Diktaattorit joutuvat takertumaan valtaan henkensä edestä

Viime päivinä on todettu, ettei Norsunluurannikon vaalit hävinnyt presidentti ole valmis luopumaan vallasta suodakseen kauden vaalit voittaneelle seuraajalleen. Tällaiset tapaukset ovat erityisen yleisiä ns. kolmannen maailman valtioissa, Kiinassa ja Venäjällä, mutta samantapaista valtaan takertumista voi nähdä myös joissakin Euroopan maissa ja läntisissä demokratioissakin.

Kolmannessa maailmassa ja diktatuurivaltioissa vallan käsitteeseen liittyy myös erityislaatuinen piirre - entisen vallanpitäjän selviytyminen. Jos valtionpäämies tai korkeassa asemassa hallinnossa ollut henkilö on osallinen räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin, hänen valtansa päättyminen voi tarkoittaa samalla kuolemantuomiota tai loppuikää vankilassa. Esimerkkejä tällaisesta on nähty viimeisen 30 vuoden aikana esimerkiksi Romaniassa, Irakissa ja Argentiinassa. On myös suoraan nähtävissä, että Kiinan tai Iranin nykyhallinnolla ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä ehjin nahoin, jos valtansa menettäisivät.

Sitten länsimaihin. Yhdysvallat lienee keksinyt kaksipuoluejärjestelmänsä suojissa erittäin hyvät hyvävelijärjestelmät koskien molempien puolueiden presidenttejä, senaattoreita ja edustajainhuoneen jäseniä. Myös monet Euroopan Unionin valtiot, kuten Italia, ovat harvinaisen myötämielisiä peittelemään puoluejohtajiensa tekoja ja monesti tällaista vahvistaa myös sanomalehtien ja politiikan saumaton yhteenliittymä. Nykyään tosin Internet on tullut kiusalliseksi osatekijäksi. Jää nähtäväksi, mitä tapahtuu, jos jotkut maat joutuvat sisäisiin konflikteihin.

Perusteet tuomita seksuaalirikoksista

Tämän kirjoituksen aiheina ovat Wikileaksin Julian Assange ja väitetty "kaapin ulkopuolella oleva pedofiili" Phillip Greaves.

Ensinmainitun osalta etsitään Ruotsissa epätoivoisesti todisteita "raiskauksesta" kun pohditaan, millä tavoin kondomi saattaisi olla rikkoutunut yhdynnässä. Ehkäisyvälineiden epävarmuus kuuluu kuitenkin jokaisen irtosuhteiden harrastajan vastuualueisiin. Erityisesti, jos J. Assange ei ole yrittänyt tahallaan tartuttaa mitään sukupuolitauteja tai pakottaa ketään naista mihinkään, eivät hänelle seksuaalirikossyytteet kuulu. On ilmeistä, että koko farssi on käyty J. Assangen pitämiseksi viranomaisten hallussa Yhdysvaltain tietämissä paikoissa ja lopullinen tavoite (Yhdysvalloilla) on saada hänet maaperälleen mielivaltaisesti kohdeltavaksi.

Phillip Greaves ei koskaan ole todistettavasti syyllistynyt seksuaalirikoksiin, etenkään lapsia kohtaan. Kuitenkin hänen kimppuunsa käytiin pahasti, kun hän käytti sananvapauden mukaisia oikeuksiaan julkaistessaan Amazonissakin kirjansa, joka käsittelee pedofiliaa. Joissakin maissa tai osavaltioissa, kuten Yhdysvaltain Floridassa on tiukkoja fiktiivistäkin pedofiliaa koskevia säännöksiä ja sen nojalla P. Greaves meni lähettämään kirjansa kappaleita Floridaan peitetoiminnassa oleville poliiseille. Edellisen perusteella hänet pidätettiin ja luovutettiin Yhdysvaltain sisällä Floridaan. On erittäin kyseenalaista tuomita ketään yksinomaan sellaisesta rikoksesta, johon peitetoiminnassa olevat poliisit ovat syytesuojansa nojalla ketään yllyttäneet. Käsittääkseni peitetoiminnan idea on paljastaa tehtyjä oikeita rikoksia eikä tehtailla niitä vartavasten joidenkin henkilöiden eliminoimiseksi, ainakaan oikeusvaltioissa.

Greavesin tapauksesta tekee poikkeuksellisen ruman sen, että hänellä ei näytä aihepiirin vuoksi olevan mitään sympatiaa verkkokeskusteluissa ja ihmisoikeusjärjestöt ovat myös tilanteesta kummallisen hiljaa. Päinvastoin julkaistaan satoja keskustelukommentteja ympäri maailman, jossa vaaditaan epäinhimillisiä rangaistusseuraamuksia ja kostotoimia.

Kannatan itse sitä, että myös poikkeuksellisen inhottavina pidettyjä henkirikoksia ja seksuaalirikoksia, myös lapsiin kohdistuvia, käsitellään normaalilla tavalla valtioiden oikeusjärjestelmissä, syytetyt saavat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin, tulevat tuomituksi vain niistä rikoksista mihin heidät voidaan selvästi osoittaa syyllistyneen ja että näissäkään ei saa käyttää epätavanomaisia ja julmia rangaistuksia, kuten kuolemanrangaistusta, terveiden ruumiinjäsenten kuten sukupuolielinten silpomista, lääketieteellisesti perusteetonta myrkyttämistä hormonihoidoilla tai muuta vastaavaa. Tämä on tullut ongelmaksi monissa Euroopan Unioninkin maissa.

Elinkautista vankeusrangaistusta ei saa piilottaa muiden termien, kuten vaarallisuusarvioiden ja sellaisten perusteella tehtävien yhteiskunnasta eristämisien alle, vaan kyseisen rangaistusmuodon on tultava kaikista epämääräisen pituisista vankeusrangaistuksista tuomiolauselmassa ilmi ja sen on perustuttava aina tekohetken lakiin. Jälkimmäinen on tullut ongelmaksi erityisesti Isossa-Britanniassa.

Uuden adoptiolain luonnoksessa joitakin vikoja

Oikeusministeriö on julkaissut sivullaan

http://www.om.fi/1290609328682

mietinnön adoption (nyk. lapseksiottaminen) uudistamisesta. Mietinnön pintapuolisella lukemisella näin uudistuksessa paljon hyviä asioita, kuten kansainvälisen adoption säännösten kiristämisen, avoimen adoption osittaisen lainsuojan ja biologisen isyyden paremman huomioonottamisen. Siinä mielessä on hyvä, että lakia esitetään. Toivottavasti seuraava hallitus ja eduskunta ovat uudistuksille myötämielisiä.

Laissa on kuitenkin muutama vika, jotka huomasin tällä pintapuolisella lukemisella ja jotka perustuvat osittain tässä blogissa aiemmin tehtyihin huomioihin. Se mahdollistaa esimerkiksi edelleen pakkoadoption, eli uuden adoptiolakiehdotuksen 11 §:stä pitäisi mielestäni poistaa tämä kohta:

Adoptio voidaan kuitenkin erittäin painavista syistä vahvistaa, vaikka vanhempi on kieltäytynyt antamasta suostumustaan adoptioon tai peruuttanut aikaisemmin antamansa suostumuksen, jos harkitaan, että adoptio on ilmeisen ratkaisevasti lapsen edun mukaista. Edellytyksenä on lisäksi, että vanhemman kieltäytymiseen suostumuksen antamisesta tai annetun suostumuksen peruuttamiseen ei ole riittävää aihetta ottaen huomioon lapsen etu sekä lapsen ja vanhemman välisen kanssakäymisen tiiviys ja heidän välillään vallitsevan suhteen laatu.

Tähän on monia perusteita. Eräs on se, että vaikka vanhempi olisi kuinka huono lapsensa huoltajaksi, on hän kuitenkin vanhempi ja hänellä usein on sukulaisia, kuten omat vanhemmat ja sisarukset. Lapsen etu voidaan tällöin ottaa huomioon huostaanotolla ja sukulaissijoituksen ensisijaisuudella. Adoptio katkoo siteet omaan sukuun pääsääntöisesti myös uuden lain mukaan. Toinen asia on se, että joskus vanhemman ja lapsen välinen suhde on jäänyt ohueksi sosiaaliviranomaisten tahallaan tekemän vieroittamisen ja harvennettujen tai estettyjen tapaamisten vuoksi tai sitten siksi, että oikeusprosessit kestävät vuosikausia. Huomattakoon erityisesti Andrei Järven ja Eric Comet:in tapaukset. Tällaista ei kuitenkaan, toisin kuin Iso-Britannia nykyään tapaa tehdä, saisi koskaan käyttää perusteena pysyvästi eristää lapsia oikeista vanhemmistaan.

Tarvittaessa lapset ja biologiset vanhemmat tulisivat olla oikeutettuja suuriin korvauksiin ja sopeuttamistoimiin, jos palautus joudutaan tekemään pitkänkin prosessin jälkeen ja lapselle on kyettävä parhaimman mukaan selittämään, mistä tilanne on johtunut. Jos sosiaaliviranomaiset ovat syyllistyneet rikollisiin väärinkäytöksiin, on heidät muun oikeudellisen vastuun lisäksi pantava viralta ja estettävä hakemasta vastaavaa virkaa muualta Suomesta.

Toinen ongelma on se, että avoimen adoption lainsuoja jää puutteelliseksi ja räikeissäkään rikkomistapauksissa adoptiota ei voida purkaa tai lasta ei voida edes omasta tahdostaan noutaa biologisten vanhempiensa kanssa tapaamisiin. Tältä osin tulisi lakiehdotuksen 8. lukua muuttaa.

Kolmas ongelma on se, että tiedonsaantioikeudet ovat edelleen liian huonoja. Myös alaikäisillä tulisi olla ehdoton tiedonsaantioikeus adoptiotiedoistaan, mitä olen jo aiemminkin tässä blogissa vaatinut ja esittänyt asiasta sähköpostiviestejä kansanedustajille (joihin jotkut ovat vastanneet tekemättä oikeasti mitään). Ongelmakohtana on lähinnä uuden lakiehdotuksen 93 §:stä seuraava kohta:

Jos aikaisemman vanhemman henkilöllisyys tunnetaan, tieto siitä on 2 momentin estämättä aina annettava:

1) täysi-ikäiselle adoptiolapselle ja hänen kuoltuaan hänen täysi-ikäiselle jälkeläiselleen;

2) 15 vuotta täyttäneelle adoptiolapselle ja adoptiolapsen kuoltua hänen 15 vuotta täyttäneelle jälkeläiselleen, jos adoptiolapsi tai jälkeläinen pyytää tietoja yhdessä huoltajansa kanssa; sekä

3) alaikäisen adoptiolapsen huoltajalle ja adoptiolapsen kuoltua hänen alaikäisen jälkeläisensä huoltajalle, jos kysymys on adoptiolapsen tai jälkeläisen terveyttä tai turvallisuutta välittömästi koskevasta tietotarpeesta.

Minun mielestäni mieluummin näin:

Jos aikaisemman vanhemman henkilöllisyys tunnetaan, tieto siitä on 2 momentin estämättä aina annettava:

1) (Poist.) adoptiolapselle ja hänen kuoltuaan hänen (Poist.) jälkeläiselleen;

2) (Poist.)

3) (Poist.) adoptiolapsen huoltajalle tai vanhemmalle ja adoptiolapsen kuoltua hänen alaikäisen jälkeläisensä huoltajalle tai vanhemmalle, jos kysymys on adoptiolapsen tai jälkeläisen terveyttä tai turvallisuutta (Poist.) koskevasta tietotarpeesta ja adoptiolapsi tai jälkeläinen on ikänsä tai terveydentilansa vuoksi estynyt ilmaisemasta tahtoaan.

Edellämainitun lisäksi tulisi avioliittolaissa ja rekisteröityjä parisuhteita koskevassa laissa huomioida se, että niiden esteet olisivat voimassa myös tiedossa olevista biologisista sukulaisuussuhteista johtuen, vaikka henkilö olisi adoptoitu muuhun perheeseen ja sukuun. Nykyinenkin laki on tässä suhteessa epäselvä. On erittäin huono asia, jos adoptiosyistä joku saisi esimerkiksi oikeuden mennä naimisiin tai sukupuolisuhteeseen biologisen sisaruksensa tai puolisisaruksensa kanssa, johtuen yleisten moraaliseikkojen ohella myös perinnöllisten tautien riskeistä.

Koulupäivien pidentäminen hylätty onneksi tältä kertaa

Eilen torstaina ilmeni, että eduskunnalle ei tulla esittämään peruskoulu-uudistusta, koska keskusta vastusti sitä. Perusteluina vastustukselle oli se, että uudistus olisi lisännyt tuntimäärää, kustannuksia ja siten myös koulupäivien rasittavuutta alakoululaisille. Ymmärrän tässä asiassa keskustan kantaa hyvin, koska jos kerran Suomessa tutkimusten mukaan peruskoulun oppimistulokset ovat erinomaisia verrattuna niihinkään maihin, joissa on enemmän viikkotunteja, miksi korjata sellaista mikä ei ole rikki ja vieläpä kalliilla?

Vaikuttaa siltä, että tässä on tullut esiin joitakin alueellisia eroavaisuuksia. Kokoomuksen intresseissä on lähes aina isojen kaupunkien väestö, ja tällöin saattaa etenkin pienten alakoululaisten osalta korostua koulun päivähoito-ominaisuuden tarve ja mukautuminen vanhempien työelämään. Sama koskee SDP:täkin. Keskustalla taas on kannatusta syvällä maaseudulla paljon ja siellä koulupäivien vähäinenkään piteneminen voi tehdä tilanteen sietämättömäksi monille alakoululaiselle, kun ottaa huomioon myös pitkät koulumatkat.

Exit-strategia euroalueesta

Kuten aikaisemmin on todettu, olisi euroalueen hajoaminen eurooppalaisen yhteistyön tragedia, jonka haavoja nuoltaisiin pitkään. Myös hajoamisen ja euroalueesta eroamisen toteuttaminen on vaativa tehtävä. Seuraavassa pohdin realistisia mahdollisuuksia siihen, miten tällainen voitaisiin hätätilassa toteuttaa. Lähtökohdaksi oletan Saksan valtion antaneen ilmoituksen eurosta luopumisesta ja oman valuutan palauttamisesta käyttöön 2 kuukauden sisällä. Muidenkin syiden kohdalla strategiat joudutaan hiomaan melko samalla tavalla, mutta tämä on selkein ja dramaattisin syy Suomen toimia.

Ensinnä Suomen hallitus joutuisi pitämään kriisikokouksen ja tekemään jo tuntien kuluessa ensimmäiset päätökset siitä, mihin suuntaan edetä. Vuorokausikin voi olla liian pitkä aika olla tekemättä mitään. Ensimmäinen vakava shokkiaalto, joka olisi otettava koko euroalueella vastaan, olisi riski euron muuttumisesta arvottomaksi, hyperinflaatiosta ja maksuliikenteen häiriytymisestä. On siis jollakin tavalla turvattava kansalaisten säästöt tai ainakin riittävä osa niistä ja varmistettava elintarvikkeiden ja polttoaineen saatavuus vaikka hintasäännöstelymääräyksillä ja ottamalla näitä valtion haltuun pakko-ottoina. Rajatarkastukset olisi todennäköisesti palautettava käyttöön tilanteen selvittelyn ajaksi. Saksan tilannetta (ks. alkuoletusta) olisi pidettävä silmällä ja mahdollisesti kopioitava heidän strategiaansa.

Kun Saksa yhdistyi, järjestettiin itämarkkoja koskeva ongelma siten, että entisillä itäsaksalaisilla oli henkilökohtainen oikeus vaihtaa 10000 itämarkkaa kurssilla 1:1 läntisiin D-markkoihin ja loput oli vaihdettavissa aluksi 2:1-kurssilla tai markkinahintaan, joka saattoi muuttua olemattomaksi. Todennäköinen ratkaisu peräytyessä luhistuvasta eurosta omaan valuuttaan tai yhteiseen valuuttaan Saksan kanssa käsittäisi todennäköisesti myös henkilökohtaisen suojaosuuden (joka saattaisi olla lapsiperheellisillä isompi), jonka verran euroja saisi vaihdettua uuteen valuuttaan kiinteällä kurssilla. Viranomaiset saattaisivat tosin tarvita tämänkin aikana poikkeustilavaltuuksia puuttuakseen yritystoiminnassa esiintyviin keinotteluyrityksiin ja myös rahaliikennettä maiden välillä jouduttaisiin kontrolloimaan. Koska Viro on tällä hetkellä liittymässä euroon ja ehtimässä siihen mennä, tulisi monia toimenpiteitä hoitaa koordinoidusti myös Viron kanssa.

Wikileaksin vuodot

Viime aikoina on kohistu paljon Wikileaks:in toiminnasta ja sen toiminnanjohtajasta Julian Assangesta. Jälkimmäinen on joutunut ajojahdin ja muodollisesti asiaan liittymättömän oikeusprosessoinnin kohteeksi. Huippupoliitikot ovat kautta maailman arvostelleet Wikileaksia luottamuksellisten ja salaisten asiakirjojen julkistamisesta ja jotkut ovat vaatineet myös ankaria rangaistuksia.

Periaatteessa avoimmuus on hyvä asia, etenkin asioissa, joissa on ilmeistä, että salaisilla asiakirjoilla on peitelty rikollista toimintaa ja sodanlietsontaa. Reaalipolitiikka tietysti on monesti toista, ymmärrän esimerkiksi ulkoministeri Alexander Stubbin närkästyksen, koska hänen tehtävänsä on hoitaa erästä Suomen valtiollisen turvallisuuden kannalta tärkeää tehtävää, EU- ja länsikontakteja.

Suomi tarvitsee asevelvollisuusarmeijan lisäksi myös ulkopoliittisen maanpuolustuksen, jolla Suomen joutumista konflikteihin ehkäistään ja huonossa tapauksessa yritetään taata se, että meillä olisi hädän hetkellä liittolaisia. Käytännön maantieteellisistä syistä Suomi on joutunut laskemaan, että nimenomaan suhteiden Yhdysvaltoihin on oltava kunnossa, huolimatta siitä, että jälkimmäinen on tunnettu kidutuksista, teloituksista ja barbaarisen korkeista vankeustuomioista alaikäisille tai aikuisille pikkurikoksistakin.

Perusongelma ei ole kuitenkaan syntynyt silloin kun Wikileaks tai muu osapuoli asiakirjat on vuotanut, monissa niistä maito on kaatunut jo sillä hetkellä, kun on kiihkossa tehty alkuperäinen ratkaisevan huono päätös, kuten korkea-arvoisen upseerin antama käsky murhata siviilejä tai syyttömän lavastaminen murhasta, kun on haluttu suojella "korkeammassa asemassa olevaa" henkilöä.

Kaivosonnettomuudet

Chilen taannoinen kaivosonnettomuus, jossa kaikki kaivosmiehet pelastuivat, tosin pitkän ja vaikean odottelun jälkeen, oli jättimenestys. Valitettavasti jo seuraavan viikon aikana kaivosonnettomuudet muualla maailmassa vaativat jo samaa suuruusluokkaa olevan määrän kuolonuhreja. Eivätkä nämä ongelmat ole rajoittuneita vain kehitysmaihin. Esimerkiksi viimeisin kaivosonnettomuus, jonka uhriluvusta ei ole edelleenkään tietoa, on tapahtunut Uudessa-Seelannissa, ks.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Uuden-Seelannin+kaivosmiehist%C3%A4+ei+mit%C3%A4%C3%A4n+elonmerkkej%C3%A4/1135261790964

Suomalaiset saavat jännittää esimerkiksi sen kannalta, mitä riskejä on esim. Lohjan kaivoksessa. On myös ilmeistä, että monia vastaavia ongelmia kaikkein kurjimmissa kehitysmaissa kuten Kongon "demokraattisessa" tasavallassa, peitellään aktiivisesti.

Vaikka mineraalien ja muiden hyödykkeiden saanti pitkältä maan alta onkin tärkeää, turvallisuudesta ja ihmisarvosta ei voi tinkiä. Maan alle eivät patruunat voi alaisiaan käskeä kuin "soitellen sotaan". Hyvin rakennetussa kaivoksessa tulisi sen kaikkien osien osalta varmistaa vähintään kahta eri reittiä luotettava sähkönsaanti ja poistumistiet.

Käydessäni Viron Kohtla-Järvellä käytöstä poistetussa palavankiven kaivoksessa, näin samoin erään vaarallisen virityksen, johon pitäisi kiinnittää huomiota ja jota ei tulisi sallia missään kaivoksissa tai muuallakaan. Kaivosjunat toimivat sähköllä ja niiden ajojohtimet riippuivat suorastaan käden ulottuvilla. Hyvä etten minä eikä mukana ollut hyvä ystäväni saanut tuollaisesta valokaarta!

Talouskasvua ei pidä tavoitella miten tahansa

Eräs maailmalla huomiota saaneista poliittisista ilmiöistä on vihervasemmistolainen "degrowth"-liike, jossa haetaan keinoja muokata talouspolitiikkaa sellaiseksi, että se pystyisi kantamaan hallitusti talouden taantuman. Sen perusteella, mitä aiheesta on kirjoitettu, ovat monet esitetyistä ideoista kuitenkin varsin radikaaleja ja perustuvat mm. kommunismiin. Vaikkei tahallista taantumaa kannata aiheuttaa tai ilman syytä ruokkia, talouskasvu ei kuitenkaan voi olla itseisarvo, vaan pitäisi osata tehdä tiettyjä priorisointeja. Esitän seuraavassa muutamia huomioita:

• Sellainen talouskasvun tavoittelu, joka perustuu velan osuuden bruttokansantuotteesta nousemiseen vaaralliselle tasolle, ei ole kestävää kehitystä. Tällaisessa tilanteessa tulisi mieluummin säästää ja varmistaa riittävä veropohja, vaikka se tilapäisesti johtaisi nollakasvuun tai lievään taantumaan.


• Taantumassa on vältettävä turhia, poliittisina lehmänkauppoina tehtäviä veronkevennyksiä tai uusia verovähennysoikeuksia. Esimerkiksi viimevuotinen elintarvikkeiden arvonlisäveron alentaminen oli virhe, koska se vain lisäsi valtion velkaa ja koko "hyödyn", joka on näkynyt mitättöminä hiluina ravintola- ja ruokakauppahinnoissa, joutuvat kansalaiset maksamaan korkoineen veroina ja leikkauksina myöhemmin takaisin.


• Jos johonkin asiaan liittyy valtiontakaus tai valtion tukia, se ei määritelmän mukaan ole enää vapaan markkinatalouden piirissä. Tällaiseen liiketoimintaan on liityttävä vastineena jokin rajoitus, joka estää sen, ettei synny liikeyrittäjälle näkyvää arbitraasia (*), jonka valtio joutuisi myöhemmin kalliisti velalla tai verovaroilla paikkaamaan. Tällaiset rajoitukset voivat esimerkiksi olla velvoite luovuttaa osa tuotetuista elintarvikkeista hintasäännöstellysti valtiolle tai pankkien talletussuojallisten tilien korkokatto.

(*) Arbitraasi on kauppatieteellinen termi, joka tarkoittaa sitä, että liikeyrittäjällä on positiivinen todennäköisyys saada tietystä liiketoimestaan voittoa ja että missään skenaariossa ei synny inflaatio-, luotto- tai liiketappioita. Kyseessä on siis riskitön voitto.

Turvallisuuspolitiikka sitoo Suomea EU:n ikäviin ja kalliisiin päätöksiin

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle kirjoitukselle ja käsittelee rahaliiton talouskriisien sammuttamista Suomen kannalta. Valtiovarainministerimme Jyrki Katainen on tänään esittänyt ainakin näennäisesti ponnekkaita vaatimuksia siitä, että Irlannin lainoittamisesta vaadittaisiin takauksia. Tosin Euroopan "isoissa pöydissä" asiasta ei sitten vallitsekaan konsensusta.

Suomi on pieni maa ja ainoa mahdollisuus, miten Suomi voisi oikeasti esittää tällaisia vaatimuksia olisi esittää ne siitä osasta asiaa, mistä voimme itse päättää. Eli Suomi on mukana lainoittamassa Irlantia, jos se saa vakuudet ja jos ei, "teemme Slovakiat" ja Suomi kieltäytyisi lainaamasta Irlannille (yhdessä Kreikan ja Slovakian, mahdollisesti myös Viron kanssa).

En kuitenkaan usko jälkimmäisen skenaarion tapahtuvan, vaan tulemme jälleen näkemään eduskunnassa Kataisen ja muiden ministerien selittelevät haudanvakavina ties millä verukkeilla, miksi on lainattava (tai tosiasiassa lahjoitettava) rahaa tällä kertaa Irlannille ilman takauksia. Kreikan kohdalla vedottiin ajanpuutteeseen, tällä kertaa mahdollisesti joihinkin epämääräisiin "yhteisiin pelisääntöihin".

Ääneensanomattomat taustasyyt ovat niitä kuuluisia "yleisiä syitä". Euroopan Unioniin kuuluminen ja hyvät välit länteen ovat yksi Suomen turvallisuuspoliittisista kulmakivistä. Lännestä eristäytynyt Suomi voisi joutua sekä taloudellisessa että sotilaallisessa mielessä vakavan Venäjän painostuksen ja uhan kohteeksi. Venäjää kiinnostaa edelleen Suomenlahden ja Baltian maiden rannikoiden sotilaallinen hallinta, jota jotkut sikäläiset korkea-arvoiset poliitikot ja upseerit pitävät vain katkolla olevana asiana. Kuten Georgian kohdalla nähtiin ja saatetaan edelleen nähdä, vielä tänäkin päivänä on läntisen yhteisön tuen jääminen puolittaiseksi huomattava riski.

Laskukautta ei voi maksattaa alemmalla keskiluokalla ja heikko-osaisilla

Kun aikaisemmin on taivasteltu eritoten Kreikan, Latvian ja Islannin huonoja taloustilanteita ja niiden ratkaisumalleja Euroopan Unionissa ja talousalueella, nyt vuorossa on tunnetusti Irlanti, ehkä myös Portugali. Näissä kriiseissä erittäin kiusallisena yhdistävänä tekijänä näyttää olevan pankkien väkinäinen pelastaminen. Oikeastaan missään maissa kansa ei tunnu ymmärtävän, mitä järkeä tällaisessa on, etenkin jos se vain ulkoisesti pahentaa esimerkiksi valtion kassakriisiä tai muut maat joutuvat toisten maiden pankkien maksumiehiksi. Itse asiassa en ymmärrä minäkään.

Sen verran on mahdollista ymmärtää, että talletussuojat ja niihin liittyvät yksityisoikeudelliset ja kansainväliset sopimukset on täytettävä. Tämä on korostunut erityisesti Islannin tilanteessa. Mutta yleinen pankkien pelastaminen niin, että niiden johtajat saavat pitää asemansa ja mahdollisesti jatkossa bonuksiakin valtioiden sisääntuomista rahoista on aivan hirvittävää mädännäisyyttä. Jotenkin siitä tulee mieleen, että suuryritykset ja pankit ovat olleet aikanaan niin voimakkaita poliittisten vaalikampanjoiden rahoittajia tai muuten kytköksissä koko ajan päättäjien terävimpään kärkeen, että taustalla on monimutkainen hyvävelikuvioiden ja potentiaalisten kiristysasetelmienkin verkko. Luonnollisesti tiedetään se, että korkeat pankkivirat ovat joskus myös esimerkiksi ministerien pakastevirkoja.

Joissakin EU-maissa työttömyysasteet ovat nousseet jyrkästi ja köyhyys ja asunnottomuus lisääntyneet sen myötä. On käynyt niin, että ensin on ollut nousukaudella uusliberalistinen periodi, jonka aikana markkinavoimien on annettu temmeltää vapaasti, mutta ovelimmat ovat tuolloin lobanneet myös poliittisen järjestelmän laskukauden varalta, jotta sen väistämättä tullessa olisi voitu siirtyä tappioiden sosialisoimiseen. Jos Euroopan Unionin sallitaan yleisesti kehittyä kaikissa maissa kohti feodaalijärjestelmää eli äärimmilleen vietyä sääty/luokkayhteiskuntaa, se tulee kostautumaan yhä pahempina levottomuuksina.

Poliisien vaaralliset lisävaltuudet

Helsingin Sanomissa on noussut keskustelu uusista poliisille ja rajavartiolaitokselle tarjottavista oikeuksista "tilapäisesti" pimentää matkapuhelimien tukiasemia, mikä mykistäisi tarvittaessa puhelinverkon laajalta alueelta. Todennäköisesti jatkossa seuraa myös oikeus Internet-yhteyksien solmupisteiden katkaisemiseen samalla tavalla. Uudistuksia on perusteltu terrorismin torjunnalla ja "matkapuhelimella laukaistavien pommien räjäyttämisen ehkäisemisellä".

Kansalaisille tämä kehitys tietysti näyttää aivan toisenlaiselta. Matkapuhelinverkon ja Internetin katkaiseminen ovat maailmalla tyypillisesti käytössä mielipiteiden levittämisen, joukkokokoontumisten järjestämisen ja tiedonvälityksen ulkomaille estämiseksi. Tällä hetkellä voi näyttää absurdilta, miksi Suomessa tällaiseen ryhdyttäisiin, mutta tulevaisuus voi olla toinen. Suomen asema Euroopan Unionissa voi muuttua epävakaammaksi. Uuden hallituksen tekemät talouspoliittiset päätökset alijäämistä eroon pääsemiseksi voivat olla sellaisia, että ne nostattavat massiivisen vastarintaliikkeen verkoston. Vaalitulos voi olla muodostumassa epämiellyttäväksi ja poliittisesti epäkorrektiksi. Nähdäänkö kaikkien tällaisten skenaarioiden seurauksena sellaista, että etenkin kodeissa olevat Internet-yhteydet katkeilevat ja hidastelevat selittämättömästi vaihtelevan pitkinä aikoina, uutissivustot ja blogit näyttävät verkon muuten toimiessa "404 - Not Found" jne?

Ison-Britannian yliopistojen lukukausimaksujen korotus

Isossa-Britanniassa on tänään nähty massiivisia opiskelijamellakoita hallitusta vastaan, kun sikäläinen hallitus on ilmoittanut nostavansa yliopistojen vuotuisen lukukausimaksukaton runsaasta 3000£:sta 9000£:aan, eli noin 11000-12000€:oon. Tämä merkitsee mm. sitä, että joissakin yliopistoissa hätäisesti kolmessa vuodessa kyhätty kandidaatintutkinto voi maksaa yli 30000€.

Vaikka sikäläinen hallitus on pehmustanut politiikkaansa sillä, että kyseiset maksut eivät lankeaisi opiskelijoiden maksettavaksi välittömästi, vaan vasta myöhemmin niinä vuosina kun he työelämässä tienaavat yli 21000£ vuodessa, ei ratkaisua voida pitää mitenkään tyydyttävänä. Kysymys on nimittäin siitä, kuinka kauan maksuehdot voivat noin "siedettävinä" pysyä? Nykysysteemissä on nimittäin valtiontaloudellisena vikana se, että se ei tällä hetkellä vapauta valtion budjettia kuitenkaan yliopistojen rahoitusvelvoitteista, koska yliopistot eivät voi rahoittaa toimintaansa potentiaalisilla useiden vuosien päästä kerättävillä "maisteriveroilla", vaan tarvitsevat rahat heti. Ja tällöin on mahdollista, että nykyiset päättäjät tekisivät virhearvioita siitä, kuinka suurelta osaa tähtitieteellisiksi korotetut lukukausimaksut pystytään perimään. Jotkut voivat muuttaa valmistuttuaan Isosta-Britanniasta pois sellaisiin maihin, joista perinnän suorittaminen voi olla kallista ja vaikeaa.

Edelläolevan perusteella päättelen, että on muutaman vuoden kysymys ennen kuin Isossa-Britanniassa ollaan poliittisen umpikujan vuoksi amerikkalaisessa mallissa, jossa lukukausimaksuja, olivat ne sitten kuinka hirvittävän suuria tahansa, vaaditaan maksettavaksi heti. Alemmalle keskiluokalle ja köyhille saatetaan tarjota stipendejä, mutta on myös nähty, että tällainen on myös erilaisista taloudellisista syistä erittäin suosittu leikkauskohde.

Irlanti ja pankkien pelastaminen

Irlannin tilanne EU:ssa ja euroalueella on tällä hetkellä järjetön: maa on massivisissa veloissa ja se pelastaa epätoivoisesti suurta "Anglo-Irish Bank":ia, mikä vain lisää koko maan ahdinkoa. Oikeasti pitäisi tyytyä pelastamaan vain sen verran kuin velvoitteet ovat, eli talletussuojan mukaiset talletukset ja antaa lopun kaatua. Tämä ja muut pankkien pelastushankkeet kuitenkin viittaavat siihen, että pankkien ja poliittisten puolueiden välillä on aivan liian suuria rahoituskytköksiä ja pankkien johtoasemia myös käytetään ministerien ja pitkäaikaisten kansanedustajien suojatyöpaikkoina. Nämä ratkaisut tulevat tuomaan euroalueen vakaudelle ja legitimiteetille kalliin laskun, jos niitä ei kunnolla julkisesti selvitetä.

Pikavippiliiketoiminnassa huomiotaherättävä muutos

Vanha viisaus talouspolitiikassa on se, että järkevät sijoittajat ovat mukana nousuissa ensin ja siinä vaiheessa kun "kasvukohteisiin" sijoittamisesta tulee massatoimintaa, ollaan jo myöhässä. Monet muistanevat vuosituhannen vaihteen IT-kuplan ajoilta esimerkiksi sellaisen järjettömyyden, että joidenkin tietotekniikkafirmojen osakkeita jonotettiin kymmenien metrien pituisissa jonoissa, vain jotta niiden arvosta hyvin lyhyessä ajassa olisi valtaosa hävinnyt taivaan tuuliin.

Sama tulee mieleen sellaisesta "uudesta" rahoitustuotteesta kuin vertaislainat. Pikavippiyhtiöt ovat takoneet jo kauan kyseenalaisella toiminnallaan merkittäviä voittoja, mutta nyt jostakin syystä jotkut tämän alan yritykset ovat saaneet liikeidean, jossa ne toimivat suorina velanvälittäjinä "tallettajien" ja vipinottajien välillä, eivätkä hoida velkoja oman kassansa kautta, kuten esimerkiksi pankit tekevät. Tällä tavalla tarjotaan "tallettajille" mahdollisuus huippukorkoihin pääsemällä osaksi pikavippibisnestä. Vaaran merkit ovat kuitenkin näkyvissä.

Se, että pikavippiyhtiöt eivät enää niin hanakasti toimisi oman kassansa kautta, saattaa tarkoittaa epäluuloa lainsäädännön kehitystä ja kasvavaa luottotappioriskiä kohtaan. Vertaislainoja välittävät pikavippiyritykset haluavatkin pestä kätensä näistä riskeistä ja tyytyä provisioihin, jotka nekin voivat olla varsin suuria. Lisäksi heidän vastaanottamillaan talletuksilla ei tietenkään ole talletussuojaa.

Toivon, että rahoitustarkastus selvittäisi mahdollisimman pian huolellisesti koko pikavippibisneksen nykytilan Suomessa, ja että lainsäädännöllisiin toimiin ryhdytään ajoissa ennen kuin alasta kehittyy vaarallinen talouskupla. Painajainen olisi esimerkiksi pikavippiyhtiöiden osakkeiden päätyminen pankkien taseisiin ja johdannaismarkkinoille.

Valuuttasota ja EKP:tä koskeva kielto osallistua siihen

Helsingin Sanomien mukaan IMF varoittaa talousmahteja valuuttasodasta. Erityisesti IMF:n pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn muistutti, että "maailmantalous on vasta elpymässä taloushistorian pahimmasta taantumasta sitten toisen maailmansodan.". Tässä asiassa Strauss-Kahn epäilemättä on oikeassa.

"Valuuttasodalla" tarkoitetaan tietoista setelielvytystä eli valuutan ulkoisen arvon huonontamista, jolla lisätään inflaatiota ja yritetään saada valuuttaa vähäarvoisemmaksi myös muihin suurvaluuttoihin nähden. Tällä tavoitellaan lähinnä kahta asiaa, ensinnäkin sitä, että omassa valuutassa otetut velkasitoumukset pienenisivät, jolloin devalvointi toimisi piiloverotuksena ja toiseksi sitä, että vienti muille valuutta-alueille alkaisi paremmin vetää. Tässä kehityskulussa on kuitenkin suuria ongelmia.

Kuten viime aikoina on muistutettu, on setelielvytys monissa maissa johtanut hyperinflaatioon. Klassisin esimerkki lienee 30-luvun Saksasta, mutta sama ilmiö on toistunut myös vuosituhannen vaihteen tienoilla Venäjällä ja sen jälkeen teollisuusmaista Islannissa ja kehitysmaista Zimbabwessa. Palkkarahoista ja säästöistä ei ole mitään iloa, jos ne menettävät arvonsa ja siinä vaiheessa kun kaikki kansalaiset sen huomaavat, on kaikki edellytykset sille, että maiden valtiojärjestelmät menevät sekaisin väkivaltaisista mielenosoituksista ja yleislakoista. Tämä ei tietenkään ole toivottavaa.

Eräs pidäke on olemassa, jos sitä suinkin noudatettaisiin. Euroopan keskuspankki nimittäin on ainakin muodollisesti riippumaton ja ylikansallinen ja sitä sitovat ehdottomat säännöt valuutan arvon huolehtimisesta. Euroopan keskuspankkia on eksplisiittisesti kielletty tekemästä sellaista korko- ja rahapolitiikkaa, jolla inflaatio euroalueella nousisi yli 2%:iin vuodessa. Jos keskuspankkimme tätä noudattaa, on myös Yhdysvaltain ja Japanin keskuspankkien se väistämättä huomioitava, koska dollarin ja jenin liiallinen heikentyminen kääntyisi jossakin vaiheessa omaan nilkkaan ampumiseksi kansainvälisen liiketoiminnan siirtyessä eurosidonnaisuuteen.

Yliopistojen sisäänottoa tulisi karsia ehdoitta

Nykypäivän ja Verkkouutisten mukaan opetusministeri Henna Virkkunen on sitä mieltä, että "opiskelupaikkoja voitaisiin vähentää aika paljonkin, jos opiskelijat valmistuisivat nopeammin." Minä taas olen sitä mieltä, että etenkin yliopistopaikkojen osalta tästä toteamuksesta pitäisi ottaa jossittelu pois ja joka tapauksessa vähentää opiskelupaikkoja, varsinkin niiltä aloilta, jotka ovat huonosti työllistäviä. Miksi poliittinen tahto kuitenkin puuttuu?

Sisäänoton vähentäminen tuottaisi monille yliopistoille selviä etuja. Jos valinta pidetään pääsykoeperusteisena ja toissijaisesti paperivalintana, eli opiskelijoita otetaan sisään taidon ja lahjakkuuden eikä rahan perusteella, niin keskimääräinen opiskelija-aines olisi pätevämpää ja motivoituneempaa. Kurssien järjestämiseen ja opinto-ohjaukseen olisi paljon enemmän rahaa käytettävissä. Myös opintotukea voitaisiin muuttaa suoritepainotteiseksi ja saadut säästöt uudelleen kohdentamalla korottaa etenkin kandidaattivaiheen osalta ja vähentää opiskeluaikaista tutkintoon kuulumatonta työssäkäyntiä.

Kuitenkin keskusteluissa pyörivät jatkuvasti mukana myös lukukausimaksut, pääsykokeiden väkinäinen poistaminen ja opiskelijan taitoihin ja lahjakkuuteen liittymättömät soveltuvuusharkinnat. Välillä on puhuttu myös "tilapäisestä" sisäänoton lisäämisestä johtuen nuorisotyöttömyydestä. Eli suomeksi sanottuna pelissä on raha ja suhteet. Pelkäävätkö jotkut etenkin kokoomuksen poliitikot sitä, että jos pääsykoepohjaisesti tarpeeksi kiristetään yliopistojen sisäänottoa, se johtaa entistä useammin siihen, että monet ylemmän keskiluokankaan taustan omaavat ylioppilaaksi kirjoittavat eivät mihinkään yliopistojen koulutusohjelmiin pääse, ainakaan ensi yrittämällä? Muistelen, että joku tuohtunut kirjoittikin kerran Helsingin Sanomain keskusteluihin jotakin sen suuntaista, "että on katkera kun ei päässyt Suomessa yliopistoon sisään, piti mennä ulkomaille, mutta heille kelpasivatkin hänen [tai vanhempiensa] rahat!"

Talous ei oikene, jos korjausten sijasta ongelmia lykätään

Helsingin Sanomat uutisoi tänään seuraavasti:

Maailman rahoitusmarkkinoiden toipuminen vuonna 2008 alkaneesta kriisistä on kärsinyt takaiskun, Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) arvioi.

Epävarmuus maailman rahoitusmarkkinoilla on nyt voimakkaampaa kuin puoli vuotta sitten, IMF:n tiistaina julkistamassa rahoitusmarkkinoita käsittelevässä GFSR-raportissa todetaan.

Raportin mukaan epävarmuuden kasvu johtuu joidenkin Euroopan maiden velkaongelmien kärjistymisestä ja Yhdysvaltain asuntolainamarkkinoiden heikosta tilanteesta. Sen sijaan kehittyvien maiden asema rahoitusmarkkinoilla on vakaa.

Yllä oleva ei ole, tämänkään blogin aiemman sisällön perusteella, mitenkään yllättävä. Rahoituskriisin oikeiden syiden korjaamisesta ei ole nähty tai kuultu kuin kärpäsenjätöksiä, sen sijaan pääpaino on ollut ja on edelleenkin liian matalissa keskuspankkikoroissa, monien valtioiden harjoittamassa velaksi elvyttämisessä ja itsepintaisessa pitäytymisessä veronkevennyksiin ja pankkien pelastamiseen, vaikka se maksaisi mitä hyvänsä. Kullan hinnan viimeaikaisen nousun pitäisi olla erityisesti hälytysmerkkinä keskuspankeille.

Ilmeisesti syynä on, että veroratkaisuja ei uskalleta tehdä äänestäjien pelossa, EKP:n johto taas pelkää suurten EU-maiden kaatavan heidät kovapalkkaisista virka-asemistaan, jos he oikeasti noudattaisivat aiemmin sovittuja sääntöjä inflaatiokriteerien ja jäsenmaiden luototuksen kiellon suhteen ja pankit taas ovat joidenkin poliitikkojen läänityksiä, avokätisiä tukijoita ja suojatyöpaikkoja esimerkiksi ministerinpestin päättymisen varalta.

Ruotsin valtiopäivävaalit

Ruotsissa ovat valtiopäivävaalien äänestyspisteet juuri sulkeutuneet ja tuloksia odotellaan. Mielenkiintoisin kysymys lienee, miten käy ruotsidemokraattien, pääsevätkö he läpi ja saavatko ääniä parlamenttiin.

Vaaleja kuitenkin varjostaa se, että niiden vaalisalaisuus on puutteellinen. Ruotsalainen järjestelmä on sellainen, että äänestäjät voivat ja heidän odotetaan poimivan jo äänestyskopin ulkopuolelta vaalivirkailijatiskiltä lapun, johon on merkitty puolue ja mahdollinen ehdokaslista jo etukäteen. Tällaisessa on se ongelma, että vaalisalaisuus häviää. Sekä vaalivirkailijat että kanssaäänestäjät pääsevät näkemään, minkä puolueen lappusen kukin ottaa.

Se, että äänestäjä voi halutessaan ottaa tyhjän lapun ja täyttää sen äänestyskopissa, mikä on normaali kansainvälinen tapa, ei pelasta tilannetta, koska joissakin paikoissa tällainen ehdollisen vaalisalaisuusoikeutensa pyytäminen voi leimata henkilöä. Vaalivirkailijat ja muut äänestäjät pohtivat, mitä salattavaa tälläkin henkilöllä on.

Totalitaarisissa maissa vaalisalaisuutta on rikottu pääasiassa sitä varten, jotta poliisi, armeija tai tiedustelupalvelu on voinut päättää, ketä henkilöitä se seuraa ja pidättää kuulusteltavaksi. Äänestäjiä saatetaan myös avoimesti pelotella valitsemaan tietyllä tavalla (usein hallituksen edustajia).

Vantaan kehäradan rahojen riisto

Hallitus on budjettiesityksessään leikannut ns. kehäradan, eli Helsinki-Vantaa-lentoaseman kautta menevän ratalinjan rahoitusta ja väittää liikenneministeri Anu Vehviläisen suulla, että "mikään hanke ei keskeytyisi tai merkittävästi viivästyisi tämän takia".

Olen eri mieltä. Pääkaupunkiseudun tärkeät raideliikenneratkaisut, kuten länsimetro tai mainittu kehärata eivät saa viivästyä enää lainkaan ja koska molemmat ratahankkeet sisältävät runsaasti tunneleita (länsimetro 13 km ja kehärata 7 km), kehärata lisäksi siltoja, niin leikkaukset näkyvät helposti kalliina turvallisuuspuutteina. Tämänkaltaisia ongelmia on nähty esimerkiksi Turun moottoritiellä Salon ja Lohjan kaupunkien sekä Nummi-Pusulan kunnan alueilla, joissa uusia tunneleita ja isoja moottoritieosuuksia on suljettu tuhkatiheään joko "turvajärjestelmien testauksen" tai (yhtyeelle) ilmaisten Rolling Stones-mainosten takia.

Tämän leikkauskohteen sijasta olisi tullut mieluummin esimerkiksi poistaa asuntolainojen korkovähennys.

Hallitus hakee lisätehoja opiskeluun - huolestuttavin keinoin

Verkkouutiset otsikoi taannoin:

Hallitus hakee lisätehoa opiskeluun

Otsikko ja artikkelin perusidea totta kai on piristävä ja uudistushenkinen, mutta kaikessa lyhyydessään siitä on luettavissa eräitä yliopistojen autonomiaa ja opiskelijoiden tasa-arvoa vahingoittavia piirteitä, jos se väkisin toteutetaan:

Hallituksen budjettiriihessä päättämiin uudistuksiin kuuluu muun muassa ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakevien suosiminen valinnoissa lisäämällä ylioppilastutkinnon painoarvoa sekä siirtämällä korkeakouluopintoja jo suorittaneet erillisvalintakiintiöön.

Tämä ei saisi merkitä pääsykokeista luopumista niillä aloilla, joilla yliopistot katsovat pääsykokeet tarpeellisiksi. Lisäksi tulisi, kuten aiemmin olen todennut, pitää huolta siitä, ettei ammattikorkeakoulun valitseva polta siltoja takanaan päästä suorittamaan myöhemmin maisterintutkintoa ilman lisähaittoja, kuten vaikeampaa pääsyprosessia tai lukukausimaksuvelvoitetta. Ylempää ammattikorkeakoulututkintoa ei voi kaikissa tapauksissa pitää mielekkäänä maisterintutkinnon vaihtoehtona, koska sen merkitys ja viralliset ja epäviralliset meriitit työn- ja virkojen haussa sekä mahdollisuudet edetä sen perusteella työ- tai virkauralla ovat epäselvät. Yliopistotutkintoihin ei tule laittaa mitään lukukausimaksuja, ei ensimmäistä tai toistakaan tutkintoa varten.

Opintojen rakennetta aiotaan muuttaa niin, että opiskelijoilla on mahdollisuus valmistua nopeammin. Korkeakouluissa opintotuen myöntäminen muutetaan kaksiportaisen tutkinnon mukaiseksi. Asumislisäkuukaudet lasketaan tukiaikaan. Myös opintojen seurantaa uudistetaan.

Tämä on kaikilta muilta osin hyvä, paitsi ensimmäisen virkkeensä osalta. Se ei nimittäin saisi merkitä kompromissia suomalaisten maisteriohjelmien vaatimuksissa ja tasossa. On erityisesti huomattava, että monia ulkomailla suoritettuja putkitutkintomaisempia maisteriohjelmia koskevat mm. seuraavat haitat:

• Liian vähäinen opiskeluajan oman alan työkokemus ei anna tarpeeksi valmiuksia työelämään ja työllistyä hyvin. Tämä on ollut erityisenä ongelmana Ison-Britannian eräissä nelivuotisissa maisteriohjelmissa.
• Jotkut liian kevyeksi katsotut maisteriohjelmat muuallakaan EU:ssa eivät ole olleet hyväksyttävissä Suomessa päteviksi maisterintutkinnoiksi, vaan rinnastettu esimerkiksi "vain" kandidaatintutkintoon. Tiedän asiaa koskevan tapauksen koskien erästä arvostettua saksalaista yliopistoa.
• Jotkut eurooppalaiset yliopistot kärsivät akateemisesta korruptiosta, jossa pimeillä rahasuorituksilla voi nopeuttaa valmistumista ja hyvien arvosanojen saantia. Ongelma on tyypillinen Itä- ja etelä-Euroopassa.

Yliopistoille opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) lupasi 160 ja perusopetuksen laadun kehittämiseen 80 miljoonaan euroa lisää rahaa.

Tämä on hyvä juttu, muttei velkarahalla toteutettuna. Tälle pitäisi nykyisen taloudellisen tilanteen huomioiden, budjetissa löytyä vastapaino tuloverojen, kulutusverojen, kiinteistöverojen tai minkä tahansa sopivan veroasteikon korotuksesta. Kestämätön velaksi eläminen pakottaa vain riisumaan koulutusinvestointejakin paniikissa seuraavilla hallituskausilla.

Porvarihallitus "tempputyöllistää", vaikkei sen pitänyt niin tehdä

Kuten Kiviniemen hallituksen ensimmäisestä ja ilmeisesti myös viimeisestä budjettiesityksestä käy ilmi, Suomen valtion velkaannuttaminen on jatkunut edelleen. Erityisen silmiinpistävää on se, että tällä hetkellä huomattava osa elvytystoimista kohdistuu nuorisotyöttömyyttä vastaan ja erityisesti ammattikoulun, oppisopimuskoulutuksen tai ammattikorkeakoulun käyneisiin nuoriin. Jonkinlaisena "uutisena" tuotiin myös se, että vain aniharva ammattikoulun suorittaneista haluaa tai pystyy hakeutumaan yliopistokoulutukseen.

Edellä oleva tarkoittaa suomeksi sitä, että nykyisillä toimilla paikataan aikaisempia koulutuspolitiikan virheitä, jotka olisi voitu välttää ja joihin tulee kiinnittää jatkossa huomiota. Varsinaisia ongelmia on lähinnä kaksi: ensinnäkin ammatillisen koulutuksen sisäänottomääriä on alunperin suunnattu väärin ja joillekin aloille otetaan selkeästi liikaa opiskelijoita niiden työllistävyyteen verrattuna. Tämä vika ei rajoitu vain ammattikouluihin vaan koskee yhtä lailla ammattikorkeakouluja ja yliopistojakin. Aluepoliittiset syyt, "välivuosien välttämistoimet" ja silkka populismi ovat estäneet tämän ongelman täyttä korjaamista myös tämänvuotisissakaan valinnoissa.

Toinen ongelma on ammattikorkeakoulujärjestelmän selkiytymättömyys, jossa liian monille koulutusohjelmille annetaan virheellisesti korkeakoulututkinnosta vihjaava titteli, vaikka tällaiseen ei olisi oikeita edellytyksiä, kun ottaa huomioon tutkintojen sisällön, ammatilliset painotukset ja vaativuuden. Seurauksena on useita väärinkäsityksiä jo opintojen alkuvaiheessa jatkokoulutuskelpoisuuden suhteen. Tämä ongelma on syntynyt EU:n painostuksesta ja Bolognan prosessin kritiikittömästä soveltamisesta, mutta myös siitä, että ei olla oltu valmiita tunnustamaan sitä, ettei nykyään kaikkien lukion käyneiden kuulu olettaa jatkavan korkeakouluun, kuten 1900-luvun alkupuolella.

Jos ainoaan oikeaan korjaustoimeen, eli korkeakoulutuksen ja huonosti työllistävien ammatillisten linjojen sisäänoton vähentämiseen pääsykoeperustaisesti ei ryhdytä heti, ei Suomella ole uuden taantuman tullessa ja edellisen seurausten pitkittyessä enää jatkossa varaa velalla tempputyöllistämiseen. Tällöin eräs mahdollisuus on, että työttömyys räjähtää jopa yli 20%:n, kuten Virossa nyt.

Venäjän ja Suomen lastensuojelukiistasta

Viime aikoina on ollut otsikoissa Venäjän puuttuminen joihinkin Suomen sosiaaliviranomaisten hoitamiin lastensuojelutapauksiin, tyypillisesti huoltajuusriitoihin ja huostaanottoihin, mikä on nähty paluuksi suomettumisen aikaan ja rinnasteiseksi Neuvostoliiton tapoihin aikanaan painostaa Suomea erilaisilla diplomaattisilla tavoilla. Mielestäni tässä kuitenkin on kysymys hieman eri asiasta.

Kukin maa huolehtii tyypillisesti jossakin määrin omien kansalaistensa eduista myös ulkomailla. Näinollen tapauksissa, jossa jollakin Suomen lastensuojeluviranomaisten toimenpiteiden kohteena olevalla lapsella tai hänen jommallakummalla vanhemmallaan on Venäjän kansalaisuus tai Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisuus, on heillä kansainvälisten diplomaattisten käytäntöjen mukainen oikeus olla yhteydessä asiasta Venäjän edustustoon ja saada sieltä tarvittaessa oikeusapua. Vastaavasti Suomen ja Euroopan Unionin edustustot neuvottelevat vastaavista tapauksista alueensa ulkopuolella.

Tunnistan asiassa myös kaksi erillistä ongelmakenttää, joista yksi on se, ettei Venäjä ole liittynyt kansainväliseen lapsikaappauksia käsittelevään sopimukseen, jonka lähtökohtana on se, että maat pyrkivät muodostamaan yhteisen mielipiteen kunkin lapsen huoltajuuskysymyksistä ja tarvittaessa huolehtimaan kaapattujen lasten laillisesta palautuksesta ja riitojen ratkaisemisesta. Tällaisten sopimusten perusteella on lapsia luovutettu Suomesta lailliselle huoltajalleen ulkomailla, esimerkiksi Yhdysvalloissa ja vastaavasti lapsia on saatu palautettua takaisin Suomeen.

Toinen ongelmakenttä on se, että jotkut suomalaiset lastensuojeluviranomaisten toimenpiteet eivät täytä oman maamme lastensuojelulakia eikä kansainvälistä lasten oikeuksien sopimusta ja ovat epäeettisiä. Erityisen ongelmallisia tässä suhteessa ovat etävanhemmista vieraannuttaminen, aiheettomien huostaanottojen purkamisen hankaluus ja sukulaissijoituksen ja laillisen (etä)vanhemman ohittaminen sijoituspäätöksissä. Tulevaisuudessa kansanedustajilta on toivottava ryhtiä olla päästämättä joidenkin intressiosapuolten tuputtamaa pakkoadoption helpottamista maamme lakeihin. Milloin tällaiset sattuvat koskemaan suomalais-venäläisiä lapsia, ei voi odottaa, että Venäjä edustustoineen olisi hiljaa.

Viron marssi rahaliittoon kevyin eväin

Naapurimaamme Viro liittyy ensi vuoden alusta eurovaluuttaa käyttävien maiden joukkoon jo pitkään voimassaolleella kurssilla 1 EUR=15.6466 EEK. Tämä on sinänsä hyvä ja Euroopan Unionin pohjoisosien yhtenäisyyttä vakauttava asia. Huolestuttavaa tosin on se hinta, jonka Viron kansa on joutunut nykyisestä talouspolitiikasta maksamaan. Työttömyysprosentti huitelee 20% lukemissa koko maan osalta ja monilla syrjäseuduilla se on jopa yli 50%, samalla kuin sosiaaliturva on olematon tai erittäin ohut. Kaiken huipuksi Virossa on toteutettu useiden alojen palkanalennuksia jopa 20% verran, jotka kohdistuvat etenkin pienituloisiin.

Ihmeellisen paljon ikäviä asioita virolaiset hyväksyvät ilman, että menisivät lakkoihin tai alkaisivat osoittaa mieltään. Tosin epäilen, että tämä asiantila on väliaikainen, koska tällä hetkellä Euroopan Unioniin ja euroalueeseen on ladattu suuret odotukset tulevaisuudessa tapahtuvasta hyvinvointiyhteiskunnan kehittymisestä talouskasvun myötä. Jos tähän ei päästä tai ei edes pyritä, jossakin vaiheessa siellä kuitenkin kansan silmät avautuvat ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus tulee tuottamaan uusia "pronssiöitä" (yhtä rajuja mielenosoituksia kuin pronssisoturin siirron tapauksessa joitakin vuosia sitten).

Ydinvoimapäätös oli järkevä

Huolimatta kaikista voimakkaista mielenosoituksista ja visuaalisista ja äänekkäistä tempauksista, eduskunta antoi Fennovoimalle ja TVO:lle kummallekin luvan uuteen ydinreaktoriin. Nykytilanteessa tällainen päätös oli ainoa järkevä vaihtoehto, jopa ydinvoiman riskitkin huomioiden. Ydinvoimassa on onnettomuusriski, jota tulisi kaikin mahdollisin tavoin pitää mahdollisimman pienenä, mutta onnettomuusriskinsä on myös ydinvoimattomuuden aiheuttamassa energiapulassakin. Tällaisen onnettomuuden nimi on laajat sähkökatkot kireän pakkasjakson keskellä. Monissa Itä-Euroopan maissa kaasukiistat Venäjän kanssa kärjistyvät useimmiten juuri silloin kun energiahuolto on haavoittuvaisimmillaan ja tämä näkyy heti kansalaisten turvallisuudessa. Ihmisiä voi paleltua kylmiin koteihinsa, samoin elintarvikehuolto voi energiapulassa seisahtua tai häiriintyä. Nyky-yhteiskunnissa, etenkin kaupunkialueilla, luotettavaa energiansaantia on pidettävä samanlaisena ihmisten perustarpeena kuin ruokaa ja vettä.

Monien ydinvoimaa vastustavien järjestöjen tavoitteet ovat syvällisempiä kuin pelkkä ydinvoiman vastustus. Eräs tällainen liike on säästämistä ja varallisuuden parempaa tasaamista tukeva "degrowth"-liike, joka kyseenalaistaa lisääntyvällä teollisuustuotannolla tapahtuvan jatkuvan talouskasvun tavoittelun. Totta on, että loputon kasvu on mahdottomuus, mutta ongelmaa on mielestäni ensin lähdettävä purkamaan tulontasaus- ja verotuspäätöksistä käsin kuin jättämällä energiahuolto hunningolle. Nykyisissä yhteiskunnissa suuryritykset saattavat saada vaikeissa tilanteissa etuoikeuden energiaresursseihin kansalaisten ohi, tarkoittaen, että monet maat saattaisivat ennemmin pimentää miljoona kerrostaloasuntoa kuin keskeyttää paperi- tai metalliteollisuuden tuotantoa.

Valtiontalous pitäisi tasapainottaa veronkiristyksillä heti

Viime aikoina on kohistu jonkin verran Hetemäen verotyöryhmästä. Tyypillistä tällaisille on aina se, että ne herättävät poliittisia intohimoja ja ristiriitoja ja eri etujärjestö-osapuolet ovat omien asioidensa suhteen varpaillaan. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää yhtä aikaa.

Miksi olen itse pettynyt kyseisiin esityksiin, johtuu siitä, että vaalien alla ei nähdä tai ei suostuta näkemään tai myöntämään paljon voimakkaampaa leikkaus- ja veronkiristystarvetta valtion budjetin oikaisemiseksi kuin olisi tarpeen. Suomi ei voi tehdä jatkuvasti alijäämäisiä budjetteja, etenkään EU:n sääntöjen vastaisen korkeita alijäämiä. Kuten on nähty, löysä taloudenpito kostautuu monissa maissa luottoluokituksen heikkenemisellä ja lainakorkojen nousun kohtalonkierteenä. EU:ssa on myös jo useampi teollisuusmaa suistanut itsensä normaalien lainamarkkinoiden ulkopuolelle.

Jos poliittista halua riittäisi, valtion budjettia voitaisiin merkittävästi oikaista tai saada jopa tasapainoiseksi tai ylijäämäiseksi seuraavilla verotustoimenpiteillä:

• Asuntolainojen korkovähennysten poisto


• Varallisuusveron palauttaminen


• Kiinteistöverojen nosto


• Arvonlisäverokantojen nosto


• Pääkaupunkiseudun ruuhkamaksut


• Tuloveron progression lisääminen


• Pääomaverotuksen muuttaminen progressiiviseksi ja kiristäminen

Huomattakoon, että en sisällyttänyt keinovalikoimaan suoraan yritysveron korotusta, koska yritysverokannalla monet talousviisaat väittävät olevan suoran työllisyysvaikutuksen. Leikkaustoimenpiteistä eräs tärkeimmistä on eläkeiän nostaminen. Vaikka nyt esitetty kieltämättä ainakin alkuvaiheessa supistaa taloutta ja alentaa monen keskituloisenkin suomalaisen elintasoa hieman, on sitä pidettävä pienempänä pahana kuin salakavalasti pahentuvia valtion velkaantumisongelmia.

Älkäämme antako leikkaustarpeiden kasvaa korkoa!

Kreikka ja turvallisuuspolitiikka

Eduskunta on odotetusti melkein koko hallituksen voimin hyväksynyt Kreikan hillittömän suuruisen lainaohjelman. Vihreätkin äänestivät puolesta ja vetivät samalla ydinvoimamediakampanjalla huomiota pois pääasioista. Onhan totta, että ydinvoima-asia oli tiedossa ja Vihreiden tosiasiallisesti hyväksymä jo hallitusohjelman laadintavaiheessa, mutta Kreikka-paketti uusi omaatuntoa rassaava talouspoliittinen kriisikysymys.

Kysyisin hallitukselta, mitä jäi kertomatta? Todellinen syy Kreikan massiiviseen tukemiseen Suomen osalta ei voi olla se, että ehkäistäisiin kriisiä koko euroalueella, koska Kreikka voidaan tarvittaessa sulkea pois Euroopan keskuspankin rahoituksen piiristä ja sortaa vararikkoon. Kreikkaan lainatut euromääräiset roskalainat kuihtuvat, mutta mitä se esimerkiksi Suomen tai Saksan obligaatioihin vaikuttaisi? Jos epäilyksiä herää Espanjan, Portugalin ja Irlannin suhteen, sitten herää. Kreikan vararikko saattaisi toimia jopa ankarana pelotteena suitsia muita euroalueen talousohjelmia kuntoon.

Minun spekulaationi on edelleen, että pelätään Kreikan suistumista anarkiaan ja sotilasvaltaan ja siitä tulevia turvallisuuspoliittisia riskejä Välimeren alueelle. Suomi on avustusohjelmassa mukana omista turvallisuussyistään, koska osoittamalla epälojaliteettia, saattaisi muutenkin hankalasti aukipidettävä NATO-ovi mennä riitojen takia kiinni. NATO:on Suomi nimittäin pyrkii mahdollisimman nopeasti, kunhan presidentti maassa vaihtuu.

Jälkikäteen salailu on ongelmallista, jos vaakakupissa on ihmisen vapaus

Tiitisen listaa salaillaan siis edelleen KHO:n päätöksen turvin, mikä osoittaa, että Suomi ei kykene tekemään tiliä kylmän sodan aikaisesta menneisyydestään. Vaikka maanpetossyyteoikeus niiltä ajoilta onkin vanhentunut, jos tapaukset eivät ole törkeitä, siitä huolimatta halutaan osaa poliittisesta eliitistä varjella heidän aikaisempien toimintatapojensa ruodinnalta. Lisäongelman tuottaa se, että tunnetusti ainakin yhtä tunnettua suomalaista on Itä-Saksa-kytkösten vuoksi perusteettomasti ahdisteltu ja uhkailtu Suojelupoliisin tiloissa jopa elinkautisella vankeudella. Näin raskaiden syytösten esittäminen vaatisi nykyaikana ehdottomasti sen, että mahdollisimman paljon syytteiden ja epäilysten perustasta voitaisiin tuoda julkisuuteen viimeistään lainvoimaisen tuomion tullessa tai prosessin rauetessa syyttämättäjättämispäätökseen.

Salaisista prosesseista, jotka vaikuttavat tuomiovaltaan olen esittänyt täällä kritiikkiä myös aiemmin, esimerkiksi brittiläisessä Jon Venablesin tapauksessa, Ulvilan murhatutkinnan peitetoiminnassa ja Mika Murasen ehdonalaiskäsittelyn hylkäävän päätöksen perusteiden salaamisessa. Jälkimmäisessä on huomattava, että Helsingin hovioikeuden päätökset elinkautisvankien vapauttamista tai vapauttamisen hylkäämistä koskien eivät rinnastu presidentin armahdusoikeuteen, vaan kuuluvat lainmukaisena osana rangaistuksen täytäntöönpanoon.

Nousukaudellakin pitäisi osata noudattaa talouden pelisääntöjä

Jatkan vielä edellisestä aiheesta huomioiden erään seikan, joka vaikuttaa monesti nykyaikaisiin talouskriiseihin, mutta jonka vaikutusta vähätellään tai se on unohdettu. Kysymyksessä on tuloerojen kasvu.

Kasvavassa taloudessa tuloerojen kasvu ja eriarvoistuminen voidaan peittää sillä, että kasvun hedelmiä riittää useimmille, joillekin niukasti, joillekin yltäkylläisesti. Kun kuitenkin muistetaan, että jo ympäristösyistä loputon kasvu on mahdoton, on vakavasti mietittävä sitä, miten ihmiskunta länsimaissa voisi elää pitkän nollakasvun tai hitaan taantuman ajassa ilman, että yhteiskunnat hajoavat. On nimittäin selvää, että tällaisissa tilanteissa pienetkin viitteet tuloerojen kasvuun ja luokkaerojen muodostumiseen näkyvät poikkeuksellisen selvästi ja aikaansaavat levottomuuksia. Lailliset ja laittomat lakot yleistyvät ja katuväkivalta ja rikollisuus lisääntyy.

Aikaisemmat sosialistiset kokeilut ovat johtaneet yksipuoluejärjestelmiin ja vallan keskittymiseen puolue-eliitille. Neuvostoliiton aikaan oli myös tyypillistä, että NL hallitsi Itä-Euroopan maita sotilaallisesti ja tukahdutti ihmisoikeudet, sananvapauden ja vapaan liikkuvuuden. Itse asiassa järjestelmässä sosialismi oli silmänlumetta peittämään diktatuurin ja suurvenäläisen imperialismin vääryydet.

1990-luvun alusta valtaa on saanut vastaavasti uusliberalismi, jossa on uskottu, että paras tuottavuus ja talouskasvu saavutetaan mahdollisimman kevyellä valtiolla, mutta sääntelemättömällä markkinataloudella ja yksityisellä sektorilla. Sellainen järjestelmä toimii sitä paremmin, mitä voimakkaampaa on kasvu, mutta paljon vikaa on sopeutumisessa laskusuhdanteisiin ja tilanteisiin, jossa pankeilla ja suuryrityksillä menevätkin asiat pieleen. Aivan liian usein ollaan siinä tilanteessa äkkiä yhteiskunnan kukkarolla, eli "yksityistetään voitot, sosialisoidaan tappiot". Tällainen järjestelmä on niin mätä, että Eurooppa ei vältä sotiakaan, jos nykyisestä vaikeasta taloustilanteesta ei voi periytyä noudatettuja ja tiheään valvottuja pelisääntöjä myös tulevalle ajalle. Pankkimaailmassa avainsanoja ovat esimerkiksi otto- ja antolainauskorkojen välisen eron pitäminen terveellä pohjalla ja velanteko vain vakuuksia vastaan.

Talous- ja työmarkkina-asiat uhkaavat lähteä käsistä

Kreikan tukemisesta on tullut kirjoitettua jo toissa blogimerkinnässäkin, joten siitä ei ole muuta uutta sanottavaa kuin että odotan nähtäväkseni tämän päivän eduskunnan pöytäkirjaa. Olen edelleen pettynyt Euroopan Unionin salamyhkäisistä päätäntätavoista ja velvoiteketjuista, jotka uhkaavat koko unionin legitimiteettiä ja sen "kruununjalokiviä", eurovaluuttaa, tavaroiden vapaata liikkumista ja vapaan liikkumisen takaavaa Schengenin sopimusta.

Ikävien asioiden taustatietoja peitellään, pankkikriisin todellisia syitä ei korjailla rajoittamalla pankkisektoria ja lamaa "torjutaan" keinoin, jotka eivät ole oikeasti torjuntakeinoja, vaan hankalien tilanteiden lykkäämistä eteenpäin ja kaikkien lieveilmiöiden pahentamista, kun ne lopulta laukeavat käsiin. Paraatiesimerkkeinä tästä ovat runsas velkaelvytys ja luonnottoman matalat, monissa maissa, mukaanlukien Suomessa, asuntokuplia paisuttavat ohjauskorot.

Kreikan apupakettiin verrattuna "sivuasiana" on käsitelty sitä, että hallitus olisi luopumassa Suomessa systemaattisesta eläkeiän nostohankkeesta, vaikka hanke olisi tulevaa järkevää taloudenpitoa ajatellen välttämätön. Työmarkkinat ovat samoin kriisissä, lakkoja puhkeaa kuin Lapissa hillasatoa ja esimerkiksi elintarvikealalla on jo odotettavissa ensimmäinen vakavampi ja pidempikin työnseisaus (6 päivää). Osittain vika lienee siinä, että kun sunnuntaiaukioloihin mentiin laajemmin, kieltäytyi työnantajapuoli ottamasta huomioon siitä aiheutuvia lisäkustannuksia.

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusten koventamistavasta

Oikeusministeriö on esittänyt lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten koventamista, mutta tapa, jolla sitä esitetään, on omituinen, eikä sovellu hyvin muuhun suomalaiseen rikoslainsäädäntöön. Esitys on nähtävillä osoitteessa:

Työryhmä ehdottaa lapsille parempaa suojaa seksuaalirikoksia vastaan

Lain vikoja on useita, silmiinpistävin on se, että lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia tunnusmerkistöjä on sekoiteltu momentilta toiselle, mutta tosiasiallisilla sanamuodoilla varmistettu, etteivät rangaistusasteikot oikeasti kovene. Erikoisin järjestely on laittaa alle 16-vuotiaiden kanssa sukupuoliyhdynnässä oleminen lähtökohtaisesti törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön alle, josta se lähes varmasti lievemmissä tapauksissa putoaisi tavalliseen tekomuotoon tai ikäeron ollessa pieni, rankaisemattomuuteen. Laki sisältää myös muutoksia rikosrekisterien pitämiseen ja lapsipornografian määrittelyjä epämääräistetään myös fiktiivisiin teoksiin. Jotkut voivat siis ainakin teoriassa saada sakkoja ja 5 vuodeksi rikosrekisterimerkinnän japanilaisista mangapiirrossarjoista.

Todellisuudessa olisi kaivattu selkeämpää tekojen vakavuusasteikkojen erittelyä ja rangaistusasteikkojen aitoa koventamista törkeimmissä ja väkivaltaisimmissa tapauksissa. Fiktiivinen lapsipornomateriaali tai "lapsipornomateriaali" tai nuorten seurustelusuhteet eivät vaadi tekojen vakavuusasteeseen nähden implementoitua sharia-lakia ja drakonisia yhteiskunnallisia kansalaisluottamuksen menetykseen rinnastettavia rangaistuksia osakseen. Sen sijaan vaikka tapaukset, joissa isä tai äiti käyttävät omia pieniä lapsiaan seksuaalisesti hyväkseen vuodesta toiseen ja monet muut vastaavat teot vaativat nykyistä ankarampaa puuttumista.

Selkeintä olisi noudattaa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kriminalisoinnissa normaalia suomalaista rikosoikeuskäytäntöä ja jakaa teko tavalliseen, lievään ja törkeään tekomuotoon. Lievän tekomuodon sovellusalaa voidaan erityisesti rajata ikäerojen suhteen ja sillä tavalla eriyttää ne teot, joiden sovitukseksi voi riittää sakko tai korkeintaan 2 vuoden vankeusrangaistus. Tämä mahdollistaisi vastaavasti tavanomaisesta tekomuodosta esimerkiksi 1-10 vuoden ja törkeästä tekomuodosta jopa 6-12 vuoden rangaistusasteikon, jolloin etenkään jälkimmäiset eivät kärsi kevyestä rangaistusminimistä ja sen aiemmin ohjailemasta ennakkopäätössumasta.

Miksi Kreikkaa oikeasti tuetaan?

Kreikan lainapaketti siis näyttää edelleen etenevän, niin kauan kuin minkään EU-maan parlamentti ei laita sille stoppia. Tällä hetkellä ongelmallisimpana pidän asiassa korkean asiaan liittyvän rahasumman (Suomen osalta > 1.5 miljardia euroa) ohella sitä, että Kreikan tukemisen todellisia motiiveja ei paljasteta ja esimerkiksi meille suomalaisille valehdellaan. Esitän seuraavassa muutamia nyt kierrätettyjä väitteitä kumouksineen:

• Kreikan tukeminen on tarpeen suomalaisten eläkesäästöjen turvaamiseksi.

  V: Ei todellakaan ole. Jos jotkut eläkevakuutukset ovat olleet täysin vapaaehtoisia ja vailla valtion tukea, ne joutavat mennä. Riskisijoitus mikä riskisijoitus. Valtion takuun piirissä tai lailla säädetyt eläkemaksuvelvoitteet on käsiteltävä Suomessa erikseen, tarvittaessa nytkin verovaroin, jos niitä vastaavat sijoitukset ovat romahtaneet, mutta ilman, että Kreikan valtion kassan kautta saa kiertää senttiäkään.

• Kreikan tukeminen on tarpeen pankkien pelastamiseksi.

  V: Kuten edellinen, välttämättömät tallettajia koskevat velvoitteet, kuten sovitut suomalaispankkien talletussuojat, on käsiteltävä täällä, ei kierrätettävä rahaa Kreikkaan.

• Kreikan ahdinko leviää muualle euroalueelle.

  V: Asiaa ei ainakaan helpota se, jos muu euroalue törsää Kreikkaan. Tämä se vasta riskiä levittääkin muualle kuin alkuperäiseen kohteeseensa.

Blogistin spekuloima todellinen syy Kreikan auttamispaketille on turvallisuuspoliittinen: Euroopan historia on hirvittävän sotaisa ja rauhanomaiset kaudet ja demokratiat ovat jopa alle 50 vuoden haarukassa olleet enemmän poikkeuksia kuin sääntöjä, puhumattakaan 1900-luvun alkupuolen molemmista maailmansodista. Pelätään, että Euroopan turvallisuuspoliittinen vakaus ei kestä romahtavia tai sotilasdiktatuureiksi ajautuvia valtioita, millainen kohtalo Kreikalla saattaisi tietysti olla kovan vararikon tullen edessä. Pahimmillaan tilanne voi sytyttää Balkanilla lähimmän vuosikymmenen sisällä sotia. (Islannin osalta riskit taas liittyivät sen Venäjän-suhteisiin ja maan sotilasstrategiseen sijaintiin keskellä Atlanttia.)

Jos tämä on syy, se pitäisi uskaltaa sanoa julki. Euroopan Unionin rakenteet on saatava sisäisesti sen verran avoimiksi, että pahimmat levottomuutta herättävät epäkohdat voitaisiin mieluummin ehkäistä kuin hädissään paikata niitä kalliilla ratkaisuilla kun ongelmat päästetään liian pitkälle.

Yksipuolista tasa-arvoa väkipakolla?

Kun vuonna 2006 vahvistettiin naisparien ja yksinäisten naisten oikeudet hedelmöityshoitoihin, oli selvää, ettei keskustelu siihen loppuisi ja myöhemmin tulisivat eteen kysymykset siitä, että vastoin lääketieteen etiikkaa, hedelmöityshoitoklinikat pakotettaisiin tarjoamaan palveluitaan naispareille, jos nämä haluavat.

Lisäksi on spekuloitavissa, että sukusolujen luovuttajan oikeudet määrätä luovutettujen sukusolujen käytöstä otettaisiin pois, kuten Ruotsissa, ja naisparit saatettaisiin jopa takautuvasti ottaa parin määritelmän alle, niin että myös sellaiset luovutukset, jotka olisi luovuttajan halusta "korvamerkitty" vain naisen ja miehen pareille annettaviin hedelmöityshoitoihin, joutuisivat väärinkäytetyiksi. Asian peittelemiseksi joku voi vastaavasti alkaa vaahdota sellaisen poikkeuslain puolesta, jossa näissä tapauksissa luovuttajan tunnistetiedot tuhottaisiin tai lopullisesti salattaisiin myös täysi-ikäisiltä luovutuksesta alkunsa saaneilta henkilöiltä.

Tämä kehityskulku ei vielä ole toteutunut. Kuitenkin sen ensimmäinen kohta, koskien hedelmöityshoitoklinikoiden omia lain kirjainta tiukempia arvopäätöksiä ja lapsen tasapainoista kehitystä koskevan pykälän soveltamista, näyttää olevan nyt propagandamyllyssä ja jos ei ihmeitä tapahdu, niin jo ensi vaalikaudella voidaan nähdä hedelmöityshoitoklinikoiden joko tarjoavan palveluitaan naispareille enempää kyselemättä tai poliisin ahdistelemana sulkevan.

Vaatimukset menevät paljon yli sen, mitä normaalisti "tasa-arvona" voidaan pitää. Erikoissyyniin joutuvat kaikki hedelmöityshoitoihin menijät, erityisesti ne, jotka käyttävät luovutettuja sukusoluja. Luovutettujen sukusolujen tapauksessa asiakkaan haastattelu ja lapsen identiteettiä ja tasapainoista kehitystä koskeva keskustelu on jopa lakisääteistä. Joillekin naispareille "tasa-arvo" merkinnee sitä, että rekisteröidyn parisuhteen tai myöhemmin jopa samaa sukupuolta olevien avioliiton ollessa voimassa, pitäisi heidän kohdallaan "unohtaa" se tosiasia, että luovutettuja siittiöitä käytettäisiin.

Ks. Helsingin Sanomien artikkeleita:

Klinikka voi kieltäytyä hedelmöityshoidon antamisesta naispareille

Naisparit passitetaan psykologille

Jokaista valtion tukea on vastattava rajoitusehto

Klara wappen!

Tänään on wapunpäivästä huolimatta äimistelty sitä, kuinka suurpoliittisella kentällä tapahtuu pyhäpäivästä välittämättä, viimeiset tiedot Kreikan tilanteestakin ovat sen mukaisia, että Suomen valtion osuus velkapaketista näyttää jatkuvasti paisuvan. Jos rahoja ei saada takaisin, kyseessä on iso menetys ja uskottavuusongelma euroalueelle. Tehtiin asiassa niin tai näin, välttämätöntä olisi tunnistaa sellaisia tilanteita etukäteen, jotka voivat luoda odottamattoman suuria rahareikiä budjettiin.

Tärkeä perussääntö, joka on tuntunut kaikesta talouskeskustelusta unohtuvan on se, että jos johonkin liiketoiminnan alaan käytetään yhteiskunnan varoja tukiaisiksi, niin vastapainona on oltava myös yhteiskunnan kyseiselle alalle tai tuensaajille velvoittamat rajoitukset. Pankkisektorilla tämä voisi mielellään tarkoittaa talletussuojallisten tilien korkokattoa, maataloudessa velvoitetta luovuttaa ylijäämäviljaa varmuusvarastoihin, ydinvoiman tapauksessa pelkkien lupapäätösten vastineena velvoitetta osallistua fuusioenergian tutkimuksen rahoitukseen, esimerkkejä on lukuisia.

Miksi tällainen rakennemalli? Syynä on se, että yhteiskunnan tuki vääristää vapaata kilpailua ja voi johtaa hallitsemattomana epätavallisen suuriin riskinottoihin ja tukien olemassaoloon adaptoituneisiin liiketoimintamalleihin alalla kuin alalla. Opiskelijoiden lukukausimaksukeskustelun kannalta on esimerkiksi mielenkiintoista verrata Ison-Britannian ja Yhdysvaltain lukukausimaksukäytäntöjen vaikutuksia näiden maiden budjeteille. Molemmille maille on yhteistä lukukausimaksujen periminen ja valtiontakaukset opintolainoille, sen sijaan maat eriävät tässä siten, että Isossa-Britanniassa on lukukausimaksukatot, joskin korkeat sellaiset, Yhdysvalloissa ei. Yhdysvalloissa tämä on johtanut siihen, että opintolainojen määrät ja niiden valtiontakaukset ovat nousseet ja yliopistot ovat voineet juuri valtiontakausten olemassaolon tähden nostaa lukukausimaksujaan paljon nopeammin kuin elinkustannusindeksi on noussut. Seurauksena ovat olleet lisääntyvät opintolainojen takaisinmaksukyvyttömyydet ja takausten kaatumisia liittovaltion ja osavaltioiden syliin. Epäsuorakin tuki koulutusalalle on luonut joillekin vapaan piikin valtion varoille, kun vastaava rajoitus on puuttunut.

Salaa hankittu oikeudenkäyntiaineisto voi olla kelvotonta

Ulvilan murhaoikeudenkäynnissä on tullut esiin eräs seikka, jota pidän moraalisesti erittäin arveluttavana viranomaistoimintana. Tällä tarkoitan poliisin peitetoimintaa ja sen saamaa luonnetta. Väitetään, että poliisiviranomainen olisi henkilöllisyytensä salaten pyrkinyt vastaajan seurustelukumppaniksi.

Ongelmakenttiä on lähinnä kaksi, ensimmäisenä ja kansallisen lainsäädännön kannalta tärkeimpänä oikeusprosessijärjestelmän oikeudenmukaisuus sekä yhteiskunnan että syytetyn puolelta ja toinen ongelma, joka joidenkin mielestä lienee vähäisempi, mutta joka minun mielestäni on tärkeä, liittyy kristillisiin arvoihin ja perinteisiin.

Kohta yksi. Jos poliisi käyttää peitetoiminnassaan henkilöitä, joiden henkilöllisyyttä ei voida oikeudenkäynnissä paljastaa edes lautamiehille ja tuomarille tai joiden osuutta ei muutankaan voida raportoida puolustukselle, koko oikeusprosessin legitimiteetti vaarantuu. Ihmisiä tuomitaan salaisten todistusaineistojen perusteella, joita vastaan he eivät voi luonnollisella tavalla puolustautua. Nytkin vastaajaa uhkaa elinkautinen vankeusrangaistus. Poliisin tulisi peitetoimintaan ryhtyessään harkita, vaarantuuko koko oikeudenkäynti, jos peitetoimintaa ei voida kuitenkaan jälkikäteen tuoda esiin. Vertailukohtia huonolle prosessioikeudelle, jota pienempi paha on jopa syyllisen murhaajan vapauttaminen, ovat Guantanamo ja KGB:n, NKVD:n ja Gestapon menetelmät.

Kohta kaksi. Miehen ja naisen välinen romanttinen rakkaus on pyhä asia. Länsimaisen demokratian tiedustelupalveluiden ei tulisi käyttää tätä väärin eikä etenkään palkata ketään edustajaansa menemään sukupuoliyhteyteen kenenkään kanssa tiedonsaannin vuoksi.

Ampuma-aseetko perusoikeus?

Perustuslakivaliokunta on linjannut ampuma-aseiden omistuksen olevan sikäli perusoikeus, ettei ampuma-aseluvan haltijoiden pääsääntöisesti tarvitsisi kuulua metsästys- tai reserviläisyhdistyksiin. Tätä on perusteltu yhdistymisvapaudella.

Peruste on mielestäni epätodellinen ja varsin hatara. Esimerkiksi ylioppilaskunnilla on kyseisten yliopistojen opiskelijoiden pakkojäsenyydet, samoin kuin muidenkin oppilaitosten oppilaskunnilla eikä sitä ole tähän päivään mennessä todettu perustuslainvastaiseksi. Todellinen peruste on sellainen, mitä ei voitu sanoa ääneen - ampuma-aseharrastus ja merkittävien ampuma-ase ja ammusmäärien sijainti myös puolustusvoimain varastojen ulkopuolella on Suomen maanpuolustukselle elintärkeä asia. Monissa turvallisemmissa paikoissa sijaitsevissa EU-maissa ei ampuma-aseita liitettäisi ikimaailmassa perusoikeuksiin tällä tavoin. Suomen maanpuolustus nojautuu alueelliseen maanpuolustukseen, joka epätoivoisessa tilanteessa merkitsee täsmälleen samaa kuin sissisota ja partisaanitoiminta omalla alueella.

1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa olivat ns. vaaran vuodet. Porkkala oli pakkovuokrattuna Neuvostoliitolle 1944-1956, lisäksi 1940-luvun lopulla tunnettuja ilmiöitä eri aikoina olivat mm. liittoutuneiden valvontakomissio, sotasyyllisyysoikeudenkäynnit ja punainen Valpo. Asekätkentätoimintaa harjoitettiin yksityisesti ja puolivirallisesti, koska pelko koko Suomen miehityksestä oli suuri. Perustuslakivaliokunta näkee historian valossa, että kaikki kylmän sodan uhkakuvat eivät edelleenkään ole pelkästään historiankirjojen antia.

Euroalueen hajoamisennusteista

Tällä hetkellä tunnetusti Kreikan taloudellinen tilanne on surkea ja se tarvinnee kohta muilta Euroopan Unionin mailta kehitysapua hätäapulainoja. Espanjan ja Portugalin talouspolitiikassa on myös merkittävät riskinsä. Viime päivinä onkin esitetty joitakin euroalueen hajoamisennusteita.

Euroalueen hajoamisspekulaatioissa on huomioitava kaksi tärkeää seikkaa: ensinnäkin osa euroalueen maista on pitänyt taloutensa sen verran järkevässä kunnossa, että haluavat ehdottomasti jatkaa yhteisvaluutan pitämistä. Yhteisvaluutta kuitenkin on vahva ja luo vakautta oikein hoidettuna. Toiseksi, jos euroalueesta eroaa tai euroalueesta erotetaan maita, ne eivät voi suoralta kädeltä siirtyä omaankaan valuuttaan vaan saattavat joutua käyttämään euroa pakon sanelemana ilman keskuspankkipäätösvaltaa, kuten tekevät Kosovo ja Montenegro tällä hetkellä. Tämä johtuu siitä, että talouskriisin myötä luotaviin pikkuvaluuttoihin ei luotettaisi ja liike-elämä kieltäytyisi hyväksymästä niitä tai niissä mitatut hinnat olisivat hyperinflaatiokierteessä.

Valitettavasti näyttää siltä, että etenkin Kreikka täytyy jollakin tavalla saattaa konkreettisesti kohtaamaan aiheuttamansa taloussotkun seuraukset, jotta välttämättömät uudistukset ja säästötoimet saisivat siellä lopulta kansan hyväksynnän.

Vaalirahoitusongelma vaivaa edelleen

Keskustelu vaalirahoituskorruptiosta sen kuin jatkuu ja niin on aiheellistakin. Ratkaisujen löytäminen asiaan vain on kovin vaikeata, koska mikään ei muutu, jos seuraavissakin vaaleissa menee piirtämään vaalilippuun tuttujen isojen puolueiden listalta olevan henkilön numeron, mahdollisesti jopa sen henkilön, jonka vaalimainokset metroasemilla ovat olleet sillä kertaa kookkaimmat. Jotakin tarvitsisi kuitenkin tehdä ja kannattaa keskittyä siihen, mitä voidaan tehdä.

Kaksi asiaa on tässä ylitse muiden:

• Äänestäjien on ymmärrettävä vaalien olevan avoin listavaali puolueiden ja vaaliliittojen kesken, eikä henkilövaali. Vaalitavasta tulisi tiedottaa täsmällisesti esittein vaalipaikalla sekä äänestysilmoitusten ohessa kun niitä postitetaan kansalaisille. On karmeata lukea vaalien jälkeen yleisönosasto- ja nettikirjoituksia, joissa tuskastuneet kirjoittajat osoittavat, etteivät ole ymmärtäneet vaalijärjestelmää. Eräskin harmitteli äänten hajautumista saman puolueen edustajien kesken ja kuvitteli, että se olisi vaikuttanut puolueen saamien paikkojen lukuun siinä vaalipiirissä.


• Vaalirahoitus, sekä ehdokas- että puoluekohtaisesti, on saatava julkiseksi ja näkyväksi jo ennen ennakkoäänestyksen alkamista. Vaalirahan vastaanotto tämän ja varsinaisen vaalipäivän välillä on kyseenalaista.

Roomalaiskatolinen kirkko, homoseksuaalisuus ja pedofilia

Roomalaiskatolista kirkkoa jo pidempään ravistelleiden pedofiiliskandaalien tullessa yhä enemmän julkisuuteen ja länsimaisten yhteiskuntien osoittaessa asiaa kohtaan yhä suurempaa paheksuntaa, paavilta ja kardinaaleilta luonnollisesti vaaditaan erilaisia selityksiä ja kommentteja. Eräs onnettomimmista on viime aikoina Vatikaanin ulkoministerin, Tarcisio Bertonen, lausuma siitä, että pedofiliaongelman alkulähteenä ei olisi katolisen kirkon selibaattioppi vaan homoseksuaalisuus. Vaikka lausuma pitäisi edes osittain paikkansa, eli homoseksuaalisuus korreloisi pedofilian kanssa, selitys on siitä huolimatta kelpaamaton nykyajan haasteisiin.

Todellisuudessa pitäisi ottaa kantaa siihen, millä edellytyksillä ja keitä otetaan roomalaiskatolisiksi papeiksi. Selibaatti on tällaisena edellytyksenä niin poikkeuksellinen, vaikkakin uskonnonvapauden sallima rajoitus, että pitäisi paremmin selvittää se, mitkä ovat pappisseminaareihin hakevien taustat. Osa hakevista voi olla sellaisia, jotka eivät ole onnistuneet solmimaan seurustelusuhdetta vastakkaisen sukupuolen kanssa, toisaalta eivät myöskään haluakaan solmia sellaista saman sukupuolen kanssa. Tällöin pappiskutsumuksesta ja pappisvirasta haetaan vaihtoehtoista hyväksyttävää asemaa yhteiskunnassa, kuin muuten olisi tarjolla perheen aviomiehen ja perheenisän aseman kautta.

Tällainen pappiskutsumus olisi roomalaiskatolisessa kirkossa epäilemättä "ideaalitapaus". Joillakin voi tietysti ironisesti käydä niin, että kun he papiksi päästyään ovat enemmän seurakuntalaisten ja ihmisten kanssa tekemisissä, heille syntyy sitä sosiaalista elämää, joka heillä on aikaisemmin jäänyt vajaaksi ja he myöhemmin eroavat pappisvirasta (korostus minun) ja kuitenkin menevät avioliittoon ja perustavat perheen.

Ongelma keskittyy siihen osaan roomalaiskatolisia pappeja, jotka ovat virassa toisenlaisilla motiiveilla ja jotka eivät eroa pappisvirasta vaikka olisivat siihen rehellisyyden puutteen takia ilmeisen sopimattomia. Tällöin he pappisvirkansa ohessa harjoittavat salaa sellaisia asioita, jotka ovat enemmän tai vähemmän yhteiskunnan marginaalissa ja jotka myös roomalaiskatolisen kirkon virallisen opin kannalta ovat aina olleet ehdottoman tuomittavia ja häpeällisiä tekoja. Näihin liittyvät laajat pappisseminaareissa muotoutuvat homoverkostot ja viimeaikainen kehitys viittaa myös siihen, että myös pedofilia olisi roomalaiskatolisten pappien keskuudessa monesti järjestäytynyttä ja verkostoitunutta.

Roomalaiskatolisen kirkon ongelma nivoutuu siis selibaattivaatimuksen, että tarkemman pappiskurin puuttumisen yhdistelmään. Jos tämä toteutuisi, he eivät enää saisi uusia pappeja jatkamaan työtä. Tästä syystä selibaattivaatimuksen höllentämistä heteroseksuaalisen avioliiton sallimiseksi on perustellusti esitetty, jotta heillä olisi protestanttisten kirkkojen ja ortodoksikirkon tavoin edes mahdollisuus epänormaalien seksuaalisten taipumusten toteuttamisen torppaamiseksi papeilta vaadittavalla kirkkokurilla.

Puolan valtionjohdon suuri tragedia

Puolan kansaa on tänään kohdannut järkyttävä onnettomuus, kun sekä presidentti, että vielä tuntematon määrä muuta ylintä valtiojohtoa sai surmansa heitä kuljettaneen lentokoneen syöksyttyä maahan Venäjällä. Raskaan surun keskellä on tärkeää, että Puolan valtionhallinto toimii kriisistä huolimatta eikä esimerkiksi maan demokratia vaarannu. Tapaus on muistutus myös kaikille muille Euroopan Unionin valtioille siitä, että yhteiskunnan on tarvittaessa sekä ehkäistävä tällaisia tilanteita, että myös omattava hätämenettelytavat silloin jos tällaista sattuu.

Miten tällaisia onnettomuuksia voidaan ehkäistä? Olennaisessa asemassa ovat tietenkin lentokenttien turvatoimet ja lentokoneiden kunnon huolellinen tarkastaminen. Nyt tapahtuneessa onnettomuudessa epäillään sekä lentokoneen huonoa kuntoa, että pahoja navigointivirheitä. Jos ajatellaan valtionjohdon toimintakykyä yleensä, pitäisi välttää "sullomasta kaikkia munia samaan koriin". Suomessa on ohjeistus siitä, että samassa kulkuvälineessä saisi matkustaa korkeintaan 8 ministeriä (mikä on mielestäni liian paljon) ja se, että pääministeri ja presidentti eivät niinikään saisi matkustaa samassa kulkuvälineessä.

Talouden elvytystä vain järjen kanssa

Viime aikoina ovat oppositiopuolueet, mm. sosiaalidemokraatit ja kristillisdemokraatit, vaatineet elvytystoimien jatkamista ja veronkiristyksistä pidättäytymistä. Sosiaalidemokraattien tähtäimessä oli ensi kesäksi suunniteltu ja jo päätetty arvonlisäveron kaikkien kantojen yhden prosentin korotus ja kristillisdemokraatit ovat esittäneet elvytystoimien jatkamista, elinkeinoelämän rahallista tukemista ja myös kehitysapurahojen korottamista.

Tällainen oppositiopolitiikka toimisi monessa muussa maassa, mutta valistuneessa Suomessamme se on lievästi sanottuna hassua. Yleinen kansalaismielipide on kallistunut siihen suuntaan, että hyvinvointiyhteiskunta on säilytettävä. Hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämistä ei edistä se, että sitä pidettäisiin yllä pelkällä lisääntyvällä velkarahalla, joka lankeaa ensi hallituskaudesta alkaen ja myös tulevien sukupolvien maksettavaksi. On osattava tehdä oikea-aikaisia, joskus kipeitäkin päätöksiä ja kaikkein olennaisinta olisi pidättäytyä tällä hetkellä turhista veronkevennyksistä.

Veronkevennysten ja elvytyksen tulee kohdistua vain kohteisiin, joissa siitä on saatavissa merkittävä työllisyyden parantuminen tai muu erittäin tärkeä kansallinen etu, mielellään molemmat yhdessä. Esitän seuraavassa mielipiteen hyvästä ja huonosta elvytyskohteesta:

+ Hyvä elvytyskohde: Länsimetro ja lentokenttärata. Nämä työllistävät rakennusalalla voimakkaasti ja ovat pidemmän päälle välttämättömiä pääkaupunkiseudun liike-elämän ja asumismahdollisuuksien kannalta. Elvytyskohdetta voi tarvittaessa kompensoida ruuhkamaksujen käyttöönotolla.

- Huono elvytyskohde: YLE:n budjetin paisuttaminen. Kansallinen radio- ja televisioyhtiö on ottanut liikaa kaupallisen kilpailun vapauksia ja viihdetoimintaa itselleen ja nauttii siitä huolimatta TV-maksurahoista ja tulevaisuudessa kenties verovaroista. On myös todettu, että YLE:n toiminta on laajempaa kuin suomalaisen kulttuurin ylläpitoon radio- ja TV-alalla välttämättä tarvittaisiin ja henkilöstön määrään nähden tehottomampaa kuin yksityisillä kilpailijoillaan.

EU:n lapsipornoehdotukset vaarantavat sananvapauden

Euroopan Unionin sisäasiainkomissaari Cecilia Malmström on esittänyt lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten tiukentamista Euroopan Unionissa. Perusidea on järkevä, olen esimerkiksi itse kannattanut tässä blogissa törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja törkeän raiskauksen rangaistusasteikkojen korottamista. Malmströmin ehdotuksessa kelvottomia ovat kuitenkin Internetin sensuurin laajentaminen ja joidenkin rikosten rangaistusasteikkojen tolkuttoman suuret rangaistusminimit.

Sensuurin osalta hän haluaa Euroopan Unioniin Kiinan tapaan yhtenäistä palomuuria ja vakuuttaa, että "sitä käytettäisiin vain lapsipornon sensurointiin". Käytännössä heti kun tällainen protokolla implementoidaan, kuten Suomessakin jotkut verkkopalvelut ovat poliisin avustuksella tehneet, sitä vaaditaan käytettäväksi ainakin tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin verkkojakamisen estämiseen ja uhkapelien pelaamisen Internetin välityksellä estoon. Sitten vuorossa voivat olla maahanmuuttajavastaiset mielipiteet, tietyt uskonnolliset mielipiteet ja hallitusten arvostelu. Kuka tietää?

Liian korkeista rangaistusminimeistä esimerkkeinä on lapsipornon pelkän hallussapidon vähintään 1 vuoden vankeusrangaistuksen uhka ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tavanomaisen tekomuodon vähintään 5 vuoden vankeusrangaistuksen uhka. Tällaiset ovat todella paljon irrallaan esimerkiksi suomalaisesta oikeuskäytännöstä. Lisäksi suurten rangaistusminimien käyttö lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tavanomaisten ja törkeiden tekomuotojen kanssa vaatii ehdottomasti lakiin kirjattavaksi lievän tekomuodon tai edellytykset jättää syyttämättä tai tuomitsematta. Joissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa jäykät rangaistusasteikot ja armottomat käytännöt voivat johtaa siihen, että 19-vuotiaan ja 15-vuotiaan seurustelusuhteessa vanhemman osapuolen koko elämä pilataan.

Teekutsut vailla hädässä olevien auttamista

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on saanut tärkeän hankkeen, eli terveydenhuoltouudistuksen, läpi kotimaassaan. Prosessi ei kuitenkaan ole ollut riitoja vailla, sillä sitä on vastustanut koko republikaaninen puolue ja erityisesti jälkimmäistä lähellä oleva ns. "teekutsuliike", mukaanlukien monia mielenosoituksiin rynnänneitä etelävaltioiden maaseutujen rahvaan edustajia.

Esittäisin kysymyksen terveydenhuoltouudistusta vastustaneille: "Mitä mieltä olette uudistuksesta siinä vaiheessa, jos te itse tai joku läheisenne sairastuu tai vammautuu vakavasti ja tarvitsee hoitoa?"

I would like to pose the following question to all middle-class U.S. citizens opposing the health reform: "How would you consider the health care reform in case that you or someone close to you would fall dangerously ill or get dangerously injured and be in urgent need of emergency care?"

Hallitus ei saa aikaan kipeitä, mutta tärkeitä säästöpäätöksiä

Verkkouutisten mukaan SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen olisi alkanut valmistella puoluettaan ennenaikaisiin vaaleihin:

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=27413:sdp-valmistautuu-ennenaikaisiin-vaaleihin&catid=27:politiikka-paeaeuutinen-&Itemid=3

Vaikka ennenaikaiset vaalit olisivat nykyisessä Suomessa hyvin radikaali vaihtoehto, ei minkään puolueen kannattaisi sitä vaihtoehtoa myöskään sulkea täysin pois. Toisin kuin Jutta Urpilainen katsoo, en näe pääfokuksen olevan Matti Vanhasen (kesk) päätöksessä erota puolueensa puheenjohtajuudesta, vaan muissa seikoissa. Vaalirahoitusskandaalien varjo on edelleen eduskunnan ja hallituksen yllä ja Suomen taloustilanne on salakavalasti ja uhkaavasti kiristymässä. Merkkinä tästä oli Euroopan keskuspankin huomautus budjettivajeen kohoamisesta ensi kertaa Suomen rahaliiton aikaisessa historiassa sääntöjenvastaisen korkealle tasolle.

Vuoden päässä lähestyvät vaalit halvaannuttavat hallituksen päätöksentekoa tärkeissä talouskysymyksissä, etenkin sellaisissa joiden pitäisi sisältää menoleikkauksia ja veronkiristyksiä. Yliopistouudistus ja YLE-uudistus ovat kalliissa pattitilanteessa, kun kansalaismielipide on (aiheellisesti) pudottanut pohjan lukukausimaksuilta ja mediamaksulta, mutta toisaalta ei kyetä välittömästi vero- ja muilla ratkaisuilla pontevasti kertomaan, missä kohden toimintaa tehostetaan, mistä supistetaan ja kuinka paljon palkka- ja pääomatulojen verotuksen pitäisi kiristyä. Eri taloustilanteessa tapahtuneissa hallitusneuvotteluissa tehty sopimus elintarvikkeiden ALV:n alentamisesta oli taloudellinen fiasko sillä hetkellä kun se poliittisella junttauksella oikeasti runnottiin läpi eikä siitä uskallettu perääntyä.

Edellisessä kirjoituksessani hahmottelema ongelma korkeiden asumiskulujen vaikutuksista ihmisten toimeentuloon on myös todella polttava. Jos ihmiset, joilla täyspäiväinen työ on, eivät pysty elättämään itseään sillä, vaan tarvitsisivat siinäkin tapauksessa mitä tahansa sosiaaliturvan muotoa arkielämänsä rahoittamiseen, silloin jossakin on paha rakenteellinen vika. Valtion varoja haaskaantuu piilotettuihin yritystukiin kun yhteiskunta ottaa tosiasiallisesti kontolleen osan "oikeaoppisemmassa kapitalismissa" työnantajan velvollisuuksiin kuuluvasta palkanmaksusta. Lisäksi tällaisella tavalla vääristyneet alat ovat myös ajan kuluessa hyvin työtaisteluherkkiä.

Liian korkeat asumiskustannukset

Viime aikoina työtaistelut ja niiden tarkoitukset ovat puhuttaneet paljon. On kysytty, onko kansakunnalle ja talouskasvulle suurta vahinkoa aiheuttavilla työtaisteluilla oikeutusta. Tämän rinnalle on nostettava kysymys palkan riittävyydestä nimenomaan asumiskustannuksiin.

Pääkaupunkiseudulla asumiskustannukset ovat nousseet huomattavan korkeiksi, etenkin pienituloisille lapsiperheille, jotka saattaisivat tarvita asumisviihtyvyyden takaamiseksi kolmiota tai neliötä. Tämäntyyppisiä asuntoja on huonommin vuokramarkkinoilla ja pitkä omistusasumista ihannoiva politiikka on johtanut siihen, että sellaiset on poikkeuksetta hankittava pankkilaina nostamalla hitaasti lainaa lyhentämällä omaksi, jos mitään ei mene pahemman kerran pieleen. Jos kuitenkin tilanne on se, että pariskunnan nainen on useamman lapsen äitiyden myötä joutunut työmarkkinoilta tosiasiallisesti syrjään tai silpputöihin, ja miehen bruttotulot jäisivät 2500 euron tienoille, niin sillä ei omistusasuntomarkkinoilla maksettaisi helposti kaksiotakaan. Helsingin keskusta-alueella tai suurella osalla muutakaan pääkaupunkiseutua ei minkääntyyppistä asuntoa. On siis ymmärrettävä, että monet työtaistelut ja niiden kiivaus saavat alkunsa raskaan työn huonosta arvostuksesta ja toimeentulo-ongelmista, jotka näkyvät konkreettisimmin juuri asumiskustannuskysymyksessä.

Tähän tarjoan lääkkeeksi omistusasumisen yliarvostuksen purkamista poistamalla korkovähennystuet. Tämäntyyppisillä toimenpiteillä saadaan ensinnäkin arvokasta veropohjaa laajennettua valtion velkaantumisen hillitsemiseksi ja huomioidaan toiseksi se, että nykyisellään miltei kaikki omistusasumisen tuet valuvat hintoihin. Asumisen tuen tulee kohdistua vuokra-asumiseen ja olla tarveperusteista. Voisi olla esimerkiksi entistä enemmän sellaisia edullisella vuokralla olevia kaupunkien ja kuntien vuokrakolmioita ja -neliöitä, joihin olisivat hakijat oikeutettuja vain riittävän perhekoon mukaan, esimerkiksi kolmioon vähintään pariskunta ja 1 lapsi, neliöön vähintään pariskunta ja 2 lasta. Sinkkuasumisen tuet tulee rajoittaa tapahtuvaksi pienituloisuuden tai vähävaraisuuden perusteella.

Sodan uhrausten ansiosta Suomi pelastui

70 vuotta sitten talvisota oli juuri päättynyt ja luovutettua Karjalaa ja vuokrattua Hankoniemeä evakuoitiin kuumeisella kiireellä. Rauhanehdot olivat tulleet suomalaisille shokkina, edellisvuoden kesään asti oli eletty suhteellisen normaalisti, sitten yhtäkkiä oli tullut sota tuhoineen ja maan pinta-alasta kymmenesosa, mukaanlukien toiseksi suurin kaupunki, Viipuri, oli menetetty. Jatkosodan lopulla 1944 tragedia toistui.

Nykyaikaan suhteutettuna ihmiset voisivat kuvitella, miltä tuntuisi, jos tämä vuosi päättyisi niin, että Kymijoen sillat olisi suljettu itäänpäin kieltomerkein ja puomein, Kotka, Kouvola, Lappeenranta, Imatra ja Joensuu eivät enää olisi osa Suomea, teiden varsilta irrotettaisiin niihin suunnatut opasteet eikä niihin enää vuosikymmeniin tai koskaan monien ihmisten elinaikana pääsisi edes käymään.

Talvi- ja jatkosotien lisäksi Suomi kävi myös raskaan sisäpoliittisen ja diplomaattisen sodan, joka vaati paljon uhrautumisia ja nöyryytyksiä. Näitä olivat evakkojen asuttaminen, tätä varten tehdyt maiden pakkolunastukset, myöntyminen moniin valvontakomission vaatimuksiin, kuten sotasyyllisten tuomitsemiseen vastoin omia laillisuusperiaatteitamme ja monien järjestöjen lakkauttaminen. Monet näistä asioita toisin tehtyinä olisivat voineet niinikään johtaa itsenäisyytemme luhistumiseen.

Kiitos talvi- ja jatkosodan veteraaneille suurtyöstä, jonka ansiosta saamme elää vapaassa jäljellä olevassa osassa Suomea.

Alaikäisten syyllisyys ja syyttömyys vakavissa rikosepäilyissä

Viime päivien poliisitutkimusten perusteella näyttää siltä, että 12-vuotias varkautelainen tyttö olisi syypää kohuttuun vauvan ryöstämiseen vaunustaan ja hautaamiseen lumeen usean kymmenen senttimetrin syvyydelle. Teko oli mielipuolinen ja vauvan kannalta hengenvaarallinen. Luojan kiitos, että vauva selvisi hengissä ja ilmeisesti vahingoittumattomana.

Kuten huonommin päättyneessä brittiläisessä James Bulgerin tapauksessa, tulisi tässäkin kohtaa keskusteluun nostaa alaikäisten vastuu teoistaan yhteiskunnassa. Englannissa ja Walesissa jo kymmenvuotiaat voivat saada elinkautisen vankeusrangaistuksen murhasta. Suomessa sen sijaan 15 vuotta on ehdoton alaikäraja sille, keitä saa ja pitää viedä tuomioistuimiin, jos ovat rikoksista epäiltyjä. Näiden välissä on tietty liikkumavara, josta toivon Suomessa käytävän keskustelua.

Teen radikaalin ehdotuksen, jonka mukaan tuomioistuimet voisivat Suomessa käsitellä rikosten syyttömyys- ja syyllisyyskysymyksen myös esimurrosikäisten nuorten (esim. 10 vuotta täyttäneiden kohdalla), mutta alle 15-vuotiaita ei missään olosuhteissa saisi tuomita rikosoikeudellisiin rangaistuksiin, kuten sakkoon tai vankeuteen.

Perustelut tälle ovat mielestäni selvät. Nykyisellään voidaan alaikäisiä velvoittaa korvauksiin tai heidät voidaan rikosten vuoksi saattaa lastensuojeluviranomaisten toimenpiteiden kohteeksi ja esimerkiksi sen perusteella ottaa huostaan. Joskus tämä tapa saattaa loukata epäillyn oikeusturvaakin, koska jos poliisi siirtää epäilynsä suoraan lastensuojeluviranomaisille ilman tuomioistuimen toteamaa syyllisyyttä, on mahdollista tehdä erittäin veristä vääryyttä syyttömien kohdalla. Joku alle 15-vuotias, joka ei ole tehnyt mitään lainvastaista, mutta joutunut aiheettomasti epäillyksi, saattaa joutua "etukäteen rikolliseksi tuomittuna" koulukotiin ja velvoitetuksi korvauksiin, kun oikeusprosessi ja todisteiden tarkastelu on ohitettu! Tällaista ei voisi hyväksyä.

Käytännön menettelytapa voisi olla seuraava: jos alle 15-vuotiasta epäillään vakavasta rikoksesta todennäköisin syin, voitaisiin hänet ottaa kiireellisesti huostaan tuomioistuimen päätöksellä. Näyttökynnys olisi sama kuin 15 vuotta täyttäneiden vangitsemisoikeudenkäynneissä. Itse oikeudenkäynnissä todettaisiin syyllisyyskysymys. Jos syytetty todettaisiin syyttömäksi, huosta purettaisiin välittömästi ja korvaukset huostaanottoajasta myönnettäisiin, kuten aiheettomasta vangitsemista, mahdollisesti jopa korotettuna. Jos todettaisiin syylliseksi, tuomioistuin toteaisi, mikä olisi todennäköinen tuomio, jonka he langettaisivat 15, mutta ei 18-vuotta täyttäneelle rikoksentekijälle kyseisestä rikoksesta ja säätäisivät tämän maksimihuostaanottoajaksi. Sosiaaliviranomaiset saisivat huoltajien ja tuomitun kanssa neuvoteltuaan päättää, tehdäänkö mitään huostaanottoa ja ilman muita perusteita koulukoti- tai muu sijoitus ei saisi kestää kauempaa kuin maksimihuostaanottoajan. Alaikäiset eivät missään olosuhteissa saa saada korkeampia vapaudenmenetystuomioita kuin täysi-ikäiset! Mielentilatutkimuksen tulisi näissä prosesseissa olla aina pakollinen.

Mediamaksu näyttää menevän jäihin

Nyt näyttää siltä, että kaikesta huolimatta, hallitus tai etenkin viestintäministeri Linden, on tajunnut mediamaksun olevan perusoikeudellinen umpikuja ja myöntänyt, "ettei työryhmissä keksitty järkevää tapaa korvata sitä vähävaraisille". Jotakin kärhämää hänellä on vielä asiasta sosiaali- ja terveysministeri Hyssälän kanssa, mutta joka tapauksessa tällä hetkellä näyttää siltä, että niin mediamaksuasia kuin YLE:n hallinnonuudistuskaan eivät etenisi tällä vaalikaudella.

Aihe on herättänyt reaktioita ja jotenkin näyttää siltä, että ainoastaan YLE:n sisällä ollaan kauhistuneita, kansalaisten keskuudessa taas varovaisen helpottuneita. Tämä kielii siitä, että YLE:ssä pelätään tosissaan, että "hallinnonuudistus" ennenpitkää tarkoittaa myös leikkauksia ja liian väen vähentämistä Isosta Pajasta.

Hallitus ei piittaa perusoikeuksista mediamaksuasiassa

Kaleva-lehti on otsikoinut YLE:n mediamaksusta:

http://www.kaleva.fi/uutiset/linden-esittaa-yle-maksuksi-euroa/843671

Siltä varalta, että linkki myöhemmin häviäisi, lainaan tähän muutaman peruskohdan:

Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) esittää uudeksi asuntokohtaiseksi Yleisradiomaksuksi vuonna 2012 190--195 euroa. "Tämä on kohtuullinen maksutaso ja turvaa Yleisradion nykyiset toiminnot", Lindén kertoo Kalevalle.
...
Asiat ovat nytkähtämässä eteenpäin, sillä sosiaali- ja terveysministeriön kompensaatiotyöryhmän on määrä esittää kehysriiheen 23. maaliskuuta ehdotuksensa siitä, voidaanko Yleisradiomaksu ottaa huomioon vähävaraisten ja pienituloisten tukemisessa.

Olen aikaisemminkin kritisoinut mediamaksua ja tässä kohden minua hämmästyttää lakien huono valmistelu ja ylimielisyys hyvin tärkeiden kysymysten edessä. Kun pohditaan "... voidaanko Yleisradiomaksu ottaa huomioon vähävaraisten ja pienituloisten tukemisessa.", pohditaan samalla sitä, halutaanko mahdollisen lakiesityksen karahtavan perustuslakivaliokuntaan, jolta ilman muuta pyydetään lausunto. Jos perustuslakivaliokunta ei reagoisi, tulisi yhdestäkin mediamaksun vuoksi luottokelpoisuutensa menettäneestä vähävaraisesta hirvittävän kallis lasku Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa tai EY-tuomioistuimessa myöhemmin.

Budjettirahoitus olisi ratkaisuna todella elegantti ja ongelmaton. Ikään kuin nykyinen hallitus olisi jotenkin pyhästi sitoutunut varjelemaan tuloveron ja pääomaveron veroasteikkoja yli muiden seikkojen.

Vaalilain muuttaminen on perustuslakikysymys

Viime aikoina on hehkutettu paljon aiottua vaalijärjestelmän muutosta. Uudessa järjestelmässä olisi etukäteistietojen mukaan tarkoitus käyttää koko maata yhtenä vaalialueena, joten vaalipiirien välillä olisi siirtopaikkoja, lisäksi olisi käytössä 3% valtakunnallinen äänikynnys ja vaaliliitot olisivat kielletty. On arvioitu, että muutos hyödyttäisi keskisuuria puolueita kolmen suuren kustannuksella. Uudistusta on monissa keskusteluissa ylistetty lähes varauksetta, mutta SDP on ottanut siihen varautuneemman kannan. Tällä asialla on sikäli merkitystä, että voimaantullakseen uudistus vaatii perustuslain säätämisjärjestyksen.

SDP:n kritiikkiä ei tule tässä asiassa nähdä perusteettomana jarrutteluna, vaan jotta esimerkiksi itse voisin kannattaa uutta vaalijärjestelmää, minun pitäisi tietää, mitä se tarkalleen pitää sisällään. Kenen tahansa pitäisi senkin voimassaollessa pystyä äänimäärien, vaalipiirien ja vaalilistojen tiedon perusteella laskemaan ja ymmärtämään vaalien tulos. Jään odottelemaan, kunnes uusi ehdotus julkaistaan täsmällisenä.