Kuntaliitokset, paikallisidentiteetti, kielisuhdat ja vaakunat

Kuluneessa vuodenvaihteessa tuli Suomessa voimaan ennätysmäärä kuntaliitoksia, joissa ensinnäkin luotiin useita suurkuntia kaupunkiseutujen ympärille (Salo, Kouvola, Joensuu, Hämeenlinna) ja saatiin sivuseuraamuksena aikaan kuntien aikaisempien alueiden kielisuhteiden muutoksia (Särkisalo=>Salo, Kälviä,Ullava=>Kokkola, Sammatti=>Lohja). Lisäksi Salossa ja Länsi-Turunmaalla on ollut riitoja nimestä ja vaakunasta.

Nämä seikat antavat ymmärtää, että suurkuntaliitoksissa luodaan niin isoja yksiköitä, joissa ei ole kaikilta osin selvitetty katoavan paikallisidentiteetin merkitystä. Erityisesti kielisuhta-asiat ja virallisten kunnanvaakunoiden säilyvyyden kanssa käytävä peli aiheuttavat alueilla riitoja vielä pitkään itse liitoksen toteuttamisen jälkeen. Ennen kuin kuntauudistusta runsaassa määrin jatketaan, tulisi näihin seikkoihin kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Oma ehdotukseni ongelman korjaamiseksi olisi laki kyläyhteisöistä ja niiden vaakunoiden rekisteröinnistä ja käytöstä. Ideana olisi se, että suurkunta voisi vapaaehtoisesti muodostaa hallinnolliselta kannalta kevyen, mutta paikallisidentiteetin vaalimisen kannalta merkittävän esityksen kunnan alueen kyläyhteisöjaosta. Kyläyhteisöllä olisi oikeus käyttää tienvarrella vaakunallista rajakilpeä, jossa kunnanrajan kilvestä poiketen olisi musta teksti valkoisella pohjalla (kunnilla on valkoinen teksti sinisellä pohjalla). Esimerkiksi ykköstiellä maakunnanrajan kohdalla voisi länteenpäin mennessä olla kolmiosainen kyltti, jossa ylimpänä lukisi Varsinais-Suomi (vaakunoineen), keskellä Salo (vaakunoineen) ja alimpana mustavalkoisella kilvellä Suomusjärvi (vaakunoineen). Lisäksi kyläyhteisönrajojen perusteella suurkunta voisi erikseen määrätä tietyn alueen tarjoamaan kaksikielisiä palveluja tai vapauttaa jonkun alueen niitä tarjoamasta. Tällöin voisi esimerkiksi Salo rajoittaa ruotsinkielisten palvelujen tarjoamisen aikaisemman Särkisalon alueelle ja kenties myös keskustaansa, kun taas Kokkola voisi tehdä vastaavan rajauksen keskustaansa ja entisen Kaarlelan, muttei Kälviän tai Ullavan alueille.

Osa yllä esitetyistä ideoista on samoja kuin pääkaupunkiseudun metropolialueen muodostamisessa ja sen kaupunginosajaotuksessa.

Epäeettinen lamantappokampanja

Vielä aiemmin tänä vuonna pidin kehotuksia lisätä kulutusta laman torjumiseksi jonkinlaisena yleisenä vitsinä, mutta valitettavasti näin ei ollutkaan. Tuhlauskampanja on saanut varsin virallisen näköiset sivut tänne ja kampanjoinnissa tuntuu olevan mukana entistä järeämmin valtionhallinnon ja elinkeinoelämän vaikuttajia. Kampanja poikkeaa myös tavanomaisesta mainonnasta siten, että ylistyksen kohteena on puhtaasti omasta tai lainatusta omaisuudesta luopuminen kulutuksen lisäämisen hyväksi.

Kampanja antaa mielestäni väärän signaalin etenkin nuorille ja niille, joilla on ollut aiemminkin tasapainoilemista kulutusluottojen ja omien tulojen riittävyyden kanssa. Kampanja unohtaa myös sen, että työpaikkojen menetysuhat ovat realistisia ja itsekullakin olisi syytä olla ainakin muutaman kuukauden taloudellinen puskuri työmarkkinamurheiden ja mahdollisen uuden työpaikan haun kestävän epävarmuusajan varalle. On nähtävä realistisesti, kuten eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on viime aikoina todennut: viime nousukauden ja useiden aikaisempienkin kulutushuippu oli kupla, eikä etenkään liian runsasta velaksi kuluttamista voida pitää missään maailmantilanteessa käytännön ihanteena.

Energiaomavaraisuus

Juuri kun talvi on erityisen viileässä vaiheessa pitkin Eurooppaa, on Venäjä katkaissut kaasunsaannin moniin itäisiin EU-maihin. Erityisesti Ukrainan läpi kulkevat kaasuputket ovat katkolistalla. Tämä korostaa sitä, kuinka tärkeää EU:ssa on energiaomavaraisuus. Ei käy päinsä, että julkisuudessa kohutaan tuulivoimasta ja uusiutuvan energian lisäämisestä, jos tosiasiassa energiansaanti oikeasti onkin riippuvaista Venäjän kaasusta. Käytännössä nykytilanne vaatii myönteisiä päätöksiä ydinvoiman lisäämisestä. Mieluummin aikaisemmin kuin myöhemmin, jotta rakentamiselle ja turvallisuusjärjestelyistä huolehtimiselle on riittävästi aikaa.

Pommeja ja silmävammoja

Vuosi on vaihtunut ja uudenvuoden ilotulitus on taas aiheuttanut valtavan määrän silmävammoja. Näkö on ihmisen työkyvyn ja elämänlaadun kannalta hyvin tärkeä aisti ja silmävammat ovat aivan liian usein sellaisia, että ne heikentävät näkökykyä pysyvästi tai vievät sen kokonaan. Kaikki loukkaantuneet olivat olleet ilman suojalaseja ja useat heistä olivat sivullisia.

Järkeä tässä asiassa lienee täysin mahdoton takoa ainakaan kaikkien ihmisten päähän, koska asiasta ei ainakaan liian vähää varoitella mediassa jo hyvissä ajoin ennen kutakin uutta vuotta. Aivan niinkuin ei ole juhannusta ilman synkkiä hukkumistilastojakaan. Eräs vaihtoehto, johon monissa maissa on menty on ollut se, että ilotulitteet kiellettäisiin yksityishenkilöiltä ja niitä saisivat ampua vain järjestetyissä ilotulituksissa ne, joilla on asianmukaiset räjähdeluvat. Tällaista kuitenkin pidetään holhoavana.

Jonkinlainen välimuotovaihtoehto voisi olla ilotulitteiden myyntipaikkojen vähentäminen, esimerkiksi rajaaminen luvan saaneisiin suuriin kauppoihin, rautakauppoihin ja kodinkoneliikkeisiin ja ostajien rekisteröiminen. Ostaja joutuisi aina todistamaan henkilöllisyytensä ja allekirjoittamaan sitoumuksen, jossa ymmärtää, ettei ilotulitteita saa luovuttaa alaikäisille eikä ampua vastoin ohjeita. Ostajan nimi ja henkilötunnus otettaisiin ylös ja tieto rekisteröitäisiin määräajaksi. Näitä tietoja voitaisiin käyttää hyväksi ilotulitteita koskevan väärinkäytön poliisitutkinnoissa. Myös ilotulitteiden ammunta-aika, 18-06, on kenties liian pitkä, rajatumpi aika kuten 20-02 riittäisi mainiosti.