sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Liian tiukka alkoholipolitiikka luo harmaat markkinat

Seuraavanlainen pikkuartikkeli julkaistiin Iltalehdessä:

Lasten juopottelu lisääntynyt Ruotsissa
14.12.2008 18:55

Ruotsissa alle 14-vuotiaiden lasten ja nuorten juopottelu on lisääntynyt hurjasti, kertoo uutistoimisto TT.

Ruotsin sosiaalihallituksen mukaan sairaaloiden suljetuille osastoille otettiin viime vuonna 507 alle 14-vuotiasta alkoholin ongelmakäyttäjää. Lisäystä edelliseen vuoteen oli 15 prosenttia.

Tukholmalaisessa Marian alkoholiklinikan nuoriso-osastolla on lokakuun loppuun mennessä ollut avohoidossa 1 583 alle 19-vuotiasta lasta ja nuorta. Potilaiden määrän arvioidaan nousevan vuoden loppuun mennessä 1 900:aan, mikä olisi 7 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

- Varsinaisten ongelmajuojien joukko on entistä pienempi, mutta se juo enemmän kuin ennen, sanoi dosentti Sven Andreasson Ruotsin kansanterveysinstituutista uutistoimisto TT:lle.

Aiemmin tehdyn tutkimuksen mukaan 400 000 ruotsalaislasta elää perheissä, joissa yksi tai kaksi aikuista juo niin paljon, että siitä on haittaa lapsille ja heille itselleen.

STT-TT

Tällaiset tulokset ovat tavallaan käänteisiä sille, mihin Ruotsin alkoholipolitiikka pyrkii, koska länsinaapurimme alkoholiverotuksen taso ja muukin alkoholin kauppapolitiikka on EU:n kireintä. Yli 3.5%-juomien myynti on sallittua ainoastaan Systembolageteissa ja niissä on 20 vuoden ikäraja. Systembolagetien aukioloajat etenkin viikonloppuna ovat suppeat ja joillakin alueilla myymäläverkosto on harva.

Vika lieneekin siinä, että alkoholin välityskanavat on Ruotsissa päästetty pitkälti harmaan talouden puolelle. Alkoholia tuodaan maahan runsaasti muista EU-maista muutenkin kuin omaan käyttöön ja laitonta välitystä tapahtuu niin verkostojen kuin suoramyynninkin perusteella. Salakuljettajille olennaista ei ole myöskään se, että kaupassa noudatettaisiin minkäänlaista ikäraja- tai järjestyskontrollia, vaan tärkeintä on tietysti päästä tuotteista mahdollisimman pian eroon, kun joku vain antaa rahat käteen. Tämä selittänee myös asian leviämistä alaikäisten käsiin.

Mielestäni paras ratkaisu asiaan on kaksijakoinen, josta länsinaapurissa virallisesti hyväksytään vain toinen osa, lisäkiellot, rajoitukset, rangaistukset ja valvonta. Tämä virallisen hyväksynnän saava osa merkitsee sitä, että yhteiskunta puuttuu salakauppaan, salakuljetukseen ja vanhemmat enemmän nuortensa hyvinvointiin ja tekemisiin. Toiselta puolelta vaadittaisiin kuitenkin sitä, että alkoholin saatavuuden laillisten kanavien tulisi aikuisille, yli 18-vuotiaille, olla kohtullisen helposti käytettävissä. Eli niin, ettei ihmisiä pelotella pois laillisista alkoholikaupoista huonon saavutettavuuden tai tähtitieteellisten hintojen keinoin. Tällöin aikuiset saadaan pohtimaan enemmän turvallisuus- ja legitimiteettikysymyksiä ja hankkiessaan juomansa laillisin keinoin, harmaan myynnin markkinaosuus vähenee. Samalla ne harvat, jotka sellaista edelleen jatkavat, joutuisivat helpommin vastaamaan etenkin väkevien juomien alaikäiselle välityksestä kalliisti.

Ei kommentteja: