Eutanasiakäytännöissä on teloituskäytännöiksi muuttumisen vaara

Viime päivinä on Suomessa käyty yhä enemmän eutanasiaa eli armokuolemaa koskevaa keskustelua. Keskustelijoiden enemmistö näyttää olevan sitä mieltä, että Suomen tulisi Hollannin, Belgian ja Sveitsin tavoin tarjota parantumattomasti sairaille mahdollisuutta kuolinapuun, eli siihen, että he ilmaisisivat oman vakaan tahtonsa ja lääkäri myrkyttäisi heidät hengiltä samalla kolmiosaisella ruiskumenetelmällä kuin Yhdysvalloissa kuolemaantuomitut teloitetaan. Ideassa on omat puolensa, mutta myös pahat vikansa, eivätkä eutanasian kaikki ongelmat suinkaan liity juutalais-kristillisestä perinteestä ja Hippokrateen valasta lähteviin kieltoihin tappaa (syytön) ihminen.

Eutanasian toinen ongelma on se, että monissa maissa, joissa sitä on käytetty aikaisemmin ja joissa sitä käytetään nyt, sen käyttö tuppaa laajentumaan tilanteisiin, joita nykyään ilman muuta voitaisiin pitää henkirikoksina. Vanhukset tai kehitysvammaiset saatettaisiin tappaa siksi, että vaakakupissa painaisi sukulaisille tai yhteiskunnalle tulleen hoitotaakan ennenaikainen keventäminen tai silkka raha. Hollannissa itse asiassa on ollut jo pitkään käytäntönä vanhempien mahdollisuus päättää kehitysvammaisen lapsensa murhaamisesta "hyvän terveydenhuollon nimissä".

Kannatan ennemminkin sitä, että lääketiede keskittyy jatkossakin sairauksien ja vammojen hoitoon. Jos parantuminen näyttää ilmeisen mahdottomalta tai epätodennäköiseltä ja potilas itse ei halua aktiivista hoitoa jatkettavan, on tällöin kuitenkin tarjottava mahdollisuus tehokkaaseen kivunlievitykseen, oireenmukaisiin hoitoihin ja arvokkaaseen ja rauhalliseen ympäristöön. Tapauksissa, joissa on mitään toivoa jäljellä ja potilas ei itse ole varta vasten jatkohoidosta kieltäytynyt, tulee lääkärien työskennellä aktiivisesti hengenvaaran poissulkemiseksi ja potilaan terveyden kohentamiseksi.

Samalla kun hedelmöityshoitolaki avataan, tulisi muiden kuin heteroparien hedelmöityshoidot kieltää!

Kaksi vuotta hedelmöityshoitolain (1237/2006) säätämisen jälkeen, se joudutaan palauttamaan tietyiltä osin uudelleen eduskuntaan. Syynä on se, että laki on todettu ristiriitaiseksi EU:n direktiiveihin perustuvan kudoslain kanssa, koska hedelmöityshoitolain 19 § määrää luovuttajan tiedot säilytettäväksi vain 2 vuotta ennen hävittämistä, kudoslaissa sen sijaan edellytetään säilytysajaksi vähintään 30 vuotta. Vaikka se ei uutisista suoraan käynytkään ilmi, kysymyksessä on vakavampikin asia, koska laki on ristiriidassa myös itsensä kanssa (4. luku, tiedonsaantioikeus) ja rikoslain kanssa, jossa sukusolujen luovuttajien tietojen hukkaamista käsitellään vankeusrangaistusuhkaisena lapsen identiteetin loukkaamisrikoksena.

On siis ilman muuta tärkeää, että tämä korjaus käsitellään eduskunnassa mahdollisimman nopeasti.

Samalla pitäisi hedelmöityshoitolaki avata muutenkin ja tiukentaa sitä. Se ei tällä hetkellä täytä tietyiltä osin tällaiselle toiminnalle sopivia eettisiä periaatteita. Ongelmia on edellisen lisäksi ainakin kolme; ensinnäkin hedelmöityshoitolaissa ei kielletä hedelmöittämistä lähisukulaisen sukusolulla niin, että hedelmöitys aikaansaisi liian läheistä sukua keskenään olevien siittiö- ja munasolun yhtymisen, toiseksi vaikka hedelmöityshoitolaki kieltää toisintamalla (kloonaamalla) saatujen alkioiden käytön, se ei kiellä keinotekoisten sukusolujen käyttöä. Nykyään on tehty yhä enenevässä määrin tutkimuksia, jolla on yritetty luoda esimerkiksi siittiöitä miesten tai naisten luuytimistä, joissakin kokeissa on vastaavasti käytetty muiden eläinten soluja ja mitokondrioita.

Kolmanneksi, hedelmöityshoidot tulisi ehdottomasti jatkossa rajata vain naisen ja miehen muodostamille pareille, joista molemmat sitoutuvat syntyvän lapsen vanhemmuuteen. Monet lapset jäävät erilaisista syistä ilman isää tai äitiä väistämättä, mutta yhteiskunnan ei tulisi varta vasten tarjota sellaisia terveydenhoitopalveluita, joissa tällainen ongelma jo lähtökohtaisesti toteutuisi. Lapsen etu ei voi myöskään olla äidin lesbokumppanin tai isän homokumppanin vahvistaminen vanhemmaksi.

Sosiaaliturvan leikkausten välttäminen ei riitä

Tänään on kuultu joitakin rohkaisevia merkkejä alkavan budjettiriihen yhteiskunnallisen vastuun puolesta, kun valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) on lupaillut, ettei sosiaaliturvaa leikattaisi, vaikka talous joksikin aikaa ajautuisikin deflatoriseen kehitykseen. Nykytilanteessa tällainen ilman muuta on ainoa moraalinen vaihtoehto.

Kolikon kääntöpuolta ja sitä hankalampaa päätöstä ei toisaalta vielä ole kuultu. Tosiasia on, ettei voi elää jatkuvasti vain velaksi, johan siitä on esimerkiksi Euroopan keskuspankkikin varoittanut. Tämä merkitsee sitä, että tavalla tai toisella on varmistettava, että valtion budjetti saataisiin vaikeassakin tilanteessa kuitenkin viimeistään hallituskauden loppuun mennessä tasapainoon. On siis mietittävä verotuksen rakennetta, vältettävä tuloveron progression keventämistä tai yritysverotuksen keventämistä ja kiinnitettävä tarkempaa huomiota myös ympäristöverotukseen ja monimutkaiseen verovähennysten viidakkoon. Jo nyt on väläytelty aiemmin suunnitellun ravintoloiden arvonlisäveron alennuksen perumista.

Formula 1:ssä ihmeellistä onnea

Toisin kuin tieliikenteessä yleensä, Formula 1:ssä on, huolimatta huomattavasti reippaammista nopeuksista, vältytty kuljettajien kuolemalta kilpailussa tapahtuneissa onnettomuuksissa yli 15 vuoden ajan. Toisaalta Formula 2:ssa tapahtunut Henri Surtees:in kuolonkolari, nyttemmin Formula 1:ssä tapahtunut Ferrari-tallin Felipe Massan vakavaan loukkaantumiseen johtanut onnettomuus ja eräät muut läheltä-piti tilanteet, ovat osoittaneet, ettei onni voi aina olla edes osittain myötä. Kuolonkolarit ovat kuninkuusluokassakin ennen pitkää taas valitettava tosiasia.

Kaikkia riskitekijöitä, kuten törmäyksissä irtoavia osia, ei saada helposti eliminoitua kokonaan, mutta kannattaa keskittyä niihin turvallisuusparannuksiin, mihin voi. Esimerkiksi Renault-tallin rankaiseminen varikolla irtonaiseksi jätetystä ja varikolta lähdön jälkeen irti pomppineesta Fernando Alonson auton etypyörästä, oli aivan oikein. Toivottavasti kilpailukieltorangaistus seuraavaan kisaan ei valituksissa muuttuisi. Olen itse kiinnittänyt erityistä huomiota seuraaviin Formula 1:tä pahimmin vaarantaviin seikkoihin, joista pitäisi luopua:

• Katuradat tai niiden tapaiset radat, esimerkiksi Monaco, Valencia, Montreal ja Singapore. Monet onnettomuudet ovat olleet sellaisia, että niissä on riittävillä turva-alueilla ja auton hidastumisella, samoin kuin rengasvallilla, ollut merkitystä seuraamusten hillitsemisessä. Radoilla, joissa molemmilla puolilla on koko ajan mutkissakin vieressä teräkset ja betonit, ei voi edes kuvitella, millaista jälkeä tulee, jos jonkun auto karkaa käsistä.


• Slicksit. Nämä ovat erittäin vaarallisia, jos vähäinen sade alkaa osassa rataa ja kilpailutilanne on erityisen tiukka.


• KERS. Ei vaatine selitystä.
  

Jyrki Kasvi (vihr) ja poskettomat palkankorotusvaatimukset

Oikein säpsähdin kun luin äskettäin MTV3:n sivulle ilmaantuneen uutisen:

Vihreiden varapuheenjohtaja: Kansanedustajille roimat palkankorotukset

Ei niin, etteikö kansanedustajien ja valtaapitävien palkkoja olisi aiemminkin nostettu riippumatta talouden suhdanteista ja samalla kun esimerkiksi eläkkeet tai opintotuet jäävät hintakehityksestä jälkeen. Aina yhtä röyhkeätähän se on. Sen sijaan hämmästyin enemmän siitä, kuka tuollaisen avauksen tällä kertaa teki, koska kyseessä on aiemmin etenkin korkeakouluopiskelijoiden ja nuoren akateemisen väen suosiossa ollut ja aiemmin tietoyhteiskuntapolitiikalla ansioitunut Jyrki Kasvi. Käytän tässä sanaa "aiemmin", koska Vihreiden hallitukseen pääsy on tietysti pehmentänyt ja tylstyttänyt myös hänenkin yhteiskunta-aktiivisuuttaan ja rutinoittanut pelkkien juoksevien hallinnollisten asioiden pyörittelyyn.

Poliitikot tekevät myös paljon omaan uraansa vaikuttavia valintoja. Puolue- ja hallituskuvioiden broilerigrilli ei Suomessa aina takaa pelkältään kultaa ja kunniaa. Valtapoliittinen ura voi katketa myös siihen, että poliitikko liikaa erkaantuu äänestäjistään.

Murrosikäisten huostaanottojen taustojen salamyhkäisyys

(Kirjoituksessa käytetty aihekuvitusta, kuva on Wikipediasta ja esittää erästä siperialaista lastenkotia.)

Viime aikoina on ollut paljon uutisia, joissa teini-ikäiset nuoret ovat luvatta poistuneet ns. koulukodeista tai perhekodeista ja heidät on sittemmin löydetty jostakin suuremmasta kaupungista kavereiden luota. Useimmat ohittanevat nämä tapauset olankohautuksella, kadonnut henkilö kun löytyi hengissä ja hyvässä kunnossa ja pääsee takaisin kotiinsa. Se, mihin näissä uutisissa ei ole kiinnitetty huomiota, on se, miksi kyseiset nuoret ovat näihin laitoksiin alunperin joutuneet ja miten heidän henkilökohtaista vapauttaan on niissä rajoitettu. Jos heillä ei ole laitoksista normaalia pääsyä ulos vapaa-ajalla, ja tavanomaisia yhteydenpitomahdollisuuksia, on erittäin luonnollista, että he haluavat etenkin kauniina kesäpäivinä päästä niistä vaikka omin lupineen ulos tuulettumaan.

Erityisesti pitäisi selventää sitä, onko koulukoteihin joutumisen syy ollut nuorissa itsessään ja kuinka vakavasta syystä on kysymys. Ovatko he syyllistyneet johonkin vakavaan rikokseen, tai ajautuneet pahoihin päihdeongelmiin, kenties lintsanneet koulusta? Vai onko kyseessä nuorista riippumaton syy, esimerkiksi se, etteivät heidän vanhempansa ole päihde- tai mielenterveysongelmien vuoksi kykeneväisiä heistä huolehtimaan?

Näin erilaiset taustat tarkoittavat sitä, että sen pitäisi ehdottomasti vaikuttaa koulukotiin joutuneen huostaanotetun nuoren kohtaloihin ja henkilökohtaisiin oikeuksiin. Ne, jotka on otettu huostaan vanhemmista (tai näiden puuttumisesta) johtuneista syistä tai vähäisistä, ei-kriminalisoiduista syistä, tulisi ehdottomasti sijoittaa eri laitoksiin kuin ne, jotka ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin. Pitäisi myös tehdä seuraavanlainen jaotus huostaanoton kestolle:

• Vakaviin rikoksiin syyllistyneiden nuorten sijoittamisesta koulukotiin päättäisi tuomioistuin. Tuomioistuin myös määrittäisi sijoitusajan pituuden. Näin sijoitetut nuoret laitettaisiin sellaisiin koulukoteihin, jotka ottavat vastaan yksinomaan rikosten vuoksi tuomittuja ja joiden turvallisuustaso on tämän mukainen.


• Muista syistä huostaanotetut nuoret tai sellaiset, jotka ovat olleet rikoksen vuoksi koulukodissa tuomioistuimen säätämän ajan ja joita ei voida palauttaa kotiinsa, tulee sijoittaa erillisiin laitoksiin, joissa he lähtökohtaisesti ovat vapaita kansalaisia. Tietysti huomioiden oppivelvollisuuden, lait ja alkoholin ja tupakan ikärajoista seuraavat rajoitteet. Näissä tapauksissa olisi myös pyrittävä palauttamaan nuori vanhempiensa luokse niin pian kuin mahdollista.

Näiden suuntaviivojen noudattamisella ja niistä tiedottamisella voitaisiin objektiivisemmin arvioida koulukoti-olosuhteiden taustoja, niistä luvatta poistumisen vakavuutta tapauskohtaisesti ja saada läpinäkyvyyttä murrosikäisiin kohdistuviin lastensuojelutoimiin.

Oppivelvollisuuden kesto

Tänään on MTV3 julkaissut artikkelin suomalaisten mielipiteistä oppivelvollisuuden kestosta:

Suomalaiset haluaisivat pidentää oppivelvollisuutta

Artikkelin mukaan suomalaiset kannattaisivat yleisesti oppivelvollisuuden pidentämistä koskemaan peruskoulun lisäksi myös toisen asteen koulutusta (= lukiota tai ammattikoulua). Toisaalta opetusministeri Henna Virkkunen (kok) ei ole valmis tuomaan asiaa hallituksessa esiin eduskunnalle.

Ministerin kanta on ymmärrettävä, johtuen budjettivaikutuksista. Toisaalta nykymaailmassa pelkkä peruskoulun käyminen on usein ammatinvalinnan kannalta täysin riittämätöntä ja vaikuttaa huomattavasti ihmisten elämänlaatuun ja elintasoon. Tästä syystä oppivelvollisuuden pidentämiskysymys ei ole yhdentekevä. Itse kannatan kompromissia, jossa oppivelvollisuutta laajennettaisiin yhdellä vuodella, kattamaan joko kymppiluokan tai toisen asteen oppilaitoksen ensimmäisen vuosikurssin. Mitä ilmeisimmin tällä lähtöpanostuksella saadaan useimmiten aikaiseksi myös motivaation nosto toisen asteen koulutuksen loppuunkäymiseksikin.

Väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistuksia korotettava

Suomessa on maailmanmittakaavan perusteella erittäin löyhät tuomiot väkivalta- ja seksuaalirikoksista. Teoista, jotka ovat vakavasti vahingoittaneet uhria, tuottaen joskus paitsi fyysisiä vammoja, myös elinikäisiä henkisiä traumoja, tyydytään langettamaan rangaistuksia asteikkojen alapäästä, esimerkiksi niin, että alle murrosikäistä lastakin seksuaalisesti hyväksikäyttänyt tai toisen ihmisen väkipakolla raiskannut aikuinen voi selvitä teosta ehdonalaisella vankeustuomiolla ja mitättömillä korvausvelvollisuuksilla. Toisaalta Suomessa vastaavasti langetetaan talous- ja tekijänoikeusrikoksista tekojen laatuun ja haitallisuuteen nähden varsin kovia tuomioita. Myös huumausainerikoksista saa ankaria rangaistuksia, vaikka niissä on yleensä lieventävänä asianhaarana se, etteivät huumeiden välittäjät ole käyttäneet suoraa pakkoa tai väkivaltaa saadakseen asiakkaat ostamaan tuotteitaan tai huumausainetta on vain pidetty hallussa.

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) kommentoi tämän päivän Helsingin Sanomissa näin:

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) ymmärtää mutta toppuuttelee vaatimuksia, joiden mukaan seksuaalirikoksia koskevaa lainsäädäntöä pitää ryhtyä välittömästi kiristämään. Vaatimukset ovat nousseet julkisuudessa esiin taas sen jälkeen, kun Itä-Suomen hovioikeus lievensi 15-vuotiaan raiskaamisesta tuomitun poliisimiehen rangaistuksen ehdolliseksi aiemmin tällä viikolla.

Ministeri korosti, että lapseen kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten koventamista pohditaan jo oikeusministeriön työryhmässä.

Myös aikuisiin kohdistuvien rangaistusten koventamistarvetta arvioidaan vielä tällä vaalikaudella, kun Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimukset ovat valmistuneet. Brax huomauttaa myös, että aikuisiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistukset ovat jo nousseet merkittävästi kymmenen viime vuoden aikana. Yksittäistapausten perusteella ei kuitenkaan voida pikaisesti tehdä koko oikeusjärjestelmää koskevia muutoksia.

Pidän Braxin perusteluja epätyydyttävinä. Tällaista tärkeää asiaa tyydytään vain pohtimaan vuosikausia työryhmissä, kun jostakin syystä esimerkiksi epäeettiset ja viattomien lasten asemaa huonontavat adoptiolain muutokset ovat tulleet sieltä ulos kuin vettä valaen. Sitäpaitsi kritiikki ei nyt kohdistu enää mihinkään yksittäistapaukseen, vaan pitkäaikaiseen oikeuskäytännön väärin muotoutumiseen. Tuomioistuimet eivät voi valuvikaa korjata, vaan ainoa keino vapauttaa ne soveltamasta aiempia ennakkopäätöksiä, olisi säätää eduskunnassa reilusti ankarampi laki.

Finlexissä julkaistusta Suomen rikoslaista ilmenee, että väkivaltarikoksissa on nykyään 3 vakavuusastetta ja niiden rangaistukset tyypillisesti:

• Törkeä tekomuoto: 2-10 vuotta vankeutta.
• Tavanomainen tekomuoto: 1-6 vuotta vankeutta.
• Lievä tekomuoto: korkeintaan 3 vuotta vankeutta.

(Edellinen esimerkki on raiskauksen tyypeistä.) Mielestäni asianmukaisempi rangaistusten mittaamisväli saman vakavuusasteen väkivalta- ja seksuaalirikoksissa olisi:

• Törkeä tekomuoto: 6-12 vuotta vankeutta.
• Tavanomainen tekomuoto: 2-10 vuotta vankeutta, ei koskaan ehdollisena.
• Lievä tekomuoto, silloin kun se rikostyypissä on aiheellista olla: [sakkoa tai] korkeintaan 3 vuotta vankeutta.

Raiskauksen kohdalta lievän tekomuodon (pakottaminen sukupuoliyhteyteen) pitäminen rikoslaissa, on kyseenalaista, koska jostakin syystä aivan liian monet ja vahingolliset teot joutuvat tähän kategoriaan, sen sijaan pahoinpitelyrikoksissa tällaisen säilyttäminen on aiheellista. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla voitaisiin säätää erityisiä perusteita liittyen tekijän ja uhrin väliseen asemaan ja ikään, jolloin tekoa ei sitovasti voitaisi tuomita lievän kvalifioinnin mukaan. Esimerkiksi niin, että jos 18 vuotta täyttänyt olisi sukupuoliyhteydessä alle 12-vuotiaan kanssa tai 21 vuotta täyttänyt olisi sukupuoliyhteydessä alle 14-vuotiaan kanssa, niin tuomioistuin olisi velvoitettu syylliseksi todetessaan noudattamaan vähintään tavanomaista törkeysasteen luokittelua ja siten tuomitsemaan vähintään 2 vuoden ehdottomaan vankeuteen.