Osa kuolemanrangaistuksen vastustusargumenteista eivät ole kehittäviä

Yhdysvalloissa käydään jatkuvaa keskustelua kuolemanrangaistuksesta, joka on siellä edelleen käytössä. Monet kansalaisjärjestöt ovat kampanjoineet sen puolesta, että Yhdysvallat luopuisi kuolemanrangaistuksesta, koska sellainen ei kuulu sivistyneeseen länsimaiseen yhteiskuntaan. Tällainen kansalaisaktivismi on varmastikin aiheellista, myös Euroopan Unionissa on pidettävä tarkkaa huolta siitä, etteivät kuolemanrangaistus tai epäinhimilliset ruumiilliset rangaistukset ala saada jäsenmaissa jalansijaa siksi, että päättävät valtioelimet taipuisivat populismin alla.

Osa siitä argumentaatiosta, jota kuolemanrangaistuksen poistamiseen tähtäävät järjestöt käyttävät, on kuitenkin ilmeisen virheellistä eikä edistä itse tarkoitusperää. Ongelmana on takertuminen lillukanvarsiin, tavanomaisten oikeusperiaatteiden unohtaminen tai sellaisten vaihtoehtojen esittäminen, jotka sisältävät lukuisia omia ongelmiaankin ja joiden osalta on ilmeistä, että niistä joudutaan keskustelemaan uudelleen. Esitän seuraavassa muutaman esimerkin.

• Takertuminen lillukanvarsiin. On esimerkiksi pähkäilty kuolemanrangaistuksen toimeenpanon teknisestä toteuttamisesta ja erilaisten myrkkyruiskekombinaatioiden inhimillisyydestä tai epäinhimillisyydestä. Tällä argumentaatiolla ei saada mitään aikaiseksi eikä kyseenalaisteta kuolemanrangaistuksen ideaa ja perusperiaatteita. Ketä lohduttaa se, että joku teloitetaan pelkällä unilääkeruiskulla verrattuna siihen, että hänet ammutaan niskalaukauksella hengiltä? Lopputulos on sama.


• Tavanomaisten oikeusperiaatteiden unohtaminen. On ihmetelty, kun joitakin ihmisiä on tuomittu kuolemaan, vaikka he "eivät ole painaneet liipasimesta". Jos kuitenkin joku on mukana murhan toteuttamisessa niin, että hän on koko ajan tiennyt, mitä on tekeillä ja jonka rooli on ollut olennainen murhan onnistumiseksi, niin silloin kyseessä ei välttämättä ole pelkkä avunanto vaan tekijäkumppanuus. Monissa maissa, mukaanlukien Suomessa, rikokseen yllyttäjää rangaistaan kuten tekijää. Yllytyksen käyttö perusteena tulee kyseeseen mm. silloin kuin rikoksen tekemisestä on maksettu palkkio.


• Epätäydelliset vaihtoehdot. Yhdysvalloissa on ylistetty elinkautista vankeusrangaistusta ilman ehdonalaisen vapautumisen mahdollisuutta maasta taivaisiin ja julistettu sitä erinomaisena ratkaisuna kuolemanrangaistuksen vaihtoehdoksi. Tosiasiassa kuitenkin tämä rangaistusmuoto on erilaisista ja erityyppisistä rikoksista, muistakin kuin murhista, saavuttanut siellä niin uskomattoman paljon käyttötarkoituksia, että vankiloiden täyttyminen ja vankien ihmisoikeuskysymykset ovat muodostuneet tämänkin osalta todelliseksi ongelmaksi. Kansalaiskeskusteluun tulee väistämättä kysymykset siitä, miksi alaikäisenä rikoksen tehneitä voidaan tuomita elinkautiseen tai onko todellakin syytä pitää edelleen vankilassa rikoksentekijöitä, jotka ovat istuneet siellä yli 30 tai yli 40 vuotta ja joista voidaan olettaa, että he eivät ehdonalaiseen vapautuessaan olisi vaaraksi yhteiskunnalle.

Kirjoituksen aihe tuli mieleen siitä, kun sivulla

http://deathpenaltyinfo.org/

vertailtiin keskenään kahta henkirikostapausta ja ihmeteltiin, miksi toisessa tekijä sai lievän tuomion ja toisessa tekijä tuomittiin kuolemaan. Ensinmainitussa nainen oli ampunut aseella väkivaltaisen aviomiehensä, jälkimmäisessä palkannut palkkamurhaajan tekemään näin. On huomattava, että ensinmainittu tapaus on saattanut sisältää lieventäviä seikkoja, kuten hätävarjelun, mutta jälkimmäinen osoittaa selvästi lähtökohdiltaan vakaata harkintaa. Tietysti jotkut ensinmainitunkin tyyppiset rikokset voidaan osoittaa murhaksi, mutta on naiivia vertailla näitä tilanteita kaikilta osin keskenään.