tiistai 4. toukokuuta 2010

Talous- ja työmarkkina-asiat uhkaavat lähteä käsistä


Kreikan tukemisesta on tullut kirjoitettua jo toissa blogimerkinnässäkin, joten siitä ei ole muuta uutta sanottavaa kuin että odotan nähtäväkseni tämän päivän eduskunnan pöytäkirjaa. Olen edelleen pettynyt Euroopan Unionin salamyhkäisistä päätäntätavoista ja velvoiteketjuista, jotka uhkaavat koko unionin legitimiteettiä ja sen "kruununjalokiviä", eurovaluuttaa, tavaroiden vapaata liikkumista ja vapaan liikkumisen takaavaa Schengenin sopimusta.

Ikävien asioiden taustatietoja peitellään, pankkikriisin todellisia syitä ei korjailla rajoittamalla pankkisektoria ja lamaa "torjutaan" keinoin, jotka eivät ole oikeasti torjuntakeinoja, vaan hankalien tilanteiden lykkäämistä eteenpäin ja kaikkien lieveilmiöiden pahentamista, kun ne lopulta laukeavat käsiin. Paraatiesimerkkeinä tästä ovat runsas velkaelvytys ja luonnottoman matalat, monissa maissa, mukaanlukien Suomessa, asuntokuplia paisuttavat ohjauskorot.

Kreikan apupakettiin verrattuna "sivuasiana" on käsitelty sitä, että hallitus olisi luopumassa Suomessa systemaattisesta eläkeiän nostohankkeesta, vaikka hanke olisi tulevaa järkevää taloudenpitoa ajatellen välttämätön. Työmarkkinat ovat samoin kriisissä, lakkoja puhkeaa kuin Lapissa hillasatoa ja esimerkiksi elintarvikealalla on jo odotettavissa ensimmäinen vakavampi ja pidempikin työnseisaus (6 päivää). Osittain vika lienee siinä, että kun sunnuntaiaukioloihin mentiin laajemmin, kieltäytyi työnantajapuoli ottamasta huomioon siitä aiheutuvia lisäkustannuksia.

Ei kommentteja: