Poliittinen blogi siirtynyt toistaiseksi

Jos jotkut ovat jaksaneet käydä tätä lukemassa, mainittakoon, että olen avannut blogin Uuden Suomen sivuilla ja kirjoitellut viime aikoina aktiivisemmin sinne. Ks.

http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi

Elinkeinoelämän keskusliitto huolissaan asemastaan?

Näistä vaaleista on varmaan mediassa jo olennaisimmat asiat sanottu, mitä tulokseen tulee. Sen kaikki vaikutukset tietenkin tiedetään vasta kun hallitus on muodostettu ja se on istunut kautensa. Eräs vaalien aspekti liittyy siihen, että Elinkeinoelämän Keskusliitto on joutunut havahtumaan siihen, että se ei ole Suomessa viime kädessä asioista päättävä instanssi:

MTV3: Elinkeinoelämän keskusliitto huolissaan Suomen eristäytymisestä

Suomessa on muutamia instansseja (EK ja EVA mainitakseni), jotka ovat ottaneet monissa asioissa auktoriteetin sanoa, mitä suomalaisessa talouspolitiikassa saa tehdä ja mitä ei. Monet heidän kannanottonsa ovat kyllä olleet maltillisia ja perusteltuja, talouden kestävyyden ylläpitämiseksi, mutta heillä on samalla ollut säännöllisiä vaikeuksia seuloa ehdotuksiaan eettisyyden kannalta. Koska kolmen aikaisemman suurpuolueen politiikka asiassa oli niin konsensushenkistä, ei tämä ole tuottanut koskaan pahempia ongelmia. Perussuomalaiset joutuvat kuitenkin suhtautumaan suureen kannatukseensa siten, että se on ohuen langan varassa, voi hävitä seuraavissa vaaleissa savuna ilmaan ja linja on pidettävä kaikissa tilanteissa.

Elinkeinoelämän liiton kipupisteet ovat olleet viime vuosina työntekijän ja opiskelijoiden asemaa koskevassa politiikassa ja tuloerojen venymisen suosimisessa. Työntekijöiden lakko-oikeutta on haluttu vähentää, "palkkamalttia" on haluttu vetää niin kireäksi, että monilla aloilla, joilla palkka ei ole tänäänkään astronominen, on haluttu sen jäävän jälkeen elinkustannusindeksin tasosta "kilpailukyvyn" nimissä. Johtajien palkoista ja optioista ei kuitenkaan ole haluttu vastaavalla tavalla tinkiä. Opiskelijoita on uhattu säännöllisesti lukukausimaksuilla ja opintotuen siirtämisellä velkapainotteisemmaksi. Nämä uhat ovat edelleen olemassa, mutta polittiset realiteetit voivat niitä tällä vaalikaudella tilapäisesti lieventää.

Viime kaudella olisi ollut mahdollista vaalikauden loppua kohti hillitä valtion velkaantumista pienillä hienosäädöillä hallituksen ohjelmaan, kuten ALV:n alennuksen välttämisellä. Näin ei kuitenkaan tehty. Se, missä EK on oikeassa, on, että tällä vaalikaudella saatetaan joutua kompromisseihin, jotka heikentävät Suomen talouden kestävyyttä, koska veloille tulleet korot ja valtion levinneen budjetin rakenne vaativat salakavalasti yhä ankarampia toimia oientuakseen.

EU:n sekava taloustilanne hyödyttää perussuomalaisia

Tänään on ollut merkittävä päivä Euroopalle ja Suomelle. Euroopalle siksi, että Portugali on, varsin myöhään, tunnustanut, ettei selviä valtionveloistaan omin päin, vaan tarvitsee EU-takuurahastojen apua. Samanaikaisesti on Euroopan keskuspankki nostanut vihdoinkin ohjauskorkoaan 25 pistettä 1.25%:iin ja siten viestittänyt, että löysän rahan vaihe alkaa elää ehtoopuoltaan velkaongelmavaltioiden olemassaolosta huolimatta. Tämä lienee myös viesti siihen suuntaan, että EKP odottaa velkasaneerausratkaisujen pöytään lyömistä jo ennen vuotta 2013.

Suomelle viimeaikainen kehitys on ollut merkittävää, koska meneillään on vaalit ja eurooppalaiset rahaepäselvyydet hyödyttävät erityisesti perussuomalaisia, mutta mahdollisesti myös vasemmistoliittoa ja kristillisdemokraatteja. Portugalin kriisi tuli etenkin ensinmainitulle mahdollisimman sopivaan aikaan. Tästä kehityksestä voi seurata joko myönteisiä asioita tai kielteisiä asioita, myönteisiä, jos Suomen linjauksen muuttuessa velkaongelmien todellisen ratkaisemisen tarve korostuu, kielteisiä kuitenkin, jos Suomen mahdollista erillislinjaa (vaikka se on sääntöjen mukainen), ei hyväksyttäisikään ja Suomi joutuisi eurooppalaisessa talous- ja puolustusyhteistyössä hylkiön asemaan. Jälkimmäinen olisi merkki koko unionin ahtaasta nurkkakuntaisuudesta ja kyseenalaistaisi sen, mitkä ovat ne yhteiset arvot, joiden puolesta Euroopassa teemme yhteistyötä.

Eläkerahat liikenneväyliin?

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on vaalikuumeessaan ehdottanut suomalaisten eläkerahastojen rahojen käytön liikenneväyliin, ainoana perusteenaan, että siten ne tuottaisivat paremmin kuin Kreikan lainat. Ottamatta kantaa jälkimmäiseen sutkautukseen, täytyy kyllä todeta tämä ehdotus omituiseksi ja edesvastuuttomaksi. Eläkerahastot eivät ole mitä tahansa ylimääräisiä rahavaroja, vaan Suomen valtion sitoumus ikääntyville kansalaisilleen heidän elämänsä ehtoopäivinä. Eläkepommiongelma on jo nyt paha, joten mitä järkeä on pahentaa sitä entisestäänkin?

Jotta liikenneväylät tuottaisivat, eivät pelkät sivurahalähteet kuten potentiaalinen liike-elämän vilkastuminen, riitä, vaan niiden käytöstä tulisi silloin myös maksaa. Tämä tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi pitkillä moottoriteillä olisi liittymien välillä tullipuomit ja haavit, joihin pitäisi heittää euro tai pari, tai vilauttaa bussin kuukausikortin kaltaista maksukorttia, jotta matkanteko jatkuisi. Tällaiselle järjestelmälle, joka muuten on käytössä joissakin Yhdysvaltain osavaltioissa, ei Suomessa kuitenkaan ole ollut riittävästi poliittista tahtoa.

Herrojen ja hidalgojen juhlat Helsingissä

Tänä iltana on Suomessa vietetty Euroopan parlamentin konservatiiviryhmän, johon Suomesta lukeutuu myös Kokoomus, kokous- ja juhlailtaa Suomessa ja Euroopan parlamentin suurimman ryhmän statuksen siivittämänä sovittu koko unionin tärkeistä päätöksistä ohi kansallisten parlamenttien, aivan kirjaimellisesti Kämpin kabineteissa. Mukana myös tietenkin Berlusconi. Tällaisen tilaisuuden järjestäminen kyseisenkaltaisissa puitteissa osoittaa ainakin Kokoomukselta harkinnan pettämistä etenkin vaalien alla. Erityisenä vaarana on, että tällaista juhlakongressia pidetään elitistisenä ja kansan halveksintana sellaisten talouspäätösten edellä, jotka edellyttävät tärkeitä eettisiä ratkaisuja ja linjanvalintoja mm. sosiaaliturvan leikkausten ja veronkorotusten välillä.

Viime aikoina on kuultu uusia huolestuttavia viestejä Islannin, Kreikan, Irlannin ja Portugalin taloudellisesta tilanteesta ja talouden tasapainottamiselle vastahakoisista poliittisista käänteistä etenkin kahdessa I-alkuisessa maassa. Irlannin uusi hallitus haluaa velkoja anteeksi ilman selkeää velkajärjestelysopimusta ja Islannissa presidentti ei halua maansa sitoutuvan kansainvälisiin sopimuksiinsa velka-asioissa Ison-Britannian ja Hollannin kanssa. Kun asiansa heikosti hoitaneilta mailta loppuu luotto, niitä ei pakoteta tasapainottamaan talouttaan heti, mikä olisi normaalia, vaan syötetään ilmaista rahaa muualta EU:sta, mukaanlukien Suomesta, ja teeskennellään, että ongelmamaiden liian keveä talouspolitiikka voisi toimia huomenna, vaikkei se toiminut tänään eikä eilen.

Vaalit ovat siis tulossa. Erityisesti valitsemalla ehdokkaansa Kokoomuksen, Keskustan, SDP:n tai RKP:n listalta, äänestäjä antaa luottamuslauseensa EU:n rahapolitiikan salamyhkäisyydelle ja Suomen lammasmaisuudelle sen kaikissa käänteissä. Tarvittaisiin sellaista järjestelmää, että jos Suomi vastustaa joitakin sopimusten ulkopuolisia tai vain hatarasti sopimuksiin perustuvia EU:n taloudellisia sitoumuskuvioita, erityisesti pelastus- ja takauspaketteja, se jättäytyy niistä ulos vaikka yksin.

Paremminvointivaltio?

"Paremminvointivaltio" on sitten tämänkertaisten eduskuntavaalien teema Kokoomuksella, joka toistaiseksi on nauttinut kaikkein korkeimmista kannatusluvuista. Jos kuitenkin nykyisillä kannatusluvuilla Kokoomukselle vaalivoitto tulisi, olisi siinä Pyrrhoksen voiton makua. Perussuomalaisten kannatuksen realisoituessa niinkin korkealle tasolle kuin nyt, eivät kaksi suurinta puoluetta pystyisi yhdessä RKP:nkään kanssa saamaan eduskunnasta ehdotonta enemmistöä, lisäksi Kokoomus, Keskusta ja SDP karsastavat menemistä yhtäaikaa samaan hallitukseen kuin korkeintaan hätätilassa. Kokoomuksen olisi siis erittäin vaikeaa tuoda omaa ohjelmaansa täysipainoisesti esille.

Kokoomuksen ja Keskustan toiminta porvarihallituksessa tällä vaalikaudella on ollut talouspoliittisesti kaksiteräinen miekka, toisaalta nykyinen hyvinvointiyhteiskunnan ja työllisyyden taso on säilytetty, mutta se on tehty velaksi. Velan maksutapa on edelleen avoin ja monet kansalaiset pelkäävät, mitä se voi pitää sisällään. Monien järkeen ei mahdu, että Kokoomuksen työllisyysohjelma olisi vaalien jälkeenkin perustumassa "dynaamisiin" veronalennuksiin, koska jos kävisi niin, ettei sitä talouskasvun täytekakkua olisikaan tarpeeksi velanlyhennyksiin jaettavaksi, niin voi ottaa ohraleipä. Luottoluokituksen pettäessä piirunkaan vertaa parhaalta AAA-tasolta, oltaisiin kaltevalla pinnalla, jossa kasvavat valtionvelan korot ja lisävelan tarve aiheuttavat tuhoisan itseäänruokkivan kierteen.

Joissakin maissa on ollut nähtävissä, että talous viedään tahallisesti hankaluuksiin, jotta sillä voidaan "putsata pöytä" massiivisilla sosiaaliturvan leikkauksilla. En toivo tätä skenaariota Suomeen, koska eriarvoistuminen voi aiheuttaa myös yhteiskunnallista epävakautta.

Suomi on liian keskittynyt pääkaupunkiseutuun

Helsingin Sanomissa on tuskasteltu Suomen asuntomarkkinoiden eriytymistä kahtia ylettömän kalliiseen pääkaupunkiseutuun ja taantuvaan ja halpaan maakuntien Suomeen. Tällainen kehitys on todellakin kaikkea muuta kuin harmitonta, koska siitä on seurauksena oheisia lieveilmiöitä:

• Toimeentulotuen asiakkuudet kuormittavat pääkaupunkiseudun kuntia, etenkin Helsinkiä, kohtuuttomasti.


• Kehyskuntien pelloille on muodostunut keskiluokan omakotitalomattoja, jotka ovat etäällä palveluista ja työpaikoista ja joista mennään päivittäin kahden tai kolmenkin henkilöauton voimin Helsingin keskustaan päin töihin ja harrastuksiin, aiheuttaen valtavat ruuhkat sisääntuloteille.


• Pääkaupunkiseutu houkuttelee alueelle poikkeuksellisen paljon kerjäläisiä, huumekauppiaita ja murtovarkaita.

Tällainen kehitys, joka on samantapainen ilmiö kuin Viron Tallinna-keskeisyys, johtuu Suomessa 60-70-luvuilla tehdyistä kaavoitus- ja liikennepoliittisista virheistä. Jossakin vaiheessa toimivaa raideliikennettä halveksittiin siinä määrin, että esimerkiksi Turusta lakkautettiin toimiva raitiovaunuliikenne ja myöhemmin myös Uudenkaupungin matkustajarautatieyhteys kokonaan. Kun ruuhkat eivät muodostuneet vielä kovin pahoiksi, tuli henkilöautoista statussymboleita tai joillekin välttämättömyyksiä ja pääkaupunkiseudun annettiin kasvaa omalla painollaan, kiinnittämättä huomiota muihin tärkeisiin etelä-Suomen keskuksiin.

Miettimisen aihetta on myös siinä, mitä järkeä on, että kaikki Suomen ja Viron väliset yhteydet on pakattu Helsingin ja Tallinnan keskustojen läpi menevään yhteen pullonkaulaan. Olisi järkevämpää, että osa liikenteestä saataisiin tuki- ja ohjaustoimin esimerkiksi rajoituksin tai satamamaksujen kohdistuksin siirtymään vaihtoehtoisille reiteille esim. Pikkalasta Paldiskiin tai Porvoosta Muugaan. Pikkala-Paldiski voi olla järkevä vaihtoehto esimerkiksi turistibusseille Turusta ja Länsi-Suomesta Pärnuun ja vastaavasti Porvoosta Muugaan oleva reitti käytännöllinen, jos määränpäänä on Tallinnan sijasta Tartto tai Narva.

Tunisia ja Egypti

Tunisiassa ja Egyptissä kansa on marssinut kadulle ja vaatinut diktaattoripresidenttien ja hallituksen jäsenien väistymistä ja demokratiaa. Tunisiassa tilanne on eskaloitunut jo pidemmälle, mutta on edelleen epävarma, Egyptissä lopputulosta ei tiedetä. Se, mikä on tiedossa, on se, että tämä kehitys tulee muuttamaan kuvaa arabimaista ja länsimaiden ja niiden suhteista pitkäksi aikaa. Vasta nyt on esimerkiksi Euroopassa havahduttu siihen, miten autoritaarisia järjestelmiä myös suosituissa turistikohdemaissakin on tai on ollut. On hyvin mahdollista, että sama kehitys on edessä myös Libyassa ja Saudi-Arabiassa, tai Iranissa, joka ei ole arabimaa, mutta on shiiaislamilaisen eliitin hallitsema. Suurena epävarmuustekijänä on se, miten kehittyvät järjestelmältään uudistuvien maiden suhteet Israeliin, koska sotilaalliset kriisitkään eivät ole sillä suunnalla poissuljettuja muutenkaan.

Eettistä eläketurvaa

Tänään on ollut otsikoissa ehdotus eläkevakuutuksesta, jossa tietyn, melko suuren könttäsumman, kuten useita kymmeniä tuhansia euroja, ajoissa maksamalla voisi saada 80 vuotta täytettyään noin 600-800 euron lisäeläkkeen loppuelämäkseen. Vastaavasti Finanssialan keskusliitto ja monet muut järjestöt ovat kannattaneet eläkeläisille mahdollisuutta myydä asuntonsa vakuutusyhtiöille koko loppua elinikää vastaavaa lisäeläkettä tai hoitokulujen kattamista vastaan. Nämä ovat sinänsä normaaleja vakuutusliiketoimintaan kuuluvia ideoita, mutta ne ansaitsevat tiettyä kritiikkiäkin.

Yhdeltä puolen työntekijät ovat maksaneet koko työuransa ajalta työeläkemaksuja ja siksi olisi ehdottoman oikeudenmukaista, että heillä olisi oikeus odottaa sen perusteella kunnollista eläkettä, puolisolleen leskeneläkettä tai korkeiden progressiivisten verojen maksun nojalla myös hoitokulujen kattamista. Eläkevakuutuksista ei saa tulla elinehtoa eikä eläkeläisten asuntoja saa pitää hyödykkeinä, jotka tulisi taloudellisen painostuksen avulla "realisoida" pois keskiluokalta vakuutusyhtiöille ja eliitille ilman, että suurin osa niistä siirtyisi luonnollisesti perintöinä jälkipolville. Asunto-omaisuus ja kiinteä omaisuus ovat monesti arvokkaampia kuin käteinen tai tilillä makaava raha.

Toiselta puolen huoltosuhteen vääristyminen on aiheuttamassa yhä pahenevaa talouskriisiä, jossa eläkemenoilla on merkittävä osuus. Aiemmin mainitut keskustelunavaukset lienevät tarkoitetuksi osittain herättämään tähän tosiasiaan, eli siihen, että ellei eläkepommiongelmaan keksitä muita keinoja ja työuria saada pidennettyä sekä alku- että loppupäistä, niin jotakin ikävyyksiä ja kovia keinoja on väistämättä edessä! Toivoisin poliitikoilta asiallista keskustelua näistä asioista ennen huhtikuisia vaaleja.

SDP:llä on ongelmia uskottavuuden ja vaaliteemojen kanssa

Näin vaalien alla SDP on pohtinut heikentyneitä kannatuslukujaan ja sen huippupoliitikot ovat esittäneet erilaisia teorioita syistä. Jotkut näkemykset ovat olleet aiheellisia, kuten etsikkoajan hukkaaminen tekemällä porvarillisia hallituskausia, mutta jotkut surkuhupaisia. Erityisen naurettava on väite siitä, että Suomen hyvinvointiyhteiskunta olisi "jo rakennettu" ja siten mitään ei olisi tehtävissä. Totuus on tällaisesta kuitenkin varsin kaukana.

Hyvinvointiyhteiskunta ei koskaan ole sellainen, että sen voisi kerran rakentaa ja se aina pysyisi. Päinvastoin se vaatii ylläpitoa, sekä välittöminä poliittisina päätöksinä että pitkälti tulevaisuuteen kohdistuvina suunnitelmina. Eräs kulmakivi on varmistaa rahojen riittäminen tulevaisuudessa ja suunnitella velanotto ja verotuksen kohdistaminen oikein. Nyt tässä on lipsuttu ja valtiontaloudessa on kestävyysvaje, jonka kattamisesta SDP tai suuret porvaripuolueet ovat kovin hiljaa.

Opiskelijoita uhkaavat tiukennukset ja lukukausimaksut

Kuten tunnettua, tänä keväänä on tarkoitus järjestää eduskuntavaalit. Mielenkiintoisen vaaleista tekee perussuomalaisten kannatuksen mahdollisen nousun lisäksi myös enemmistöhallituksen perustaminen ja se, millä tavoin uusi hallitus alkaa tarttua menojen leikkaustoimiin.

On ennustettavissa, että kehityskulussa on merkittäviä riskejä opiskelijoille ja nykyisenkaltaiselle opinto-oikeudelle yliopistoissa. Maisterin, diplomi-insinöörin ja kandidaatintutkintoja suorittavien tulisi viimeistään tässä vaiheessa kiinnittää erityistä huomiota siihen, että valmistuminen tapahtuisi kohtuullisessa ajassa, etenkin jos opinnot ovat jo aikaisemmin viivästyneet. Joissakin tapauksissa voi olla suositeltavaa punnita opintolainan nostamista ja opiskelua haittaavan sivutyön jättämistä, jos odotettavissa on, että lainaa nostamalla voi tehostaa opintojaan valmistuakseen maisteriksi tai diplomi-insinööriksi 2 vuoden sisään ja jos kyseinen sivutyö on tutkintoon kuulumaton.

Kaikkia muutoksia tuskin tulee kerralla, mutta ainakin joihinkin seuraavista on varauduttava:

• Opintoraha poistuu ja tilalle tulee pelkkää opintolainaa. Opintolainassa saattaa olla verovähennysmahdollisuuksia tai anteeksisaamismahdollisuuksia nopean valmistumisen johdosta.


• Maisteriohjelmiin tulee kaikille noin 1000 euron lukukausimaksut, joita vastaan voi saada opintolainaa tai helpotusta (vanhempien) vähävaraisuuden perusteella.


• Opintojen normiaikojen ylityksestä joutuu maksamaan korkean lukukausimaksun tai uudelleenkirjaamismaksun, jos haluaa välttää opinto-oikeutensa menetyksen. Tällainen saattaa erityiseen vaaravyöhykkeeseen opiskeluaikana työskentelevät.

Se, miksi tällaisiin madonlukuihin kannattaa varautua ja nykyisten opiskelijoiden pyrkiä kiivaasti pakenemaan sellaisten alta ei johdu siitä, että itse kannattaisin tuollaisia toimia. Päinvastoin monet niistä ovat haitallisia ja eriarvoistavia. Sen sijaan valtion velkaantumiskehityksen katkaiseminen jollakin tavoin on varmasti tosiasia ja lisäksi kaikki mainitut tiukennukset ovat esiintyneet muodossa tai toisessa OECD:n, Elinkeinoelämän keskusliiton ja opetusministeriön työryhmien raporteissa. Jälkimmäisissäkään ne eivät ole olleet vahingossa, vaikka ministeri Virkkunen muuta olisikin jälkikäteen selittänyt.

Viro on siirtynyt euroon, mutta riskejä on olemassa

Hyvää uutta vuotta.

Etelänaapurimme Viro on nyt siirtynyt käyttämään euroa, eli samaa valuuttaa kuin me suomalaisetkin, huolimatta eräiden muiden euroalueen maiden talousongelmista. Sen sijaan Viron taloudenpitoa on kuvattu esimerkilliseksi ja budjettikuria suomalaista(kin) paremmaksi.

Tämä ei kuitenkaan saa tuudittaa harhaluuloon, ettei myöskin Viron tulisi olla jatkossa taloutensa suhteen erittäin varuillaan. Onhan niin, että Kreikankin taloudenpitoa ja eurokelpoisuutta kehuttiin juuri silloin kun he euroalueeseen liittyvät, mutta myöhemmin paljastui, että valtiontaloutta on mahdollista "pitää" myös niin, että ongelmia piilotellaan ja lakaistaan maton alle.

Viron talouden riskit liittyvät minun mielestäni lähinnä kolmeen osa-alueeseen. Yksi on se, että valtiontalous on erittäin ohut ja se ei kestäisi lainkaan elvytystoimia tai äkillisiä muutoksia. Toinen on se, että missään ei ole kunnolla selvitetty EU-kansalaisille, kuinka paljon on sellaisia pankkeja, joissa olevat talletukset ovat Viron talletussuojarahaston piirissä. Tämä nostattaa epäilyksiä siitä, että Viron valtiontalouden potentiaalisia ongelmia on voitu piilottaa pankkien sisään, jolloin ikävä tilanne laukeaa, jos tallettajat ja sijoittajat menettäisivät luottamuksensa yhteenkään tällaiseen. Itselläni tulee mieleen lähinnä epäilyttävän korkeita talletuskorkoja tarjoava BigBank.

Kolmas on se, että Viron sosiaali- ja työttömyysturva ovat olemattomia. Mitä jos virolaisten kärsivällisyys loppuu, esimerkiksi tilanteissa, joissa asuntovelkaisten ongelmat pahenevat tai ihmisiä alkaa joutua huomattavassa määrin kadulle? Tähän mennessä heille on voitu myydä niukkuutta etäisyyden ottamiseksi Venäjään, eurooppalaisen integraation välttämättömyyden ja amerikkalaisen rikastumisunelman ylläpitämisen voimin, mutta kuinka kauan?