lauantai 18. heinäkuuta 2009

Murrosikäisten huostaanottojen taustojen salamyhkäisyys


(Kirjoituksessa käytetty aihekuvitusta, kuva on Wikipediasta ja esittää erästä siperialaista lastenkotia.)

Viime aikoina on ollut paljon uutisia, joissa teini-ikäiset nuoret ovat luvatta poistuneet ns. koulukodeista tai perhekodeista ja heidät on sittemmin löydetty jostakin suuremmasta kaupungista kavereiden luota. Useimmat ohittanevat nämä tapauset olankohautuksella, kadonnut henkilö kun löytyi hengissä ja hyvässä kunnossa ja pääsee takaisin kotiinsa. Se, mihin näissä uutisissa ei ole kiinnitetty huomiota, on se, miksi kyseiset nuoret ovat näihin laitoksiin alunperin joutuneet ja miten heidän henkilökohtaista vapauttaan on niissä rajoitettu. Jos heillä ei ole laitoksista normaalia pääsyä ulos vapaa-ajalla, ja tavanomaisia yhteydenpitomahdollisuuksia, on erittäin luonnollista, että he haluavat etenkin kauniina kesäpäivinä päästä niistä vaikka omin lupineen ulos tuulettumaan.

Erityisesti pitäisi selventää sitä, onko koulukoteihin joutumisen syy ollut nuorissa itsessään ja kuinka vakavasta syystä on kysymys. Ovatko he syyllistyneet johonkin vakavaan rikokseen, tai ajautuneet pahoihin päihdeongelmiin, kenties lintsanneet koulusta? Vai onko kyseessä nuorista riippumaton syy, esimerkiksi se, etteivät heidän vanhempansa ole päihde- tai mielenterveysongelmien vuoksi kykeneväisiä heistä huolehtimaan?

Näin erilaiset taustat tarkoittavat sitä, että sen pitäisi ehdottomasti vaikuttaa koulukotiin joutuneen huostaanotetun nuoren kohtaloihin ja henkilökohtaisiin oikeuksiin. Ne, jotka on otettu huostaan vanhemmista (tai näiden puuttumisesta) johtuneista syistä tai vähäisistä, ei-kriminalisoiduista syistä, tulisi ehdottomasti sijoittaa eri laitoksiin kuin ne, jotka ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin. Pitäisi myös tehdä seuraavanlainen jaotus huostaanoton kestolle:
  • Vakaviin rikoksiin syyllistyneiden nuorten sijoittamisesta koulukotiin päättäisi tuomioistuin. Tuomioistuin myös määrittäisi sijoitusajan pituuden. Näin sijoitetut nuoret laitettaisiin sellaisiin koulukoteihin, jotka ottavat vastaan yksinomaan rikosten vuoksi tuomittuja ja joiden turvallisuustaso on tämän mukainen.

  • Muista syistä huostaanotetut nuoret tai sellaiset, jotka ovat olleet rikoksen vuoksi koulukodissa tuomioistuimen säätämän ajan ja joita ei voida palauttaa kotiinsa, tulee sijoittaa erillisiin laitoksiin, joissa he lähtökohtaisesti ovat vapaita kansalaisia. Tietysti huomioiden oppivelvollisuuden, lait ja alkoholin ja tupakan ikärajoista seuraavat rajoitteet. Näissä tapauksissa olisi myös pyrittävä palauttamaan nuori vanhempiensa luokse niin pian kuin mahdollista.


Näiden suuntaviivojen noudattamisella ja niistä tiedottamisella voitaisiin objektiivisemmin arvioida koulukoti-olosuhteiden taustoja, niistä luvatta poistumisen vakavuutta tapauskohtaisesti ja saada läpinäkyvyyttä murrosikäisiin kohdistuviin lastensuojelutoimiin.

1 kommentti:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Mikko. Kirjoituksesi asiasta oli hyvä, ja olen monessa suhteessa samaa mieltä. Itse olen työskennellyt tämmöisissä laitoksissa jo iät ja ajat, joten jotain kommentoitavaa:

Ensinnäkään tämmöistä kysymystä ”onko sijoituksen syy lapsessa itsessään vai heidän vanhemmissaan” on melko turha esittää näin mustavalkoisena. Nämä kaksi seikkaa menevät yleensä päällekkäin. Vanhempien ote lapsiinsa on syystä tai toisesta heikko ja lapset ovat tehneet rikoksia ihan ominkin neuvoin.

Mitä tulee tuohon esittämääsi ns. porrastettuun laitosjärjestelmään, niin siitä olen kanssasi aivan samaa mieltä. Tosin itse näkisin, että portaita tulisi olla hieman enemmän, mutta siitä on turhaa tässä jaaritella. Se, mikä vaikeuttaa tämän asian toteutumista on julkishallinnollisilla laitoksilla oleva eräänlainen keinotekoinen liiketaloudellinen vastuu. Laitosten on näennäisesti tuotettava omien palveluittensa kustannukset hoitovuorokausimaksuina, ja sen vuoksi laitoksessa mielellään pidetään semmoinenkin nuori, joka kuuluisi kovempaan / pehmeämpään ympäristöön. Koko touhuhan on sinänsä silmänlumetta, sillä eihän laitos tuota mitään, vaan toimii verorahoilla, joita siirretään taskusta toiseen.

Lastensuojelu alana on nykyisin valitettavasti menossa siihen suuntaan, että näille rankkoja rikoksia tehneille nuorille ei pian mahdeta enää mitään. Valtuudet puuttua asioihin alkavat pikkuhiljaa lähestyä nollaa ja ala itsessään on muuttunut hyvinkin naisvaltaiseksi. Tällaisia kovia koulukoteja tyyliin Pernasaari ei enää ole. Jotkut pohjoisen yksityiset laitokset ovat vielä varsin tiukkoja, mutta kuinka kauan, sitä ei tiedä.

Mitä tulee tuohon huostaanottojen siirtämiseen puhtaaksi tuomioistuinkäsittelyksi, on vastaukseni ottiatuota ja jyrkkä ehkä. Tällä hetkellä tilanne on se, että mikäli näin toimittaisiin, ruuhkautuisivat tuomioistuimet aivan täysin. Huostaanottojen käsittelyt venyisivät herkkään vuosiksi, ja siinähän menisi lapsi pesuveden mukana. Tuomíoistuimien toiminta tulisi ensin saada nopeammaksi, mutta kuinka se tapahtuu, en osaa sanoa, kun en sen alan ammattilainen ole.

Joka tapauksessa kiitos kirjoituksesta ja antoisaa loppukesää.