Suomalaista alkoholipolitiikkaa

Valtiovarainministeri on päättänyt, ettei alkoholin verotusta oltaisi laskemassa eikä nostamassa enää tänä vuonna. En ollut kuullutkaan, että valtionhallinnon tasolla oltaisi tässä vaiheessa kyseisen veron laskemisesta puhuttu, nostosta kylläkin. "Ei ainakaan laske" on tarkoitettu poliittisesti korrektiksi ilmaisuksi siitä, että joidenkin puolueiden ja järjestöjen toive kiristyvästäkään alkoholipolitiikasta on menossa hiekkaan.

Alkoholivero on perinteinen alkoholipolitiikan instrumentti, jolla pyritään vaikuttamaan kulutukseen ja alkoholista valtiolle tuleviin tuottoihin. Sen oikeaa tasoa määriteltäessä on sosiaali- ja terveyspolitiikan lisäksi otettava huomioon se, että edes tietty osa alkoholimarkkinoista pysyisi kotimaisissa käsissä eikä korvautuisi kasvavalla matkustajatuonnilla. Euroopan Unionin myötä rajat Viroon ja Keski-Eurooppaan ovat avoimet, tuontirajoituksia ei ole ja sikäläinen matalampi alkoholin hinta on tärkeänä houkuttimena suomalaisten matkailussa.

Kannatan itse malttia valtion alkoholiverotuksessa, ja nykyisessä tilanteessa voisi hyvinkin olla mahdollista oluen verotuksen laskeminen ja ruokakaupoissa myytävien oluiden ja siiderien enimmäisalkoholipitoisuuden nosto 4.7 prosentista 6 prosenttiin. Tämä parantaisi valikoimaa tämän juomaryhmän osalta ja vähentäisi esimerkiksi väkevien viinojen suosiota. Toisaalta pysyn aiemmassa kannassani tie- ja vesiliikenteen alkoholin promillerajojen kiristämisestä 0.5 ja 1.0 promillesta 0.2 promilleen. Tällainen antaa signaalin siitä, että liikenteessä turvallisuus on sen verran ykkösasia, että alkoholijuomien kanssa juhlimista ei siihen pidä yhdistää.