"Toisen tutkinnon" maksullisuus

Jatketaan edelleen koulutuspolitiikalla. Yksi lukukausimaksukeskustelujen aiheista on ollut "toisen tutkinnon" maksullisuus. Jotta tämän vaihtoehdon todellista merkitystä voisi pohtia, vaatii se suomalaisen koulutusjärjestelmän rakenteen ymmärtämistä ja sen perusteella tehtäviä tarkentavia kysymyksiä. Koulutusjärjestelmämme vuonna 2010 on likimäärin alla olevan kaavion näköinen.

Poikittaiset katkoviivat kuvaavat eri koulutustasojen yhteiskunnallista merkitystä työelämän kannalta, sekä tutkintojen vaativuutta ja arvostusta. Yhtenäiset nuolet kuvaavat tavanomaisia siirtymiä eri tutkinnoista seuraaviin, katkoiset nuolet sellaisia siirtymiä, jotka eivät kaikissa tapauksissa ole mahdollisia. Historiallisista syistä kaaviossa on nähtävissä vasemmalla puolella ja ylhäällä ns. "akateeminen putki" ja oikealla ns. "ammatillinen putki".

Toisen tutkinnon maksullisuus ymmärretään perinteisesti niin, että jos jollakin henkilöllä jo on maisterintutkinto ja hän suorittaisi eri alalta toisen maisterintutkinnon, niin hän joutuisi siitä tutkinnosta maksamaan erikseen lukukausimaksut. Toisaalta jo nykyisessäkin järjestelmässä on tällainen piirre, joskin lievempänä, koska toista maisterintutkintoa varten ei enää saa opintotukea lainkaan tai vain osittain. Lisensiaatin- ja tohtorintutkintoja varten opintotukea ei saa lainkaan. Ylimääräiset maksurasitteet toista maisterintutkintoa tai jatkotutkintoja varten eivät yleensäottaen ole mielekkäitä, etenkään henkilöiltä, jotka suoriutuvat opinnoista hyvin ja tavoiteajoissa.

Toisen tutkinnon maksullisuudesta tulee sosiaalipoliittinen ongelma, jos se laajennetaan kaaviossa niihin nuoliin, jotka vievät oikeanpuolisesta "ammattiputkesta" vasemmanpuoliseen "akateemiseen putkeen". Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta olisi toisen tutkinnon maksun vaatiminen henkilöltä, joka ammattikorkeakoulututkinnon suoritettuaan hakeutuu opiskelemaan kandidaatiksi ja maisteriksi. Jotkut ylioppilaaksi kirjoittautuneet, jotka eivät ole päässeet yliopistoon, hakeutuvat toisena vaihtoehtonaan ammattikorkeakouluun ennemmin kuin pitävät välivuosia. Tällaisen valinnan tekemisestä ei saisi pelotella pois sillä pakotteella, että ammattikorkeakoulun valitessaan polttaa siltoja takanaan päästä suorittamaan yliopistotutkinto myöhemmin verorahoitteisesti.

Teoriassa ja pitkälti käytännössäkin ammattikorkeakoulu toki tarjoaa hyvät työllistymismahdollisuudet, etenkin yksityisellä sektorilla, mutta joillakin on hyvä syy ja tarve täydentää koulutustaan myöhemmin yliopistotasoiseksi. Yliopistotutkintoja vaaditaan erityisesti valtiollisten ja kunnallisten virkojen täytössä ja joskus suuryrityksissä ylemmän johdon paikkoja täytettäessä.

"Ylempi ammattikorkeakoulututkinto" on jäänyt sisältönsä puolesta minulle hieman epäselväksi ja se on yleensäottaen suomalaisessa koulutusjärjestelmässä varsin uusi ja kokeiluluontoinen tulokas. Jatkossa tulisi koulutusjärjestelmää yleisesti kehitettäessä miettiä sen eri osien tarkoituksenmukaisuutta, koska monimutkaisuus on usein myös kallista.