tiistai 22. kesäkuuta 2010

Valtiontalous pitäisi tasapainottaa veronkiristyksillä heti

Viime aikoina on kohistu jonkin verran Hetemäen verotyöryhmästä. Tyypillistä tällaisille on aina se, että ne herättävät poliittisia intohimoja ja ristiriitoja ja eri etujärjestö-osapuolet ovat omien asioidensa suhteen varpaillaan. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää yhtä aikaa.

Miksi olen itse pettynyt kyseisiin esityksiin, johtuu siitä, että vaalien alla ei nähdä tai ei suostuta näkemään tai myöntämään paljon voimakkaampaa leikkaus- ja veronkiristystarvetta valtion budjetin oikaisemiseksi kuin olisi tarpeen. Suomi ei voi tehdä jatkuvasti alijäämäisiä budjetteja, etenkään EU:n sääntöjen vastaisen korkeita alijäämiä. Kuten on nähty, löysä taloudenpito kostautuu monissa maissa luottoluokituksen heikkenemisellä ja lainakorkojen nousun kohtalonkierteenä. EU:ssa on myös jo useampi teollisuusmaa suistanut itsensä normaalien lainamarkkinoiden ulkopuolelle.

Jos poliittista halua riittäisi, valtion budjettia voitaisiin merkittävästi oikaista tai saada jopa tasapainoiseksi tai ylijäämäiseksi seuraavilla verotustoimenpiteillä:

  • Asuntolainojen korkovähennysten poisto

  • Varallisuusveron palauttaminen

  • Kiinteistöverojen nosto

  • Arvonlisäverokantojen nosto

  • Pääkaupunkiseudun ruuhkamaksut

  • Tuloveron progression lisääminen

  • Pääomaverotuksen muuttaminen progressiiviseksi ja kiristäminen


Huomattakoon, että en sisällyttänyt keinovalikoimaan suoraan yritysveron korotusta, koska yritysverokannalla monet talousviisaat väittävät olevan suoran työllisyysvaikutuksen. Leikkaustoimenpiteistä eräs tärkeimmistä on eläkeiän nostaminen. Vaikka nyt esitetty kieltämättä ainakin alkuvaiheessa supistaa taloutta ja alentaa monen keskituloisenkin suomalaisen elintasoa hieman, on sitä pidettävä pienempänä pahana kuin salakavalasti pahentuvia valtion velkaantumisongelmia.

Älkäämme antako leikkaustarpeiden kasvaa korkoa!

Ei kommentteja: