Salaa hankittu oikeudenkäyntiaineisto voi olla kelvotonta

Ulvilan murhaoikeudenkäynnissä on tullut esiin eräs seikka, jota pidän moraalisesti erittäin arveluttavana viranomaistoimintana. Tällä tarkoitan poliisin peitetoimintaa ja sen saamaa luonnetta. Väitetään, että poliisiviranomainen olisi henkilöllisyytensä salaten pyrkinyt vastaajan seurustelukumppaniksi.

Ongelmakenttiä on lähinnä kaksi, ensimmäisenä ja kansallisen lainsäädännön kannalta tärkeimpänä oikeusprosessijärjestelmän oikeudenmukaisuus sekä yhteiskunnan että syytetyn puolelta ja toinen ongelma, joka joidenkin mielestä lienee vähäisempi, mutta joka minun mielestäni on tärkeä, liittyy kristillisiin arvoihin ja perinteisiin.

Kohta yksi. Jos poliisi käyttää peitetoiminnassaan henkilöitä, joiden henkilöllisyyttä ei voida oikeudenkäynnissä paljastaa edes lautamiehille ja tuomarille tai joiden osuutta ei muutankaan voida raportoida puolustukselle, koko oikeusprosessin legitimiteetti vaarantuu. Ihmisiä tuomitaan salaisten todistusaineistojen perusteella, joita vastaan he eivät voi luonnollisella tavalla puolustautua. Nytkin vastaajaa uhkaa elinkautinen vankeusrangaistus. Poliisin tulisi peitetoimintaan ryhtyessään harkita, vaarantuuko koko oikeudenkäynti, jos peitetoimintaa ei voida kuitenkaan jälkikäteen tuoda esiin. Vertailukohtia huonolle prosessioikeudelle, jota pienempi paha on jopa syyllisen murhaajan vapauttaminen, ovat Guantanamo ja KGB:n, NKVD:n ja Gestapon menetelmät.

Kohta kaksi. Miehen ja naisen välinen romanttinen rakkaus on pyhä asia. Länsimaisen demokratian tiedustelupalveluiden ei tulisi käyttää tätä väärin eikä etenkään palkata ketään edustajaansa menemään sukupuoliyhteyteen kenenkään kanssa tiedonsaannin vuoksi.