maanantai 30. kesäkuuta 2008

Koululaisten oikeus vapaa-aikoihin

Uusi työviikko on sitten alkanut, vaikka monilla nyt loma onkin. Vaikka monilla työpaikoilla onkin hiljaisempaa, niin kuitenkin jotkut ovat aina töissä ja liike-elämän rattaat pyörivät omalla tahdillaan lomakuukausinakin.

Aina silloin tällöin herää keskustelu parhaista loma-ajankohdista, etenkin koululaisten osalta. Jotkut kannattavat koululaisten kesäloman siirtämistä myöhäisemmäksi, alkamaan vasta juhannuksesta tai heinäkuun alusta ja jotkut ovat tuoneet julki radikaalimman tavoitteen näiden loma-aikojen lyhentämisestä kaiken kaikkiaan. Sellainen vaatimus ei kylläkään voi millään lähteä ainakaan lapsen edusta käsin.

Todellisena motiivina on se, että vanhempien loma-ajat eivät yleensä riitä kattamaan kaikkia koululaisten loma-aikoja ja halutaan, että lapsilla olisi joku paikka, jossa heistä pidetään päiväsaikaan huolta vanhempien ollessa töissä. Tämä on vielä aivan ylevä tavoite, mutta olisi väärin täyttää tätä tarvetta pakottamalla lapset kesällä kouluun tai venyttää heidän koulupäiviään jo alaluokilta 7-8-tuntisiksi "eheytetyiksi koulupäiviksi", joiden välissä on oppituntien välillä pitkä ruokatauko, lepoa ja harrastustoimintaa. Olennaista on se, että koulu on lasten työtä eikä laitosrangaistus ja harrastustoiminnan ja täytetoiminnan on oltava vapaaehtoista.

Näinollen oikea ratkaisu on ratkaista alaluokkalaisten "pitkien iltapäivien" ongelma, samoin kuin koululaisten loma-aikojen ongelma niin, että päivähoitoa ja harrastetoimintaa tarjotaan niille, joiden osalta siihen on tarve, eikä pakoteta kaikkia tässä asiassa samaan muottiin.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Hanti-Mansian Potemkinin kulissit

Tänään on samaten Helsingin Sanomat otsikoinut Venäjällä Hanti-Mansiassa pidetystä suomalais-ugrilaisten kansojen kongressista, ja paljastanut sen toiminnassa olevan säröjä ja propagandaluonteisuutta. Siellä nimittäin Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves päätti marssia ulos kuultuaan Venäjän duuman kansainvälisten asioiden komitean puheenjohtaja Konstantin Kosatsevin puheen, jossa tämä tölväisi Venäjällä asuvien suomalais-ugrilaisten kansojen asemaa ja kytki sen venäläisvähemmistön kohteluun Virossa.

Tällainen ei kuitenkaan ole asiallista, sillä venäläisvähemmistön asema Virossa on hyvä ja he saavat kohtuullisen viron kielen taidon opeteltuaan ja asuttuaan maassa tarpeeksi kauan (5 vuotta ja monilla se on ollut jo hyvän aikaa täynnä!) anoa Viron kansalaisuutta. Etenkin monilla nuorilla venäjää äidinkielenään puhuvilla on nykyään etelänaapurissamme Viron ja siten Euroopan unionin kansalaisuus ja he ovat hyvin integroituneet virolaiseen yhteiskuntaan.

Tosiasia on se, että Venäjän valtionhallinto on viime vuosina muuttunut hyvin keskusjohtoiseksi ja sen eräänä perusideologiana on panslavismi. Panslavismi merkitsee sitä, että venäjän kieltä ja venäläistä kulttuuria pidetään korkea-arvoisempina kuin muita kieliä ja kulttuureita ja näinollen esimerkiksi suomalais-ugrilaisia kielivähemmistöjä katsotaan kulmat kurtussa. Ne nähdään "välttämättömäksi pahaksi", tai "epäyhtenäisyydeksi" ja monet vallanpitäjät näkevät vähemmistökansoihin liittyvän erityisiä riskejä. Kenenkään ei nykypäivänäkään sovi unohtaa historiaa ja Stalinin kyydityksiä ja puhdistuksia.

Toinen tosiasia on se, että Suomi, Viro, Latvia ja Liettua mielletään Venäjällä historiallisesti Venäjän etupiiriin ja jopa katsotaan, että näiden kuuluisi olla Venäjän maakuntia ennemmin kuin itsenäisiä valtioita. Asia ei ole vieras myöskään Venäjän armeijan korkeille upseereille, koska Itämeren itärannikolla on sotilasstrateginen merkitys Euroopassa. Monet tärkeimmistä Neuvostoliiton tukikohdista ennen 90-lukua sijaitsivat nimenomaan miehitetyissä Baltian maissa. Esimerkkeinä Viron Paldiski, Haapsalu, Sillamäe, Saarenmaan ja Hiidenmaan saaret ja Latvian Skrundan tutka-asema ja Ventspils.

Tämä kaikki merkitsee sitä, että vaikka valtioiden välit olisivat "poliittisesti korrekteja", niin presidentti Ilves osoitti parempaa tilannetajua kuin oma presidenttimme Halonen, huomioidessaan selvällä diplomaattisella eleellä, ettei ole tyytyväinen pelkkiin näytösluonteisiin juhliin vähemmistökansojen puolesta, vaan vaatii sen sijaan todellista suomalais-ugrilaisen etnisen alkuperän arvostamista ja anteeksipyyntöä historiallisista vääryyksistä.

Tonttimaan myymisestä venäläisille

Tänään on iltapäivälehtien sivuilla julkaistu artikkeli, joka liittyy tonttimaan myymiseen venäläisille Kaakkois-Suomesta. Jotkut suomalaiset ovat vartavasten ilmoitelleet asiasta venäläisissä lehdissä. Motiivina tälle on ollut raha, sillä monet venäläiset uusrikkaat ovat valmiita maksamaan suurempia summia kuin suomalaiset esimerkiksi arvokkaista kesämökkitonteista Saimaan rannoilla tai saarissa.

Katson, että tämä ei kuitenkaan ole oikein. Venäjä on suurvalta, jonka välit ovat pidempään olleet Suomeen ja Euroopan Unioniin päin "rönsyilevät" ja varautuneet. Asiaan ei voi olla vaikuttamatta se, että Venäjä edelleen pitää hallussaan laajoja ennen sotia Suomeen kuuluneita alueita. On turvallisuuspoliittisesti olennaista, että Suomi aina sitoutuu länteen ja läntisiin arvoihin, ja miettii kaikkea taloudellistakin kanssakäymistään itänaapurin kanssa siltä kantilta, että valtion turvallisuus ensin. Seuraavat lainsäädäntötarpeet ovat mielestäni tässä asiassa välttämättömiä:

  • Tonttimaan myynti Euroopan Unionin ulkopuolisten maiden kansalaisille tulee saattaa luvanvaraiseksi. Joitakin maita voi listata sellaisiksi, että niiden kansalaisille tonttimaata ei Suomesta saa myydä lainkaan.
  • Venäjän arvaamattomuuden vuoksi on säädettävä, että jos muu taho kuin Suomen valtio tai Suomessa sijaitseva kunta pakkolunastaa tai konfiskoi Venäjän kansalaisen Suomessa omistaman kiinteistön, niin kiinteistö julistetaan Suomen valtiolle menetetyksi. Tämä on tarpeen siksi, että Venäjällä on aina mahdollista, että valtiovallan kanssa liian huonossa yhteistyössä olevat liikemiehet joutuvat jatkossakin vainotuiksi ja heidän omaisuuttaan voidaan takavarikoida. Ei ole esimerkiksi aiheellista, että Suomen maaperällä oleva tontti esimerkiksi näin joutuisi jonkun venäläiseen puolue-eliittiin kuuluvan haltuun.

lauantai 28. kesäkuuta 2008

Yliopistojen haku ja uusien ylioppilaiden lisäpisteet

Viikonloppu on sitten alkanut aurinkoisissa merkeissä, mutta iltaa kohden saattaa olla pilvistyvämpää ja ehkä sadettakin (Ilmatieteen laitoksen mukaan). Täytynee tehdä ulkoilut ja kauppareissut ajoissa.

Tänään oli Helsingin Sanomissa jälleen jonkin verran polemiikkia koskien yliopistojen uusien opiskelijoiden lisäpisteitä ja sitä, miten Lapin yliopisto oli myöntänyt tällaisia lisäpisteitä vielä tänäkin vuonna, vaikka Eduskunnan oikeusasiamies ja opetusministeriö ovat todenneet käytännön yhdenvertaisuutta koskevien lakien vastaiseksi. Lapin yliopiston puolustukseksi voidaan tosin todeta, että he olivat tiedottaneet käytännöstä ennen kuin velvoittava ohjeistus menetellä toisin tuli.

Uusien ylioppilaiden suosiminen on kaksiteräinen miekka. Yhdessä vaakakupissa painaa se, että koulutusputkiin ei haluttaisi liian monille välivuosia tai hyppimistä opiskelupaikasta toiseen, sillä tämän katsotaan lisäävän syrjäytymisen riskiä ja lykkäävän työelämään pääsyä. Tätä kehitystä voidaan tai voitaisiin hillitä uusien ylioppilaiden suosimisella, joko antamalla lisäpisteitä tai laittamalla tietty kiintiö pelkästään uusille ylioppilaille, esimerkiksi niin, että ensin täytettäisiin opiskelupaikoista 60% kaikkien hakijoiden parhaista ja loput 40% niistä uusien ylioppilaiden parhaista, jotka eivät vielä tulleet valituiksi.

Toisaalta toisessa vaakakupissa painaa yhdenvertaisuuden lisäksi se, että useat kovasti jollekin alalle, esimerkiksi lääketieteelliseen tai oikeustieteelliseen, haluavat opiskelijat eivät varmasti tässäkään skenaariossa tyytyisi siihen, että kerran epäonnistuttua olisi tie pysyvästi sille alalle kiinni vaan hakevat vaikeutuneidenkin pääsykoeolosuhteiden vallitessa seuraavina vuosina uudestaan. Saattaa tulla tietty ryhmä, joka pitääkin 5-6 välivuotta 1-2 välivuoden sijasta!

Oma ehdotukseni, joka tosin vaatisi lakimuutoksia, jotta nyt annettu oikeusasiamiehen päätös menettäisi ennakkopäätösmerkityksensä, olisi sellainen, että ylioppilaat pyrittäisiin joka tapauksessa saamaan mahdollisimman pian korkeamman asteen koulutuksen piiriin, mutta hyvin suoritetuista opinnoista annettaisiin houkuttimia päästä jouhevammin vaihtamaan alaa. Esimerkiksi niin, että olisi neljän kiintiön järjestelmä, jossa merkittäisiin hakijoita seuraavasti:

  • E = ylioppilaat, joilla ei ole alla mainittuja lisäetuja
  • U = uudet ylioppilaat (alle vuosi sitten kirjoituksensa päättäneet)
  • A = ammattikorkeakoulututkinnon omaavat
  • K = kandidaatintutkinnon muulta alalta omaavat

Ensin esim. 55% täytettäisiin kaikkien hakijoiden parhaista, sen jälkeen seuraavat 15% niistä ryhmiin UAK kuuluvien hakijoiden parhaista, jotka eivät vielä tulleet valituiksi, sitten 15% niistä ryhmiin AK kuuluvien hakijoiden parhaista, jotka eivät vielä tulleet valituiksi ja viimeisenä 15% niistä ryhmään K kuuluvista, eli muiden alojen kandidaateista, jotka eivät vielä tulleet valituiksi. Tällaisella järjestelmällä voitaisiin varmistaa se, että opiskelupaikkaa hakevan kannattaa hakea ensisijaisen vaihtoehtonsa lisäksi jotakin helpompipääsyistä opiskelupaikkaa, ottaa se vastaan ja tehdä opintonsa siellä huolellisesti, koska sillä tavalla voisi varmistaa ensinnäkin parantuneen ammattipätevyyden ilman välivuosia ja kuitenkin saada takaisin helpomman pääsykoekiintiön etu. Tämä malli ei välttämättä ole paras mahdollinen ja joitakin viilauksia voidaan tehdä, esimerkiksi jos joku on suorittanut välittömästi lukion jälkeen yo-pohjaisen ammattikoulututkinnon, niin tällöin lienee oikeudenmukaista päästää hakemaan ryhmässä U eikä E.

perjantai 27. kesäkuuta 2008

EK vastaan opiskelijat - taas!

Viikonloppu on sitten koittanut työviikon jälkeen. Hienoa, että nyt on muutama päivä aikaa rentoutua. Tosin näyttää siltä, että uutis- ja poliittisella rintamalla ei aika pysähdy koskaan.

Nyt on EK (Elinkeinoelämän keskusliitto) jälleen "ärähtänyt" ja vaatinut "toista korkeakoulututkintoa" maksulliseksi. Tarkoittaako tämä toista maisteritasoista yliopistotutkintoa vaiko jopa maisterintutkintoa AMK-tutkinnon jälkeen? Tätä on moni pohtinut, sillä jälkimmäinen tarkoittaisi "väärin valinneen" tai yhden pääsykoe-epäonnistumisen vuoksi toiseen opiskelupaikkaan väliaikaisesti menneen opiskelijan pahaa ahdinkoa. Jos hän esimerkiksi ammatissaan havaitsisi, että pätevöitymisen vuoksi olisi parempi suorittaa ylempi korkeakoulututkinto, niin silloin hän on vaikeuksissa, jos ei kykene sitä lukukausimaksuitta saamaan. (On otettava myös huomioon, että jo täysaikaisen opiskelun aiheuttama vähäisempi palkkatyö tekee hallaa rahatilanteelle.) Toinen kysymys koskee tohtorinopintoja. Ovatko ne tulossa maksulliksi, vaikka jatkotutkinnot tunnetusti ovat muutenkin "opintorahattomia" ja vaativat sivutyön tai matalapalkkaisen tutkijakoulupaikan.

Tässä on ilmeisesti se sama vanha tarkoitus, mikä aikaisemmin - kaikkia yliopisto-opintoja yritetään vaihe vaiheelta saada maksullisiksi ja rajata niiden piiriin vain ne, joiden vanhemmilla on varaa kustantaa tällainen opiskelu. On varsin selvää, ettei etenkään pidempiä opiskeluita ole mahdollisuus lainarahoin rahoittaa ilman taloudellista katastrofia. Opintolainalla ei ole kiinteää panttia kuten asuntolainalla.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Ihmisapinoiden ja ihmisten oikeudet

Nyt on sitten Espanjassa päätetty ihmisoikeuksien myöntämisestä muillekin ihmisapinoille kuin ihmiselle, esimerkiksi simpanssille ja gorillalle. Vaikka onkin ilmeistä, että koko maailman monisoluinen eliöstö edustaa biologisesti samaa sukupuuta, niin toivoisin kuitenkin jonkinlaista hillintää tällaisiin lainsäädäntöviritelmiin. Ne nimittäin eivät välttämättä pidemmän päälle tarkoita sitä, että ihmisoikeudet vain laajentuisivat, vaan samalla saattaa tulla vallalle ideologia, jonka mukaisesti heikompiosaisia voitaisiin kohdella kuten apinoita tai vielä pahemmin, kuten karjaa.

Voidaanko tällaisella esimerkiksi oikeuttaa kuolemantuomio, jos se rinnastetaan huonosti käyttäytyvien eläinten lopettamiseen? Entä eutanasia tai se, että vanhemmat päättäisivät kehitysvammaisen lapsensa surmauttamisesta? Nämä eivät ole mitään irrelevantteja kysymyksiä, vaan aivan tätä päivää esimerkiksi Yhdysvalloissa tai EU:hun kuuluvassa Hollannissa.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Kirkolta voisi toivoa ryhdikkyyttä

Vaikka Suomen Evankelisluterilainen kirkko, johon itsekin kuulun, on edelleen tärkeässä asemassa mm. rippikoulun ja avioliittoon vihkimisten osalta, on sen kentällä kuitenkin kuohunut jo pitkään. Sen laajuus ja asema yhteiskunnallisesti tärkeiden tehtävien hoitajana on johtanut siihen, että se on joutunut liian monessa asiassa taipumaan ja mukautumaan moniin erilaisiin muotteihin.

Eräänä kiperänä pulmana on ollut naispappeus. Itse naispappeuden hyväksyminen ja perinteisen virkakäsityksen omaavien pappien väistämisvelvollisuuden ja omantunnonvapauden takaaminen kohtuullisissa rajoissa toimi pitkään, mutta jostakin syystä siihen tuli tämän vuosikymmenen puolivälissä 2005-2006 stoppi ja sukupuolineutraalia virkakäsitystä on tuputettu moniinkin sellaisiin seurakuntayhteisöihin, joihin se ei kuulu. Esimerkkinä tästä on SLEY:n Karkun opiston jumalanpalvelukset - niihin on yritetty ehtoollisoikeuden poistamisen uhalla väkisin tuoda yleiseltä seurakuntapuolelta naispappia. Tähän ei ole voinut olla vaikuttamatta poliittinen painostus.

Muita yhtä hankalia kysymyksiä ovat olleet se, mitä rippikouluissa ja parisuhdekursseilla saa kristillisestä perhekäsityksestä opettaa ja tuleeko kirkon laajentaa toimintaansa puoltamaan myös vaihtoehtoisia käsityksiä. Keskustelua on mm. käyty naisten oikeudesta vapaaseen aborttiin tai seksuaalivähemmistötoiminnasta, kuten sateenkaarimessuista, homoparisuhteiden siunaamisesta tai homoparisuhdekursseista. Tällaisten toimintamallien järjestäminen ja rönsyily joka suuntaan, niin ettei selvästi ilmaista edes kirkon ihanteita, on päällisin puolin houkuttelevaa - sillä yritetään laajentaa niiden ihmisten pohjaa, joilla olisi kiinnostusta kirkkoa kohtaan, mutta hinta on kova. Kirkkoa on nimittäin sen jälkeen entistä vaikeampi tunnistaa nimenomaan kristilliseksi kirkoksi sen sijaan, että se olisi vain yleinen seremonialaitos tai viihteenjärjestäjä.

Toivoisin, että kirkon piirissä pohdittaisiin näitä kysymyksiä vakavasti ja vältyttäisiin siltä, että se itse instituutiona tulisi rikkoneeksi vaikkapa rippikoulun jälkeistä konfirmaatiolupausta ja näyttäisi huonoa esimerkkiä sen toteuttamisesta. Se siis kuuluu seuraavasti:
L: Rakkaat nuoret. Teidät on kastettu tähän uskoon ja olette saaneet sen mukaista opetusta. Tahdotteko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässänne?

Vastaus: Tahdon.

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Ruuhkamaksuilla joukkoliikennettä halvemmaksi

Tänään satoi, kuten eilenkin ja töistä paluumatkalla pyöräillessä tietysti kastuin. Ei auta kuin laittaa vaatteet kuivumaan. Jouduin kuitenkin kesken työpäivän käyttämään julkisiakin kulkuvälineitä, ja koska minulla ei ollut älykortilla pääkaupunkiseudun seutukautta voimassa, jouduin vähentämään lippujen hinnat kortin arvotililtä.

Mistä tulemmekin itse aiheeseen, eli joukkoliikenteen käyttö on muuttunut hävyttömän kalliiksi ja pahoin pelkään, että YTV:n uudistukset tulevat jatkossa nostamaan lippujen hintoja lisääkin. Nykyään siis kertaseutulippu on arvolla maksettuna 3.23€, ja useammat tällaiset kuukaudessa tekevät jo selvää lovea kukkaroon. Samoin kuin kauden ottaminen, seutukausi tekee kuukaudessa peräti 82.90€.

Mikäli joukkoliikenteen suosiota halutaan etenkin länsimetron tultua erityisesti suosia yksityisautoiluun nähden, niin hintoja pitäisi pudottaa. Subventiorahat voisi kerätä kunnallisverojen ohella myös mahdollisista ruuhkamaksuista.

maanantai 23. kesäkuuta 2008

Sadetta ja mopokaahareita

Vaihdettuani taannoin työpistettä (mutten työnantajaa) Helsingistä Espoon Leppävaaraan, tuli mahdolliseksi pyöräileminen aamulla töihin ja iltapäivällä takaisin. Etenkin kun työpaikalla on suihkutilat, joissa vaihtaa vaatteet ennen toimistoon menoa. Tosin ainakin pari asiaa tekee tällaisen työmatkailun jännittäväksi, ensinnäkin ei tiedä, josko sää suosii iltapäivällä vaikka se olisi suosinut aamulla, eli sade voi aina yllättää, toiseksi pyöräteillä saa olla tosi tarkkana, koska mopokaahareiden kanssa tulee usein läheltäpititilanteita. Mopot ovat kuitenkin jonkinlaisia moottoriajoneuvoja, etenkin viritettyinä (!), joten kannatan niiden pitämistä poissa jalankulku- ja pyöräteiltä. Harmi, ettei moni tunnu tietävän, että nykyään jos pyörätieltä puuttuu erityinen mopoilun salliva lisäkilpi, niin silloin k.o. moottoriurheilumuoto on siinä kohden kielletty!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Juhannus ohi, kesän loppupuoli alkanut

Juhannus on sitten vietetty (suvun hirsimökillä Hattulassa) ja huomenna työt kutsuvat! Harmillista, että sateen vuoksi juhannuskokon polttaminen meni pilalle ja risujen on edellen annettava kuivua ennen kuin se joskus monta päivää myöhässä siellä sytytetään. Muuten juhla sujui oikein mukavasti, tuli myös yksi laituri pystytettyä ja pitkospuita rakenneltua. Kun juoksevaa vettä ei ole, niin saunan ja kaikkien pesuvesien kanssa on aina kova veden ja halkojen kantaminen. Se käy ihan kuntoilusta.

Samoin alkavat päivät lyhetä ja kohta onkin jo syksy.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Sakon muuntorangaistuksen poistuminen

Tapa, jolla eduskunta on käsitellyt sakon muuntorangaistuksen (eli sakkovankeuden) poistamista, herättää vastenmielisyyttä. Vaikka asia ei ole suuri budjettikysymys vaan sen sijaan tärkeä omantunnon- ja lainkunnioituksen kysymys, niin sitä viedään läpi ankaralla ryhmäkurilla Keskustan ja Kokoomuksen ryhmissä. Perusteena olivat "pohjoismainen" ajatus siitä, ettei sakon muuntorangaistus ole "tasapuolinen" ja että sakon muuntorangaistukseen joutuvat ovat "surkeita reppanoita". Oli niin tai näin, katson, että ensin olisi pitänyt säätää mahdollisista pakollisista päihdehoitotoimenpiteistä tai yhdyskuntaseuraamuksista sakon muuntorangaistuksen tilalle ja vasta sitten poistaa tai vähentää vankeusuhkaa näissä asioissa edes rangaistusmääräysmenettelyssäkään määrätyn sakon osalta.

Suomalainen rangaistusjärjestelmä on monilta muiltakin osin liian löyhä ja epäuskottava, talous-, tekijänoikeus- ja huumausainerikosten rangaistukset voivat olla aivan hirveitä, kun taas monet väkivalta- ja seksuaalirikolliset käsitellään silkkihansikkain. En usko, että kovin kauaa voidaan ainakaan budjettisäästöjä tehdä pitämällä rangaistusjärjestelmä liian lievänä ja vankeinhoitolaitos suppeampana kuin tarpeen olisi.

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Opiskelijan asemaa ei saa enää heikentää

Vaikka asia onkin (onneksi) lakannut minua suoranaisesti koskemasta, pidän harmillisena sellaista kehitystä, että opiskelijan taloudellista asemaa jatkuvasti huononnetaan. Opintorahan 15% korotus on sellaisenaan riittämätön toimenpide, sillä elinkustannukset ovat nousseet jyrkästi ja yhä enenevässä määrin mm. VR ja liikennelaitokset purkavat ja vähentävät opiskelija-alennuksia ja supistavat niiden kattavuutta. Samoin yliopistojen säätiöittämishankkeisiin liittyy paljon ongelmia, ja keskustelua on ollut runsaasti rahojen riittävyydestä.

Jotkut talousalan asiantuntijat ovat menneet suoraan sanomaan julki tavoitteensa, jonka pelkään luisuvan myös yleiseksi valtionhallinnon tavoitteeksi, ellei ajoissa ja äänekkäästi tehdä selväksi, että suomalainen maksuton korkeakoulutus on rikkaus ja mahdollistaa paremmin tasa-arvon vanhempien varallisuustaustasta riippumatta. Viittaan tässä mm. seuraavaan KTT Vesa Puttosen artikkeliin:

jossa hän häpeilemättä kannattaa amerikkalaistyyppistä lukukausimaksujärjestelmää. En hyväksy myöskään kahta muutakaan hänen pointtiaan, ensinnäkään opiskelijoiden näkemistä pelkästään asiakkaina. Opiskelijat ovat yliopistoyhteisön jäseniä ja osallistuvat omalla panoksellaan toimintaan. Monet heistä toimivat lisäksi sivutoimisesti laskuharjoitusassistentteina, mikä on oivallinen tapa saada sivutuloja, syventää omaa oppimista, luoda kontaktipintaa eri vuosikurssien välillä ja saada kosketus yliopiston henkilökunnan maailmaan. Toiseksi iäkkäänäkin suoritetut tohtorintutkinnot voivat olla tieteellisesti hyvin arvokkaita ja perustua pitkän ammattiuran aikana hankittuun tietotaitoon ja kokemukseen. Päinvastoin pitäisin halveksuttavana sitä, että kompromettaisiin laatu pakottamalla vaativat väitöskirjat tehtäväksi pikavauhtia, vaikka väitöskirjakelpoista materiaalia ei lyhyessä ajassa kasaan saisi.

Kuten aiemmin esitin, parempia tuloksia saadaan supistamalla ylisuurta sisäänottoa, pitämällä sisäänotto kuitenkin tiukasti kiinni pääsykoetuloksissa eikä rahakysymyksissä ja kehittämällä opintotuki TKY:n kannanoton mukaisesti suoritepainotteiseksi!

Juhannus on tulossa

Juhannus on hieno keskikesän juhla, jota mm. muinaissuomalaiset, samoin kuin viikingit ja keltit juhlivat vuoden valoisimman ajan ja kesäpäivänseisauksen kunniaksi. Silloin on viimeistään pohjoinen luonto herännyt kesän kukoistukseensa. Myös kristilliset kirkot juhlivat juhannusta Herran edelläkävijän, Johannes Kastajan, juhlapäivänä. Arvostan itse, samoin kuin useimmat suomalaiset, juhannuksen juhlintaa järven rannalla maaseudun helmassa, jolloin kokko syttyy ja sukulaiset ja tutut kokoontuvat grillinuotion äärelle. Vesikin on joskus niin lämmintä, että saunasta voi mennä uimaan.

Tämän vuoden juhannuksen alla on kuitenkin synkkiä pilviä edessä, sillä jos kuljetusalan protesti pääsee käyntiin, niin juhannusliikenteestä torstaina ei välttämättä tule mitään. Tilanne on harmillinen niille, jotka tuolloin yrittävät vapaa-ajanviettoon eivätkä ole päässeet lähtemään esimerkiksi jo keskiviikkona.

Oma mielipiteeni ja kannanottoni kuorma-autoyhtiöille ja kuljettajille on - antakaa ihmisten nauttia juhannuksesta älkääkä tärvelkö omia sympatioitanne sillä, että pilaisitte ihmisten arvokkaan suvijuhlan. Polttoaineiden hinnannousu on todellinen ongelma, samoin kuorma-autonkuljettajien työolot, mutta asiaan voi vaikuttaa järkevämmin. Polttoainekustannukset kannattaa ja pitääkin siirtää eteenpäin tukku- ja kuluttajahintoihin, samoin työoloihin voi reagoida niin, että kieltäytyy laittomista määräyksistä jättää lepotauot pitämättä ja antaa kuorman mieluummin myöhästyä muutaman tunnin kuin vaarantaa liikennettä väsyneenä ajaessa. Sellainen "protestointi" on herrasmiesmäisempää.

Ja vielä yksi asia, meni juhannuksen alku niin tai näin, uiminen ja veneily selvin päin, uiminen vain rannan lähellä ja veneeseen aina pelastusliivit kunnolla päälle. Katsokaa myös, etteivät pikkulapset pääse yksin laiturille. Silloin ei suurin riemu vaihdu äkkiä suurimmaksi suruksi!

Urheilu ja doping

Tänään ovat monet aiemmat suomalaiset hiihtojohtajat piinapenkissä, kun Kari-Pekka Kyrö on astunut omalla nimellään esiin ja paljastaa aiemman systemaattisen dopingin suomalaisessa hiihdossa. Hyvä näin, useimmat suomalaiset ovatkin lopen kyllästyneitä näkemään erilaisten "karpaasien" teennäisiä hymyjä mitalia kaulaan pujotettaessa, vaikkei niitä millään mustikkasopalla ole otettu.

Kaipaisin tilanteeseen vielä sellaista lisätarkastelua, mikä on suomalaisen kestävyysurheilun nykyinen dopingin käytön tila. On nimittäin oletettavaa, ettei se ole mihinkään kadonnut ja kaivattaisiin samantapaisia rohkeita toimijoita kuin kv. ampumahiihtoliiton Carrabre, jotta huijarit saataisiin jäämään oikealla hetkellä kiinni. Carrabren taktiikka Kaisa Variksen kohdalla perustui mm. pitkäaikaiseen hemoglobiiniarvojen seurantaan, josta paljastui myös, mihin aikaan hän todennäköisimmillään eri urheilukisoissa oli ottanut tavakseen piikittää.

Ja käry kävi!

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Hallitus haluaa salata adoptiolapselta tietoja!

Liittyen aiempaan viestiini samaa sukupuolta olevien parien adoptiosta, vastaavanlaista ikävää on tulossa hallitukselta lisääkin. Hallituksen esitys 89/2008 vp (Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista) on salakavala ja heikentää adoptoitujen lapsien oikeuksia tietää omasta alkuperästään. Sen 38 § 3 ensimmäistä momenttia nimittäin kuuluvat:


38 §

Ottolapsisuhdetta koskevan tiedon luovuttamisen rajoitukset

Väestötietojärjestelmään talletettuja tietoja ottolapsisuhteesta ja siitä kuka on ottolapsen biologinen vanhempi, voidaan luovuttaa vain:

1) ottolapselle, jos hän on täysi-ikäinen;

2) ottolapselle ja ottovanhemmille yhteisesti, jos ottolapsi on täyttänyt viisitoista vuotta;

3) ottovanhemmille, jos ottolapsi on alle viisitoistavuotias, ja kysymys on ottolapsen terveyttä tai turvallisuutta välittömästi koskevasta tietotarpeesta;


Kun aiemmin adoptoitu lapsi saattoi milloin tahansa tarkastuttaa kirkkoherranvirastosta tai siviilirekisteristä tiedon siitä, onko hän adoptoitu vai ei ja keitä ovat hänen biologiset vanhempansa, niin nyt tämä oikeus ollaan häneltä riistämässä ennen täysi-ikäisyyttä. Asiaa ei mitenkään voi verrata hedelmöityshoitolain 1237/2006 vastaavanlaiseen rajoitukseen, koska adoptiolaissa kysymys on vanhemmasta tai vanhemmista, jotka mahdollisesti ovat elossa ja joiden kanssa lapsella on aiemmin ollut suhde kun taas hedelmöityshoitolaissa kysymys on sukusolun luovuttajasta, joka hänkin tietysti on biologinen vanhempi, mutta ehkä kuitenkin etäisempi.


Mitään järkeä tällaisessa ei ole, kyseessä on puhtaasti ihmisoikeusloukkaus, koska ei lapsen edun mukaista voi olla, että häntä koskevia tärkeitä henkilökohtaisia tietoja häneltä itseltään pimitetään. Hallituksen motiivista tässä asiassa minulla on varsin ikävä epäilys - siellä alitajuisesti tiedostetaan, että esimerkiksi jotkut samaa sukupuolta olevien parien sisäiset adoptiot tai muuten löyhempien sääntöjen perusteella tehtävät adoptiot saattavat kohdata myöhemmin rajua kritiikkiä ja lapsi saattaa esimerkiksi murrosiän kynnyksellä haluta selvittää täsmälleen, mikä on hänen biologinen alkuperänsä ja miksi hänet on annettu ottolapseksi. Erityisesti, jos lapselta tämän seurauksena puuttuu sosiaalinenkin äiti tai isä, niin tiedonsaantioikeuden merkitys vain korostuu.



Asiaa koskevia linkkejä:


  • Eduskunnan sivu, jolta löytyvät uusimmat lakiehdotukset.
  • FINLEX, josta löytyy ajantasainen lainsäädäntö.

Laki lapseksiottamisesta (adoptioita säätelevä laki) löytyy FINLEX:istä diaarinumerolla 153/1985.



PS: oma ehdotukseni tämän lainkohdan muuttamisesta järkevämmäksi on (numeroiden siirtyminen jätetty huomioimatta):


38 §

Ottolapsisuhdetta koskevan tiedon luovuttamisen rajoitukset

Väestötietojärjestelmään talletettuja tietoja ottolapsisuhteesta ja siitä kuka on ottolapsen biologinen vanhempi, voidaan luovuttaa vain:

1) ottolapselle (Poist.);

2) (Poist.)

3) ottovanhemmille, jos (Poist.) kysymys on ottolapsen terveyttä tai turvallisuutta välittömästi koskevasta tietotarpeesta ja ottolapsi on ikänsä tai terveydentilansa vuoksi estynyt ilmaisemasta tahtoaan;

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Hauskat hääjuhlat

Olin eilen serkkuni hääjuhlissa, jotka olivat oikein hauskat ja hyvin järjestetyt. Kaikki viihtyivät hyvin. Tämä ei kuitenkaan saa peittää alleen sitä, että pohjimmiltaan kysymys ei ollut siitä, että väkeä vain kutsutaan paikalle ja juhlitaan ystävien ja sukulaisten kanssa - tärkeämpi on tilaisuudessa solmittu elinikäiseksi tarkoitettu avioliitto.

Kuten kirkollisen vihkimisen ohessa selvästi tuli ilmi sekä hääparille, että vieraille, on avioliitto asetettu nimenomaan yhden miehen ja yhden naisen välille perheen perustaksi ja edellyttää molemmilta puolisoilta halua rakastaa, ei siis pelkkää ohimenevää hetken huumaa tai ihastumista, vaan todellista tahtoa rakastaa ja tukea niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Kun tämä aikojen kuluessa käy toteen, on asian juhlinta ja siitä iloitseminenkin ollut paikallaan.

Onnea vielä kerran!

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Saman sukupuolen adoptio on huono ajatus

Viime aikoina on keskusteltu paljon adoptio-oikeudesta, erityisesti samaa sukupuolta olevan parin sellaisesta. Tässä keskustelussa tulisi aina muistaa seuraavat seikat:

- Suomessa adoptiot ovat ns. vahvoja adoptioita, eli niitä ei voida purkaa eivätkä ne jätä jäljelle mitään aikaisemman vanhemman oikeuksia, ei edes tapaamis-, tiedonsaanti- tai perimisoikeutta.

- Adoption tarkoitus on tarjota vanhempansa menettäneelle lapselle vanhemmat, ei olla aikuisten lapsettomuudenhoitokeino.

On erittäin tärkeää, että taloudellisesti heikossa asemassa olevat tai tilapäisesti lapsensa hoidosta estyneet vanhemmat voisivat luottaa siihen, että he saavat ansaitsemansa tuen ja että tilanteen parannuttua he voisivat taas muodostaa omien lastensa kanssa eheän perheen. Tästä syystä huostaanottoja tulisi tehdä vain erittäin pakottavissa tilanteissa ja tällöinkin tapaamisoikeuksien ja sukulaissijoitusten avulla säilyttää lapsen kontaktit hänelle tärkeisiin ihmisiin. Käytännössä rahakysymykset ovat monesti niin Suomessa kuin maailmallakin moninaisin tavoin vaikuttaneet tämän periaatteen rikkomiseen.

Nyt ehdotettu samaa sukupuolta olevien parien sisäinen adoptio-oikeus on epäasianmukainen. Siinä käytettäisiin järeintä mahdollista lasten- ja vanhemmainoikeuksien muuttamisen keinoa seksuaalivähemmistöjen ja samaa sukupuolta olevien parien tasa-arvokysymysten hoitamiseen. Lapsen oikeudet ja muut tärkeät ihmisoikeudet menevät helposti pesuveden mukana. Eräs veruke, jolla tätä asiaa on ajettu, on se, että "sisäistä adoptio-oikeutta käytettäisiin niiden lasten aseman parantamiseen, jolla ei ole anonyymin hedelmöityshoidon perusteella isää vaan kaksi äitiä" tai että "nykyinen hedelmöityshoitolaki mahdollistaa sen, ettei sukusolujen luovuttajan isyyttä tarvitse vahvistaa". Tällainen kaatuu ainakin jälkimmäisessä tapauksessa karuihin faktoihin; nykyinen hedelmöityshoitolaki 1237/2006 (Finlex) on johtanut siihen, että sukusolujen luovuttajia on erittäin harvassa, vielä vähemmän heistä niitä, jotka sallivat luovutuksensa käytön muuhun kuin naisen ja miehen muodostaman parin hedelmöityshoitoon. Käytännössä on pelättävissä, että sellaisissa tilanteissa, joissa lapsella on alunperinkin ollut äiti ja isä ja jossa jompikumpi, lapsen yksinhuoltajuuden saatuaan ja mennessään parisuhteeseen samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa, haluaa lapsen kokonaan itselleen ja parisuhdekumppanilleen.

Edellä mainittuun on esitetty sellaista kritiikkiä, että se koskisi myös heteroparisuhteita ja niiden jo voimassa olevaa ja laillista sisäistä adoptiota. Tämä on toki totta, mutta merkittävän eron tekee se, että eri sukupuolta olevien parisuhteissa on ainakin useimmiten yhteisten biologisten lasten saanti mahdollista ja tästä syystä ei ole samanlaista syytä kärkkyä oikeutta toisten lapsiin tai yrittää lapsen saamista poikkeuksellisilla tavoilla kuin samaa sukupuolta olevien parisuhteissa.

Innovaatioyliopisto ja opintotukiuudistus

Innovaatioyliopisto, jossa itsekin olen jatko-opiskelijana, on sitten nimetty Aalto-korkeakouluksi kunnioittaen Suomen maineikkaimman arkkitehdin muistoa. Hanke on nähty suureksi mahdollisuudeksi kehittää suomalaista teknillis-tieteellistä tutkimusta ja korkeakouluopetusta. Tällainen vaatii kuitenkin rahaa ja opiskelijoilta motivaatiota. Monien angloamerikkalaisten maiden ratkaisu tähän on ollut lukukausimaksut, mutta Suomen olosuhteissa näen tällaisen epätasa-arvoistavana ja luokkayhteiskuntaa pönkittävänä. Ehdotan sen sijaan suoritepainotteista opintotukea ja käytän opintopistemäärien esimerkkinä Aalto-korkeakoulun perustutkinnon (diplomi-insinööri jatkossakin?) vastaavia.

Diplomi-insinöörin tutkinnon kokonaislaajuus on 300 opintopistettä, johon sisältyvät opinnäytetöinä kandidaatintutkimus ja diplomityö. Näistä perusopintojen ja kandidaatintutkimuksen kokonaisosuus on 180 opintopistettä ja loput 120 opintopistettä kattavat loput ylempään korkeakoulututkintoon tarvittavat. Koko opintotuki, joka mitoitettaisiin 60 op/vuosi -tahdilla kattamaan kohtuulliset (opiskelijasolu)asumis- ja elinkustannukset jaettaisiin niin, että korkeakouluun sisäänpääsy oikeuttaisi heti ensimmäistä 30 op:ta vastaavan määrän nostamiseen kuukausittain jyvitettynä ensimmäiseksi syksyksi. Sen jälkeen kutakin puolilukuvuotta kohden opintotuen suuruus kuukausittain määritettäisiin sen mukaan, miten paljon opintoja edellisenä puolilukukautena oli suoritettuna. Mitkä tahansa opintopisteet eivät kelpaisi, vaan ainoastaan sellaiset, jotka olisivat tutkintoon kuuluvia, valvovan professorin hyväksymiä ja Kelalle toimitettuun viralliseen opintosuunnitelmaan sisältyviä. Opiskelijan vakavista sairauksista tai pienen lapsen huoltajuudesta pitäisi säätää erikseen, koska tällainen on hyväksyttävä syy opintojen mahdolliseen viivästymiseen.

Joitakin säästötoimenpiteitä voitaisiin kuitenkin tehdä: esimerkiksi korkeakoulujen sisäänottoa voitaisiin pienentää, pitäen sisäänotto kuitenkin edelleen yo-tutkinto- ja pääsykoeperustaisena eikä rahaperustaisena, samoin voitaisiin säätää, että opintoihin kuulumattomien töiden teko (s.o sellaiset opinnot, joista ei voi laskea työharjoittelupisteitä) johtaisi opintotuen rajuun leikkaamiseen ja selvityspyyntöön. Kun lisäksi muistetaan, että opintotuen kontrolliväli muuttuisi nykyisestä n. puolestatoista vuodesta selkeästi puoleen vuoteen, on odotettavissa, ettei uudistus paisuttaisi valtion menoja.

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Metropolihallinto on tarpeen!

Pääkaupunkiseudun hallintorakenteen ongelma

Tällä hetkellä eräs tärkeä keskustelunaihe on, mitä tehdä pääkaupunkiseudun, eli Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten, kenties myös Kirkkonummen ja Sipoon hallinnon ja kuntajaotuksen osalta tulevaisuudessa. Osa Sipoosta on päätetty liittää Helsinkiin, samoin tärkeät kehärata- ja länsimetropäätökset on ainakin periaatteessa tehty. Kysymys kuuluukin, miten pääkaupunkiseudun hallintoa jatkokehitettäisiin siten, että tärkeät päätökset voitaisiin tehdä pääkaupunkiseudun kokonaisuus huomioiden, eikä pelkästään yhden kaupungin tai kunnan etuja palvellen.

Suuruus ja paikallisidentiteetti

Eräs etenkin Helsingin esittämä ratkaisu on ollut pääkaupunkiseudun kuntien yhdistäminen yhdeksi Suur-Helsingiksi. Vaikka tämä noudattelee sinänsä monien muiden seutukuntien (esim. Salon) 'patenttiratkaisua', niin pääkaupunkiseudulle tällainen ei välttämättä sinällään sovi. Pääkaupunkiseutu on nimittäin yli miljoonan asukkaan kokonaisuus ja tarvitaan jossakin määrin myös paikallishallintotasoa ja paikallisen identiteetin turvaamista. Katson, että ratkaisuksi tähän sopisi metropolihallinto.

Maakuntajaotuksen muutos

Toteutettaessa metropolihallintoa, tulisi maakuntajaotus Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan osalta purkaa niin, että näistä maakunnista Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit, samoin kuin Sipoon ja Kirkkonummen kunnat koottaisiin erilliseksi maakuntahallinnon ja laajoja kunnallishallinnon valtuuksia omaavaksi Helsingin paikallishallintoalueeksi. Alueen nimi voisi olla "Helsingin maakunta". Muut Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kunnat koottaisiin tätä ympäröiväksi Uudenmaan maakunnaksi, jonka yhteistyöstä Helsingin maakunnan kanssa tulisi säätää erillinen laki.

Kaupunginosajaotus

Metropolihallintoalueen eli Helsingin maakunnan sisällä kuntajako korvattaisiin kaupunginosahallinnoilla, joita varten suurimmat kaupungit hajotettaisiin useammiksi kaupunginosiksi. Eräs ratkaisu olisi hajottaa Helsingin kaupunki Helsingin (keskustan), Pasilan, Huopalahden, Pakilan, Malmin ja Itäkeskuksen kaupunginosiin, Espoon kaupunki Tapiolan, Matinkylän, Espoonlahden, Leppävaaran ja (kanta-)Espoon kaupunginosiin, Vantaan kaupunki Myyrmäen, Tikkurilan, Korso-Rekolan ja Hakunilan kaupunginosiin ja jättää Kauniainen, Kirkkonummi ja Sipoo kukin omaksi kaupunginosakseen. Lentokenttäalue voitaisiin, samoin kuin tärkeimmät satamat, katsoa osaksi Helsingin (keskustan) kaupunginosaa vaikka ne sijaitsisivatkin tästä maantieteellisesti erillään. Kullakin kaupunginosalla olisi kaupunginosahallinto, joka saisi päättää vähäpätöisiksi katsotuista julkisivu- ja paikallistieasioista, muttei esimerkiksi valtaväylistä, yläkoulua korkea-asteisemmista kouluista tai veroäyristä. Veroäyri olisi koko metropolialueella yhteinen.

Vaakunat paikallisidentiteetin vahvistajina

Metropolihallintoalueen sisällä kaupunginosien rajat merkittäisiin kilvillä, joissa valkoisella taustalla olevalla mustalla tekstillä lukee kaupunginosan nimi ja kilven ohessa esitetään vaakuna. Historiallisista syistä tulee kaupunginosiksi sellaisenaan muutettavien kuntien vaakunat säilyttää, aiempi Espoon vaakuna asettaa (kanta-)Espoon vaakunaksi ja aiempi Vantaan vaakuna esimerkiksi Myyrmäen vaakunaksi (Vantaanjoki virtaa suurimmaksi osaksi länsi-Vantaalla). Muut kaupunginosat tarvitsevat uudet vaakunat. Metropolihallintoalueen rajalla olisi erikseen kaupunginosakilven yllä tavanomainen maakuntakilpi, jossa Helsingin maakunnalle olisi laadittu sopiva Suomen vaakunasta ja Helsingin vaakunasta mukailtu uusi vaakuna. Kaupunginosan näkyminen tällä tavoin vahvistaisi paikallisidentiteettiä.

Heipä hei

Päätin sitten aloittaa blogin pitämisen, ehkäpä vähemmän henkilökohtaisista, mutta ennemminkin kuumista päivänpoliittisista asioista ja jossakin määrin harrastuksista, jos jotakin merkittävää siltä saralta on sanottavana. Elämme jännittäviä aikoja, tälläkin hetkellä on menossa esimerkiksi vaalirahoitukseen liittyvä kriittinen keskustelu, yliopisto- ja korkeakoulujärjestelmän uudistus, EU:n hallintorakenteiden uudistaminen ja metropoliajattelun mukaantuominen Helsingin seudun kehittämiseen. Lisäksi monet perhe-elämää ja lasten turvallisuutta koskevat lakimuutokset ovat ovella, niin hyvässä kuin pahassakin. Varaudun tarvittaessa esittämään näihin kaikkiin kriittisiä kannanottoja.

Kun kirjoitan päiväkirjanomaisia merkintöjä henkilökohtaisista asioista ja erilaisista tapahtumista, haluan noudattaa hyvää netikettiä ja suojata eri henkilöiden, niin sukulaisteni kuin kaverienikin yksityisyyttä, enkä laita kenenkään nimiä, tunnistetietoja tai valokuvia mukaan ilman, että on varmasti tiedossani, että minulla on heidän suostumuksensa näiden julkaisemiseen. Jos sen sijaan kirjoitan julkisuudessa muutenkin esiintyneistä henkilöistä ja heidän muissa lähteissä esittämistään mielipiteistä, niin tällöin voin mainita nimiäkin löyhemmin perustein.

Blogini vastausjärjestelmä on toistaiseksi moderoitu. Syynä tähän on se, että haluan ainakin alkuvaiheessa tarkkailla, ettei vastauksiin olla kirjoittamassa kunnianloukkauksia, yksityisyyden loukkauksia, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa tekstiä, rasistista tekstiä, tekijänoikeussuojan alaisen materiaalin kopioita tai muuta epäasiallista. Jos huomaan, ettei tällainen ole muodostumassa ongelmaksi, saatan löystää periaatteita ja sallia esimerkiksi tunnettujen, aiemmin vastanneiden henkilöiden tekstien mennä läpi suoraan.