Pelkkien tappioiden sosialisointi on mahdotonta

Viime aikoina monissa talouslehdissä on pohdittu taantuman aikaista ja sen jälkeistä tiukempaa säätelyä rahoitusalalla. Tässä blogissa esittämäni talletussuojallisten talletusten korkokatto ei ole ollut esillä, mutta sen sijaan on nähty esimerkiksi vaatimukset hedge-rahastojen pitämisen luvanvaraisuudesta, tiheämmistä pankkitarkastuksista ja pankkien johtajien bonuskatoista. Tiukemmasta päästä on ollut EU:n komission suunnitelma suurentaa reilusti asuntolainojen omaosuutta, s.o. sitä osuutta, johon asunnonostajalla on oltava ulkopuolinen takaus tai omat säästöt, jotta voisi saada pankista asuntolainan.

Kaikkia uudistusaikeita ei ole tervehditty ilolla ja on kuultu monia kriittisiä äänenpainoja siitä, että nämä liikaa rajoittaisivat liiketoiminnan vapautta. Tosiasia on kuitenkin se, että niin kauan kuin politiikassa puhutaan esimerkiksi "rahoituslaitoksista, jotka ovat liian suuria kaatumaan ja jotka siksi pitää ehdoin tahdoin pelastaa valtion varoilla" tai yleensä myönnetään talletussuojia, niin ongelmiin on jotenkin pakko varautua edeltäkäsin. Seuraavalla kerralla ei muussa tapauksessa ole monella muullakaan maalla kuin Islannilla, Latvialla tai Romanialla, varaa siivota holtittoman toiminnan jälkiä.