomissa on noussut keskustelu uusista poliisille ja rajavartiolaitokselle tarjottavista oikeuksista "tilapäisesti" pimentää matkapuhelimien tukiasemia, mikä mykistäisi tarvittaessa puhelinverkon laajalta alueelta. Todennäköisesti jatkossa seuraa myös oikeus Internet-yhteyksien solmupisteiden katkaisemiseen samalla tavalla. Uudistuksia on perusteltu terrorismin torjunnalla ja "matkapuhelimella laukaistavien pommien räjäyttämisen ehkäisemisellä".

Kansalaisille tämä kehitys tietysti näyttää aivan toisenlaiselta. Matkapuhelinverkon ja Internetin katkaiseminen ovat maailmalla tyypillisesti käytössä mielipiteiden levittämisen, joukkokokoontumisten järjestämisen ja tiedonvälityksen ulkomaille estämiseksi. Tällä hetkellä voi näyttää absurdilta, miksi Suomessa tällaiseen ryhdyttäisiin, mutta tulevaisuus voi olla toinen. Suomen asema Euroopan Unionissa voi muuttua epävakaammaksi. Uuden hallituksen tekemät talouspoliittiset päätökset alijäämistä eroon pääsemiseksi voivat olla sellaisia, että ne nostattavat massiivisen vastarintaliikkeen verkoston. Vaalitulos voi olla muodostumassa epämiellyttäväksi ja poliittisesti epäkorrektiksi. Nähdäänkö kaikkien tällaisten skenaarioiden seurauksena sellaista, että etenkin kodeissa olevat Internet-yhteydet katkeilevat ja hidastelevat selittämättömästi vaihtelevan pitkinä aikoina, uutissivustot ja blogit näyttävät verkon muuten toimiessa "404 - Not Found" jne?

Ison-Britannian yliopistojen lukukausimaksujen korotus

Isossa-Britanniassa on tänään nähty massiivisia opiskelijamellakoita hallitusta vastaan, kun sikäläinen hallitus on ilmoittanut nostavansa yliopistojen vuotuisen lukukausimaksukaton runsaasta 3000£:sta 9000£:aan, eli noin 11000-12000€:oon. Tämä merkitsee mm. sitä, että joissakin yliopistoissa hätäisesti kolmessa vuodessa kyhätty kandidaatintutkinto voi maksaa yli 30000€.

Vaikka sikäläinen hallitus on pehmustanut politiikkaansa sillä, että kyseiset maksut eivät lankeaisi opiskelijoiden maksettavaksi välittömästi, vaan vasta myöhemmin niinä vuosina kun he työelämässä tienaavat yli 21000£ vuodessa, ei ratkaisua voida pitää mitenkään tyydyttävänä. Kysymys on nimittäin siitä, kuinka kauan maksuehdot voivat noin "siedettävinä" pysyä? Nykysysteemissä on nimittäin valtiontaloudellisena vikana se, että se ei tällä hetkellä vapauta valtion budjettia kuitenkaan yliopistojen rahoitusvelvoitteista, koska yliopistot eivät voi rahoittaa toimintaansa potentiaalisilla useiden vuosien päästä kerättävillä "maisteriveroilla", vaan tarvitsevat rahat heti. Ja tällöin on mahdollista, että nykyiset päättäjät tekisivät virhearvioita siitä, kuinka suurelta osaa tähtitieteellisiksi korotetut lukukausimaksut pystytään perimään. Jotkut voivat muuttaa valmistuttuaan Isosta-Britanniasta pois sellaisiin maihin, joista perinnän suorittaminen voi olla kallista ja vaikeaa.

Edelläolevan perusteella päättelen, että on muutaman vuoden kysymys ennen kuin Isossa-Britanniassa ollaan poliittisen umpikujan vuoksi amerikkalaisessa mallissa, jossa lukukausimaksuja, olivat ne sitten kuinka hirvittävän suuria tahansa, vaaditaan maksettavaksi heti. Alemmalle keskiluokalle ja köyhille saatetaan tarjota stipendejä, mutta on myös nähty, että tällainen on myös erilaisista taloudellisista syistä erittäin suosittu leikkauskohde.