torstai 30. lokakuuta 2008

Internetin seuranhakuun liittyvä liiketoiminta

Internetin seuranhakusivujen kanssa saa olla varovainen. Ilmaisia seuranhakusivuja kuten suomi24:ää käytettäessä useimmat törmäävät nopeasti siihen tosiseikkaan, että ilmoituksissa on melkoinen sukupuolijakauman vääristymä. Esimerkiksi suomi24:n otteesta uusimmista profiileista näkyy varsin selvästi, että seurustelukumppania hakevien miesten ja naisten välinen lukusuhta on noin 4:1 tai jopa vieläkin enemmän miespainotteinen. Kun sitten rajaa haun naisiin ja valitsee myös ikähaarukan, huomaa, että useat profiilit ovat helposti ilman kuvia tai jos kuva tai tietoja on, niin helposti ilmenee jotakin, joka ei houkuttele vastaamaan. Hyvin monet yhteydenotot jäävät ilman vastausta tai seuranhaku kaatuu viimeistään ensimmäiseen tapaamiseen.

Nämä komplikaatiot ovat aiheuttaneet sen, että verkkoon on ilmaantunut myös maksullisia seuranhakusivuja. Tällaisista on ollut viime aikoina joitakin artikkeleita lehdissä ja niissä on ollut lukuisia ongelmia. Ensinnäkään, ne eivät (tietenkään) ole olleet sen varmempia seuranhaun onnistumisen kannalta kuin ilmaisetkaan vaihtoehdot, toiseksi moniin niistä on liittynyt rahastuspetoksia. Tyypillistä on esimerkiksi luottokorttitietojen kalastelu maksua varten ja ylisuuret veloitukset tai se, jos palvelu on tilattu kuukausimaksulla, sen sulkemisen ja maksuohjelman peruuttamisen vaikeus. Eräs huijaussivusto perustui siihen, että ennen kuin jäsenmaksu oli etukäteen maksettu 3 kuukaudelta (!), niin se lähetti liittyneille kuitenkin viestiä siitä, kuinka monta yhteydenottoa naisilta miesasiakkaille oli olevinaan, muttei antanut aukaista näitä "yhteydenottoja". Jäsenmaksujen maksamisen jälkeen osa "yhteydenotoista" tai kaikki niistä saattoivat osoittautua generoiduiksi ja tekaistuiksi, joihin uudelleenvastaaminen ei enää olisi tuottanut vastauksia.

Kaikesta ylläolevasta huolimatta onneksi on myös poikkeuksia, jossa oikea ja varovainen toiminta on johtanut kumppanin löytämiseen.

Ei kommentteja: