maanantai 30. marraskuuta 2009

Kansanäänestysten mahalasku

Viime vuosina on kansanäänestysten nojalla ratkaistu seuraavia merkittäviä poliittisia linjauksia eri maissa:
  • Kalifornian ja Mainen osavaltioiden perustuslakien muuttaminen Yhdysvalloissa siten, että jo voimaan tullut mahdollisuus samaa sukupuolta olevien avioliittoihin kiellettiin

  • Sveitsissä lakien muuttaminen siten, että moskeijoihin ei saa rakentaa minareetteja ja aiemmin siten, että elinkautisen vankeusrangaistuksen käyttöä on huomattavasti laajennettu henkirikoksista muihin rikostyyppeihin.

Nämä lait sinänsä ovat klassisen kristinuskon kannalta, perhe-elämän suojan ja joissakin suhteissa myös oikeusjärjestelmän tiukentamisen kannalta olleet perusteltuja, mutta niiden toteutumismekanismissa on perusteellinen vika, ne on saatettu sitovasti voimaan yksinkertaisella enemmistöllä tapahtuvalla kansanäänestyksellä.

Valtiojärjestelmä on erittäin särkyvä, jos sen tärkein peruskivi eli perustuslaki on muutettavissa muuten kuin tiukkojen määräenemmistön ja edustuksellisen demokratian edellyttävien lukkojen takaa. Vertailun vuoksi Suomessa perustuslain muutos vaatii aina kahden peräkkäisen eduskunnan hyväksynnän muuttamattomana 2/3 enemmistöllä ja kiireelliseksi julistaminen eli nopea perustuslain muutos eduskunnan hyväksynnän peräti 5/6 enemmistöllä. Vuoden 1918 jälkimaininkien perusteella Suomi olisi luhistunut anarkiaksi ja menettänyt ennenpitkää myös itsenäisyytensä Neuvostoliitolle, jos täällä olisi perustuslakiin tai tavallisiinkaan lakeihin helposti ja sitovasti kajoavat kansanäänestykset hyväksyttäviä.

Toinen ongelma koskee vähemmistönsuojaa. Jos perustuslakia voidaan muuttaa vain yksinkertaisen enemmistön vaativan kansanäänestyksen perusteella, johtaa se helposti suurtenkin vähemmistökansanryhmien syrjintään. Syrjintälait saattavat kehittyä myös ilkeästi ristikkäisiksi niin, että kansasta reilusti yli puoletkin joutuisi altavastaajaksi joidenkin tiettyjen lakien perusteella. Yhteiskunta voi sitä kautta mennä hajalle, puhumattakaan miten huono maine syrjinnällä muutenkin ihmisoikeusnäkökulmasta on.

Ja kolmas merkittävä seikka on talouspolitiikka. Budjettilaeissa on oltava myös jonkinlainen suoja, joskin lievempi kuin perustuslain tasoinen riittää. Tärkeitä valtion budjettiin vaikuttavia lakeja ei saa alistaa sitoviin kansanäänestyksiin! Muuten on vaarana, että tulee poliittista ristivetoa, jossa kerralla jaetaan valtion varoja toisistaan riippumatta eri suuntiin, eikä samalla huolehdita lainkaan tulopuolesta. Tämä ongelma on esiintynyt joskus myös maissa, joissa edustuksellinen demokratia on nuori, kuten 90-luvun ja 2000-luvun alun Unkarissa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sveitsissä vaaditaan kaksinkertainen enemmistö ennen kuin jokin päätös kirjataan perustuslakiin. Yksinkertainen enemmistö kansanäänestyksessä, ja myöskin niin että enemmistön maan kantoneista on tuettava päätöstä.

Ylipäätään suora demokratia on lähimpänä demokratian ideaalia, ja demokratiassa enemmistö on oikeassa. Artikkelin kirjoittajan näkemykset lähentelevät mielestäni demokratiavastaisuutta, demokratiassa kansan tulee olla ylin vallankäyttäjä ja viime kädessä päättää kaikista valtion asioista ml. budjetti, ei epämääräisen harvainvaltaisen poliitikkoluokan, kuten meillä.

Mikko N. kirjoitti...

Katson, että hyvin toteutettu edustuksellinen demokratia, jossa edustajilla on myös riittävä vastuu päätöksistään äänestäjilleen (ei pitkiä listoja), on paljon stabiilimpi ja välttää ylilyöntejä, joita suorista kansanäänestyksistä tärkeissä ja tunteita kuohuttavissa asioissa tulee. Olen nähnyt monista addresseista, että kansanäänestyksiin vaaditaan monesti seikkoja, jotka mm. hämärtäisivät terveydenhoidon ja rikosoikeuden välistä rajaa, olisivat tuomassa Suomen järjestelmään ruumiillisia rangaistuksia ja heikentämässä oikeusturvaa.

Suomen maantieteellisestä sijainnista seuraa myös se erityispiirre, että monet turvallisuuspoliittiset kysymykset, jotka Ruotsissakin voitaisiin käsitellä kansanäänestyksessä, eivät Suomessa kansanäänestykseen saisi päätyä ikinä. Voi olla, että hallitus ja eduskunta joutuvat ja ovat joutuneet Suomen sotilasyhteistyön muotoja lännen kanssa pohtiessaan ottamaan huomioon asioita, joita ei voi tuoda julkisuuteen. Tai ainakin hallitus ja tärkeimmät valiokuntapuheenjohtajat olisi esim. tiedustelutietoihin perehdytetty ja eduskuntaa olisi ohjeistettu puoluekurilla.