Venäjän ja Suomen lastensuojelukiistasta

Viime aikoina on ollut otsikoissa Venäjän puuttuminen joihinkin Suomen sosiaaliviranomaisten hoitamiin lastensuojelutapauksiin, tyypillisesti huoltajuusriitoihin ja huostaanottoihin, mikä on nähty paluuksi suomettumisen aikaan ja rinnasteiseksi Neuvostoliiton tapoihin aikanaan painostaa Suomea erilaisilla diplomaattisilla tavoilla. Mielestäni tässä kuitenkin on kysymys hieman eri asiasta.

Kukin maa huolehtii tyypillisesti jossakin määrin omien kansalaistensa eduista myös ulkomailla. Näinollen tapauksissa, jossa jollakin Suomen lastensuojeluviranomaisten toimenpiteiden kohteena olevalla lapsella tai hänen jommallakummalla vanhemmallaan on Venäjän kansalaisuus tai Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisuus, on heillä kansainvälisten diplomaattisten käytäntöjen mukainen oikeus olla yhteydessä asiasta Venäjän edustustoon ja saada sieltä tarvittaessa oikeusapua. Vastaavasti Suomen ja Euroopan Unionin edustustot neuvottelevat vastaavista tapauksista alueensa ulkopuolella.

Tunnistan asiassa myös kaksi erillistä ongelmakenttää, joista yksi on se, ettei Venäjä ole liittynyt kansainväliseen lapsikaappauksia käsittelevään sopimukseen, jonka lähtökohtana on se, että maat pyrkivät muodostamaan yhteisen mielipiteen kunkin lapsen huoltajuuskysymyksistä ja tarvittaessa huolehtimaan kaapattujen lasten laillisesta palautuksesta ja riitojen ratkaisemisesta. Tällaisten sopimusten perusteella on lapsia luovutettu Suomesta lailliselle huoltajalleen ulkomailla, esimerkiksi Yhdysvalloissa ja vastaavasti lapsia on saatu palautettua takaisin Suomeen.

Toinen ongelmakenttä on se, että jotkut suomalaiset lastensuojeluviranomaisten toimenpiteet eivät täytä oman maamme lastensuojelulakia eikä kansainvälistä lasten oikeuksien sopimusta ja ovat epäeettisiä. Erityisen ongelmallisia tässä suhteessa ovat etävanhemmista vieraannuttaminen, aiheettomien huostaanottojen purkamisen hankaluus ja sukulaissijoituksen ja laillisen (etä)vanhemman ohittaminen sijoituspäätöksissä. Tulevaisuudessa kansanedustajilta on toivottava ryhtiä olla päästämättä joidenkin intressiosapuolten tuputtamaa pakkoadoption helpottamista maamme lakeihin. Milloin tällaiset sattuvat koskemaan suomalais-venäläisiä lapsia, ei voi odottaa, että Venäjä edustustoineen olisi hiljaa.

Viron marssi rahaliittoon kevyin eväin

Naapurimaamme Viro liittyy ensi vuoden alusta eurovaluuttaa käyttävien maiden joukkoon jo pitkään voimassaolleella kurssilla 1 EUR=15.6466 EEK. Tämä on sinänsä hyvä ja Euroopan Unionin pohjoisosien yhtenäisyyttä vakauttava asia. Huolestuttavaa tosin on se hinta, jonka Viron kansa on joutunut nykyisestä talouspolitiikasta maksamaan. Työttömyysprosentti huitelee 20% lukemissa koko maan osalta ja monilla syrjäseuduilla se on jopa yli 50%, samalla kuin sosiaaliturva on olematon tai erittäin ohut. Kaiken huipuksi Virossa on toteutettu useiden alojen palkanalennuksia jopa 20% verran, jotka kohdistuvat etenkin pienituloisiin.

Ihmeellisen paljon ikäviä asioita virolaiset hyväksyvät ilman, että menisivät lakkoihin tai alkaisivat osoittaa mieltään. Tosin epäilen, että tämä asiantila on väliaikainen, koska tällä hetkellä Euroopan Unioniin ja euroalueeseen on ladattu suuret odotukset tulevaisuudessa tapahtuvasta hyvinvointiyhteiskunnan kehittymisestä talouskasvun myötä. Jos tähän ei päästä tai ei edes pyritä, jossakin vaiheessa siellä kuitenkin kansan silmät avautuvat ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus tulee tuottamaan uusia "pronssiöitä" (yhtä rajuja mielenosoituksia kuin pronssisoturin siirron tapauksessa joitakin vuosia sitten).

Ydinvoimapäätös oli järkevä

Huolimatta kaikista voimakkaista mielenosoituksista ja visuaalisista ja äänekkäistä tempauksista, eduskunta antoi Fennovoimalle ja TVO:lle kummallekin luvan uuteen ydinreaktoriin. Nykytilanteessa tällainen päätös oli ainoa järkevä vaihtoehto, jopa ydinvoiman riskitkin huomioiden. Ydinvoimassa on onnettomuusriski, jota tulisi kaikin mahdollisin tavoin pitää mahdollisimman pienenä, mutta onnettomuusriskinsä on myös ydinvoimattomuuden aiheuttamassa energiapulassakin. Tällaisen onnettomuuden nimi on laajat sähkökatkot kireän pakkasjakson keskellä. Monissa Itä-Euroopan maissa kaasukiistat Venäjän kanssa kärjistyvät useimmiten juuri silloin kun energiahuolto on haavoittuvaisimmillaan ja tämä näkyy heti kansalaisten turvallisuudessa. Ihmisiä voi paleltua kylmiin koteihinsa, samoin elintarvikehuolto voi energiapulassa seisahtua tai häiriintyä. Nyky-yhteiskunnissa, etenkin kaupunkialueilla, luotettavaa energiansaantia on pidettävä samanlaisena ihmisten perustarpeena kuin ruokaa ja vettä.

Monien ydinvoimaa vastustavien järjestöjen tavoitteet ovat syvällisempiä kuin pelkkä ydinvoiman vastustus. Eräs tällainen liike on säästämistä ja varallisuuden parempaa tasaamista tukeva "degrowth"-liike, joka kyseenalaistaa lisääntyvällä teollisuustuotannolla tapahtuvan jatkuvan talouskasvun tavoittelun. Totta on, että loputon kasvu on mahdottomuus, mutta ongelmaa on mielestäni ensin lähdettävä purkamaan tulontasaus- ja verotuspäätöksistä käsin kuin jättämällä energiahuolto hunningolle. Nykyisissä yhteiskunnissa suuryritykset saattavat saada vaikeissa tilanteissa etuoikeuden energiaresursseihin kansalaisten ohi, tarkoittaen, että monet maat saattaisivat ennemmin pimentää miljoona kerrostaloasuntoa kuin keskeyttää paperi- tai metalliteollisuuden tuotantoa.