Espoon varainkäyttö ja sosiaalipolitiikka

Tänään on useisiin medioihin levinnyt tieto, että kotikaupunkini Espoo kuuluu niihin "sankarillisiin" kuntiin, joiden sosiaalivirastot patistavat asunnottomia siirtymään Helsinkiin. Asiaan oli herätty jo aiemmin, kun Helsingissä ihmeteltiin asunnottomuusongelman paisumista asukaslukuunkin suhteutettuna muita kuntia huomattavasti suuremmaksi.

Asunnottomuus on Suomessa suuri ongelma ja ilmiön olemassaolo antaa tahran hyvinvointivaltion ulkoiselle kuvalle. Ongelmaa ei kuitenkaan voida siirtää mielivaltaisesti kunnasta toiseen, vaan asiaan on reagoitava koordinoidusti. Esimerkiksi tässä tapauksessa tulisi katsoa, että tukiasuntojen hankkiminen ja rakennuttaminen kohdistuisi eri alueille tasapuolisemmin. Asuinpaikan priorisoinnin tulisi tapahtua niin, että jos on hyvää syytä olettaa, että työllistämismahdollisuudet ovat kunnossa, niin tällöin voidaan suosia sijoituskuntana suuria kaupunkeja, ei tietenkään silloinkaan yksinomaan Helsinkiä! Työllistämismahdollisuuksien ollessa pysyvästi huonontuneet, voitaisiin pyrkiä järjestämään asuinpaikka maaseudulta, mikäli tästä ei aiheudu henkilölle kohtuutonta haittaa, esimerkiksi siksi, että hänen lähisukulaisensa asuisivat kaukana.

Nykyinen menettelytapa pääkaupunkiseudulla, yhdistettynä siihen tosiasiaan, että Espoo on kunnallisveroäyrin korottamisesta huolimatta jäänyt sosiaalitoimen hoitamisellaan Helsingistä jälkeen, ei anna kovin ruusuista kuvaa Espoolle välttää mahdollista pakkoliitosta ensi hallituskaudella. Asunnottomuusongelman huonon hoitamisen lisäksi Espoolla on poikkeuksellisen huono maine myös lastensuojelun alalla.