maanantai 1. maaliskuuta 2010

Taas pääkaupunkiseutua aiotaan piinata lakolla

AKT ja EK eivät sitten ole päässeet sopuun palkkaehdoista ja taas on odotettavissa kuljetusalan lakko, joka koskee myös pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä. Koska en omista autoa, joudun siis kärsimään konkreettisesti lakon aiheuttamasta ongelmasta kun töihinmeno Etelä-Espoosta Itä-Helsinkiin hankaloituu. Lakon seurauksena pelätään myös roskakuljetusten pysähtyvän ja joidenkin elintarvikkeiden loppuvan kaupoista. Jos asiaa ei äkkiä saada soviteltua, lakon taloudellinen ja inhimillinen jälkipyykki tulee olemaan huomattava. Se ei voi myöskään olla eduksi nykyisen hallituksen suosiolle.

Tavallaan lakot kuitenkin kuuluvat markkinatalouteen, koska ne ovat äärimmäinen keino työntekijäpuolen määritellä järjestäytyneesti työnsä hinta. Jos tietyt työt ovat olosuhteiltaan huonoja ja alihinnoiteltuja tärkeyteensä nähden, niin mitään muuta kuin lakkoilua tuskin voi odottaakaan. Olen aikaisemmin kirjoittanut tässä blogissa strategisesti ja turvallisuuspoliittisesti tärkeistä aloista, kuten lentokenttien pitämisestä auki ja lakon murtamisesta niissä tapauksissa. Tämä nyt uhattu lakko kuitenkin on puhtaasti sen tyyppinen, että mitään muuta kuin normaalia sovitteluratkaisua ei pidemmän päälle voi odottaa. Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne on sen verran tärkeä, että sen sujuvuuteen on tarvittaessa panostettava verorahaa ja korotettava kunnallisveroäyriä. Tietysti eduskunta voisi vaikuttaa myös valtionosuuspolitiikkaan.

Ei kommentteja: