perjantai 5. joulukuuta 2008

Adoptiolain kokonaisuudistuksesta


Koska viime aikoina on ollut puhetta samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeudesta ja sitä koskevasta laista eduskunnassa, voisi samalla pohtia laajempaa kysymystä, eli lapseksiottamislain kokonaisuudistusta. On muistettava, että nykyinen oikeusministeriö Tuija Braxin (vihr) johdolla ei saanut valmisteltavakseen pelkästään eettisesti kyseenalaista homoadoptioasiaa, vaan alunperin oikeusministeriöltä todellakin toivottiin näkemyksiä kokonaisuudistustarpeista. Näistä on tehty jonkin verran selvityksiä ja lausuntopyyntöjä on haettu useilta eri tahoilta, ks. esimerkiksi oikeusministeriön sivulta

Etusivu -> Vireillä -> Säädöshankkeet -> Henkilö-, perhe- ja perintöoikeus -> Lapseksiottamista koskevan lainsäädännön uudistaminen

Merkittävimpänä asiakirjana voidaan pitää aiheesta tehtyä oikeusministeriön arviomuistiota, joka löytyy myös kyseisiltä sivuilta.

Seuraavassa ilmaisen hieman omia mielipiteitäni siitä, mihin suuntaan adoptiouudistuksen tulisi mennä ja miltä osin se uhkaa mennä jo nyt esitettyjen homoadoptioiden ja adoptiotietojen salaamisen osalta vinoon. Eräänä potentiaalisena ongelmana on pidettävä sitä, että jotkut lausunnonantajat, esimerkiksi Adoptioperheet r.y., Pelastakaa Lapset r.y. ja Helsingin kaupunki, ovat useina eri vuosina aiemmin halunneet tuoda pakkoadoptiot mukaan lastensuojelun keinovalikoimaan. Tällainen lähestymistapa merkitsee sitä, että kyseisillä lausunnonantajilla on intresseissä se, ettei sijaisvanhempien tarvitsisi joutua luopumaan kasvattilapsistaan pitkäaikaisen sijoituksen päättymisen vuoksi tai, että viime aikoina lastensuojelulakiin tulleet sukulaissijoituksen ensisijaisuutta ja sijoituksen keston arviointia koskevat pykälät (esim: 417/2007, 32 §, 37 §) saataisiin vesitettyä. Helsingin kaupungin ja kuntien osalta voidaan lisäksi huomioida se, että joillekin kuntaosapuolille on rahoitussyistä kiusallista lapsen ja heikommassa asemassa olevien vanhempien välisen suhteen tukeminen.

Nykyinen adoptiolaki (153/1985) ja sitä edeltänyt versio vuodelta 1980 tuntevat nykyään toteutettavien adoptioiden osalta vain vahvan adoption, jossa lapseksiottamisen jälkeen lapsi katsotaan kuuluvaksi ottovanhempien eikä biologisten vanhempiensa sukuun ja jossa perintöoikeudet muuttuvat tämän mukaisesti (myös mahdollisesti säädettävät homoadoptiot menisivät tähän luokkaan). Vahva adoptio katkaisee lapsen ja aikaisempien vanhempien väliset oikeudet täysin ja estää lainvoimaisten tapaamisoikeuksia ja ns. avoimen adoption järjestelyjä koskevien sopimusten laadinnan. Vaikka biologiset vanhemmat testamenttaisivat omaisuuttaan adoptioon luovuttamalleen lapselle myöhemmin, (esimerkiksi siksi, ettei muita lapsia ole), niin lapsi joutuu tällaisen perinnön vastaanottajana korkeampaan veroluokkaan. Menettelytapa poikkeaa jyrkästi siitä, mikä oli käytäntö 1970-luvulla ja sitä ennen, jolloin adoptiot toteutettiin heikkoina adoptioina, säilyttäen perintöoikeuden biologisten vanhempien sukuun. Lapsi tosin peri ainoastaan ottovanhempansa, muttei näiden vanhempia tai isovanhempia.

Yleisimpänä adoptiokategoriana Suomessa on tällä hetkellä kansainvälinen adoptio. Lasten adoptoiminen muualta päin maailmaa, tyypillisesti Kiinasta, muualta Kaukoidästä, Latinalaisesta Amerikasta tai Afrikasta, kehittyi jossakin vaiheessa suorastaan muoti-ilmiöksi asti, mutta on nyttemmin hiipumassa, koska on havaittu niin paljon epäselvyyksiä ja väärinkäytöksiä siinä, mitä kautta lapset adoptioon alkuperämaissaan päätyvät. Tästä syystä eräs (länsimaissa epäpopulistinen) adoptiouudistus koskee itsenäisesti tehtävien adoptioiden rajoittamista. Mielestäni tällainen hanke olisi ollut paljon kiireellisempi kuin nyt sitä ennen jonoon menneet vaihtoehdot.

Seuraavat seikat voisivat toimia hyvänä "harkintalistana" adoptiolain uudistusta eteenpäin vietäessä:

  • Heikon adoption mahdollisuuden palauttaminen. Instituution nimi adoptiolaissa voisi olla "avoin lapseksiottaminen". Tämän oikeusvaikutuksina olisivat vahvoista adoptioista poiketen se, että lapsi perisi alkuperäiset vanhempansa ja näiden suvun, ja ottovanhempansa, muttei näiden sukua. Lisäksi tällaiseen voitaisiin liittää laillisesti sitovat tapaamissuunnitelmat lapsen ja alkuperäisten vanhempiensa välille. Ennen vuotta 1980 tehdyt adoptiot, joiden osapuolet jo ovat aikuisia, voitaisiin liittää näiden säädösten piiriin ja adoptiolain siirtymäsäännökset voitaisiin sitä kautta kumota. Uudistukselle olisi siinäkin mielessä tarvetta, että nykyään jotkut adoptionjärjestäjät käyttävät toiminnastaan ja vaihtoehdoista puhuessa avoimen adoption termiä harhaanjohtavasti ilman, että sillä on lainsuojaa.
  • Pakkoadoptioiden kieltäminen. Nykyisen adoptiolain 9 § 2. momentti tulisi kumota. Lastensuojeluongelmia ei tulisi ratkoa adoption keinoin vaan järeimpänä keinona tulisi voida muuttaa huoltajuusjärjestelyjä enemmän tai vähemmän pysyväisluonteisesti. Adoption haittapuolena näissä asioissa olisi se, että se määrittää lapsen osalta, mihin sukuun hän kuuluu ja kohdistuisi joissakin tapauksissa haitallisesti myös ongelmiin syyttömien lasten isovanhempien asemaan.
  • Sinkkuadoptioiden kieltäminen. Ei ole mielekästä, että valtio vartavasten tukee järjestelyä, joka lähtökohtaisesti takaa lapselle vain yhden virallisen vanhemman. Tästä syystä adoptio-oikeus tulisi rajata vain miehen ja naisen muodostamille aviopareille. Nykyinen poikkeus, jossa adoptioon aiemmin lapsensa antanut voi tiettyjen edellytyksien nojalla adoptoida tämän uudelleen takaisin, tulisi korvata säädöksellä adoption purkamisesta. Tämä säädös, johtuen sen hyvin rajatusta sovellusalastaan, voisi koskea myös yksinhuoltajaa.
  • Itsenäisten adoptioiden rajoittaminen tai kieltäminen. Uudistus lienee toteutumassa ainakin kansainvälisten adoptioiden osalta. Lailla tultaneen tarkemmin säätämään siitä, miten adoption järjestelyissä tulee konsultoida sekä lähtömaan, että Suomen viranomaisia.

8 kommenttia:

moushomi kirjoitti...

olen Mikko pitkällä linjalla samaa mieltä kanssasi tuosta "adoptiolain kokonaisuudistuksesta"
tuntuu vain että uudistukset mitä ko.lakiin koetetaan saada, heikentevät vain entisestään biologisten vanhempien asemaa (pakko adoptio)
olen biologisena äitinä huomannut jo PeLan asiakkaanakin, että biologisten vanhempien pitäisi adoption jälkeen vaieta ja adoptiosta ei saisi puhua negatiiviseen sävyyn.
myös sillä uudistuksella että heikot adoptiot otettaisiin uudelleen käyttöön, olisi askel sitä kohtaan että biologisia vanhempia arvostettaisiin enemmän kuin pelkästään "lapsenteko koneena" :-)

Mikko N. kirjoitti...

Mainitsit olevasi biologinen vanhempi ja PeLa:n asiakas. Oletko luovuttanut lapsesi adoptioon, vai onko lapsesi sijaisperheessä? Jos olet luovuttanut lapsesi adoptioon, onko PeLa:n jälkipalveluissa asian suhteen ollut ongelmia, esimerkiksi (valitettavasti vailla lainsuojaa olevissa) avoimen adoption ja yhteydenpidon järjestelyissä?

moushomi kirjoitti...

yhteyden pidon järjestelyissä olen huomannut "takkuamista"..joskin näitä yhteyden pito asioita puitiin 2-3 vuotta sitten. tapaamisen toki sain aikaiseksi (lapsi oli jo silloin 18 v.) mutta tapaaminen oli "valvottu" vaikka kyse oli täysi-ikäisestä lapsesta, se mitä sanotaan jälkipalvelusta, sen kohderyhmänä on adoptioon annettu lapsi ja heidän adoptiovanhempansa, biologiset vanhemmat eivät juurikaan näyttele suurta osaa jälkipalvelussa.

Mikko N. kirjoitti...

Jotenkin "salaa" tunnutaan energiaa hallituksen toimesta laitettavan siihen, että yhteydenpitoa adoptiolapsen ja biologisten vanhempien (eritoten äidin) välillä vältettäisiin ennen lapsen täysi-ikäisyyttä.

PeLa:lle saattaisi potentiaalisesti olla sellainen tilanne painajainen, jossa teini-ikäinen adoptoitu, jonka olisi kuulunut olla alkuperäisessä perheessään esikoinen, löytää alkuperäiset vanhempansa toimivan perheen ja täyssisarusten tai puolisisarusten kanssa, ja haluaisi mieluummin jäädä sinne asumaan adoptioperheensä sijaan. Etenkin, jos hän sattuisi olemaan adoptioperheessään ainoa lapsi tai tuntisi olonsa irralliseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Monet noista ongelmista kävivät jo 2006 ihmisoikeustuomiostuimen pöydällä, koska koko Suomen "oikeuslaitos" ja virkamieskunta katsoi, että aviomiehen ja avioliiton aikana syntyneen lapsen tapaamiset voidaan vastoin lakia lopettaa välittömästi aviovaimon niin halutessa kun lapsen isyys on epäselvä. Tapaus johti tilanteeseen, ettei aviomiehellä ollut haasteoikeutta aviolapseen edes Suomen lain mukaan. Tuon 2002 aviomiehiltä viedyn haasteoikeuden Halonen asetuksellaan 2005 isyyslakiin palautti hiljaisuudessa 2005 OM Koskisen eron aikoihin. Niimpä tapauksen arkuuden vuoksi EIT:n Hirvelä 27.3. 2008 "seuloi" tapauksen ja eduskunnan "oikeusasiamies" päätti antaa päätöksensä 876/2/05 "anonyyminä"; sekä hallitus päätti He 55/2007 mukaan muuttaa Suomen rikoslakia; ettei missään tapauksessa kansainvälinen rikostuomioistuin tule toimivaltaiseksi käsittelemään Suomea koskevia asioita ? Jo 2006 nimittäin eduskunta sääti ns. anonyymin hedelmöityshoitolain, jonka joutui korjaamaan Lasten Oikeuksien Sopimuksen Vastaisena.

Vääntöä lasten ja miesten oikeuksista Suomen Lakiin kirjoitettujen oikeuksien suhteen onkin kulissien takana käyty jo vuodesta 2005 asti !

Yhä vieläkään EOA päätöksen 876/2/05 julkaisemisen jälkeen hallitus ei tunnusta näitä tuhansia suomalaisia koskevia ongelmia, vaan "näpertelee asioilla; joiden "oikeusvaikutus" kohdistuu muutamaan kymmeneen ihmiseen / vuosi ?

Mielestäni jopa tuo EOA päätös rikkoo Suomen perustuslakia, koska sitä ei koskaan virallisesti toimitettu asianosaisille !

Kannattaa lukea Kari Uotin uusin plogikirjoitus asiasta.

Jopa Tarja Halosen allekirjoittama valtiosopimus Asetus Kaikkinaisen Naisen Syrjinnän Poistamisesta vaatii aviopuolisoita kohtelemaan yhdenvertaisesti huoltajuusasioissa.

Miten jos aviopuolisolla ei aina ole edes ollut haasteoikeutta aviolapseen nähden (2002 - 2005) ja maistraatin väestötietojärjestelmään kirjattua huoltajuutta ei Suomen "oikeusjärjestelmässä" saanut yli 1,5 vuoteen saanut ratifioitua käytäntöön.

Edes euroopan oikeusasiamies ei päätöksensä mukaan ole "toimivaltainen" käsittelemään Euroopan kansalaisille lainsäädännöölisesti aiheutettuja oikeudenloukkausia !

Joten lainsäädäntöä voidaan käyttää täysin avoimesti kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien kumoamiseen. Tämän on "oikeusasiamieskin" päätöksessään 876/2/05 näyttänyt julkisesti toteen !

Mikko N. kirjoitti...

Muutama korjaus edelliseen viestiin. Sellaiset rikoslait, joissa valtion oma rikoslaki asetetaan kansainvälisen tuomioistuimen yläpuolelle, ovat tavanomaisia itsenäisissä valtioissa, toiseksi eduskunta ei 2006 säätänyt täysin anonyymiä hedelmöityshoitolakia, luovuttajan tiedot saa luovutetusta sukusolusta syntynyt 18-vuotiaana.

Eduskunta ei suuressa salissa äänestänyt lainkaan tämän anonymiteettiä koskevan kohdan muuttamisesta, sen sijaan I käsittelyssä mukaan tulivat hedelmöityshoitojen salliminen muille kuin naisen ja miehen muodostamille pareille. Tämän seurauksena laki eteni suureen valiokuntaan, jossa Kimmo Sasi (kok) yritti ainoan kerran äänestyttää anonymiteetistä ja hävisi. Vaikka Sasin esitys olisi voittanut SuVa:ssa, se olisi todennäköisesti hylätty suuressa salissa jatketussa I käsittelyssä, sillä voimaantullakseen se olisi vaatinut perustuslain säätämisjärjestyksen.

Anonyymi kirjoitti...

Miten tuo ajamasi "avoin adoptio" eroaa lapsen sijoittamisesta sijaisperheeseen? Miksi tarvittaisiin kaksi samanlaista järjestelmää?

Laki adoptiosta on siinä yksiselitteinen, että se katkaisee lapsen kaikki oikeudelliset siteet biovanhempiin. Huom! Tämä on alunperin ollut (ja varmaan on edelleenkin) nimenomaan biologisten vanhempien ehto lapsen antamiseen adoptioon. He ovat halunneet varmistua siitä, ettei lapsi tule myöhemmin "kummittelemaan". Viranomaiset eivät yritä "salata" mitään adoptoidulta lapselta, joka kyllä saa alle 18-vuotiaanakin tiedustella biologista alkuperäänsä adoptiojärjestön kautta.

Perintölainsäädännön mukaan on sen sijaan täysin mahdotonta, että lapsi voisi (samoin veroeduin) periä kahdet vanhemmat, mikä on täysin ymmärrettävää. Luulisin, että useimmiten lapsen edun mukaista on periä nimenomaan adoptiosukunsa, ja kyllä hän tosiaan voi periä myös biovanhempansa, joskaan ei rintaperillisen asemassa.

Ihmettelen kirjoituksesi rivien välistä paistavaa kaunaa(/pelkoa?) adoptiojärjestöjä kohtaan ja sitä oletusta, että biologiset äidit olisivat adoptiossa jonkinlaisia uhreja, jotka olisi jotenkin pakotettu antamaan lapsi adoptioon. Oletko kohdannut Suomessa sellaista?

Oma kokemukseni on, että tuo äitien väite siitä, että heiltä on "viety" lapsi, on tyypillinen vastareaktio syyllisyyteen, jonka päätös luopua lapsesta ymmärrettävästi jossain vaiheessa aiheuttaa. Usein äidin on helpompi syyttää sosiaalitointa "lapsen viemisestä väkisin", kuin myöntää (edes itselleen), ettei olisi pystynyt pitämään huolta lapsestaan.

En ole koskaan kuullut, että Suomessa (näillä vuosikymmenillä) olisi todella turvauduttu pakkoadoptioon, onko sinulla antaa tästä esimerkki?

Mikko N. kirjoitti...

Sijoituksessa on sellainen adoptiosta poikkeava piirre, joka edellisestä vastauksesta on unohtunut, se on luonteeltaan tilapäiseksi tarkoitettu toimenpide, joka usein liittyy lapsen huostaanottoon. Monesti biologiset vanhemmat ajavat aktiivisesti huostaanottojen ja samalla lastensa sijoitusjärjestelyjen purkuja. Sen sijaan heikoistakaan adoptioista ei historiallisesti ole sellaisella perusteella saanut ajettua purkukannetta, että biologisten vanhempien tilanne olisi myöhemmin merkittävästi parantunut.

Tiedonsaantikysymys on nykyisillä lakiehdotuksilla todellinen ongelma ja siihen on suhtauduttava tarpeenmukaisella vakavuudella, ellei jostakin syystä HE 89/2008, 38 §:n sanamuoto muutu. Jos tieto adoptiolapsen biologisista vanhemmista ja koko adoption olemassaolosta muuttuu väestörekisteritiedoissa alaikäiseltä henkilöltä itseltäänkin salattavaksi tiedoksi, niin silloin se on myös sitä kaikkien niiden henkilöiden osalta, joilla on erityinen oikeus pitää työn puolesta hallussaan tällaista tietoa.

Adoptiojärjestön tai edes kirkon tuskin annetaan kyseistä tietoa lapselle etenkään enää muutaman oikeustapauksen jälkeen luovuttaa. Lisäksi, tuntien kirkon heikon aseman vetää omaa linjaansa yhteiskunnallisia uudistuksia vastaan, en hämmästyisi myöskään siitä, jos kirkko käytännössä painostettaisiin tai pakotettaisiin antamaan adoptiolasten kohdalla esimerkiksi kastetodistuksia jälkeenpäin uusilla tiedoilla. Etenkin Yhdysvalloissa on vuosikymmenten ajan kehittynyt useisiin osavaltioihin monimutkaisia säädöksiä siitä, kuinka suurelta osin ihmisen henkilötietoja saadaan muuttaa adoptiotietojen salaamiseksi.

Nykyään tuskin tapahtuu paljoa sellaisia tilanteita, joissa lapsi olisi luovutettu adoptioon tavattoman vähällä harkinnalla tai että adoptioon olisi voimakkaasti painostettu. Kuitenkin esimerkiksi alaikäiset voivat olla tämän asian kanssa hankalassa tilanteessa, jos heidän omat vanhempansa eli lapsen isovanhemmat haraavat lapsen pitämistä vastaan tai välit lapsen isään olisivat jääneet etäisiksi tai riitaisiksi. Ensisijaisena ongelmana on näissä tietysti se, että heitä ollaan raskauden alkuvaiheessa viemässä aborttia teetättämään, mutta jos syystä tai toisesta ilmapiiri sosiaalisten syiden aborttien ympärillä kiristyisi, olisi syytä kuitenkin katsoa, ettei tilaa annettaisi samalla huonoille adoptiokäytännöille.