tiistai 29. heinäkuuta 2008

Ajankohtaista

Tässä on alkanut hieman bloginkirjoitusterä rapistua ... joka tapauksessa viime aikoina on tapahtunut muutamia mielenkiintoisia asioita, ensinnäkin hallitus on lähtenyt metsäteollisuussektorin häiriöiden vuoksi paniikkireaktioihin ja antamassa jo ennestään varsin rajallisesta veronkevennysvarasta verohelpotuksia metsänomistajille metsiensä kaatamista varten. Mielestäni idea on varsin huono seuraavista syistä:

  • Rakenteellisista syistä johtuvat talouden häiriöt eivät koskaan parane äkkiliikkeillä. Ne korjaavat tilanteen tilapäisesti, niillä on rahallinen hintansa ja sama tilanne tulee äkkiseltään uudelleen eteen. Sama pätisi, jos esimerkiksi öljyn kysynnän kasvusta ja saatavuuden vähentymisestä johtuvaa hinnannousua kompensoitaisiin yleisin veronalennuksin.
  • Metsän kaatamisen on oltava harkittua ja luonnonsuojelulliset edellytykset täyttävää. Periaatteen rikkomisesta seuraa rumaa jälkeä ja lasku on tuleville sukupolville kallis. Esimerkiksi Espoon kaupunki on välillä ahneuksissaan kaventanut arvokasta keskuspuistoaan mm. Kuurinniityn asuinalueen laajentamisella hiihtoladun varteen asti, samoin kuin aiemmin kaatanut Puolarmaarista koilliseen sijaitsevalta alueelta runsaasti puuta, pilaten maiseman ja "kehittäen" aiemmat hiihtomaastot läpitunkemattomaksi ryteiköksi. Niinikään tiedän, että pohjoisemmassa Suomessa, jossa puusto uusiutuu vieläkin huonommin, on avohakkuissa ahnehdittu paikoitellen niin, ettei metsä ole enää kyennyt uudistumaan lainkaan.

Ja tietysti se "pakollinen" asia, rovasti Liisa Tuovinen on "siunannut" samaa sukupuolta olevan parin Espoon seurakuntien leirikeskuksen, Hvittorpin, kappelissa ja asiasta on noussut aiheellisestikin kohu. Tässä on kontrolli kyllä pettänyt isommin kuin vain pelkän homoparien siunaamista aikaisemminkin harrastaneen naisrovastin osalta, jos nimittäin Hvittorpin tai muun seurakunnan tilan aikoo vuokrata, niin seurakunta kyllä kysyy perään ja asiaa puidaan tarvittaessa seurakuntaneuvostossa. Tässä tapauksessa on outoa, ettei isommallekaan määrälle asiasta päättäneitä ihmisiä, ole tullut mieleenkään, mikä on kirkon perhe- ja avioliittoetiikka.

Ei kommentteja: