Saman sukupuolen adoptio on huono ajatus

Viime aikoina on keskusteltu paljon adoptio-oikeudesta, erityisesti samaa sukupuolta olevan parin sellaisesta. Tässä keskustelussa tulisi aina muistaa seuraavat seikat:

- Suomessa adoptiot ovat ns. vahvoja adoptioita, eli niitä ei voida purkaa eivätkä ne jätä jäljelle mitään aikaisemman vanhemman oikeuksia, ei edes tapaamis-, tiedonsaanti- tai perimisoikeutta.

- Adoption tarkoitus on tarjota vanhempansa menettäneelle lapselle vanhemmat, ei olla aikuisten lapsettomuudenhoitokeino.

On erittäin tärkeää, että taloudellisesti heikossa asemassa olevat tai tilapäisesti lapsensa hoidosta estyneet vanhemmat voisivat luottaa siihen, että he saavat ansaitsemansa tuen ja että tilanteen parannuttua he voisivat taas muodostaa omien lastensa kanssa eheän perheen. Tästä syystä huostaanottoja tulisi tehdä vain erittäin pakottavissa tilanteissa ja tällöinkin tapaamisoikeuksien ja sukulaissijoitusten avulla säilyttää lapsen kontaktit hänelle tärkeisiin ihmisiin. Käytännössä rahakysymykset ovat monesti niin Suomessa kuin maailmallakin moninaisin tavoin vaikuttaneet tämän periaatteen rikkomiseen.

Nyt ehdotettu samaa sukupuolta olevien parien sisäinen adoptio-oikeus on epäasianmukainen. Siinä käytettäisiin järeintä mahdollista lasten- ja vanhemmainoikeuksien muuttamisen keinoa seksuaalivähemmistöjen ja samaa sukupuolta olevien parien tasa-arvokysymysten hoitamiseen. Lapsen oikeudet ja muut tärkeät ihmisoikeudet menevät helposti pesuveden mukana. Eräs veruke, jolla tätä asiaa on ajettu, on se, että "sisäistä adoptio-oikeutta käytettäisiin niiden lasten aseman parantamiseen, jolla ei ole anonyymin hedelmöityshoidon perusteella isää vaan kaksi äitiä" tai että "nykyinen hedelmöityshoitolaki mahdollistaa sen, ettei sukusolujen luovuttajan isyyttä tarvitse vahvistaa". Tällainen kaatuu ainakin jälkimmäisessä tapauksessa karuihin faktoihin; nykyinen hedelmöityshoitolaki 1237/2006 (Finlex) on johtanut siihen, että sukusolujen luovuttajia on erittäin harvassa, vielä vähemmän heistä niitä, jotka sallivat luovutuksensa käytön muuhun kuin naisen ja miehen muodostaman parin hedelmöityshoitoon. Käytännössä on pelättävissä, että sellaisissa tilanteissa, joissa lapsella on alunperinkin ollut äiti ja isä ja jossa jompikumpi, lapsen yksinhuoltajuuden saatuaan ja mennessään parisuhteeseen samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa, haluaa lapsen kokonaan itselleen ja parisuhdekumppanilleen.

Edellä mainittuun on esitetty sellaista kritiikkiä, että se koskisi myös heteroparisuhteita ja niiden jo voimassa olevaa ja laillista sisäistä adoptiota. Tämä on toki totta, mutta merkittävän eron tekee se, että eri sukupuolta olevien parisuhteissa on ainakin useimmiten yhteisten biologisten lasten saanti mahdollista ja tästä syystä ei ole samanlaista syytä kärkkyä oikeutta toisten lapsiin tai yrittää lapsen saamista poikkeuksellisilla tavoilla kuin samaa sukupuolta olevien parisuhteissa.