maanantai 30. maaliskuuta 2009

Suomi Keski-Euroopan aikavyöhykkeeseen!

Kesäaika on alkanut ja siinä systeemissä ei Suomen kannalta ole mitään järkeä. Illat ovat kesäisin näin pohjoisessa valoisia muutenkin. Sen sijaan kellon siirteleminen rikkoo kaksi kertaa vuodessa luonnollisen vuorokausirytmin ja asettaa aurinkoajan mukaisen keskipäivän 7/12-osaksi vuotta täysin väärään paikkaan, Helsingin seudulla noin välille 13:20-13:35. Oikeasti tulisi tavoitella tilannetta, jossa kullakin maapallon paikkakunnalla keskipäivä osuisi mielellään mahdollisimman lähelle kello 12:ta.

Koska Euroopan Unioni määrittää nykyään sen, miten kesä- ja talviaikaan (normaaliaikaan?) siirtymiset tapahtuvat, niin Suomi ei voi yksipuolisella päätöksellä jättäytyä tällaisesta järjestelmästä pois. Sen sijaan mahdollista olisi siirtää Suomi Keski-Euroopan aikavyöhykkeeseen, jolloin maaliskuun lopulta lokakuun lopulle noudatettaisiin GMT+2:ta eli nykyistä talviaikaa ja muun osan vuodesta GMT+1:tä. Tällöin aurinkoajan mukainen keskipäivä osuisi Helsingin seudulla vuodenajasta riippuen noin välille 11:20-12:35.

Ei kommentteja: