sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Tonttimaan myymisestä venäläisille

Tänään on iltapäivälehtien sivuilla julkaistu artikkeli, joka liittyy tonttimaan myymiseen venäläisille Kaakkois-Suomesta. Jotkut suomalaiset ovat vartavasten ilmoitelleet asiasta venäläisissä lehdissä. Motiivina tälle on ollut raha, sillä monet venäläiset uusrikkaat ovat valmiita maksamaan suurempia summia kuin suomalaiset esimerkiksi arvokkaista kesämökkitonteista Saimaan rannoilla tai saarissa.

Katson, että tämä ei kuitenkaan ole oikein. Venäjä on suurvalta, jonka välit ovat pidempään olleet Suomeen ja Euroopan Unioniin päin "rönsyilevät" ja varautuneet. Asiaan ei voi olla vaikuttamatta se, että Venäjä edelleen pitää hallussaan laajoja ennen sotia Suomeen kuuluneita alueita. On turvallisuuspoliittisesti olennaista, että Suomi aina sitoutuu länteen ja läntisiin arvoihin, ja miettii kaikkea taloudellistakin kanssakäymistään itänaapurin kanssa siltä kantilta, että valtion turvallisuus ensin. Seuraavat lainsäädäntötarpeet ovat mielestäni tässä asiassa välttämättömiä:

  • Tonttimaan myynti Euroopan Unionin ulkopuolisten maiden kansalaisille tulee saattaa luvanvaraiseksi. Joitakin maita voi listata sellaisiksi, että niiden kansalaisille tonttimaata ei Suomesta saa myydä lainkaan.
  • Venäjän arvaamattomuuden vuoksi on säädettävä, että jos muu taho kuin Suomen valtio tai Suomessa sijaitseva kunta pakkolunastaa tai konfiskoi Venäjän kansalaisen Suomessa omistaman kiinteistön, niin kiinteistö julistetaan Suomen valtiolle menetetyksi. Tämä on tarpeen siksi, että Venäjällä on aina mahdollista, että valtiovallan kanssa liian huonossa yhteistyössä olevat liikemiehet joutuvat jatkossakin vainotuiksi ja heidän omaisuuttaan voidaan takavarikoida. Ei ole esimerkiksi aiheellista, että Suomen maaperällä oleva tontti esimerkiksi näin joutuisi jonkun venäläiseen puolue-eliittiin kuuluvan haltuun.

Ei kommentteja: