maanantai 8. maaliskuuta 2010

Vaalilain muuttaminen on perustuslakikysymys

Viime aikoina on hehkutettu paljon aiottua vaalijärjestelmän muutosta. Uudessa järjestelmässä olisi etukäteistietojen mukaan tarkoitus käyttää koko maata yhtenä vaalialueena, joten vaalipiirien välillä olisi siirtopaikkoja, lisäksi olisi käytössä 3% valtakunnallinen äänikynnys ja vaaliliitot olisivat kielletty. On arvioitu, että muutos hyödyttäisi keskisuuria puolueita kolmen suuren kustannuksella. Uudistusta on monissa keskusteluissa ylistetty lähes varauksetta, mutta SDP on ottanut siihen varautuneemman kannan. Tällä asialla on sikäli merkitystä, että voimaantullakseen uudistus vaatii perustuslain säätämisjärjestyksen.

SDP:n kritiikkiä ei tule tässä asiassa nähdä perusteettomana jarrutteluna, vaan jotta esimerkiksi itse voisin kannattaa uutta vaalijärjestelmää, minun pitäisi tietää, mitä se tarkalleen pitää sisällään. Kenen tahansa pitäisi senkin voimassaollessa pystyä äänimäärien, vaalipiirien ja vaalilistojen tiedon perusteella laskemaan ja ymmärtämään vaalien tulos. Jään odottelemaan, kunnes uusi ehdotus julkaistaan täsmällisenä.

Ei kommentteja: