torstai 22. lokakuuta 2009

Ruotsin kirkko ja Suomen evl. kirkko keittäneet melkoisen sopan

Ruotsin kirkko on tänään valitettavasti tehnyt kauaskantoisen päätöksen suostua mukailemaan ympäröivää yhteiskuntaa ja vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon marraskuun alusta lukien. On ilmiselvää, että tällainen on perinteisten kristillisten kirkkojen oppien vastaista eikä tue kirkon asemaa perhe-etiikan opettajana. Eräs mahdollisuus on myös, että Ruotsin kirkon yhteydet muihin kirkkoihin kärsivät, kun esimerkiksi roomalaiskatolinen kirkko ja ortodoksikirkko lopettavat sen kanssa ekumeenisen yhteistyön.

Mielestäni myös Suomen evankelisluterilaisen kirkon tulisi selkeästi ottaa kantaa asiaan ja ilmaista, ettei se hyväksy tällaista päätöstä. Käytännössä järeänä uhkana voisi olla se, että jommankumman näistä kirkoista olisi irtauduttava Porvoon sopimuksesta, jossa ne tunnustavat toistensa pappeuden ja ehtoollisen. Ruotsin kirkossa on myös muita asioita perusteellisesti pielessä, kuten se, että siellä hyväksytään jäseneksi ilman kastetta ja ehtoolliselle muiden uskontojen edustajia.

Jos Suomen evl. kirkko ei kuitenkaan näin tekisi, niin silloin ongelmaksi kirkossamme muodostuu mielikuva siitä, että hännystelisimme Ruotsin kirkkoa ja salaa pitäisimme sen tekemää päätöstä "edistyksellisenä", jota kohden omaa kirkkoamme oltaisiin hivuttamassa. Jonkin verran viitteitä tähän suuntaan antoi arkkipiispa Jukka Paarman tämänpäiväinen lipsahdus, jossa hän käytti juuri tällaista "edistyksellisyysargumentointia". Unohtaa ei sovi myöskään sitä, että marraskuun alussa, samana päivänä kun Ruotsin homovihkimykset tulevat voimaan, astuu Imatran kirkossa alttarille jumalanpalvelusta toimittamaan kirkkoherra Olli "Marja-Sisko" Aalto, joka yrittää omalta osaltaan tuoda kirkkoon näkemystä, jonka mukaan sillä, mihin sukupuoleen ihminen kuuluu ja minkä sukupuolen roolissa seksuaalisesti on, ei olisi väliä.

Ei kommentteja: