Vuoden surullinen loppu

Ei ole tullut vähään aikaan tänne kirjoiteltua, mutta nyt on jo uusi vuosi tulossa. Vuosikymmen on päättynyt Espoossa karmeaan joukkomurhaan Sellossa, joka on neljäs merkittävä tämäntyyppinen itsemurhaan yhdistetty joukkosurma koko vuosikymmenen aikana. Aikaisemmat olivat pommi-isku Myyrmannissa 2002, joka surmasi räjäyttäjän lisäksi 7 muuta ihmistä, Jokelan kouluammuskelutapaus 2007, jossa ampuja ampui itsensä lisäksi 9 ihmistä ja Kauhajoen kouluammuskelutapaus 2008, jossa ampuja surmasi itsensä lisäksi 10 ihmistä. Myyrmannin tapauksessa oli kuolonuhrien lisäksi melkein 200 loukkaantunutta, joista osa invalidisoitui pysyvästi, Kauhajoen tapauksessa yksi.

Edellämainittujen lisäksi Suomessa on tuomittu vankilaan joitakin epätoivoisessa mielenterveydellisessä tilassa oman perheensä surmanneita.

Itsemurhaterrorismia ei voi hillitä millään rangaistusten koventamisilla eikä tässä tapauksessa myöskään aselain kiristämisellä, koska tämänkertaisen ampujan ase oli laittomasti hankittu muutenkin. Tärkeämpää olisi läheisten tuki ja reagointi ajoissa masennukseen, itsemurha-alttiuteen, eristäytyneisyyteen tai henkilökohtaisiin kriiseihin kuten riitaisesti purkautuneisiin parisuhteisiin. Toivottavasti uuden vuoden vietto sujuu ilman mitään vakavampia uusia tragedioita. Surunvalittelut ja voimia kaikille henkirikoksissa läheisensä menettäneille.

Presidentin henkilö ja vastuu valtion turvallisuuspäätöksistä

Seuraavilla presidentinvaaleilla spekuloidaan jo nyt, samalla kun pohditaan nykyisen presidentin valtaoikeuksien riisumista. Jotenkin näen tilanteen sellaisena, että presidentin valtaoikeuksien radikaali vähentäminen ei ole kiinni siitä, että presidentti-instituutiossa olisi sinällään vikaa vaan vika on nykyisen presidentin henkilössä.

Konflikti syntyy siitä, että presidentin tulisi johtaa maan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Suomessa tätä ulkopoliittista valtiojohtajuutta ei kuitenkaan voi hoitaa miten tahansa ja joissakin tapauksissa oikeat turvallisuuspoliittiset päätökset vaativat nopeutta, jämäkkyyttä ja valtioviisautta. Esimerkkinä päätöksestä, jota Suomessa on presidenttiin liittyvien valtaristiriitojen ja rasitteiden vuoksi lykätty vaarallisen pitkälle, on NATO-jäsenyys. Viime aikoina on jo pelätty aiheellisesti, että mahdollisuudet helppoon läntiseen sotilasliittoon liittymiseksi olisivat menneen talven lumia, etenkin Venäjän asenteiden kiristyessä. Nyt kuitenkin näyttää vieläkin ojennettavan oljenkortta, kun NATO pyytää uudestaan suomalaisjoukkoja Afganistaniin. Jos tähän oljenkorteen vielä tarttuisi ja saisi samaan ovenavaukseen NATO-kortin väliin, niin se voisi vielä toimia. Mahdollisuus voi kuitenkin karata käsistä lopullisesti seuraaviin presidentinvaaleihin 2012 mennessä tyystin.

Ennen Martti Ahtisaaren valintaa 1994, Suomessa ei ollut presidentin valitsemiseksi suoraa kansanvaalia, vaan kansanvaali käytiin vain ensimmäisellä kierroksella, jossa oli optio suoraan valintaan, mutta todellista roolia vetivät valitsijamiehet. Vaali oli manipuloitavissa niin, että jos tietty ehdokas olisi todettu ehdottomasti sopimattomaksi presidentin virkaan, niin silloin olisi voitu valitsijamiehet pakottaa puoluekurilla siirtymään pois jopa oman ehdokkaansa takaa. Näin vaalisalaisuudesta huolimatta, koska äänestysnumerot olisivat kielineet puolestaan.

Kansanvallan ja vallankäytön läpinäkyvyyden kannalta suora kaksivaiheinen kansanvaali presidentinvaaleissa on erinomainen keksintö. Suomen kannalta on valitettavaa ja katkeraa, että on vain kaksi vaihtoehtoa:

• Presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittiset valtuudet säilytetään jatkossakin, mutta presidentinvaali siirretään eduskunnalle tai valitsijamiehille tai eduskunnalle annetaan valtuudet määräenemmistöllä estää jotakin henkilöä asettumasta ehdolle (ehdolleasettumislupamenettely).


• Presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittiset valtuudet riisutaan totaalisesti, myös puolustusvoimain ylipäällikkyys jossakin vaiheessa, ja suora kansanvaali säilytetään.

Jotkut asiantuntijat ovat muotoilleet tämän ristiin tai päinvastaiseksi niin, että suorassa kansanvaalissa ei olisi mieltä valittaessa "vallatonta" presidenttiä. Itse olen kuitenkin nähnyt problematiikan juuri niinpäin kuin se tässä blogikirjoituksessa on; presidentin instituution ja henkilön on kestettävä myös kriisitilanteet ja niihin varautumisen!

Ehkäisystä huolehtiminen vähentäisi aborttien hakemista

Tänään on useissa medioissa ollut esillä seuraavanlainen lääketieteellinen uutinen (esimerkki Verkkouutisista):

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=17853:laeaekkeellinen-raskaudenkeskeytys-turvallista&catid=12:tiede-paeaeuutinen-&Itemid=7
(Lääkkeellinen raskaudenkeskeytys turvallista)

Ote keskeltä artikkelia:

Kumpaankin menetelmään liittyi hyvin vähän vakavia komplikaatioita. Lääkkeelliseen menetelmään liittyi enemmän verenvuotoa ja epätäydellistä kohdun tyhjenemistä, mutta tulehdusten esiintymisessä ei ollut eroa. Lääkkeellinen menetelmä osoittautui tehokkaaksi myös keskenmenojen hoidossa.

Suurin osa potilaista oli tyytyväisiä hoitoonsa, vaikka lääkkeellisesti hoidetut olivat kokeneet enemmän kipua. Kumpikaan menetelmä ei ollut ylivertainen kustannuslaskelmien perusteella.

Koko artikkeli on yleensäottaen varsin puolueellinen ja pyrkii esittämään abortin kelvollisena, hyväksyttävänä ja yleispätevänä menetelmänä ratkaista nuorten naisten ei-suunniteltuja raskauksia koskevia kysymyksiä. On siis huomattava, että artikkelin mainitsemista yli 11000 vuosittaisesta abortista Suomessa yli 10000 tehdään ilman pätevää lääketieteellistä perustetta, kuten lasta odottavan naisen hengen- ja terveyden vaaraa tai raskauden saamista alkunsa seksuaalirikoksesta. S.o. perusteluina käytetään näiden sijasta "sosiaalisia syitä".

Koska artikkeli kuitenkin osoittaa samoin kuin monet muut lähteet (keskustelut yms.) lääkkeellisen, osittain kotona tehtävän, abortin olevan sairaalassa tehtyä ja valvottua aborttia huomattavasti riskialttiimman, tulee myös mieleen, onko todellisena perusteena lääkkeellisen menetelmän suosimiselle näissä tilanteissa mikään potilasturvallisuus vaiko sitten "kustannustehokkuus". On myös huomattava, että monet lääkärit ja sairaanhoitajat pitävät aborttitoimenpidettä äärimmäisen vastenmielisenä, eivätkä haluaisi omantunnonsyistä olla mukana sellaista tekemässä. Onko proseduurin siirtäminen pois sairaalasta jonkinlainen lääkärien mielenrauhan ja ajankäytön nimissä tehtävä toimenpide ja sellaisenaan jonkinlaista sairaalassa tehtävän hoidon "valkopesua"?

Pelkkien tappioiden sosialisointi on mahdotonta

Viime aikoina monissa talouslehdissä on pohdittu taantuman aikaista ja sen jälkeistä tiukempaa säätelyä rahoitusalalla. Tässä blogissa esittämäni talletussuojallisten talletusten korkokatto ei ole ollut esillä, mutta sen sijaan on nähty esimerkiksi vaatimukset hedge-rahastojen pitämisen luvanvaraisuudesta, tiheämmistä pankkitarkastuksista ja pankkien johtajien bonuskatoista. Tiukemmasta päästä on ollut EU:n komission suunnitelma suurentaa reilusti asuntolainojen omaosuutta, s.o. sitä osuutta, johon asunnonostajalla on oltava ulkopuolinen takaus tai omat säästöt, jotta voisi saada pankista asuntolainan.

Kaikkia uudistusaikeita ei ole tervehditty ilolla ja on kuultu monia kriittisiä äänenpainoja siitä, että nämä liikaa rajoittaisivat liiketoiminnan vapautta. Tosiasia on kuitenkin se, että niin kauan kuin politiikassa puhutaan esimerkiksi "rahoituslaitoksista, jotka ovat liian suuria kaatumaan ja jotka siksi pitää ehdoin tahdoin pelastaa valtion varoilla" tai yleensä myönnetään talletussuojia, niin ongelmiin on jotenkin pakko varautua edeltäkäsin. Seuraavalla kerralla ei muussa tapauksessa ole monella muullakaan maalla kuin Islannilla, Latvialla tai Romanialla, varaa siivota holtittoman toiminnan jälkiä.

Lissabonin sopimus, EU ja suomen kieli

Joulukuu ja joulunaika on alkanut, niin on myöskin voimaan tullut Lissabonin sopimus. Sopimus säätelee EU-maiden välisiä asioita huomattavasti joustavammalla mutta erilaisemmalla tavalla kuin aikaisemmin oli käytäntönä, jännitettäväksi jää, miten kansallisen itsemääräämisoikeuden käy. Meidän suomalaisten on kenties syytä kiinnittää eniten huomiota suomen kielen asemaan. Ei voida tinkiä jatkossakaan siitä, että suomen kielen on pysyttävä eräänä EU:n virallisista kielistä. Jos mentäisiin linjalle, jonka perusteella kotimaatammekin koskevat päätökset tehtäisiin esimerkiksi pelkästään englanniksi, saksaksi ja ranskaksi, niin etäännyttäisiin huomattavasti siitä ihanteesta, että päätöksenteko olisi suomalaisten silmissä läpinäkyvää ja uskottavaa. Kieli on eräs tärkeimmistä, jos ei jopa tärkein, kansallisen identiteetin luojista.