Uuden yliopistolain riskit

Hallitus on esittänyt Suomeen uutta yliopistolakia, joka muuttaa yliopistojen ja korkeakoulujen julkisoikeudellista asemaa. Aiemmin yliopistot ovat kaikki olleet viime kädessä valtiojohtoisia ja niitä varten on erikseen järjestetty rahoitus verovaroista. Uudessa ehdotuksessa yliopistoista tulee itsenäisiä laitoksia tai säätiöitä ja niille tulee suurempi autonomia ja vastuu rahoituksensa järjestämisessä. Lisäksi ainakin säätiöyliopistojen hallitukset kootaan ulkopuolisista asiantuntijoista ja elinkeinoelämän edustajista ja oman opettajiston ja opiskelijoiden edustus puuttuu.

On kaksi mahdollisuutta, joko uudistus on erittäin onnistunut ja selkiyttää ja järkevöittää yliopistojen hallintoa ja parantaa niiden olemusta opiskelu- ja työyhteisöinä, tai sitten uudistus osoittautuu täydeksi sudeksi. On ainakin kaksi seikkaa, jotka ovat vakavastiotettavia riskejä jälkimmäisen, huonomman skenaarion toteutua.

Keskeisin asia on rahoitus. Kun valtionrahoitus ei ole suora ja tarveharkintainen, on hyvin mahdollista, että epäonnistuneiden sijoitusten (kyllä, uudet yliopistot saavat vaikka pelata pörssissä!), yliopistorakennusten ylläpidosta tulevien yllättävien kustannusten (esimerkiksi isot home- ja asbestikorjaukset, joiden tarve ilmenee yhtäkkisesti) tai opiskelijoiden sisäänottoa ja kurssitarjontaa koskevien virhearvioiden vuoksi rahat loppuvat kesken. Tällainen näkyy ensin siten, että kursseista kaikki tai osa niistä keskeytyy jopa kesken lukukauden ja yliopiston kansainvälinen maine menee välittömästi ja pysyvästi. Tilanteeseen voi liittyä myös lomautuksia, irtisanomisia tai työtaisteluja. Tilanteen jälkiselvittelyyn sisältyisi yleinen lukukausimaksujen perimisoikeuden lobbaus ja sen hyväksyminen eduskunnassa tiukan hallituskurin vallitessa.

Toinen kysymys on runsas elinkeinoelämän edustus. Kuuluuko se oikeastaan yliopistojen hallintoon? Paitsi, että teollisuuden intresseissä on omaa alaa hyödyttävän teknisen tutkimuksen painottaminen, saattaa joissakin tapauksissa lisäksi tulla mukaan halutunlaisten tulosten tehtailu. Jälkimmäinen edustaisi huonoa tieteellistä etiikkaa.

Suomen hulppeaa velkaannuttamista

Viime päivinä on nähty, että hallitus väistelee talouskriisin hoidossa vastuutaan tehdä kipeitäkin päätöksiä - esimerkiksi perua veronalennuksia tai palauttaa voimaan sellaisia verotuksen muotoja, joista aiemmin on luovuttu, mutta jotka kuitenkin tuottivat valtion kassaan selvää rahaa, esimerkiksi varallisuusveron. Tämän sijasta hallitus ottaa lisää velkaa ja siirtää tästä väistämättä seuraavia ongelmia ja leikkaustarpeita seuraavalle hallitukselle. Silloin vain nämä nyt otetut velat ovat kasvaneet korkoa ja maksutaakka on suurempi kuin jos asioita alettaisi heti järjestää.

Tämä tarkoittaisi sitä, että jos jokin päätös selvästi lisää menoja, on sillä oltava hyvä peruste, kuten selvä vaikutus työllisyyden parantamiseksi. Tarvittaessa on kyettävä tekemään kohdennusmuutoksia, esimerkiksi opintotuen osalta niin, että hieman nostaa ja sitoa indeksiin niiden opintotukea, jotka saavat suoritettua tutkintoonsa kuuluvat opintopisteet tavoitetahdissa, mutta leikata niin, että opintotuen maksatus katkeaisi tai vähenisi vähän suoritettujen opintojen perusteella selkeästi. Eräänä mahdollisuutena tämän toteuttamiseksi on suoritepainotteinen opintotuki.

Länsinaapurin probleemia

Länsinaapuriamme Ruotsia ovat viime päivinä puhuttaneet kolme erityyppistä eettistä teemaa, joista yksi on tekijänoikeuksia (ja on edennyt tuomioistuinkäsittelyyn), yksi uskonnonvapautta ja yksi ihmisoikeuksia koskeva.

Tekijänoikeusasialla tarkoitan tietenkin Pirate Bay-sivuston ylläpitäjien oikeudenkäyntiä, jossa näiltä vaadetaan poskettomia, miljooniin euroihin kohoavia summia, laittomasta tiedostonjakelusta. Asiallisesti ottaen PB:n ylläpitäjät eivät ole suoraan jakaneet mitään tekijänoikeuksien suojaamia tiedostoja tai kappaleita, vaan sen sijaan ns. BitTorrent-aihioita. Nämä ovat pienikokoisia datatiedostoja, joita BitTorrent-sovellukset osaavat tulkita hakeakseen Internetistä niiden viittaaman tiedoston (joka voi olla tekijänoikeuksien suojaama). Hakumenetelmänä on se, että ne käyttäjät, joilla kyseinen tiedosto on sillä hetkellä jaetuissa kansioissaan tai jotka ovat parhaillaan ladanneet kyseisen tiedoston palasia, varsinaisesti osallistuvat jakamiseen. Tiedostoja pyritään hakemaan paloittain mahdollisimman tehokkaasti. Kun kaikki palaset ovat erityisen indeksin mukaan koossa, ne koostetaan kokonaiseksi tiedostoksi. Suomen lain mukaan tekijänoikeuksien suojaamien tiedostojen BitTorrent-aihioiden muodostamisesta ja näiden jakelusta saatettaisiin soveltaa periaatetta, jonka mukaan kyseessä olisi yllytys tekijänoikeusrikkomukseen tai -rikokseen ja siten aihioiden jakaja olisi yllyttäjänä rangaistavissa kuten rikoksentekijä. Ruotsin lainsäädäntö lienee tässä suhteessa samantyyppinen.

Pidän ongelmaa lähinnä enemmän poliittisena kuin oikeustieteellisenä, mielestäni enemmän huomiota pitäisi kiinnittää tekijänoikeusrikosten verraten korkeaan korvaus- ja rangaistustasoon (esimerkiksi väkivalta- ja seksuaalirikoksiin nähden) ja turhan pitkiin tekijänoikeuksien vanhenemisaikoihin. Lisäongelman muodostaa myös se, että tekijänoikeudet aivan liian usein siirtyvät varsinaiselta tekijältä viihdeteollisuuden suuryrityksille. Tulisi mahdollisesti harkita, pitäisikö vanhentumisajoissa ja rikosseuraamusjärjestelmässä pitää "oikeaa" tekijänoikeutta arvokkaampana kuin sopimusteitse poissiirrettyä ja antaa tämän vaikuttaa tuomittaviin rangaistuksiin ja korvauksiin. Sopimusteitse poissiirretyn tekijänoikeuden loukkaaminen voisi tällöin olla lievemmin rangaistava kuin "oikean" ja alkuperäisen tekijänoikeuden loukkaus.

Uskonnonvapauskysymys liittyy sukupuolineutraalin avioliiton hankkeeseen, joka nyt on saanut Ruotsissa poikkeuksellisen paljon tukea parlamentilta. Ainoana vastustavana puolueena on (tosin hallitukseen kuuluva ja vaa'ankieliasemassa oleva) Kristillisdemokraatit, kaikki muut puolueet haluaisivat sukupuolineutraalin avioliiton toteutuvan jo kesään mennessä. "Uskonnonvapausongelma" muodostuu siitä, että Ruotsin kirkko on tiedostanut olevansa jo nyt suunnattomissa ongelmissa kirkon jäsenyyden ohuuden ja alati vähenevien kirkollisverojen kanssa ja se ei katso siksi voivansa juuri nyt lähteä vihkimään saman sukupuolen avioliittoja. Opillisestihan kirkko on jo asiassa kääntänyt kuppinsa ajat sitten hyväksymällä kuitenkin rekisteröidyn parisuhteen siunauskaavan ja tästä syystä "uskonnonvapausongelma" on lainausmerkeissä. Paniikkireaktiona monet ruotsalaiset piispat haluaisivat luopua koko kirkon avioliittoonvihkimysoikeudesta.

Hyvin vakavana voidaan pitää kolmantena mainitsemaani ihmisoikeuskysymystä. Ruotsin liberaali aborttilaki sallii abortit ilman mitään "järkevää" syytä aina 18. raskausviikkoon asti ja nyttemmin on käynyt ilmi, että tämän ja eräiden muiden kulttuurillisten seikkojen yhdistelmänä on lapsen sukupuolen perusteella tehtävä abortointi alkanut nostaa päätään. Paitsi, että abortti loukkaa muutenkin lapsen oikeutta elämään, on sukupuoleen perustuvalla abortoinnilla lisänä myös tuleva yhteiskunnallinen haitta sukupuolijakauman vääristymisen muodossa. Näin on käynyt esimerkiksi väkirikkaissa Kiinassa ja Intiassa aiemmin.

Verkkouhkapelien rajoittamistoimista

Tänään Helsingin Sanomat on otsikoinut suunnitelmasta rajoittaa suomalaisten uhkapelinpeluuta Internetissä. Pääasiallisena keinona tälle ei (onneksi) ole esitetty verkon sensurointia, mutta sen sijaan useiden Yhdysvaltain osavaltioiden jo nyt toteuttamaa menetelmää, jossa pankit estetään välittämästä maksuja ulkomaisille Internet-uhkapelejä tarjoaville yrityksille. Ehdotus on luonnollisesti saanut vastaan keskustelussa melkoisen vastalauseryöpyn, koska Internetissä uhkapelaamista monet vastaavasti pitävät perusoikeutena ja yksilönvapauksiin kuuluvana.

Viime aikoina on pyritty tekemään erilaisista pokerin variaatioista, kuten Texas Hold-em:istä, "trendikkäitä" ja monissa lehdissä on esitelty tällaisten lajien huippupelaajia ja kerrottu siitä, kuinka pokerivoitot ovat tuoneet heille valtavia omaisuuksia. Uhkapelien myönteinen esilläpito on johtanut siihen, että ne, joilla ei ole mahdollisuutta harjoitella kyseistä lajia vähemmillä riskeillä ja suhtautua rahapelaamiseen asiaankuuluvalla varovaisuudella, ovat "löytäneet" ulkomaiset verkkouhkapelisivustot. Useimmille tämä ei suinkaan ole tarkoittanut mitään äkkirikastumista tai muuten kehittävää ja älyllisesti sivistävää harrastusta, vaan sen sijaan suuria rahanmenetyksiä ja peliriippuvuutta haitallisine lieveilmiöineen. Jotkut ovat rahoittaneet pelaamistaan kulutusluotoilla, panttaamisilla, kavereilta ja sukulaisilta lainaamalla sekä pikavipeillä omien rahojen loputtua.

Kun pelaaminen tapahtuu valvomattomasti epämääräisillä sivustoilla, joudutaan pohtimaan erilaisia luotettavuuteen ja kyseenalaiseen liiketoimintaetiikkaan liittyviä ongelmia. Kaikkein klassisin luotettavuusongelma liittyy siihen, saako sellaisten sivustojen pitäjiltä yleensä pelitilillään olevia voittorahoja kotiutettua. Joskus ei saa, jos pelitilille on tallennettu tarpeeksi suuri summa rahaa. Lisäksi sivustot voivat kadota verkosta tuosta vain. Mutta salakavalampiakin keinoja on olemassa. Eräs on palauteprosenttien keinotekoinen sääteleminen. Sivusto saattaa esimerkiksi olla ohjelmoitu niin, että uudelle pelaajalle, joka pelaa pienillä panoksilla, annetaan tahallaan aluksi enemmän voittoja tai helpompia voittoja kuin todennäköisyys ja pelaajan taito oikeasti olisivat antamassa myöden. Tieteellisesti on todistettu, että kaikkein koukuttavimpia uhkapelejä ovat sellaiset, joissa yksittäinen pelikierros on nopeatempoinen ja palautusprosentit korkeat. Mutta kun pelaaja houkutellaan siirtämään palveluntarjoajalle enemmän rahaa ja korottamaan panoksiaan, niin palautusprosenttia hyvin varovasti tuodaan alaspäin.

Kun hallitus pohtii keinoja uhkapelitoiminnan kontrolloimiseksi ja rajoittamiseksi, syynä tähän on valtion tulojen lisäksi myös uhkapelien aiheuttamista ongelmista valtiolle ja kunnille koituvat kustannukset. Tyypillinen tilanne, jossa uhkapelistä aiheutuu sosiaalimenoja on se, että jompikumpi perheen vanhemmista on pelannut kaikki talousrahat, jotka muuten olisi tarvittu esimerkiksi asumiskustannuksiin, ruokaan ja lapsista huolehtimiseen.

Kehitysoppi kuuluu biologian tunnille, luomisoppi ei!

Viime aikoina on käyty jonkin verran keskustelua ns. "älykkään suunnittelun teoriasta" ja sen sopivuudesta biologian tunneille tai kirkon sisäisiin koulutustilaisuuksiin. Kuluneina vuosina on aiheesta julkaistu myös useita kirjoja. Kantani asiaan lähtee liikkeelle siitä, että ensin tunnistetaan, mistä "älykkään suunnittelun teoriassa" filosofisesti on kysymys.

Tärkeissä kristillisten kirkkojen tunnustuksissa, erityisesti Apostolisessa uskontunnustuksessa, mutta myös laajemmassa Nikean uskontunnustuksessa käsitellään alussa käsitettä Jumalasta taivaan ja maan luojana. Lisäksi evankelisluterilaisia ja Porvoon sopimuksen kirkkoja kiinnostaa se, että Martti Luther on Vähässä ja Isossa katekismuksessa kommentoinut tätä luomiskäsitettä ja havainnollistanut, miten se sitoo ihmistä ja millä tavoin kristillinen ihmiskäsitys velvoittaa ihmisiä kiittämään luomistyöstä. Ei niin, että luomiskäsitteltä varta vasten edellytettäisiin nuoren maailman kreationismin nimellä tunnettua alle 10000 vuotta sitten luotua maapalloa, vaan sen sijaan korostetaan sellaista luomiskäsitystä, joka kattaa ihmiselämän arvon, jokapäiväisten tarpeidemme täyttymisestä kiittämisen ja luonnon kunnioittamisen.

Sen sijaan, että "älykkään suunnittelun teoriaa" pidettäisiin oikeasti pätevänä tieteellisenä teoriana, sen kannattajien todelliset motiivit ovat muualla. Heillä saattaa olla huoli, että perususkonkappale luomisesta, joka on eräs kristillinen fundamentti eli perusta, olisi unohtunut ja sen mukana myös esimerkiksi rehellisyys ja lähimmäisen kunnioitus korvautunut itsekkyydellä. "Älykkään suunnittelun teorian" tuonti biologian tunnille on kuitenkin virhe, koska biologian ja muiden luonnontieteiden opetuksessa halutaan tuoda esiin ihmisten tämänhetkistä parasta ymmärrystä luonnonlakien toiminnasta ja niitä asioita, joita voimme havaintojen ja luonnon antaman todistusaineiston pohjalta sellaisenaan selittää. Tämän todistusaineiston perusteella on ilmeistä, että maapallon elämä on syntynyt orgaanisista yhdisteistä ja kehittynyt nykyiseen muotoonsa lisääntymisen ja luonnonvalinnan keinoin muutaman miljardin vuoden aikana. Kehitysopilla ja sen tuntemisella on myös muita merkityksiä, koska sitä voidaan soveltaa myös kulttuurien kehityksen ymmärtämiseen, geneettisiin algoritmeihin ja teknologiatuotteiden kehitysprosesseihin.

Johtopäätöksenä, kehitysoppi kuuluu biologian tunnille, luomisoppi taas ei sinne eikä muuhun luonnontieteelliseen opetukseen kuulu. Sen sijaan luomisoppi kuuluu kirkon opetukseen rippikoulussa, nuorisotoiminnassa ja muussa sisäisessä toiminnassaan, samoin kuin koulun (kristillisten kirkkojen opin mukaan) tunnustuksellisille uskonnontunneille. Luomisoppia ja sen erilaisia merkityksiä voidaan niinikään käsitellä myös elämänkatsomusopin tunneilla.