Suomessa on maailmanmittakaavan perusteella erittäin löyhät tuomiot väkivalta- ja seksuaalirikoksista. Teoista, jotka ovat vakavasti vahingoittaneet uhria, tuottaen joskus paitsi fyysisiä vammoja, myös elinikäisiä henkisiä traumoja, tyydytään langettamaan rangaistuksia asteikkojen alapäästä, esimerkiksi niin, että alle murrosikäistä lastakin seksuaalisesti hyväksikäyttänyt tai toisen ihmisen väkipakolla raiskannut aikuinen voi selvitä teosta ehdonalaisella vankeustuomiolla ja mitättömillä korvausvelvollisuuksilla. Toisaalta Suomessa vastaavasti langetetaan talous- ja tekijänoikeusrikoksista tekojen laatuun ja haitallisuuteen nähden varsin kovia tuomioita. Myös huumausainerikoksista saa ankaria rangaistuksia, vaikka niissä on yleensä lieventävänä asianhaarana se, etteivät huumeiden välittäjät ole käyttäneet suoraa pakkoa tai väkivaltaa saadakseen asiakkaat ostamaan tuotteitaan tai huumausainetta on vain pidetty hallussa.
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) kommentoi tämän päivän Helsingin Sanomissa näin:
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) ymmärtää mutta toppuuttelee vaatimuksia, joiden mukaan seksuaalirikoksia koskevaa lainsäädäntöä pitää ryhtyä välittömästi kiristämään. Vaatimukset ovat nousseet julkisuudessa esiin taas sen jälkeen, kun Itä-Suomen hovioikeus lievensi 15-vuotiaan raiskaamisesta tuomitun poliisimiehen rangaistuksen ehdolliseksi aiemmin tällä viikolla.
Ministeri korosti, että lapseen kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten koventamista pohditaan jo oikeusministeriön työryhmässä.
Myös aikuisiin kohdistuvien rangaistusten koventamistarvetta arvioidaan vielä tällä vaalikaudella, kun Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimukset ovat valmistuneet. Brax huomauttaa myös, että aikuisiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistukset ovat jo nousseet merkittävästi kymmenen viime vuoden aikana. Yksittäistapausten perusteella ei kuitenkaan voida pikaisesti tehdä koko oikeusjärjestelmää koskevia muutoksia.
Pidän Braxin perusteluja epätyydyttävinä. Tällaista tärkeää asiaa tyydytään vain pohtimaan vuosikausia työryhmissä, kun jostakin syystä esimerkiksi epäeettiset ja viattomien lasten asemaa huonontavat adoptiolain muutokset ovat tulleet sieltä ulos kuin vettä valaen. Sitäpaitsi kritiikki ei nyt kohdistu enää mihinkään yksittäistapaukseen, vaan pitkäaikaiseen oikeuskäytännön väärin muotoutumiseen. Tuomioistuimet eivät voi valuvikaa korjata, vaan ainoa keino vapauttaa ne soveltamasta aiempia ennakkopäätöksiä, olisi säätää eduskunnassa reilusti ankarampi laki.
Finlexissä julkaistusta Suomen rikoslaista ilmenee, että väkivaltarikoksissa on nykyään 3 vakavuusastetta ja niiden rangaistukset tyypillisesti:
- Törkeä tekomuoto: 2-10 vuotta vankeutta.
- Tavanomainen tekomuoto: 1-6 vuotta vankeutta.
- Lievä tekomuoto: korkeintaan 3 vuotta vankeutta.
(Edellinen esimerkki on raiskauksen tyypeistä.) Mielestäni asianmukaisempi rangaistusten mittaamisväli saman vakavuusasteen väkivalta- ja seksuaalirikoksissa olisi:
- Törkeä tekomuoto: 6-12 vuotta vankeutta.
- Tavanomainen tekomuoto: 2-10 vuotta vankeutta, ei koskaan ehdollisena.
- Lievä tekomuoto, silloin kun se rikostyypissä on aiheellista olla: [sakkoa tai] korkeintaan 3 vuotta vankeutta.
Raiskauksen kohdalta lievän tekomuodon (pakottaminen sukupuoliyhteyteen) pitäminen rikoslaissa, on kyseenalaista, koska jostakin syystä aivan liian monet ja vahingolliset teot joutuvat tähän kategoriaan, sen sijaan pahoinpitelyrikoksissa tällaisen säilyttäminen on aiheellista. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla voitaisiin säätää erityisiä perusteita liittyen tekijän ja uhrin väliseen asemaan ja ikään, jolloin tekoa ei sitovasti voitaisi tuomita lievän kvalifioinnin mukaan. Esimerkiksi niin, että jos 18 vuotta täyttänyt olisi sukupuoliyhteydessä alle 12-vuotiaan kanssa tai 21 vuotta täyttänyt olisi sukupuoliyhteydessä alle 14-vuotiaan kanssa, niin tuomioistuin olisi velvoitettu syylliseksi todetessaan noudattamaan vähintään tavanomaista törkeysasteen luokittelua ja siten tuomitsemaan vähintään 2 vuoden ehdottomaan vankeuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti