perjantai 30. huhtikuuta 2010

Salaa hankittu oikeudenkäyntiaineisto voi olla kelvotonta

Ulvilan murhaoikeudenkäynnissä on tullut esiin eräs seikka, jota pidän moraalisesti erittäin arveluttavana viranomaistoimintana. Tällä tarkoitan poliisin peitetoimintaa ja sen saamaa luonnetta. Väitetään, että poliisiviranomainen olisi henkilöllisyytensä salaten pyrkinyt vastaajan seurustelukumppaniksi.

Ongelmakenttiä on lähinnä kaksi, ensimmäisenä ja kansallisen lainsäädännön kannalta tärkeimpänä oikeusprosessijärjestelmän oikeudenmukaisuus sekä yhteiskunnan että syytetyn puolelta ja toinen ongelma, joka joidenkin mielestä lienee vähäisempi, mutta joka minun mielestäni on tärkeä, liittyy kristillisiin arvoihin ja perinteisiin.

Kohta yksi. Jos poliisi käyttää peitetoiminnassaan henkilöitä, joiden henkilöllisyyttä ei voida oikeudenkäynnissä paljastaa edes lautamiehille ja tuomarille tai joiden osuutta ei muutankaan voida raportoida puolustukselle, koko oikeusprosessin legitimiteetti vaarantuu. Ihmisiä tuomitaan salaisten todistusaineistojen perusteella, joita vastaan he eivät voi luonnollisella tavalla puolustautua. Nytkin vastaajaa uhkaa elinkautinen vankeusrangaistus. Poliisin tulisi peitetoimintaan ryhtyessään harkita, vaarantuuko koko oikeudenkäynti, jos peitetoimintaa ei voida kuitenkaan jälkikäteen tuoda esiin. Vertailukohtia huonolle prosessioikeudelle, jota pienempi paha on jopa syyllisen murhaajan vapauttaminen, ovat Guantanamo ja KGB:n, NKVD:n ja Gestapon menetelmät.

Kohta kaksi. Miehen ja naisen välinen romanttinen rakkaus on pyhä asia. Länsimaisen demokratian tiedustelupalveluiden ei tulisi käyttää tätä väärin eikä etenkään palkata ketään edustajaansa menemään sukupuoliyhteyteen kenenkään kanssa tiedonsaannin vuoksi.

Ampuma-aseetko perusoikeus?

Perustuslakivaliokunta on linjannut ampuma-aseiden omistuksen olevan sikäli perusoikeus, ettei ampuma-aseluvan haltijoiden pääsääntöisesti tarvitsisi kuulua metsästys- tai reserviläisyhdistyksiin. Tätä on perusteltu yhdistymisvapaudella.

Peruste on mielestäni epätodellinen ja varsin hatara. Esimerkiksi ylioppilaskunnilla on kyseisten yliopistojen opiskelijoiden pakkojäsenyydet, samoin kuin muidenkin oppilaitosten oppilaskunnilla eikä sitä ole tähän päivään mennessä todettu perustuslainvastaiseksi. Todellinen peruste on sellainen, mitä ei voitu sanoa ääneen - ampuma-aseharrastus ja merkittävien ampuma-ase ja ammusmäärien sijainti myös puolustusvoimain varastojen ulkopuolella on Suomen maanpuolustukselle elintärkeä asia. Monissa turvallisemmissa paikoissa sijaitsevissa EU-maissa ei ampuma-aseita liitettäisi ikimaailmassa perusoikeuksiin tällä tavoin. Suomen maanpuolustus nojautuu alueelliseen maanpuolustukseen, joka epätoivoisessa tilanteessa merkitsee täsmälleen samaa kuin sissisota ja partisaanitoiminta omalla alueella.

1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa olivat ns. vaaran vuodet. Porkkala oli pakkovuokrattuna Neuvostoliitolle 1944-1956, lisäksi 1940-luvun lopulla tunnettuja ilmiöitä eri aikoina olivat mm. liittoutuneiden valvontakomissio, sotasyyllisyysoikeudenkäynnit ja punainen Valpo. Asekätkentätoimintaa harjoitettiin yksityisesti ja puolivirallisesti, koska pelko koko Suomen miehityksestä oli suuri. Perustuslakivaliokunta näkee historian valossa, että kaikki kylmän sodan uhkakuvat eivät edelleenkään ole pelkästään historiankirjojen antia.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Euroalueen hajoamisennusteista

Tällä hetkellä tunnetusti Kreikan taloudellinen tilanne on surkea ja se tarvinnee kohta muilta Euroopan Unionin mailta kehitysapua hätäapulainoja. Espanjan ja Portugalin talouspolitiikassa on myös merkittävät riskinsä. Viime päivinä onkin esitetty joitakin euroalueen hajoamisennusteita.

Euroalueen hajoamisspekulaatioissa on huomioitava kaksi tärkeää seikkaa: ensinnäkin osa euroalueen maista on pitänyt taloutensa sen verran järkevässä kunnossa, että haluavat ehdottomasti jatkaa yhteisvaluutan pitämistä. Yhteisvaluutta kuitenkin on vahva ja luo vakautta oikein hoidettuna. Toiseksi, jos euroalueesta eroaa tai euroalueesta erotetaan maita, ne eivät voi suoralta kädeltä siirtyä omaankaan valuuttaan vaan saattavat joutua käyttämään euroa pakon sanelemana ilman keskuspankkipäätösvaltaa, kuten tekevät Kosovo ja Montenegro tällä hetkellä. Tämä johtuu siitä, että talouskriisin myötä luotaviin pikkuvaluuttoihin ei luotettaisi ja liike-elämä kieltäytyisi hyväksymästä niitä tai niissä mitatut hinnat olisivat hyperinflaatiokierteessä.

Valitettavasti näyttää siltä, että etenkin Kreikka täytyy jollakin tavalla saattaa konkreettisesti kohtaamaan aiheuttamansa taloussotkun seuraukset, jotta välttämättömät uudistukset ja säästötoimet saisivat siellä lopulta kansan hyväksynnän.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Vaalirahoitusongelma vaivaa edelleen

Keskustelu vaalirahoituskorruptiosta sen kuin jatkuu ja niin on aiheellistakin. Ratkaisujen löytäminen asiaan vain on kovin vaikeata, koska mikään ei muutu, jos seuraavissakin vaaleissa menee piirtämään vaalilippuun tuttujen isojen puolueiden listalta olevan henkilön numeron, mahdollisesti jopa sen henkilön, jonka vaalimainokset metroasemilla ovat olleet sillä kertaa kookkaimmat. Jotakin tarvitsisi kuitenkin tehdä ja kannattaa keskittyä siihen, mitä voidaan tehdä.

Kaksi asiaa on tässä ylitse muiden:
  • Äänestäjien on ymmärrettävä vaalien olevan avoin listavaali puolueiden ja vaaliliittojen kesken, eikä henkilövaali. Vaalitavasta tulisi tiedottaa täsmällisesti esittein vaalipaikalla sekä äänestysilmoitusten ohessa kun niitä postitetaan kansalaisille. On karmeata lukea vaalien jälkeen yleisönosasto- ja nettikirjoituksia, joissa tuskastuneet kirjoittajat osoittavat, etteivät ole ymmärtäneet vaalijärjestelmää. Eräskin harmitteli äänten hajautumista saman puolueen edustajien kesken ja kuvitteli, että se olisi vaikuttanut puolueen saamien paikkojen lukuun siinä vaalipiirissä.

  • Vaalirahoitus, sekä ehdokas- että puoluekohtaisesti, on saatava julkiseksi ja näkyväksi jo ennen ennakkoäänestyksen alkamista. Vaalirahan vastaanotto tämän ja varsinaisen vaalipäivän välillä on kyseenalaista.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Roomalaiskatolinen kirkko, homoseksuaalisuus ja pedofilia

Roomalaiskatolista kirkkoa jo pidempään ravistelleiden pedofiiliskandaalien tullessa yhä enemmän julkisuuteen ja länsimaisten yhteiskuntien osoittaessa asiaa kohtaan yhä suurempaa paheksuntaa, paavilta ja kardinaaleilta luonnollisesti vaaditaan erilaisia selityksiä ja kommentteja. Eräs onnettomimmista on viime aikoina Vatikaanin ulkoministerin, Tarcisio Bertonen, lausuma siitä, että pedofiliaongelman alkulähteenä ei olisi katolisen kirkon selibaattioppi vaan homoseksuaalisuus. Vaikka lausuma pitäisi edes osittain paikkansa, eli homoseksuaalisuus korreloisi pedofilian kanssa, selitys on siitä huolimatta kelpaamaton nykyajan haasteisiin.

Todellisuudessa pitäisi ottaa kantaa siihen, millä edellytyksillä ja keitä otetaan roomalaiskatolisiksi papeiksi. Selibaatti on tällaisena edellytyksenä niin poikkeuksellinen, vaikkakin uskonnonvapauden sallima rajoitus, että pitäisi paremmin selvittää se, mitkä ovat pappisseminaareihin hakevien taustat. Osa hakevista voi olla sellaisia, jotka eivät ole onnistuneet solmimaan seurustelusuhdetta vastakkaisen sukupuolen kanssa, toisaalta eivät myöskään haluakaan solmia sellaista saman sukupuolen kanssa. Tällöin pappiskutsumuksesta ja pappisvirasta haetaan vaihtoehtoista hyväksyttävää asemaa yhteiskunnassa, kuin muuten olisi tarjolla perheen aviomiehen ja perheenisän aseman kautta.

Tällainen pappiskutsumus olisi roomalaiskatolisessa kirkossa epäilemättä "ideaalitapaus". Joillakin voi tietysti ironisesti käydä niin, että kun he papiksi päästyään ovat enemmän seurakuntalaisten ja ihmisten kanssa tekemisissä, heille syntyy sitä sosiaalista elämää, joka heillä on aikaisemmin jäänyt vajaaksi ja he myöhemmin eroavat pappisvirasta (korostus minun) ja kuitenkin menevät avioliittoon ja perustavat perheen.

Ongelma keskittyy siihen osaan roomalaiskatolisia pappeja, jotka ovat virassa toisenlaisilla motiiveilla ja jotka eivät eroa pappisvirasta vaikka olisivat siihen rehellisyyden puutteen takia ilmeisen sopimattomia. Tällöin he pappisvirkansa ohessa harjoittavat salaa sellaisia asioita, jotka ovat enemmän tai vähemmän yhteiskunnan marginaalissa ja jotka myös roomalaiskatolisen kirkon virallisen opin kannalta ovat aina olleet ehdottoman tuomittavia ja häpeällisiä tekoja. Näihin liittyvät laajat pappisseminaareissa muotoutuvat homoverkostot ja viimeaikainen kehitys viittaa myös siihen, että myös pedofilia olisi roomalaiskatolisten pappien keskuudessa monesti järjestäytynyttä ja verkostoitunutta.

Roomalaiskatolisen kirkon ongelma nivoutuu siis selibaattivaatimuksen, että tarkemman pappiskurin puuttumisen yhdistelmään. Jos tämä toteutuisi, he eivät enää saisi uusia pappeja jatkamaan työtä. Tästä syystä selibaattivaatimuksen höllentämistä heteroseksuaalisen avioliiton sallimiseksi on perustellusti esitetty, jotta heillä olisi protestanttisten kirkkojen ja ortodoksikirkon tavoin edes mahdollisuus epänormaalien seksuaalisten taipumusten toteuttamisen torppaamiseksi papeilta vaadittavalla kirkkokurilla.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Puolan valtionjohdon suuri tragedia


Puolan kansaa on tänään kohdannut järkyttävä onnettomuus, kun sekä presidentti, että vielä tuntematon määrä muuta ylintä valtiojohtoa sai surmansa heitä kuljettaneen lentokoneen syöksyttyä maahan Venäjällä. Raskaan surun keskellä on tärkeää, että Puolan valtionhallinto toimii kriisistä huolimatta eikä esimerkiksi maan demokratia vaarannu. Tapaus on muistutus myös kaikille muille Euroopan Unionin valtioille siitä, että yhteiskunnan on tarvittaessa sekä ehkäistävä tällaisia tilanteita, että myös omattava hätämenettelytavat silloin jos tällaista sattuu.

Miten tällaisia onnettomuuksia voidaan ehkäistä? Olennaisessa asemassa ovat tietenkin lentokenttien turvatoimet ja lentokoneiden kunnon huolellinen tarkastaminen. Nyt tapahtuneessa onnettomuudessa epäillään sekä lentokoneen huonoa kuntoa, että pahoja navigointivirheitä. Jos ajatellaan valtionjohdon toimintakykyä yleensä, pitäisi välttää "sullomasta kaikkia munia samaan koriin". Suomessa on ohjeistus siitä, että samassa kulkuvälineessä saisi matkustaa korkeintaan 8 ministeriä (mikä on mielestäni liian paljon) ja se, että pääministeri ja presidentti eivät niinikään saisi matkustaa samassa kulkuvälineessä.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Talouden elvytystä vain järjen kanssa

Viime aikoina ovat oppositiopuolueet, mm. sosiaalidemokraatit ja kristillisdemokraatit, vaatineet elvytystoimien jatkamista ja veronkiristyksistä pidättäytymistä. Sosiaalidemokraattien tähtäimessä oli ensi kesäksi suunniteltu ja jo päätetty arvonlisäveron kaikkien kantojen yhden prosentin korotus ja kristillisdemokraatit ovat esittäneet elvytystoimien jatkamista, elinkeinoelämän rahallista tukemista ja myös kehitysapurahojen korottamista.

Tällainen oppositiopolitiikka toimisi monessa muussa maassa, mutta valistuneessa Suomessamme se on lievästi sanottuna hassua. Yleinen kansalaismielipide on kallistunut siihen suuntaan, että hyvinvointiyhteiskunta on säilytettävä. Hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämistä ei edistä se, että sitä pidettäisiin yllä pelkällä lisääntyvällä velkarahalla, joka lankeaa ensi hallituskaudesta alkaen ja myös tulevien sukupolvien maksettavaksi. On osattava tehdä oikea-aikaisia, joskus kipeitäkin päätöksiä ja kaikkein olennaisinta olisi pidättäytyä tällä hetkellä turhista veronkevennyksistä.

Veronkevennysten ja elvytyksen tulee kohdistua vain kohteisiin, joissa siitä on saatavissa merkittävä työllisyyden parantuminen tai muu erittäin tärkeä kansallinen etu, mielellään molemmat yhdessä. Esitän seuraavassa mielipiteen hyvästä ja huonosta elvytyskohteesta:

+ Hyvä elvytyskohde: Länsimetro ja lentokenttärata. Nämä työllistävät rakennusalalla voimakkaasti ja ovat pidemmän päälle välttämättömiä pääkaupunkiseudun liike-elämän ja asumismahdollisuuksien kannalta. Elvytyskohdetta voi tarvittaessa kompensoida ruuhkamaksujen käyttöönotolla.

- Huono elvytyskohde: YLE:n budjetin paisuttaminen. Kansallinen radio- ja televisioyhtiö on ottanut liikaa kaupallisen kilpailun vapauksia ja viihdetoimintaa itselleen ja nauttii siitä huolimatta TV-maksurahoista ja tulevaisuudessa kenties verovaroista. On myös todettu, että YLE:n toiminta on laajempaa kuin suomalaisen kulttuurin ylläpitoon radio- ja TV-alalla välttämättä tarvittaisiin ja henkilöstön määrään nähden tehottomampaa kuin yksityisillä kilpailijoillaan.