lauantai 18. heinäkuuta 2009

Jyrki Kasvi (vihr) ja poskettomat palkankorotusvaatimukset


Oikein säpsähdin kun luin äskettäin MTV3:n sivulle ilmaantuneen uutisen:

Vihreiden varapuheenjohtaja: Kansanedustajille roimat palkankorotukset

Ei niin, etteikö kansanedustajien ja valtaapitävien palkkoja olisi aiemminkin nostettu riippumatta talouden suhdanteista ja samalla kun esimerkiksi eläkkeet tai opintotuet jäävät hintakehityksestä jälkeen. Aina yhtä röyhkeätähän se on. Sen sijaan hämmästyin enemmän siitä, kuka tuollaisen avauksen tällä kertaa teki, koska kyseessä on aiemmin etenkin korkeakouluopiskelijoiden ja nuoren akateemisen väen suosiossa ollut ja aiemmin tietoyhteiskuntapolitiikalla ansioitunut Jyrki Kasvi. Käytän tässä sanaa "aiemmin", koska Vihreiden hallitukseen pääsy on tietysti pehmentänyt ja tylstyttänyt myös hänenkin yhteiskunta-aktiivisuuttaan ja rutinoittanut pelkkien juoksevien hallinnollisten asioiden pyörittelyyn.

Poliitikot tekevät myös paljon omaan uraansa vaikuttavia valintoja. Puolue- ja hallituskuvioiden broilerigrilli ei Suomessa aina takaa pelkältään kultaa ja kunniaa. Valtapoliittinen ura voi katketa myös siihen, että poliitikko liikaa erkaantuu äänestäjistään.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hah haa, sama se mitä Jyrki Jouko Juhani Vihannes tekee, niin uskolliset idiootit äänestävät häntä kuitenkin.

Jonkinlaista asiantuntijuutta hän edusti minunkin silmissäni tähän asti, mutta nyt koko mies paljastui aivan samanlaiseksi oppoturnistipelleksi kuin kaikki muutkin kansanedustajat.

Mikko N. kirjoitti...

Minulla on teoria, että hän on katkeroitunut eurovaalitappiosta (mepit saavat rahaa kuin roskaa) ja siitä, ettei Vihreiden hallituspaikka ole tuonut hänelle itselleen ministerinsalkkua, valiokuntapuheenjohtajuutta tai muita rivikansanedustajaa rahakkaampia tehtäviä.

Samalla häntä saattaa syödä Keskustalta ja Kokoomukselta lähtöisin oleva ja Vihreiden puoluejohdon kautta mätkäisty hallitus- ja puoluekuri. Hänen ja puoluetovereidensa edessä tuijottaa varmasti pitkä lista asioista, joita ei saa tehdä tai julkisesti kannattaa, sillä uhalla, että joutuu Vihreän eduskuntaryhmän ulkopuolelle eikä saa paikkaa eduskuntavaaleihin heidän listallaan (mikä tuomitsee varmaan putoamiseen).

Lisäksi Kasvi on tietysti polttanut sillat takanaan loikatakseen hätätapauksessa perussuomalaisiin tai kristillisdemokraatteihin.