Ampuma-aseetko perusoikeus?

Perustuslakivaliokunta on linjannut ampuma-aseiden omistuksen olevan sikäli perusoikeus, ettei ampuma-aseluvan haltijoiden pääsääntöisesti tarvitsisi kuulua metsästys- tai reserviläisyhdistyksiin. Tätä on perusteltu yhdistymisvapaudella.

Peruste on mielestäni epätodellinen ja varsin hatara. Esimerkiksi ylioppilaskunnilla on kyseisten yliopistojen opiskelijoiden pakkojäsenyydet, samoin kuin muidenkin oppilaitosten oppilaskunnilla eikä sitä ole tähän päivään mennessä todettu perustuslainvastaiseksi. Todellinen peruste on sellainen, mitä ei voitu sanoa ääneen - ampuma-aseharrastus ja merkittävien ampuma-ase ja ammusmäärien sijainti myös puolustusvoimain varastojen ulkopuolella on Suomen maanpuolustukselle elintärkeä asia. Monissa turvallisemmissa paikoissa sijaitsevissa EU-maissa ei ampuma-aseita liitettäisi ikimaailmassa perusoikeuksiin tällä tavoin. Suomen maanpuolustus nojautuu alueelliseen maanpuolustukseen, joka epätoivoisessa tilanteessa merkitsee täsmälleen samaa kuin sissisota ja partisaanitoiminta omalla alueella.

1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa olivat ns. vaaran vuodet. Porkkala oli pakkovuokrattuna Neuvostoliitolle 1944-1956, lisäksi 1940-luvun lopulla tunnettuja ilmiöitä eri aikoina olivat mm. liittoutuneiden valvontakomissio, sotasyyllisyysoikeudenkäynnit ja punainen Valpo. Asekätkentätoimintaa harjoitettiin yksityisesti ja puolivirallisesti, koska pelko koko Suomen miehityksestä oli suuri. Perustuslakivaliokunta näkee historian valossa, että kaikki kylmän sodan uhkakuvat eivät edelleenkään ole pelkästään historiankirjojen antia.