lauantai 9. toukokuuta 2009

Vaaliuudistus

Viime aikoina on taas pulpahtanut pintaan keskustelu vaaliuudistuksesta. Nykyisen vaalijärjestelmän ongelmana on pidetty pienten vaalipiirien korkeaa piilevää äänikynnystä ja tästä syystä vaalijärjestelmää halutaan uudistaa käsittämään laajempia vaalialueita, siirtöpaikkoja niiden välillä ja valtakunnallisen äänikynnyksen, johon kuitenkin RKP:tä varten on esitetty aluekohtaisia poikkeuksia.

Ei liene yllätys, että vastustan vaaliuudistusta tällaisessa muodossa. Syitä on useita ja niistä tärkeimmät ovat mielestäni:
  • Äänikynnys estää uusien poliittisten ryhmittymien pääsyä eduskuntaan myös nykyisistä suurten vaalipiirien tarjoamista "henkirei'istä". On esitetty, että esimerkiksi perussuomalaiset ja vihreät eivät olisi eduskunnassa ilman, että he olisivat päässeet tuomaan itsensä aluksi tykö vain yhden tai muutaman edustajan turvin.
  • On epädemokraattista säätää vaalilakiin poikkeuksia pitämään silmällä jonkun yksittäisen puolueen (RKP) intressejä.
  • Uusi järjestelmä olisi siirtopaikkoineen niin sekava, että äänestäjien on vaikeaa ymmärtää sitä, kuinka henkilöille ja puoluelistoille annetut äänet vaikuttavat. Nykyinen järjestelmä on sentään kohtuullisen helposti koululaisille yhteiskuntaopin tunneilla selitettävissä.
Vastustan myös ns. pitkien listojen käyttöönottoa, vaikkei sitä onneksi olla tässä uudistuksessa esitettykään. Henkilövaaliaspektin mukanaolo on tärkeä osa poliittisen luottamuksen muodostumista äänestäjäkunnan ja ehdokkaiden välillä.

Johtopäätöksenä edellisestä, pitäisin parempana, että nykyinen järjestelmä perusperiaatteeltaan säilytettäisiin ja vaaliliitotkin sallittaisiin myös jatkossa. Korkeita piileviä äänikynnyksiä voisi madaltaa esimerkiksi yhdistämällä pienimpiä vaalipiirejä keskenään ja liittämällä naapurivaalipiireihin.

Ei kommentteja: