perjantai 4. maaliskuuta 2011

Herrojen ja hidalgojen juhlat Helsingissä

Tänä iltana on Suomessa vietetty Euroopan parlamentin konservatiiviryhmän, johon Suomesta lukeutuu myös Kokoomus, kokous- ja juhlailtaa Suomessa ja Euroopan parlamentin suurimman ryhmän statuksen siivittämänä sovittu koko unionin tärkeistä päätöksistä ohi kansallisten parlamenttien, aivan kirjaimellisesti Kämpin kabineteissa. Mukana myös tietenkin Berlusconi. Tällaisen tilaisuuden järjestäminen kyseisenkaltaisissa puitteissa osoittaa ainakin Kokoomukselta harkinnan pettämistä etenkin vaalien alla. Erityisenä vaarana on, että tällaista juhlakongressia pidetään elitistisenä ja kansan halveksintana sellaisten talouspäätösten edellä, jotka edellyttävät tärkeitä eettisiä ratkaisuja ja linjanvalintoja mm. sosiaaliturvan leikkausten ja veronkorotusten välillä.

Viime aikoina on kuultu uusia huolestuttavia viestejä Islannin, Kreikan, Irlannin ja Portugalin taloudellisesta tilanteesta ja talouden tasapainottamiselle vastahakoisista poliittisista käänteistä etenkin kahdessa I-alkuisessa maassa. Irlannin uusi hallitus haluaa velkoja anteeksi ilman selkeää velkajärjestelysopimusta ja Islannissa presidentti ei halua maansa sitoutuvan kansainvälisiin sopimuksiinsa velka-asioissa Ison-Britannian ja Hollannin kanssa. Kun asiansa heikosti hoitaneilta mailta loppuu luotto, niitä ei pakoteta tasapainottamaan talouttaan heti, mikä olisi normaalia, vaan syötetään ilmaista rahaa muualta EU:sta, mukaanlukien Suomesta, ja teeskennellään, että ongelmamaiden liian keveä talouspolitiikka voisi toimia huomenna, vaikkei se toiminut tänään eikä eilen.

Vaalit ovat siis tulossa. Erityisesti valitsemalla ehdokkaansa Kokoomuksen, Keskustan, SDP:n tai RKP:n listalta, äänestäjä antaa luottamuslauseensa EU:n rahapolitiikan salamyhkäisyydelle ja Suomen lammasmaisuudelle sen kaikissa käänteissä. Tarvittaisiin sellaista järjestelmää, että jos Suomi vastustaa joitakin sopimusten ulkopuolisia tai vain hatarasti sopimuksiin perustuvia EU:n taloudellisia sitoumuskuvioita, erityisesti pelastus- ja takauspaketteja, se jättäytyy niistä ulos vaikka yksin.

Ei kommentteja: