Karjanpidosta täytyy voida käydä keskustelua

Viime aikoina on noussut keskustelu turkistarhauksesta elinkeinona. Minun näkemykseni turkistarhauksesta on se, että se on osa normaalia karjaeläinten pitoa, jolla kotieläimiä jalostetaan elintarvikkeiksi tai tekstiiliteollisuuden tuotteiksi. Turkistarhauksen voi tarkoitusperältään rinnastaa sikaloiden, kanaloiden tai navetoiden pitoon. Tähän kuuluu väistämättä se, että jossakin vaiheessa kohteena olevat eläimet tapetaan (teurastetaan), jotta niiden erilaiset syötävät ja ei-syötävät osat voidaan edelleen prosessoida, eikä ihmisten sinänsä tule kokea tästä huonoa omaatuntoa. Ihmisarvo ei sinällään kuulu karjaeläimille.

Edellisestä huolimatta ihminen voi vaikuttaa siihen, kuinka karjan pitoa voitaisiin kehittää niin, että tarpeettomia kärsimyksiä karjaeläimille vältettäisiin. Nykyisellään on kritisoitu esimerkiksi tilojen ahtautta ja eläimille niiden lyhyen eliniän aikana koituvia ruhjevammoja ja sairauksia. Julkisuudessa on esitetty kuvia, joissa esimerkiksi sikoja on makuutettu omissa ulosteissaan tai ahtaassa häkissä pidetyt turkiseläimet ovat käyneet toistensa kimppuun ja repineet toisiltaan irti nahkaa, raajoja, silmiä tai korvia. Häkkikanaloidenkin menetelmät tiedetään niin hyvin, ettei asiaa kehtaa tässä erikseen sanoiksi pukea.

Viime aikoina käydyssä keskustelussa häiritsevänä piirteenä on se, että etenkin eräät keskustapuolueen ministerit kiistävät ongelmat ja karjanhoidon tosiasiat ja haluavat tukahduttaa keskustelun. Turkistarhoja kuvanneita henkilöitä syytetään valehtelusta ja käydään metakeskustelua siitä rikkomuksesta, minkä ovat tehneet tunkeutumalla toisten tiloihin. Paljon järkevämpää olisi käydä eläinsuojelullisista näkökulmista keskustelua pidemmälle, vaikkakin se tarkoittaisi eläinperäisten tuotteiden hintoihin meneviä lisäinvestointeja. Jos hyväksyy eläintuotteiden käytön, on kyettävä aina tiedostamaan se, mistä kyseiset tuotteet ovat peräisin ja miten niitä tuotetaan. Nykyään saatetaan ostaa hunajamarinoitu broilerikiusaus pakastetiskistä, vanhaan aikaan lapsetkin tiesivät, mitä tarkoittaa kun isä menee kirves toisessa kädessä ja kukko toisessa kädessä vajan taakse.